Pertti Jarla nauttii, kun vanha tavara saa hänen käsissään uuden elämän. Kuva: <span class="photographer">Juha Salminen</span>
Pertti Jarla nauttii, kun vanha tavara saa hänen käsissään uuden elämän. Kuva: Juha Salminen

Fingerpori-sarjakuvan luoja Pertti Jarla, 47, rentoutuu korjaamalla rikkonaisia laitteita. Hän uskoo, että harrastus pitää vireessä vielä vanhanakin.

Ikäloput kodinkoneet, kirpputorilta löytyneet esineet ja museokuntoiset autot — ne kaikki ovat Pertti Jarlalle mieluista materiaalia hänen lempiharrastustaan varten.

– Nautin, kun saan rauhassa uppoutua näpräämään kaikkea sälää. Se rentouttaa ja toimii vastapainona muulle, kiireisemmälle elämälle. Kodinkoneiden korjaaja olisin melko varmasti, jos en tekisi sarjakuvaa.

Jarlan kotiin on puuhan myötä kerääntynyt kaikenlaista tavaraa. Nurkissa pyörivät esimerkiksi täytetty piisami, keraamiset keuhkot ja iso kasa sähkörata-autoja.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Siivoaminen on tietysti hankalaa. Mutta uskon, että innostava harrastus osaltaan auttaa pysymään vireänä, fyysisesti ja psyykkisesti. En tahdo jämähtää tv-ruudun ääreen vaan kehittää itseäni vielä vanhanakin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusia unelmia

Fingerporin isällä on toki ajankohtaisempiakin aikeita. Hän haaveilee aiempaa realistisemman sarjakuvan tekemisestä ja myös käsikirjoittaminen kiinnostaisi.

Suositusta sarjakuvasta on tehty näytelmä Helsingin kaupunginteatteriin ja Fingerpori-elokuva saa ensi-iltansa syksyllä 2019. Jarlan mukaan Fingerpori voisi taipua myös vaikka radiokuunnelmaksi.

Yksi taiteilijan haaveista on matkustaa Angoulêmen sarjakuvafestareille Ranskaan vanhalla, itse kunnostetulla matkailuautolla.

– Kärry on heräteostos, kämänen itäsaksalainen pikkubussi, mutta siinä on tunnelmaa. Samoin kuin kymmenmetrisessä puuveneessämme, jota pääsemme kesällä kokeilemaan. Lentomatkailu ei enää niin kiinnosta.

Miten Pertti Jarlalta sujui painonpudotus? Lue Hyvä terveys 4/2019! Tilaajana voit lukea koko lehden maksutta osoitteessa digilehdet.fi/hyvaterveys

Sisältö jatkuu mainoksen alla