
Heinien siitepölyille allerginen elää vuoden hankalinta aikaa. Tulevaisuudessa allergiasuojaksi riittää muutama pistos.
SIITEPÖLYJEN, eläinhilseen ja ruokien allergeenit saavat monien silmät ja nenän vuotamaan. Lääkkeet lievittävät oireita, mutta vain siedätyshoito parantaa allergian.
Jopa puoli miljoonaa suomalaista hyötyisi siedätyksestä, mutta vuosittain siihen pääsee pari tuhatta. Yksi piikki ei kuitenkaan riitä, vaan allergian paraneminen vaatii tiivistä hoitoa 3 vuotta, joko kymmeninä pistoksina terveysasemalla tai päivittäisinä kielenalustabletteina kotona.
KOSKA NYKYINEN allergiarokotus on hankala, kallis ja huonosti saatavilla, turkulaisyliopistot
ovat etsineet keinoa tehostaa sitä. Heidän kehittämänsä molekyyli TADM voimistaa hoitoon käytetyn
allergeenin vaikutusta. Kokeissa sillä terästetty siedätyspiikki paransi hiiren heinänuhan ja kananmuna-allergian.
SIEDÄTYSHOITO TOIMII KUIN ROKOTUS.
– Ihmiselle voisi riittää 4–6 siedätyspistosta nykyisten 50 sijaan. Periaatteessa sillä voitaisiin hoitaa kaikkia allergioita, sillä TADM vahvistaa minkä tahansa allergeenin vaikutusta, allergologian professori Johannes Savolainen sanoo.
Rahaa ihmiskokeisiin ei vielä ole saatu, mutta 10 vuodessa rokote allergiaan on. Niin moni sitä maailmalla kehittelee.
NÄIN ALLERGIAA HOIDETAAN NYT
- Jos nenä vuotaa ja silmiä kutittaa siitepölyaikaan, ilman reseptiä saatavia antihistamiinitabletteja kannattaa kokeilla ihan omatoimisesti. Antihistamiini estää allergiseen tulehdukseen liittyvän histamiinin vaikutuksen kudoksissa, jolloin allergiaoireet vähenevät.
- Steroidisuhkeet rauhoittavat tulehdusta hengitysteiden limakalvoilla, jolloin allergisen nuhan oireet vähenevät. Suihkeet otetaan käyttöön, kun suun kautta otettavat antihistamiinit eivät riitä. Vaikka steroidejakin saa ilman reseptiä, lääkärinmääräyksellä lääkitys tulee halvemmaksi.
- Siedätyshoitoon turvaudutaan, jos allergiaoireet eivät lääkkeillä rauhoitu. Suomessa siedätetään koivulle, timoteille, pujolle, ampiaiselle ja mehiläiselle, kissalle, koiralle ja hevoselle. Kielenalussiedätys on tarjolla lehtipuu- ja heinäallergiaan. Eläinallergiasta pääseminen vaatii 3 vuoden pistoshoidon.