
Uniapneasta kärsinyt laulaja ja lauluntekijä Jore Marjaranta, 61, nukkuu CPAP-maskihoidon avulla nyt yönsä sikeästi. Hyvinvoinnin taustalla vaikuttaa myös jooga, rakas laji, jota hän ohjaa.
Jore Marjaranta tunnetaan laulajana, mutta myös joogan ohjaaminen on tärkeä osa hänen elämäänsä. Jore opiskeli joogaopettajaksi ollessaan koti-isänä Coloradossa reilut kymmenen vuotta sitten.
– Koulutuksen aikataulu sattui silloin sopimaan omaani. Alun perin tarkoitukseni oli vain opetella lisää joogaa oman harrastuksen ja harjoittelun tueksi. Kun sitten muutin takaisin Suomeen, aloin myös ohjata joogaa ja opiskelin lisäksi asahi-kouluttajaksi, kertoo enimmäkseen etänä ohjaava Jore. Tunneilla on osallistujia Hangosta aina Rovaniemelle.
Jooga ja asahi ovat Jorelle tärkeitä, sillä ne pitävät hänen kehonsa liikkuvana ja voimakkaana.
– Niillä molemmilla on terveyden kannalta tosi iso merkitys, esimerkiksi iskiaskivut ovat hävinneet täysin. Olen myös saanut lajeista lisää sisältöä ja rutiineja elämään, ne ovat hyvää vastapainoa esiintymiselle. Olen iloinen, että molemmat tyttäreni harrastavat joogaa, koska tiedän, miten hyvää se tekee.
"Nukun joka yö maskin kanssa — hyvin"
Kaikki terveyteen liittyvä on Jorelle tärkeää, sillä hän sairasti uniapneaa tietämättään vuosikymmeniä. Kuorsaus rasitti nielua ja ääntä, ja vasta lauluääneni ongelmien selvittely paljasti lopulta syyn ongelmiin.
– Luulin, että minulla oli positiivinen taito, kun pystyin nukahtamaan missä vain keskellä päivää. Se olikin oire siitä, ettei kehoni saanut öisin levättyä. Nyt olen vihdoin saanut yöuneni takaisin CPAP-hoidolla. Nukun joka yö maskin kanssa, ja unen laatu on noussut sataan prosenttiin, jos se ennen oli kymmenessä. Sen vaikutus on ollut järkyttävän suuri, kuin kaikki kehoni solut olisivat korjaantuneet. Nyt aivonikin taas toimivat, muistan asiat ja opin uutta. Olen siitä tosi onnellinen.
Joren laulajanura sai uutta potkua, kun hän pääsi mukaan Elämäni biisi -ohjelmaan.
– Olen saanut lisää hyvälaatuista itseluottamusta. Äänenikin vaikuttaa olevan elämäni kunnossa. Sekin on varmaan hyvän kehonhuollon, onnellisen yksityis- ja työelämän sekä terveyden summa. Saan myös paljon positiivista energiaa muista ihmisistä. Se auttaa muistamaan, että paljon hyvää ja ilonaiheita on ihan lähettyvillä.
Lue lisää Jore Marjarannan terveystunnustuksia Hyvä terveys -lehden numerosta 4/2023!
Tämä artikkeli on ilmestynyt Hyvä terveys -lehdessä. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta.