- Luonto rentouttaa, voimaannuttaa ja tekee tehokkaammaksi, Simo Ellilä sanoo.

Asianajaja Simo Ellilällä, 49,  on tuttuun tyyliin puhelin korvalla. Hän haastattelee todistajaa, esittää tiukkoja kysymyksiä ja hahmottelee mielessään, miten oikeusjutun todistelu kannattaisi rakentaa. Langan toisessa päässä oleva ei aavistakaan, millaisesta miljööstä puhelu tulee.

Lakimies on pukeutunut puvun sijaan maastoasuun ja vaeltaa reppu selässä metsässä. Hän viettää viikoittaista luontotyö­päiväänsä.

— Toimistolla on aina kiire ja stressijumi vaikeuttaa johtopäätösten ja ratkaisujen tekemistä. Luonnossa palautuu kykyä nähdä ja oivaltaa.

Simo kouluttautui eräoppaaksi 17-vuotiaana ja on siitä lähtien ollut intohimoinen retkeilijä. Kymmenen vuotta sitten hän keksi kokeilla töiden tekemistä metsässä ja hämmästyi, miten tehokasta työnteko oli.

Nykyään hän suuntaa kerran viikossa Sipoonkorpeen, Nuuksioon tai johonkin muuhun eteläisen Suomen luontokohteeseen.

— Pyrin keskittämään esimerkiksi todistajien kuulemiset ja muut puhelut luontopäiville. Toimiston kiireessä tärkeät taustapuhelut saattavat joskus jäädä kokonaan soittamatta. Olen luonnossa liikkuessani rentoutunut ja virkeä, ja siksi myös uskottavampi. Pystyn esimerkiksi helpommin vakuuttamaan keskustelukump­panin omasta kannastani.

Luontopäivät ovat Simon mukaan hyvä tapa pitää huolta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista, mutta ne ovat myös tehokkaita työpäiviä. Rentoutuneena saa paljon aikaan.

— Kävellessäni ajattelen. Mietin asiakkaita ja oikeudenkäyntejä, millaista todistelua tarvitaan, mihin kannattaa vedota ja niin edelleen. Jos minun pitää laatia valitus tai loppupuheenvuoro, mietin sisällön kävellessä ja seuraavana päivänä pystyn kirjoittamaan sen nopeasti toimistolla.

Luontopäivä tuo työviikkoon rytmiä, mikä lisää tutkitustikin työn mielekkyyttä. Seuraavana päivänä toimistolla Simo on täynnä virtaa.

— Minulla ei ole ollut vuosikausiin uupumusoireita. Nuorempana saatoin olla jo marraskuussa ihan loppu.

Simo ihmettelee joskus, mikseivät muut tee töitä luonnossa. Kaikki tarvittavat paperit löytyvät skannattuina sähköpostista ja myös muistiinpanoja voi tehdä sähköisesti nuotion äärellä tai tuvalla. Sähköpostit kulkevat normaaliin tapaan. Kännykkää varten tarvitaan vain vara-akku.

Vaikka vaeltajan ajatukset pyörivät töissä, luonto on voimakkaampi kuin ihmismieli.

— Luonnontilainen metsä on täynnä vahvaa, mykistävää energiaa. Se rentouttaa ja voimaannuttaa, vaikka sinne menisi puhumaan työpuheluita ja kirjoittamaan sähköposteja.

— Löydän luonnossa oman vapautuneen itseni. Se tekee minusta luontevamman ja paremman asianajajan.