Lyhyet mutta erittäin intensiiviset pikatreenipätkät saattavat parantaa aikuistyypin diabetesta sairastavien sydämen toimintakykyä. Pikatreenaaminen näyttäisi myös poistavan rasvaa potilaiden maksasta, tuoreen tutkimuksen tulokset osoittavat.

Tulokset ovat rohkaisevia, sillä vaikka liikunnan hyödyt diabeetikoille on tunnettu pitkään, liikunnan vaikutus diabeetikon sydämen toimintaan ja rakenteeseen on jäänyt vähemmälle huomiolle.

Nyt Diabetologia-lehdessä julkaistut tulokset osoittavat 12 viikkoa kestävän pikatreeniohjelman vahvistavan mm. sydämen vasenta kammiota sekä parantavan sydämen toimintaa muillakin tavoin. Havainto viittaa siihen, että liikunta voi korjata joitain aikuistyypin diabetekseen jo sairauden alkuvaiheissa liittyviä sydänhaittoja.

Sydänvaikutusten lisäksi intensiivinen pikatreeni vähensi merkittävästi rasvaa potilaiden maksasta. Yhtä suurta vaikutusta ei ole havaittu yhdessäkään aikuistyypin diabetesta sairastavien liikuntatutkimuksessa, tutkijat kirjoittavat.

Tutkijat pitävät tuloksiaan muutenkin merkittävinä, sillä ne viittaavat muutaman kuukauden intensiivitreenien korjaavan diabetekseen liittyviä sydänhaittoja, mitä myöskään ei ole havaittu aiemmissa tutkimuksissa. Havainnot olisi silti hyvä varmistaa suuremmissa lisätutkimuksissa.

Tutkimukseen osallistuneet 28 potilasta satunnaistettiin 12 viikoksi joko verrokkiryhmään, joka jatkoi normaaleja diabeteshoitojaan, tai pikatreeniryhmään. Treeniryhmässä potilaat tekivät 90 sekunnin mittaisia tehopyrähdyksiä kuntopyörällä, minkä jälkeen he lepäsivät muutaman minuutin ja toistivat harjoituksen. Tällaisen harjoittelun on osoitettu vahvistavan sydäntä enemmän kuin pitkäkestoisemman ja tasaisen harjoittelun.

Uutispalvelu Duodecim
(Diabetologia 2015;DOI:10.1007/s00125-015-3741-2)
http://link.springer.com/article/%2010.1007/s00125-015-3741-2