Pieni vai suuri, pitkä vai lyhyt, onko koolla väliä? Näistä teemoista on puhuttu pitkään myös psykoterapian alueella. Vastakkain ovat olleet vanha koulukunta pitkine terapioineen ja uudet kolmannen ja neljännen sukupolven lyhytterapiat kulunleikkaajien kera. Keskustelu on ollut melko hedelmätöntä juupas–eipäs -vänkäämistä.

Vuosina 1995–2009 käynnissä ollut Helsingin psykoterapiatutkimus kokosi yhteen lähes kaikki yliopistotahot THL:n johdolla selvittämään erilaisten ja eri pituisten psykoterapioiden vaikuttavuutta, riittävyyttä ja soveltuvuutta. Pitkien seurantajaksojen johdosta kokoavia tuloksia on alkanut ilmestyä vasta nyt.

Yksi keskeinen tulos on, että toinen tykkää tyttärestä ja toinen äidistä. Eli eri ihmisille soveltuvat erilaiset menetelmät persoonasta, oireilusta ja elämäntilanteesta johtuen. Aika itsestään selvää, vai mitä. Mutta silti aina on olemassa iso joukko ihmisiä, joiden mielestä on vain yksi oikea tapa.

Toinen keskeinen tulos, joka on saatu myös muualla maailmalla, on se, että monella taholla jo kuolleeksi julistettu freudilainen psykoanalyysi näyttäisi olevan yksi tutkimuksen tehokkaimmista hoitokeinoista. Lyhyitä hoitoja saaneet mieliala- ja ahdistuneisuushäiriöiset potilaat palasivat seurantajaksojen aikana helposti takaisin ‘uusiin’ lyhyisiin hoitoihin. Lisäksi heidän hyvinvointinsa ja tyytyväisyytensä ei parantunut yhtä paljon kuin psykoanalyysia saaneiden asiakkaiden. Psykonalyysi näyttäisikin epäseksikkyydestään, iästään ja kalleudestaan huolimatta (neljä tapaamista viikossa 2–5 vuoden ajan) olevan varsin kustannustehokas hoitokeino myös nykyaikana.

Tulos ei luonnollisesti ihmetytä alan ammattilaisia. Ihmisen mieli ja keho ei edelleenkään toivu sen nopeammin erilaisista traumoista kuin ennenkään – vaikka kuinka yrittäisimme olla supertuloksellisia ja tehokkaita. Nuha kestää edelleen noin viikon kuten pintahaavankin paraneminen. Kyse on vain tuloksellisuusharhasta, johon niin lääke- kuin psykoterapiatutkimuskin on vuosikymmeniä syyllistynyt. Julkaisemalla vain erittäin kontrolloituja ja rajattuja ’onnistuneita’ tuloksia, saadaan aikaan harha siitä, että tutkittu ilmiö ja saadut tulokset ovat yleistettäviä ja todellisuutta kuvaavia. Itseasiassa tutkimalla julkaisematta jääneitä tutkimuksia ja itse tutkimusmetodeja, päästään lähemmäksi todellisia ilmiöitä, jotka ovat usein jo kaikkien tiedostamia kansan viisauksia.

Tilannetta kuvaa hyvin vitsi, jossa opiskelija menee ostamaan kirjakaupasta anatomian kirjaa. Saatavilla on vain edellisen vuoden laitos teoksesta, jota opiskelija ei halua ostaa koska se on vanha. Kauppias lupaa opiskelijalle rahat takaisin, jos ihmiskehoon on ilmestynyt viimeisen vuoden aikana jokin uusi anatominen osa, jota ei tästä edellisestä painoksesta löydy.

Ehkä meidän olisi aika vihdoinkin hyväksyä, että osa ihmisten ongelmista ovat varsin pysyväislaatuisia eikä niitä voida tehokkaasti poistaa. Tällaisia ovat esimerkiksi varhaisissa kiintymyssuhteissa syntyneet turvattomuuden ja epävarmuuden kokemukset. Niitä ei voi korjata lyhyillä hoidoilla, kuten esimerkiksi pelkotiloja, ahdistuneisuutta tai lievempiä neurooseja. Pitkissä hoitosuhteissa sen sijaan voidaan rakentaa pikkuhiljaa korvaava kokemus epätyydyttävien kiintymysmallien tilalle ja näin antaa helpotusta nykytilanteeseen. Lopullista nirvanaa tämäkään ei takaa.

Alan itsekin taipua Freudin väittämään siitä, että ihmisen yksi keskeinen elämänhaaste on oppia tulemaan toimeen tietyn perusneuroottisuuden kanssa. Onneksi se ei kuitenkaan estä onnellisuuden kokemusta vaan pikemminkin täydentää sitä.

Mikael Saarinen

Kommentit (8)

Sanna A
Liittynyt21.5.2013
9/8 | 

Tähän ei bloggaaja-kollegasi voi olla ottamatta kantaa. J

Näyttää tosiaan siltä, että joissakin tapauksissa pitkäkestoinen terapia on tarpeen. Asialla ei kuitenkaan tarvitse olla välttämättä tekemistä juuri freudilaisen terapian kanssa. Psykoterapioita on tutkittu runsaasti jo kymmenien vuosien ajan, eikä merkittäviä eroja suuntausten välille ole saatu. Olennaisemmat erot löytyvät terapeuttien väliltä. 

Ja yhtä asiaa psykoanalyysissa hämmästelen...Jos ihminen käy vuosikausia useita kertoja viikossa pohtimassa itseään, miten voidaan välttyä samojen asioiden pyörittelyltä ja vatvomiselta? Mietin voitaisiinko korvaavan ihmissuhteen vaikutus saada aikaan myös sellaisissa (pitkäkestoisissa) keskustelu- ja toimintamuodoissa, joissa ihminen voisi puhua muustakin kuin itsestään?

10/8 | 

Monesti pitkäkestoinen, intensiivinen psykoterapia on tarpeen ns. parantavan hoitotuloksen saavuttamiseksi. Samojen asioiden vatvomisen eli ruminaation riski on syytä tiedostaa pitkissä tiheäjaksoisissa terapioissa. Pitkäkestoinen, harvajaksoinen psykoterapia on välttämätöntä potilaan itsenäisen selviytymisen tueksi psyykkisen sairauden usein kroonistuessa hoitopyrkimyksistä huolimatta. Psyyken häiriöiden hoitaminen psykoanalyysillä on aika lailla mahdoton ajatus monesta syystä: Harvoilla psyykkisesti sairailla on voimia käydä psykoterapiassa neljästi viikossa useita vuosia. Psykoanalyysi on harvojen varakkaiden "herkkua", kun Kela tai mikään muukaan julkinen taho ei niitä juurikaan korvaa. Ja matkat analyytikoiden luo ovat pitkiä, kun heitä ei kovin runsaasti ole Kehäkolmosen ulkopuolella. Olipa hoitomuoto mikä tahansa keskisimmät kuratiiviset tekijät kätkeytyvät terapeutin ja potilaan vuorovaikutukseen. 

11/8 | 

Tosi hyvä juttu, kiitos Mikael.

Sannan kysymykseen tekee mieli kommentoida että ei varmaan mitenkään ja kyllä varmaan voisi. Eihän Freudkaan pitänyt terapian perussettingiä taivaasta annettuna, hänellä oli aika intensiivisiä ja lyhyitä "kävellään alpeilla" -hoitoja. Potilaansa hän yhden käsityksen mukaan laittoi sohvalle makaamaan siksi, ettei kestänyt jatkuvaa arvioivaa katsetta :)

Hyvä meininki, hyvä kun bloggaatte tärkeistä asioista!

 

Teemu

12/8 | 

Hyvä kun kirjoitit tästä, olen samaa mieltä. Kuitenkin mietin että terapiatyön todellisuus on monimuotoisempaa kuin tämä ainainen  pitkä/lyhyt -vääntö antaa ymmärtää. Ei ole harvinaista, että asiakas tulee lyhytterapiaan ja käsittelee jonkin ajankohtaisen teeman, tulee parin vuoden päästä uudelleen ja käsittelee jotain muuta, ja palaa vielä kolmannenkin kerran. Eikä yksikään näistä jaksoista ole epäonnistunut, päin vastoin.

Yhtäjaksoisella, pitkällä ja tiiviillä työskentelyllä on ilman mutta paikkansa, mutta sen ainoa vaihtoehto ei suinkaan ole kertaluontoinen lyhytterapia. En vain ole vielä törmännyt tutkimukseen, josa nämä välivaihtoehdotkin olisi osattu huomioida. 

13/8 | 

Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Jäin miettimään kirjoituksesi pohjalta, että onko todellakin niin, että psykoterapiahoidot eivät ole psykoterapiatutkimuksen myötä kehittyneet, kun alkujaan palataan edelleen pappa Freudiin? Käsittääkseni kognitiivisen psykoterapian sateenvarjon alla on paljon tutkimusta ja hoidon tuloksellisuutta tutkimuksellisesti arvioitu. Ja hoidon tulokset ovat vähintäänkin lupaavia. Kuten nostat esille, hoitoa saava kohderyhmä on tarkoin valittava, niinkuin missä muussakin tahansa hoidossa (aspiriinilla ei hoideta kaikkia tauteja). 

14/8 | 

Maailman paras terapia on keksitty! Se on se, mitä terapeutti osaa käyttää siten, että potilas oikeasti tulee autetuksi.
Lars Lindholm

15/8 | 

Hyvä aihe! Ja lopputuloksena hyvistä kommenteista ja referoinneista taitaa olla maalaisjärkiset, mutta ah niin trendikkäät asiat kuin "asiakaslähtöisyys ja räätälöinti". Yksi asiakas hyötyy eniten fokusoidusta 12 kerran hoidosta, kun taas toinen vuosien mittaisesta, säännöllisestä hoidosta, jossa varioivat intensiiviset ja fokusoivat työskentelytavat rauhallisen ja pohdiskelevan lähestymisjaksojen kanssa. Joillekin asiakkaille pikainen "avautuminen" ja "fokusointiin heittäytymnen" ei vain kertakaikkiaan ole mahdollinen asia, ei kuulu taitorepertuaariin ennenkuin pitkän työskentelyn ja kiinteän terapiasuhteen jälkeen. 

16/8 | 

Hyvä, että erilaisten terapiamuotojen hyödyllisyydestä käydään tällaista keskustelua! Kaikki ammattimaiset terapeutit varmasti arvioivat säännöllisesti yhdessä asiakkaan kanssa terapian tehokkuutta ja jatkamisen tarpeellisuutta. Itse ajattelen, että on tärkeää seurata näyttöön perustuvia suosituksia, kunnioittaa asiakkaan toiveita, ja sitten arvioida ja muokata terapiaa soveltuvaksi kullekin asiakkaalle sen sijaan, että orjallisesti seuraa jotain tiettyä terapiamallia. Esim. useasti lyhytkestoinen terapia onnistuu vähentämään ahdistuneisuutta merkittävästi ja taustalta paljastuukin suurempia vuorovaikutussuhteiden ongelmia, jotka vaativat pidempää työstämistä. Pitkällä psykoterapialla on paikkansa vakavampien, persoonallisuuden rakenteisiin vaikuttavien mielenterveydenhäiriöiden hoidossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hae blogista

Sisältö jatkuu mainoksen alla