Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Olen nuori terve nainen. Minulla on ollut yli 10 vuotta vasemmassa korvassa sellainen ongelma, että kun kuuluu isoa tai terävää ääntä, se alkaa säristä: aivan kuin radio, joka ei löydä oikeaa taajuutta. Voiko korvassa olla jokin hoidettavissa oleva vika? Vaiva on vain toisessa korvassa ja särinä poistuu, kun sen aiheuttanut ääni hiljenee. Särinä voi alkaa myös, jos itse laulan korkealta tai jos joku puhuu isolla äänellä. Särinän laukeaminen ei vaadi suurta meteliä, korkeat äänet riittävät. Lapsena ala-asteella lauloin kuorossa ja siellä muistelen tämän särinän tulleen ensimmäisen kerran. Hiljaisuudessa särinää ei kuulu koskaan.

Korvassa kuuluva ääni, jolle ei löydy ulkoista lähdettä, on useimmiten tinnitusta. Tinnitus on vaaraton ilmiö, jota esiintyy kaikilla ja sen voi laukaista mm. äkillinen kovempi ääni. Tavallisesti tinnitus on lyhytkestoista, mutta joillain se jää päälle ja voi muuttua hyvinkin häiritseväksi.

Meluvammojen ehkäisystä kannattaa huolehtia eli käyttää korvatulppia meluisissa tilanteissa (esim. konsertit ja moottoriurheilutapahtumat). Mikäli korvissa tai kuulossa ei ole muuta oireilua, tämän tyyppinen särinä ei herätä epäilyä korvasairaudesta. Jos oireen kokee kovin häiritseväksi tai se herättää paljon huolta, voi asiasta käydä keskustelemassa vielä yleis- tai korvalääkärin vastaanotolla.
 

Tove Laivuori

yleislääketieteen erikoislääkäri.

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

En pysty käyttämään nieltäviä lääketabletteja, vaikka ruoan nielemisessä minulla ei ole ongelmia. Missä vika ja mikä neuvoksi? Tähän asti olen pystynyt vaihtamaan lääkkeeni pureskeltaviin tai imeskeltäviin vaihtoehtoihin.

Tablettien nielemisvaiketta esiintyy kaiken ikäisillä, mutta yleisintä se on lapsilla ja vanhuksilla. Sen syynä voi olla tabletin suuri koko tai karhea pinta, herkkä nielun yökkäysheijaste tai suun kuivuus.

Lisätutkimuksia nielemisvaikeuden syyn selvittämiseksi tarvitaan yleensä vasta, jos tavallisen ruoan ja juoman nielemisessä esiintyy vai-
keuksia.

Ensisijaisesti pyritään valitsemaan helposti nieltävä lääkevalmiste. Näitä ovat muun muassa pienikokoiset tabletit ja kapselit, poretabletit ja suussa liukenevat tabletit.

Jotkut lääkkeet ovat saatavissa myös lääkelaastarien muodossa.

Osan lääkkeistä voi murskata tai liottaa pieneen määrään nestettä. Lääkkeen pakkausselosteessa mainitaan yleensä, jos tämä on sallittua. Jos tietoa ei löydy voi neuvoa kysyä apteekista. Yleisperiaatteena voidaan pitää, että tavallisia tabletteja (etenkin jakouurteellisia) saa murskata.

Sen sijaan depot-, entero- tai kalvopäällysteisiä tabletteja ei lähtökohtaisesti saa puolittaa tai murskata. Tällöin lääkäri voi tarkistaa muut saatavissa olevat valmistemuodot ja valita niistä sopivimman. Osassa lääkkeistä tarvitaan lääkärin merkintä lääkevaihdon kieltämisestä, jotta potilas saa juuri halutun valmisteen.

Tabletin nielemistä voidaan helpottaa myös apteekista ilman reseptiä saatavilla geeleillä tai tablettikalvoilla. Nämä liukastavat lääkkeen pinnan ja helpottavat lääkkeen nielemistä merkittävästi.
 

Tove Laivuori

yleislääketieteen erikoislääkäri.

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Vaivaisenluut eivät ole este vaan hidaste. Hyvällä hoidolla niillä kiipeää vaikka Himalajalle.

1. Miten vaiva syntyy?

Syitä ei tunneta tarkkaan, mutta taustalla saattaa olla jalkojen linjaushäiriö, jolloin ne kuormittuvat väärin. Kävellessä paino kohdistuu pienelle alueelle, ja erityisesti isovarpaaseen suuntautuu iso paine. Väärä kuormitus alkavat kammeta isovarpaan tyviniveltä vinoon, muiden varpaiden suuntaan, mikä saattaa aiheuttaa kipua, vasaravarpaita, hiertymiä ja känsiä. Isovarpaan tyvinivelen nivelsiteet löystyvät ja ensimmäinen jalkapöytäluu kääntyy tyvinivelestä ulospäin, isovarvas toisia varpaita päin. Lopulta isovarpaan tyveen ilmestyy kyhmyinen luupatti.

2. Voiko vaivaisenluuta ehkäistä?

Vaivaisenluihin on vahva perinnöllinen taipumus. Isovarpaan tyvinivel on joillakin pallomainen, toisilla suorakaiteen muotoinen. Suorakaiteen muotoinen nivel kestää enemmän rasitusta, jolloin virheasentoja ei synny niin herkästi.

Korkeakorkoiset ja kapeakärkiset kengät altistavat vaivaisenluulle, mutta niitä on myös ihmisillä, jotka eivät ole koskaan kulkenet koroilla. Tutkimusten mukaan liian ahtaat kengät lisäävät jopa lasten vaivaisenluita. Kengässä pitää olla leveä kärki, sillä jos jalan sivu hankaa koko ajan kengän kärkeen, luupatti kasvaa. Apteekista saa esimerkiksi superlonputkea, josta voi leikata suojan luun kohdalle.

3. Tuleeko aina kipuja?

Isokaan vaivaisenluu ei aina ole kipeä ja toisaalta pienemmässä voi olla kovaakin kipua. Usein vaivaisenluu on kipeimmillään ensimmäisten luumuutosten tapahtuessa.

4. Auttaako jalkaterapia?

Alkava vaivaisenluu voidaan jopa pysäyttää spiraalidynaamisilla harjoitteilla, kun jalkaterän hermot ja lihakset saadaan hereille. Ryhtiä, lihasvoimaa ja tasapainoa voidaan parantaa.

Kipu lievittyy, kun kireitä lihaksia rentoutetaan ja heikkoja aktivoidaan. Muutokset vaativat aikaa ja malttia.

Hoitoon kannattaa mennä heti, kun isovarpaan tyvinivel alkaa vähänkin mennä vinoon. On ihmisiä, jotka ovat päässeet kiipeämään jopa Himalajalle jalkakuntoutuksen jälkeen.

Jalkaterapeutti voi tehdä silikonista yksilölliset varvasortoosit, jotka pitävät varpaat oikeassa asennossa. Myös Hallufix-lasta lievittää kipua.


5. Milloin vaivaisenluu leikataan?

Vaivaisenluut leikataan, jos ne aiheuttavat kovaa kipua tai ne ovat niin isot, että jalkineiden löytäminen on vaikeaa. Leikkaus auttaa kipuun.

Leikkauksessa voidaan jäykistää nivel, korjata luun asentoa tai poistaa luinen uloke. Joskus voidaan harkita jopa nivelen osapoistoa.