Seksistä on vaikea puhua. Kerro kuitenkin lapsellesi edes se, ettei sängyssä tarvitse suorittaa. Se saattaa olla uusi, vapauttava tieto nuorelle suorittajalle.

– Lasten on monesti vaikea ottaa vastaa tietoa seksuaalisuudesta omilta vanhemmiltaan, ja suuri osa tiedoista saadaan kavereilta, sanoo Sexpo säätiön tutkimuspäällikkö Anu Suomela.

Kaverit eivät tiedä ihan kaikkea. Se näkyy Sexpon nettipastalla, jonne voi lähettää kysymyksiä nimettömänä.
Anu Suomelan mukaan monen murrosikäisen mielessä pyörii kysymys: olenko minä normaali? Poikia mietityttävät kivesten ja peniksen kasvu ja tyttöjä rintojen kehittyminen.

Perustietoa siemensyöksyjen alkamisesta ja kuukautisista pitäisi olla kaikille tarjolla. Suomelan mielestä vanhemmat voivat vinkata nuorilleen lukemista tai hyviä nettisivustoja seksuaalisesta kasvusta. Vaikka vanhempien voi olla vaikea puhua omien lastensa kanssa seksistä, on vanhempien malli tärkeä.

– Se miten perheessä on lapsuudesta asti suhtauduttu seksuaalisuuteen, vaikuttaa siihen voiko nuori puhua tai kysyä asiasta kotona kun ikää tulee lisää, Suomela sanoo.

Hienotunteisesti tuputtamatta

Murrosikäisen kanssa on hyvä olla hienotunteinen. Ei esimerkiksi pidä ihmetellä ääneen, mikseivät nuoren tytön rinnat ollenkaan kasva tai ovat jo kasvaneet hurjan isoiksi. Nuoren intimiteettiä on kunnioitettava.

Nuoren huolestuminen omasta kehosta on kuitenkin aina otettava tosissaan. Naljailu seksuaaliseen kehitykseen liittyvissä asioissa loukkaa ja voi vaikuttaa nuoren itsetuntoon.

Vanhemmat voivat lähestyä arkoja aihepiirejä kiertoteitse.

– Voi kysyä vaikka, oletteko te jo kaverien kanssa jutelleet kuukautisista tai märistä unista? Suomela ehdottaa.

Jos nuori kiusaantuu, voi sanoa, ettei ollut tarkoitus udella tai hämmentää. Väkisin ei kannata murkkuikäistään istuttaa omalle seksuaalivalistusistunnolleen.

– Sopivia kirjoja voi jättää jonnekin esille.

Tieto on siksikin tärkeää, että nuori tuntee helposti itsensä erilaiseksi ja oudoksi, jos kehittyy vähänkin eri tahtiin kuin kaveripiirinsä. On tärkeää sanoa ääneen, että kaikki ovat yksilöitä ja kehittyvät omassa tahdissaan. Vanhempi voi myös jättää pallon nuorelle sanomalla, että jutellaan jos haluat.

Tutustu kaveripiiriin

Liian varhaisesta murrosiästä voi seurata ongelmia. Vanhempien pitää puuttua nuoren alkoholinkäyttöön ja esimerkiksi seurata kotiintuloaikoja.

Lapsensa kavereita ei voi valita, mutta kaveripiiriin on saatava tutustua. Anu Suomelan mielestä on epäilyttävää, jos nuorella on ystäviä, joita ei voi tuoda kotiin tapaamaan vanhempia.

Kovin eri-ikäiset seurustelukumppanit eivät välttämättä ole ongelma, koska ihmiset kehittyvät eri tahtiin. Mutta kyllä esimerkiksi 16-vuotiaan tyttären parikymppiseen poikaystävään kannattaa tutustua.

– Toisaalta, jos nuori eristäytyy eikä hänellä oikeastaan ole kavereita, on sekin syy huolestua, Anu Suomela sanoo.

Taustalla voi olla kiusaamista tai muita ikäviä kokemuksia, jotka helposti kasaantuvat. Valitettavasti kiusaamisesta ei useinkaan kehdata tai haluta vanhemmille puhua. Kuntien perheneuvolat auttavat tilanteissa, joissa perheen omat keinot loppuvat.

Juoksuvuodet opettavat

Meneväisen nuoren tyttö- ja poikakaverit saattavat vaihtua tiuhaan tahtiin.

– Olen ollut sen kanssa jo kaksi kuukautta, on Suomelan mukaan tavallinen kommentti murrosikäisen suusta.

Kun seurustelua vielä harjoitellaan, on tervettä katsella ympärilleen eikä vakiintua kovin nuorena.

Murrosikäisenä vakavasti seurustelevalle voivat vanhemmat jopa muistuttaa, että on olemassa toisenlaisiakin ihmisiä. Ja että muihinkin pitää muistaa tutustua, eikä jämähtää liian varhain.

– Juoksuvuodet opettavat paljon ihmissuhteista, Anu Suomela sanoo.

Nuori huomaa, kuinka monenlaisia ihmisiä ja arvoja elämässä on. Joillekin juoksuvuodet tulevat eteen vanhempana, jos on elänyt nuoruuden liian tiukassa suhteessa.

Anu Suomela kuitenkin muistuttaa, että toiset oppivat sosiaaliset taidot ja elämän kirjon harrastuksissa tai kaveripiirin kautta muuten. Ei ole yhtä oikeaa tapaa elää.

Seurustelusuhteet ovat joka tapauksessa hyvä tapa oppia myös seksiasioita.

– Seurustellessa on jokaisen kysyttävä itseltään, mikä on tämän ihmissuhteen merkitys, Suomela sanoo.

Ihmissuhdetaitoja ja toisen kunnioittamista myös seksuaalisuuden alueella ei kirjoista opita. Suomelan mukaan usein hankalista tilanteista oppii eniten. Jos toinen ei tykännytkään musta niin paljon.

Vanhempien rooli on muistuttaa kondomin käytöstä. Senkin voi tehdä vaikka kysymällä, onko teillä jo koulussa näytetty, miten kondomi laitetaan paikoilleen.

Varoita kohtuudella

Osa nuorista on yllättävän tietämättömiä seksiasioista.

Sexpon nettikyselypalstalla yksi hellyttävimmistä, aika usein kysytyistä kysymyksistä on, miten suudellaan. Siinä missä aikuiselle on selvää, että emätin joustaa, monet murkkuikäiset pojat ihmettelevät, että kun penikseni on aika iso, mahtuuko se varmasti sisään.

Jokainen hallitsee itsetyydytyksen siinä vaiheessa, kun sen löytää. Se on normaalia ja nuorelle myös tärkeää itsetutkiskelua. Siitä ei yleensä tarvitse puhua.

Seksiin liittyvistä vaaroista kannattaa sen sijaan nuorten kanssa keskustella. Esimerkiksi kysellä, onko lapsi tietoinen, että netissä on aikuisia, jotka yrittävät saada nuoria tyttöjä ja poikia seurakseen.

Kaikesta ei voi varoittaa ja on hyvä muistaa, että useimmiten nuorten kiinnostus erilaiseen on kokeilua. Jos vaikkapa löytää murkkuikäisestään seksikkäitä valokuvia, on niistä hyvä kysyä. Kannattaa kuitenkin miettiä, miten. Nuori ajattelee helposti, että vanhemmat kyttäävät ja tonkivat hänen tavaroitaan.

Nuorten epäkunnioittavaan puheeseen pitää kuitenkin puuttua. Jos murkku esimerkiksi jatkuvasti puhuu toisesta sukupuolesta halveksivasti ja nimitellen, on kerrottava, miten loukkaavaa se on.

– Kysehän on myös siitä, että vanhempien on suhtauduttava omiin lapsiinsa kunnioittavasti.

Vaali yksityisyyttäsi

Seksuaalivähemmistöille ei Anu Suomelan mielestä tarvita omaa seksuaalikasvatusta.

– Ei ole mitään homojen tai lesbojen standardia, hän sanoo.

Nuori saattaa jo aika varhain tunnistaa, ettei kuulu seksuaaliseen enemmistöön, mutta vanhempien hyväksyvä suhtautuminen riittää. Seksuaalisuudesta ylipäätään voi keskustella jossakin luontevassa tilanteessa vähän ohimennen: saunassa, autossa, television äärellä. Niin, ettei asiasta synny liian suurta numeroa.

Pornokuvastosta voi vaikka sanoa, että se on vain näyttelemistä eikä oikeaa seksiä. Tärkeä viesti nuorille Suomelan mielestä on, ettei seksiä voi suorittaa, niin kuin moni murkku vielä ajattelee.

Anu Suomelan mielestä vanhempien ei kuitenkaan pidä varoa puhumasta seksiasioista, vaikka nuori välillä hämmentyykin. Ei kukaan mene siitä rikki.

Ei ole olemassa yhtä ohjetta, miten seksistä pitää puhua. Yhden selkeän ohjeen voi ehkä antaa: Vanhempien oman seksielämän yksityiskohdista ei pidä omille lapsilleen kertoa. Murkkuikäiset yleensä ilmoittavatkin suoraan, etteivät halua tietää siitä mitään.

Lisää: Anu Suomela; Seksi – kaikki mitä tulee tietää (Ajatuskirjat 2009), Tiina Tuppurainen, Antti Kauppinen ja Sanna Paakkanen; Liukuvoidetta ja laatuaikaa, Parisuhdeopas homoksi, lesboksi tai heteroksi aikoville (Kani 2009)

Apua, lapsellani on seksielämä

Sexpo säätiön tutkimuspäällikkö Anu Suomela vastaa lukijoiden kysymyksiin.

1. 14-vuotias poikani haluaa kutsua tyttökaverinsa yökylään. Mitä teen? Minusta poika on vielä liian nuori aloittamaan seksielämää, vastahan murrosikä alkoi. Tyttö on selvästi kypsempi ja minusta tuntuukin, että hän painostaa poikaa seksiin. Mielestäni minun kuuluisi äitinä ilmaista pojalleni, että hän voisi kaikessa rauhassa odottaa seksielämän aloittamista vielä vuoden tai pari. Jos annan luvan yökyläilyyn, annan samalla päinvastaisen viestin. Toisaalta tiedän, että nuoret ovat päätöksensä tehneet ja ehkäisynsä hankkineet. Taitavat siis aloittaa seksielämän joka tapauksessa, joten parempi kai olisi tarjota siihen turvallinen paikka. Minusta tuntuu, ettei minulla ole tässä hyviä vaihtoehtoja. Kyse ei ole pelkästään seksistä, vaan olen huolissani myös siitä, että liian tiivis yhdessäolo ja seurustelu noin nuorena voi johtaa siihen, että kaverit ja harrastukset unohtuvat.

Mitähän tytön vanhemmat mahtavat asiasta ajatella? Kannattaisi ehkä kysyä ennen luvan antamista pojalle. Muistetaan nyt se, että seksielämän suojaikäraja on 16 vuotta. Rikosta tässä ei sinänsä tapahdu, koska nuoret ovat iältään ja kypsyysasteeltaan summittain samalla tasolla. Pojalle voisi sanoa, että seksi ei ole elintarvike, jossa lukee ”parasta ennen”, vaan mieluummin verrattavissa viiniin, joka paranee kun sitä jaksaa säilyttää riittävän pitkään. Kolmenkin vuoden kypsytysaika oikeassa asennossa parantaa laatua huomattavasti. Ja viinihän on juoma jota viisas nauttii erittäin hitaasti ja nautiskellen kaikista sävyistä.
Aina tulee tietenkin ”se eka kerta”, mutta mitä enemmän on opetellut omaa minäänsä ja yhdessäoloa toisen kanssa, sitä paremmat ensimmäiset kokemukset saa. Ei tule niin helposti epäonnistumisen kokemuksia ja nolouden tunnetta, jotka voivat vaivata pitkään etenkin poikaa. Voisiko pojan isä tai joku lähisukulainen jutella pojan kanssa ensimmäisistä kokemuksistaan ja niiden seuraamuksista?

2. Olen huomannut, että 12-vuotias poikani surffailee pornosaiteilla. Omalle koneelle voi laittaa estoja, mutta kavereiden koneilta pääsee kuitenkin, joten ei se mitään auta. Yritin puhua pojan kanssa asiasta, mutta hän kieltäytyi keskustelemasta ja lähti huoneesta. Kun hän ei suostu keskustelemaan, en pääse myöskään kertomaan hänelle, että pornosivujen seksi ei ole oikeaa seksiä eikä sellaista kannata tavoitella. Pelkään, että hän näiden sivujen kautta oppii suhtautumaan naisiin halveksivasti ja välineellisesti. Ehkä hänen omatkin suorituspaineensa kasvavat. Mitä voin tehdä, kun puhuminen ei onnistu?

Mielenkiintoista on se, että vaikka murkut kieltäytyvät kuulemasta, kuulevat kuitenkin mitä sanotaan. Ehkä voisit sanoa pojalle, että surffaileminen sellaisenaan ihan jees uteliaisuuden tyydyttämiseen, jos haluaa nähdä satukuvia aikuisten tekemisistä mutta ne eivät ole sitä mitä elävien ihmisten välillä tapahtuu. Voisit laittaa jollekin pöydän kulmalle huolimattomasti kirjan Seksi - kaikki mitä tulee tietää, tai hakea kirjastosta nuorille tarkoitettuja oppaita. Tässäkin voisi pyytää jotain murkulle läheisestä mutta perheen ulkopuolista juttelemaan seksistä.

3. Uuden mieheni 13-vuotias tyttö seurustelee jatkuvasti itseään monta vuotta vanhempien poikien kanssa. Suhteet ovat lyhyitä, mutta koko ajan pitää olla joku poika kierroksessa. Nyt kaverina on 17-vuotias ja pelkään, että tyttö tulee raskaaksi. Hän on usein öitäkin poissa kotoa emmekä tiedä, missä hän on. Hänen isänsä ei osaa puhua tytön kanssa ja minusta tuntuukin, että tyttö etsii isän korviketta. Hänen isänsä ei ole huolissaan eikä tajua, että tyttö kaipaisi vielä häneltä turvaa ja neuvoja. Isä on paljon työmatkoilla ja siksi poissa tytön elämästä. Äitiinsä hänellä on hyvät välit, mutta äiti taitaa olla hänelle enemmän kaveri kuin äiti. Tyttö on vuoroviikot äitinsä ja meidän luonamme. Minulla itselläni on 2-vuotias poika, joten en tiedä murrosiästä mitään muuta kuin omat kokemukseni. Tuntuu, että minut on heitetty kylmiltään aika hankalaan tilanteeseen.

Tilanne on tosi hankala, koska isän uutena avona sinulla ei ole mitään juridista oikeutta, eikä sen koommin velvollisuutta kajota murkkuikäisen touhuihin. Jos sinulla on hyvät välit tytön kanssa, voisit kertoa, että olet huolissasi siitä mitä hän puuhaa, ja kysyä, onko hänellä asiat kunnossa. Jos sinun asemasi on se, ettet voi aloittaa tämän tyyppistä keskustelua, ainoa kanavasi on hänen isänsä. Kerro hänelle rauhallisesti mikä mieltäsi painaa, ja millaisia tytön koko elämälle vakavia seuraamuksia saattaa olla tulossa. Vanhemmat ovat vastuussa lapsistaan. 13-vuotiasta ei voi jättää ratkaisemaan sitä, saako hän olla yöt tiellä tietymättömillä, sen valvominen kuuluu huoltajan vastuisiin. Äärikeino on lastensuojeluilmoitus, mutta en suosittele sinua ryhtymään sellaiseen, koska sellainen pilaisi suhteesi sekä tytön isään että äitiin. Se että murkkuikäiset vaihtavat seurustelukumppania tiuhaan kuuluu tähän ikään.

4. 16-vuotiaalla pojallani on vain muutama ystävä, joiden kanssa hän pelailee tietokoneella mutta mitään nuorten menoja ei ole, ei kaljoittelukokeiluita eikä ihastuksia. Hänen murrosikänsäkin alkoi näkyä vasta vuosi sitten, ja hän rakastaa fantasiakirjoja ja -elokuvia. Luulen että hän on lapsellinen luokkakavereihinsa verrattuna ja saanut ehkä kokea sen nahoissa. Hän ei kuitenkaan koskaan valita yksinäisyyttä vaan saa aikansa kulumaan omissa touhuissaan. Silti olen huolestunut, eikö tuossa iässä pitäisi olla jo palo toisten nuorten seuraan?

Poikasi on omanlaisensa persoona. Rauhoita mielesi ja anna hänen etsiä omaa polkuaan ja kasvaa sellaiseksi, millaiseksi haluaa. Fantasiakirjojen parhaita on mielestäni Narnia-sarja. Siinä on oikeasti viisasta psykologiaa. Ehkä sinun kannattaisi osallistua poikasi fantasia-harrastukseen, jotta voisitte keskustella näistä aiheita. Voisit ehkä aloittaa kysymällä, millainen fantasia pojallasi on sinun fantasioistasi, kuuluvatko ne aikuisten maailmaan ja jos niin miten.

5. Tyttäreni ja minä emme ole koskaan pystyneet puhumaan mistään seksuaalisuuteen liittyvästä. Murrosiässä hän tuntui suhtautuvan kaikkiin sen suuntaisiin yrityksiini vihamielisesti. Vasta nyt olen oivaltanut yhden selityksen tähän: hän pitää naisista ja on nyt löytänyt rakastetunkin. Minulle, sisarilleen tai muille sukulaisilleen hän ei ole tästä kertonut, mutta ei ainakaan minulta ole asiantilaa yrittänyt salatakaan. Minulle hänen suuntautumisensa ei ole mikään ongelma. Olen huojentunut siitä, että hän nyt on alkanut elää sitä elämää, joka vaikuttaa hänen omaltaan. Mutta miten otan asian puheeksi hänen kanssaan? Miten saan hänet uskomaan, että olen onnellinen hänen puolestaan? Olen myös miettinyt, onko hänen seksuaali-identiteettinsä ollut pitkään hakusessa sen takia, että me hänen vanhempansa erosimme melko repivistä syistä, kun hän oli murrosiän alussa ja kärsi siitä pitkään.

Monet murkut eivät halua puhua vanhempiensa kanssa seksistä, vaan mieluiten poistuvat paikalta. Omat ajatukset seksistä ovat ehkä vasta avautumassa ja hankalia. Saattaa olla että tämän aihepiirin karttelu on insestitabun vuoksi molemmin puolinen. Jos tyttären lesbinen suhde ei ole sinulle ongelma, niin anna hänen vaan olla rauhassa. Jos näytät murheellista naamaa nyt, niin tyttäresi tulkitsee sen ehkä merkiksi siitä, että et hyväksy hänen valintaansa. Voisit ehkä heittää jossain sivulauseessa: ”Tosi hienoa, että nykyään homot ja lesbot voivat rekisteröidä parisuhteensa.”

Lue lisää Sexpon verkkosivuilta.

Lue lisää nuoren seksuaalisuudesta.

 

Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.
Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

Olen 15-vuotias tyttö, jolle alkoi tulla outoja oireita reilu kuukausi sitten. Ymmärsin heti, että tämä ei ole normaalia. En pysty keskittymään kunnolla oikein mihinkään, kun minun pitää sulkea kaappeja, harjata hiuksia, lukea samaa, katsoa tiettyyn paikkaan ja paljon muuta. En haluaisi kertoa vanhemmilleni, häpeän ja haluaisin yrittää päästä näistä irti omin voimin. Tuntuu, että oireet hallitsevat elämääni ja että kohta räjähdän. Mitä voin tehdä?

Kuvaamiesi oireiden perusteella kärsit pakko-oireisesta häiriölle tyypillisistä oireista. Pakko-oireinen häiriö ilmenee pakonomaisina ajatusmalleina tai toimintoina, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä oletetulta uhkalta.

Monilla nuorilla ilmenee ajoittain tällaisia pakonomaisia ajatuksia tai toimintoja, mutta häiriöksi ne muodostuvat, kun niihin menee runsaasti aikaa tai ne häiritsevät elämää. Pakko-oireinen häiriö on yleinen, sillä ainakin 2-3 % ihmisistä kärsii siitä. Oireilun alku liittyy usein ahdistavaan tai stressaavaan elämäntilanteeseen.

Etenkin lieväasteisina pakkoajatuksia tai -toimintoja voidaan vähentää itsehoito-ohjelmilla. Esimerkiksi HUSin ylläpitämiltä nettisivuilta mielenterveystalo.fi löytyy pakko-oireiden omahoito-ohjelma. Voit tutustua mielenterveystalon tarjontaan tästä.

Myös Edna Foan ja Reid Wilsonin opas Kerrasta poikki - vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista voi auttaa.

Itsehoito-ohjelmissa hyödynnetään samoja periaatteita kuin pakko-oireisen häiriön käyttäytymisterapiassa tai kognitiivisessa terapiassa. Jos itsehoito-ohjelma ei auta, on viisasta kääntyä joko pakko-oireiden psykoterapiaan perehtyneen psykologin tai psykiatrin puoleen. Hankalampia pakko-oireita voidaan lievittää myös serotoninergisillä masennuslääkkeillä.
 

Matti Huttunen
psykiatri, psykoterapeutti

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Näetkö itsessäsi paljon hyvää – vai paljon virheitä? Itsetunto vahvistuu, kun kääntää katseen tietoisesti omiin vahvuuksiin ja heittäytyy epämukavuusalueelle.

1. Listaa hyvät ja huonot puolesi – ja lue ääneen

Terve itsetunto on kuin vaaka, jossa omat hyvät ja huonot puolet ovat tasapainossa. Onnistumisia ei tarvitse ylikorostaa, mutta myös vähemmän mairittelevat piirteet kestävät päivänvaloa.

Psykoterapeutti Maarit Lassander neuvoo listaamaan omat vahvuudet ja heikkoudet paperille: yhtä paljon molempia. Aina, kun mieleen nousee uusi kielteinen piirre, vastapainoksi pitää kirjata yksi hyvä puoli: Jätän projektit usein puolitiehen enkä jaksa keskittyä, mutta toisaalta olen helposti innostuva ja osaan innostaa muita.

Jos ei ole tottunut ajattelemaan itsestään hyvää, voi kysyä mielipidettä läheiseltä: mitkä kolme asiaa minussa ovat rakastettavimpia? Myös vanhoja kohteliaisuuksia kannattaa kirjata.

– Huomion kääntäminen vahvuuksiin tietoisesti auttaa. Kyse on ennen kaikkea siitä, mihin kiinnittää huomiota, Maarit Lassander sanoo.

Valmista listaa hän neuvoo lukemaan ääneen, mielellään joka päivä.

2. Selvitä arvosi

Onnellisimmat eivät yritä taipua muiden muottiin vaan rakentavat itse oman elämänsä tärkeysjärjestyksen. Jos minäkuva on hatara, omat ja muiden tarpeet sotkeentuvat herkästi toisiinsa. Ydinarvojensa pohtimiseen kannattaa käyttää aikaa. Mistä haaveilen tai inspiroidun?

Millaiset ihmiset, ajanvietteet ja paikat tekevät minut onnelliseksi?

Avuksi voi ottaa paperin, jossa on kolme saraketta. Ensimmäiseen kirjataan erilaisia arvoja, kuten perhe, ystävyys ja terveys. Toiseen sarakkeeseen merkitään jokaisen arvon tärkeys itselle asteikolla yhdestä kymmeneen. Kolmanteen sarakkeeseen tulee samalla asteikolla oma arvio siitä, kuinka tyytyväinen tällä hetkellä on tuohon osa-alueeseen omassa elämässään. Jos kakkos- ja kolmossarakkeen välillä on ristiriitoja, niihin on hyvä kiinnittää erityishuomiota.

– Seuraava askel on pohtia, miten oma toiminta edistää arvojen toteutumista. Jos esimerkiksi todella perhekeskeinen ihminen viettää kaiken aikansa töissä, siinä on ristiriita, Maarit Lassander toteaa.

Arvojen pohtimisen kautta vertailun ja suorittamisen tarve vähenee, kun päämäärät kirkastuvat.

3. Lepää hetki

Vaaditko itseltäsi aina kymppiä vai riittääkö välillä seiska? Suorituskeskeinen itsetunto uuvuttaa, sillä se kaipaa loputtomasti pönkittämistä. Jos itsearvostus on kokonaan kiinni onnistumisista, pienikin moka kasvaa mielessä suhteettomaksi.

Jokaiseen päivään kannattaa mahduttaa ainakin yksi lepohetki suorittamisesta. Se voi olla mitä tahansa rentouttavaa tekemistä, kuten meditointia tai kahvihetki ystävän kanssa. Oleellista on pyrkiä tietoisesti eroon itsekritiikistä. Silloin mieli saa tilaa pohtia, millaisista asioista oikeasti nauttii.

– Vaativa persoona asettaa itselleen usein mittareita, jotka tulevat ulkopuolelta. Silloin voi menettää kosketuksen siihen, mikä juuri minulle tekee elämästä hyvän, Maarit Lassander sanoo.

Hän muistuttaa, että suorittaminen ei itsessään ole pahasta. Muutoksen paikka on silloin, kun suorittaminen estää elämästä täydesti.

4. Hyppää uuteen

Olemme ahkeria liimailemaan otsaamme nimilappuja: olen harkitsematon, temperamenttinen, tuppisuu. Usein määritelmät tulevat ulkopuolelta. Herkkä saattaa painaa yhden kommentin mieleensä vuosikymmeniksi.

Toisinaan omia uskomuksia on hyvä koetella tekemällä jotain täysin niiden vastaisesti. Varaa siis laulutunti, vaikka uskot laulavasi nuotin vierestä tai ota puheenvuoro, vaikka olet yleensä se hiljaisin. Epämukavuusalueelle heittäytyminen on parhaita keinoja itsearvostuksen rakentamiseen. Kun löytää itsestään uusia puolia ja taitoja, minäkuva vahvistuu vähä vähältä.

Isoimman pelon kimppuun ei kannata hypätä lämmittelemättä. Siirry helposta vaikeampaan aina sitä mukaa, kun rohkeus kasvaa.

– Heittäytyminen vaatii uteliasta asennetta. Ole avoin uudelle, jotta voit muodostaa myönteisiä kokemuksia itsestäsi, Lassander sanoo.

5. Uskalla pyytää muilta apua

Kun liukastut talvikeleillä ja tuntematon tarjoaa kättään, tukeudutko apuun vai kieltäydytkö lähes loukkaantuneena? Häpeilyllä on kulttuurinen perusta.

– Suomalainen mieluummin puree hampaat yhteen ja kärsii kuin kertoo omasta hädästään. Tämä on onneksi muuttumassa. Meillä kasvaa uusi sukupolvi, joka jakaa enemmän ja avoimemmin.

Pyynnön pukeminen kysymykseksi voi auttaa: Osaatko neuvoa, miten minun pitäisi edetä? Avun pyytäminen ei tarkoita uhriksi heittäytymistä, heikkoutta tai epäonnistumista.

– Pikemminkin päinvastoin. Vaatii hyvää itsetuntoa pyytää apua ja tunnustaa, ettei osaa tai jaksa

yksin. Mitä enemmän kontaktia uskallamme ottaa toisiin, sitä helpommaksi elämämme muuttuu, Lassander sanoo.

6. Ymmärrä tunteitasi – ja päästä niistä irti

Millaisissa tilanteissa riittämättömyyden tunne pulpahtaa esiin? Töissä, ystävien kanssa, harrastuksissa? Päiväkirjan pitäminen omista tunteista auttaa ymmärtämään, mistä vaativuus on peräisin.

–Jos kokee, ettei saa ystäväpiirissä hyväksyntää, voi tuntea itsensä epäonnistuneeksi. Myös yksinäisyyden tunteet vaikuttavat, samoin lapsuudessa hylkäämiskokemukset tai toisaalta ylisuojelu. Herkille ja temperamenttisille voi kehittyä heikko itsetunto ilman vaikeita kokemuksiakin, sillä he reagoivat ympäristön vaatimuksiin muita voimakkaammin, Maarit Lassander sanoo.

Menneisyyden ymmärtäminen auttaa, mutta tarkoitus ei ole jäädä vellomaan vanhaan. Ennemminkin tavoitteena on vapauttava oivallus: Olen nyt aikuinen ja uudessa elämäntilanteessa. Miksen siis luopuisi vanhoista ajatusmalleista?

–Jos sivuuttaa vaikeat tunteet vuodesta toiseen, alkaa helposti vain vaatia itseltään enemmän ja enemmän. Tunteiden kohtaaminen auttaa hyväksymään ne ja päästämään niistä irti.

Asiantuntija: Maarit Lassander, psykoterapeutti, psykologi, Suomen Mielenterveysseura.