Hormonit heittelevät, iho kukkii

Kuvat
Shutterstock

Aikuisen akne johtuu usein hormoneista. Myös stressi vaikuttaa. Hoitokeinoja onneksi on.

Otsan kiiltelyä, mustapäitä nenänvarressa, punoittavia paukamia leuassa ja suupielissä. Tai yksittäisiä musta- ja valkopäitä ”muuten hyvällä” iholla. 

Aikuisenakin voi havahtua siihen, että iho kiukuttelee varsinkin tiettyyn aikaan kuukaudesta. Hormonit liittyvät iho-ongelmiin usein tavalla tai toisella. Hormonaalisilla iho-ongelmilla tarkoitetaan nimenomaan aikuisiän aknea, josta kärsii 10–25 prosenttia ihmisistä. Se on yleisempää naisilla, mikä selittyy juuri hormonitasojen vaihtelulla. 

– Mikä tahansa mullistus hormoneissa – kuten lapsettomuushoidot, raskaus, hormonaalinen ehkäisy tai sen lopettaminen, esivaihdevuodet tai vaihdevuodet – voi olla aknelle laukaiseva tekijä, ihotautilääkäri Laura Bouchard Lääkärikeskus Aavasta kertoo. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Estrogeenin ja keltarauhashormonin tuotanto naisen elimistössä vähenee ikääntyessä pikkuhiljaa, jolloin mieshormoni testosteronin määrä voi korostua. Se saattaa laukaista aknen. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Osalla tilanne elää ja akne lehahtelee kuukautiskierron mukaan. Näppyjä nostattaa testosteronin lisäksi keltarauhashormoni progesteroni. Molemmat vilkastuttavat ihon talintuotantoa. 

Bouchardin mukaan aikuisiän aknea esiintyy paljon kolmekymppisillä, mutta myös neli- ja viisiviisikymppisillä. Menopaussin jälkeen kyseinen ihosairaus on jo harvinaisempi, muttei mahdoton. 

Stressillä on vaikutusta 

Hormonaalisten syiden lisäksi aknen voi laukaista tai sitä voi pahentaa esimerkiksi ruokavalio, ihoa tukkiva kosmetiikka tai henkinen kuormitus. 

– Stressi pahentaa aikuisiän aknea selvästi. Se johtuu osin stressihormoni kortisolin vaikutuksesta ihoon: kortisoli lisää talin tuotantoa ja mieshormonin määrää sekä voi edesauttaa tulehdusta ihossa, Bouchard sanoo. 

Myös munasarjojen monirakkulaoireyhtymä PCOS voi altistaa aknelle. Ehkäisyvalmisteetkin vaikuttavat.

– Minipillerit tyypillisesti pahentavat aikuisiän aknea, jos alttiutta siihen on. Yhdistelmäpillerit taas voivat sitä helpottaakin. 

Leuan seudussa lehahtaa 

Akne oireilee aikuisenakin näppylöinä ja finneinä, mutta ne ilmestyvät poskipäiden ja otsan sijaan poskien alaosiin eli leukaperiin, leukaan ja kaulan alueelle. Joskus harvemmin finnejä tulee aikuisillakin lisäksi yläselkään. 

Kun talineritys vilkastuu, ihohuokoset eli talirauhaset voivat tukkeutua ja tulehtua. Tukos koostuu talista ja ihon sarveisaineesta keratiinista. Sitä kutsutaan komedoksi eli ihomadoksi, arkikielessä mustapääksi. Musta väri syntyy, kun huokoseen kertyneen talin pää tummuu hapettumisen vaikutuksesta. 

Valkopää muodostuu samalla tavalla: talirauhaseen pakkautuu talia ja kuolleita ihosoluja. Valkopäässä solukerros peittää myös rauhasen suun. Siksi tali ei pääse tummumaan vaan jää valkoiseksi. 

Suojaa hyvin auringolta 

Aikuisiän akne ei aina näy ulospäin ihon kiiltelynä ja runsaana talintuotantona. Iho saattaa olla pintakuivakin. 

– Olipa ihotyyppi melkein mikä tahansa, hormonaaliset muutokset voivat saada ihon kukkimaan, Bouchard sanoo. 

Siinä missä aurinko voi helpottaa murrosikäisen iho-ongelmaa, aikuisiän aknea UV-säteily usein pahentaa. 

Aknesta kärsivän kannattaa siis käyttää korkeaa aurinkosuojakerrointa (30–50). Paras aurinkovoide on koostumukseltaa kevyt, eikä tuki ihohuokosia. 

Sama pätee kosmetiikkaan. Akneiholla voi käyttää kevyttä meikkivoidetta, joka peittää näppyjä ja punoitusta, kunhan koostumus ei tuki ihoa. 

Lääkevoiteista apua 

Osalla naisista finnit tulevat ja menevät, mutta joillekin kehittyy aikuisena tulehduksellinen ihosairaus, joka saattaa tarvita hoitoa. Talirauhasen tulehduksen aiheuttaa bakteeri, jota on iholla luonnostaan. Myös rasvahiivat ovat osallisia tulehduksen syntyyn. Lievää aikuisiän aknea voi hoitaa paikallishoidolla, kuten atselaiinihappovoiteella. Se estää aknen kehitykseen vaikuttavien bakteerien kasvua ja aknea pahentavien rasvahappojen tuotantoa. Suurin osa tapauksista hoituu Bouchardin mukaan paikallishoidolla. 

15–20 prosenttia hänen vastaanotolleen tulevista tarvitsee aknen hoitoon lääkkeen. Keskivaikeisiin tapauksiin hän määrää joko A-vitamiinihappo- eli tretinoiinivoidetta tai adapaleenia sisältävää geeliä joko sellaisenaan tai yhdistelmänä paikallisantibiootin kanssa.

Tehokas tablettikuuri 

Jos paikallishoito ei auta, aknea voi hoitaa reseptilääkekuurilla. A-vitamiinihappo isotretinoiinin lisäksi määrätään tabletteina nesteenpoistolääke spironolaktonia, joka antiandrogeenisen vaikutuksensa ansiosta tehoaa myös iho[1]tulehdukseen. 

– Jos akne on hyvin näkyvä ja sitkeä, se voi olla henkisesti raskasta. Moni kokee esimerkiksi töissä noloksi sen, että iho kukkii vielä aikuisena. Naiset ovat yllättävänkin onnellisia, kun saavat avun, Bouchard sanoo. 

Asiantuntijana ihotautilääkäri Laura Bouchard, Lääkärikeskus Aava

Tämä artikkeli on ilmestynyt Hyvä terveys -lehdessä. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla