Ostokset voi tilata kotiin, pankkiasiat hoitaa verkossa.... Empatia vähenee, kun emme tapaa kasvokkain

Sosiaalisen kanssakäymisen eräänlainen jääkausi koettiin muutama vuosi sitten koronan takia. Laajan kansainvälisen tutkimuksen mukaan pandemia vähensi ihmisten kykyä ilmaista myötätuntoa ja ystävällisyyttä sekä nauttia muiden seurasta.

Korona-ajan eristys kuitenkin vain kärjisti muutosta, joka oli alkanut paljon aiemmin.

Mihin katosi kylässäkäynti?

Sosiaalisen kanssakäymisen huippukausi ajoittuu Suomessa 1970- ja 1980-luvuille, kertoo Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimus.

Kanssakäymisellä tarkoitetaan aikaa, joka käytetään seurusteluun perheenjäsenten kanssa, puhelinkeskusteluihin, tuttavien kanssa seurusteluun kotona tai muualla sekä kylässä käyntiä. Näihin kohtaamisiin käytetty aika alkoi vähentyä jo 1990-luvun lopulla, ja muutos on jatkunut samanlaisena 2000-luvun ajan.

Se ei kuitenkaan ole muuttunut, että ihminen on edelleen sosiaalinen laumaeläin – ja kaipaa siksi aitoja kohtaamisia kasvokkain.

Sosiaalinen media vetää puoleensa

Nyt lähes kaikkialla on sama näky: ympäröivä todellisuus jää toiseksi, kun ihmisten huomio sukeltaa digitaaliseen kommunikaatioon.

Lisäksi etätyö pitää ihmisiä enemmän kotona tai omissa oloissaan. Verkkokauppa vähentää kauppareissuja, ja itsepalvelukassat poistavat tarpeen tervehtiä ketään ostoksia tehdessä. Ruoatkin voi tilata netistä.

Suomalaiset 15–74-vuotiaat viettävät median – useimmiten sosiaalisen median – parissa jo lähes 10 tuntia päivässä, kertoo Kantarin tilastointi.

Jyrkimmin muutos näkyy nuorisossa. Aika, jonka he viettävät kasvokkain muiden ihmisten kanssa, on kutistunut 20 vuodessa jopa neljäsosaan.

Vuonna 2023 julkaistun tutkimuksen mukaan Z-sukupolvi eli 1997–2012 syntyneet ”zoomerit” vaikuttavat myös ujommilta kuin heitä vanhemmat millenniaalit.

Osa nuorista "allergisia" livekohtaamisille?

Tutkijat arvioivat, että älypuhelinten ja sosiaalisen median keskellä kasvaneet nuoret ovat saaneet vähemmän tilaisuuksia harjoitella vuorovaikutustaitoja kasvotusten.

Voiko ihminen siis tulla suorastaan ”allergiseksi” livekohtaamisille, jos niitä on jatkuvasti kovin vähän?

– Näin on esitetty ja jonkin verran tutkimusnäyttöäkin tästä on, vastaa Mehiläisen johtava organisaatiopsykologi Pekka Tölli.

– Asia ei ole aivan yksiselitteinen, eivätkä syy- ja seuraussuhteet ole selviä. Mutta kyllä muutamien tutkimusten mukaan niukka määrä livekohtaamisia näyttäisi olevan yhteydessä siihen, että kohtaamiset tuntuvat hankalilta.

Luottamus lisääntyy ja stressi vähenee

Miksi kasvokkain ylipäänsä pitäisi tavata, jos se on hankalaa?

Vuorovaikutus muiden kanssa on kautta aikojen ollut ihmislajille tärkeää. Se on auttanut jälkeläisten hoidossa ja vihollisilta suojautumisessa. Kasvotusten on selvinnyt, kuka on ystävä ja kuka vihollinen.

Läsnäolo toisen ihmisen kanssa myös aktivoi sosiaalisten siteiden ja luottamuksen kannalta tärkeää hormonia, oksitosiinia. Samalla se aktivoi aivojen palkitsemisjärjestelmää.

Kaikki tämä auttaa vahvistamaan ihmissuhteita, vähentää stressiä ja lisää empatiaa. Me myös ymmärrämme toisiamme paremmin, kun tapaamme kasvokkain.

Vuorovaikutus muiden kanssa on aina ollut tärkeää.  Kasvotusten on selvinnyt, kuka on ystävä ja kuka vihollinen.

Suurin osa toisen tulkitsemisesta perustuu nimittäin kehonkieleen: eleisiin ja katseeseen sekä äänen piirteisiin, kuten sen sävyyn, nopeuteen ja voimakkuuteen. Maksimissaan vain 30 prosenttia viestistä kantautuu sanallisesti tai emojeilla.

Mutta onhan tähänkin ratkaisu: Ei muuta kuin kamera päälle – teknisesti kasvokkaiselle kohtaamiselle on lähes rajattomat mahdollisuudet. Ovathan käytössämme ilmaiset videopuhelut ympäri planeettaa.

Joillekin videopuhelut voivat kuitenkin olla suoranainen vitsaus. Nature-lehden 2023 julkaiseman tutkimuksen mukaan tekstipohjainen viestintä tuotti esimerkiksi työyhteisöissä mielenterveydelle yllättäen parempia tuloksia kuin video­puhelut.

Videopuhelut ja zoom-uupumus

Tutkijat arvioivat, että videoyhteydet aiheuttavat niin kutsuttua "Zoom-uupumusta" eli ne lisäävät henkistä kuormitusta ja ahdistusta.

Videopuhelut saattavat tietyissä oloissa väsyttää, koska ne vaativat jatkuvaa keskittymistä ja itsehavainnointia.

Ne voivat myös tuottaa ulkonäköpaineita ja itsekriittisyyttä, koska niissä näkee itsensä jatkuvasti ruudulla. Pitkät katsekontaktit ja epäluonnollisen suuret kasvot ruudulla voivat tuntua painostavilta.

Videoyhteys ei myöskään tuota samanlaista oksitosiinin eritystä ja palkitsevuuden tunnetta kuin perinteinen kohtaaminen, koska siitä puuttuu kehollinen läsnäolo.

Etätöissä joskus helpompaa?

Etätyö voikin heikentää kokemusta työyhteisöstä ja kollegoiden tuesta, kertoo Tampereen yli­opiston Emerging technologies labin uusi tutkimus. Kun ei olla samassa tilassa, vähenee spontaani vuorovaikutus, kuten kahvihuonekeskustelut. Se voi puolestaan vaikuttaa hapertavasti työyhteisöjen yhteenkuuluvuuden kokemukseen, vaikka etätyössä muutoin on positiivisiakin puolia.

– Toisinaan kontaktin rakentaminen ja yhteyden muodostaminen on jopa helpompaa teknologian välityksellä, sanoo Psykologia-lehden päätoimittaja, sosiaalipsykologi Eemeli Hakoköngäs.

– Silloin toisen ihmisen fyysiseen kohtaamiseen liittyvä jännitys on pienempi.

Hänen näkemyksensä mukaan videopuhelut voivat olla lähes yhtä laadukkaita kuin kasvokkaiset kohtaamiset. Videoyhteys voi myös tarjota läheisyyden tunnetta silloin, kun fyysinen tapaaminen ei ole jostain syystä mahdollista.

Ihminen haluaa kuulua ryhmään

Sosiaalinen hyvinvointi ei kuitenkaan ole vain vuorovaikutusta, saati puhumista – näitä enemmän se on tunnetta kuulumisesta johonkin. Tämä tunne voi syntyä myös ilman sananvaihtoa esimerkiksi joukkuepeleissä, kuntosalilla tai vaikka näyttelyssä.

Tällainen passiivinen sosiaalisuus saattaa olla erityisen tärkeää niille, jotka eivät jostain syystä halua tai jaksa intensiivistä vuorovaikutusta, mutta kaipaavat silti jonkinlaista yhteyden tunnetta.

Joskus jo lyhyet arkiset kontaktit, kuten sananvaihto kahvilan työntekijän kanssa tai pelkkä läsnäolo julkisissa tiloissa, voivat parantaa hyvinvointia. Vaikka vahvat sosiaaliset suhteet ovat tärkeitä, myös heikot siteet ja lyhyet, arkiset kohtaamiset edistävät merkittävästi sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja emotionaalista hyvinvointia, tutkijat tähdentävät.

– Sosiaalinen vuorovaikutus, ryhmäjäsenyys ja yhteyden tunteen kokeminen ovat käytännössä kaikkien ihmisten jakamia perustarpeita. Silti sosiaalisen vuorovaikutuksen tarve vaihtelee suuresti yksilöiden välillä, sanoo Hakoköngäs.

Helpompaa olla ystävällinen

Introvertit ja ekstrovertit persoonallisuudet janoavat sosiaalisia tilanteita eri tavoin, koska heidän aivonsa reagoivat eri tavalla.

Ekstroverttien aivot kaipaavat ja sietävät enemmän stimulaatiota, mikä saa heidät nauttimaan vilkkaasta vuorovaikutuksesta ja uusista kokemuksista. Introvertille samanlainen stimuloituminen voi olla tavattoman uuvuttavaa.

–  Lopulta kaikki kuitenkin tarvitsevat sosiaalisia kontakteja ja kasvokkaista kohtaamista. Kaikki myös hyötyvät niistä. Myös ne, jotka eivät aina hakeudu toisten seuraan, Pekka Tölli sanoo.

– Välillä se mitä haluamme ja se mitä tarvitsemme eivät kohtaa. Saatamme haluta vaivattomuuden vuoksi digikohtaamisia, mutta todellisuudessa tarvita lähikohtaamisia kaikkine rasittavinekin puolineen.

Kasvokkain kohdatessa kun syntyy luottamusta ja myötätuntoa. Samalla muiden ymmärtäminen helpottuu ja kyky ilmaista myötätuntoa ja ystävällisyyttä kasvaa.

Juttu on julkaistu Hyvä terveys -lehden numerossa 7/2025. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta.