"Olen tuskallisen tietoinen, että voin sairastua" – Psykologi kertoo, mikä auttaa sairastumisen pelkoon

Kuvat
Shutterstock

"Suvussamme on perinnöllinen sairaus, joka vaikuttaa elämänlaatuun heikentävästi. Olen tuskallisen tietoinen, että myös minä voin sairastua. Olen keski-ikäinen ja toistaiseksi terve, mutta sairastumisen pelko varjostaa. Tuntuu vaikealta suunnitella tulevaa tai haaveilla. Toiveeni eläkevuosien harrastuksista tai matkoista tuskin toteutuvat, jos perinnöllinen sairaus heikentää kuntoni."

Psykologi ja psykoterapeutti Mikael Saarinen vastaa:

 

Matka huolettomampaan arkeen alkaa omien ajatusten ja niiden herättämien tunteiden havainnoimisesta ja säätelystä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hallitsemattomina ne muodostavat helposti itseään ruokkivan kehän, jossa ajatus ”minulla on perinnöllinen sairaus” yhdistyy kaikkeen tästä sairaudesta lukemaasi tietoon, kuten sairastumisennusteisiin, mahdollisiin ensioireisiin ja taudinkuvaan. Jo sanat sairaus, suku tai perinnöllinen voivat näin ollen laukaista stressi-, ahdistus- ja pelkoreaktioita sekä huolikäyttäytymistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Huolet ovat kuin tulipaloja: mitä aikaisemmassa vaiheessa saamme niistä kiinni, sitä helpompaa niiden sammuttaminen on. Onkin tärkeää tulla tietoiseksi siitä, mikä laukaisi oman reaktion, kuinka voimakas reaktio oli, mitä sitten teit ja kuinka nopeasti huoli meni ohi.

Sairaudet ja terveys ovat nykyään voimakkaasti esillä esimerkiksi mediassa. Ihmiset myös jakavat verkossa avoimesti kokemuksiaan ja mielipiteitään niistä. Meille kaupataan palveluita ja välineitä hyvinvointimme seuraamiseen ja piilevien terveysuhkien torjumiseen perinteisistä terveystarkastuksista ja rokotuksista älysormuksiin ja geenitesteihin.

Terveyden liiallinen seuranta ja liikahuolehtiminen näyttävät ikävä kyllä tutkimusten mukaan heikentävän hyvinvointiamme. Pahimmillaan huoli omasta terveydestä voi johtaa terveyshuoli- tai sairauspelko-oireyhtymään eli hypokondriaan.

Huolten sytyttämistä ja sammuttamista voi kylmäharjoitella. Jos pystyt aktivoimaan huolen ja pelkosi turvallisessa tilanteessa, sinulla on keinot myös pysäyttää ne. Voit ajatella rentoutuneessa tilassa pahinta pelkoasi esimerkiksi näin: ”Minä sairastun enkä pysty enää huolehtimaan itsestäni.”

Sano sen jälkeen ääneen ”tämä on sairastumisen pelkoni” ja havainnoi, mitä kehollisia reaktioita, ajatuksia ja tunteita se sinussa herättää. Toista sen jälkeen jotain rauhoittavaa ajatusta, esimerkiksi ”se on ok, mitä tahansa se onkin, voin vain olla tässä ja nyt”. Hengitä rauhallisesti ja havainnoi muutaman minuutin päästä, onko olosi taas rauhallinen ja turvallinen.

Ahdistuksen hoito-ohjelman ja tietoisen läsnäolon ja rentoutumisen omahoito-ohjelmat löydät HUSin kehittämästä mielenterveystalo.fi-palvelusta. Mikäli kaipaat tukea, keskustele lähimmäistesi kanssa tai hakeudu psykoterapeutin konsultaatioon. Mikäli ahdistus käy voimakkaaksi, varaa aika lääkärille.

Tutustu myös Sofia Kuujoen Kiitollisuuskirjaan (Otava 2025) tai Oliver Sacksin Gratitude-kirjaan (Knopf 2015).

Olen varma, että löydät helpotusta tilanteeseesi, jos varaat siihen aikaa ja uskallat pyytää apua. Et ole yksin.

Näin eteenpäin

  1. Harjoittele havainnoimaan ja erittelemään huoli­reaktioitasi.
  2. Kokoa oma mielen työkalupakki sairastumisen pelkoa vastaan. Lopeta sairaustiedon katseleminen.
  3. Hae tarvittaessa ammattiapua, jos tilanne käy liian raskaaksi.

Psykologi ja psykoterapeutti Mikael Saarinen vastaa lukijoidemme kysymyksiin. Lähetä oma kysymyksesi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla