Kuvat
Shutterstock

Kun selkä pettää ja kipu on pahimmillaan, voi tuntua ettei mikään auta. Hyviä keinoja kuitenkin on.

  1. SIEDETTÄVÄÄN ASENTOON Hivuttaudu selinmakuulle ja nosta sääret esimerkiksi tyynypinon päälle. Lonkat ja polvet ovat 90 asteen kulmassa. Tässä asennossa selän lihakset rentoutuvat ja hermojuuret venyvät mahdollisimman vähän. Kipu vähän helpottaa. Voit kuunnella rentoutusäänitettä ja keskittyä hengittämiseen.
  2. SÄRKYLÄÄKETTÄ Särkylääkkeet tuskin vievät kipua kokonaan mutta helpottavat sitä sen verran, että pääset vähän liikkeelle. Parasetamoli on turvallinen valinta, koska se ei ärsytä vatsaa. Sitä voit ottaa vuorokaudessa yhteensä 3 000 mg. Kovaa kipua voi yrittää lievittää lisäksi tulehduskipulääkkeellä, esimerkiksi ottamalla 3x800 mg/vrk ibuprofeiinia. Nyt ei pihistellä.
  3. RAUHOITTELE ITSEÄSI On tärkeää luottaa siihen, että kipu menee ohi ja selkä palautuu vahvaksi ja kivuttomaksi. Jos pelkäät pahinta, kipu vain yltyy ja paraneminen pitkittyy. Läheisten ei pidä vähätellä selkäkipuisen kärsimystä, mutta ei myöskään passata liikaa.
  4. LIIKU VOINNIN MUKAAN Vuodelepo ei ole hyväksi pidemmän päälle vaan siitä on jopa haittaa. Kun liikut, välilevyt saavat ravintoaineita ja myös särkylääkkeiden ainesosat kulkeutuvat verenkierron myötä paremmin perille. Yritä hilata itsesi edes jääkaapille ja vessaan. Joku voi tarvittaessa tukea kävelyssä. Noin tunnin, puolentoista välein olisi hyvä liikuskella.
  5. PIIKILLE TARVITTAESSA Jos kova kipu ja kramppi ei hellitä parissa päivässä kotikonstein, ei auta kuin lähteä lääkäriin. Siellä selkä tutkitaan ja saat vahvemmat lääkkeet. Lihasjännitystä laukaiseva lääke ja kipulääke voidaan pistää suoraan lihakseen. Jos jalat puutuvat, soita lääkäriin heti.

Asiantuntijana fysiatrian erikoislääkäri Timo Pohjolainen

Tämä artikkeli on ilmestynyt Hyvä terveys -lehdessä. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla