Väsyttääkö, nälättääkö, harmittaako? Voit paremmin, kun kuuntelet tarkasti kehosi viestejä. Ne, jotka ovat kehonsa tuntemuksille luonnostaan herkkiä, ovat keskimääräistä terveempiä. Kehotietoisuutta voi myös treenata, mutta ensin pitää nostaa katse omasta navasta muihin.

Miten mainio keksintö onkaan auton kojelauta. Se kertoo kuskille, onko bensiini vähissä, milloin on aika vaihtaa öljyä, onko turvavyö päällä tai ovatko auton huoltokilometrit tulleet täyteen.

Meillä ihmisillä on samanlainen kojelauta. Ympäri kehoamme on jatkuvasti käynnissä erilaisia mittauksia. Mikä on kudosten happipitoisuus? Onko virtsarakossa painetta? Onko soluilla nestevajausta? Tuntuuko iholla kuuma, kylmä, kuiva, märkä?

Kaikki nämä tiedot kulkeutuvat tulkittavaksi samalle aivoalueelle, joka muodostaa eräänlaisen sisäisen kojelaudan.

Lapsi aistii sisäänpäin

Muistatko, kuinka lapsena makasit sängyssä ja kuuntelit omia sydämenlyöntejäsi? Pum, pum, pum… Mitä jos se nyt lopettaisi!

Ei ole sattumaa, että monille tämä muisto on nimenomaisesti lapsuusmuisto. Vauvalla on vielä suora linja sisäiseen kojelautaansa. Hän kokee aistimuksensa voimakkaina: ähistelee ja tuhistelee, kun vatsa kurisee tai suoli oikoo mutkiaan.

Iän karttuessa tietoisuutemme sisäisistä aistimuksista vaimenee, kun niiden tilalle tulevat muu aistit: valot, värit, äänet, hajut ja maut. Huomiomme suuntautuu sisältä ulos. Osa säilyttää herkän kosketuksen sisäiseen kojelautaansa aikuisinakin, toiset eivät näytä olevan siitä kovinkaan tietoisia.

Viime vuosina tutkijat ovat huomanneet, että jos ihmiset ”kuulevat” omat sydämenlyöntinsä, he ovat usein herkkiä myös muille tuntemuksilleen. Näillä ihmisillä on tutkijoiden mukaan tarkka kehotietoisuus, ja siitä näyttää olevan omistajalleen monenlaista etua.

Jarrutus vai äkkipysäys?

Herkkyys sisäiselle tiedolle voi selittää sitä, miksi jotkut meistä huomioivat tarpeensa ja toiset eivät. Jos ei ole kunnollista yhteyttä sisäiseen kojelautaan, ei myöskään huomaa kehon viestejä. Menee nukkumaan liian myöhään, koska ei suhtaudu vakavasti väsymykseen. Juoksee töihin ilman aamupalaa, koska ei tunne nälkää.

Vaikka varoitusvalot syttyvät yksi kerrallaan, emme kiinnitä niihin huomiota, ennen kuin tulee isompi pysähdys.

Jos yhteys omaan sisäiseen kehotietoon on kunnossa, ongelmia tulee harvemmin. Kun kojelauta vilkuttaa punaista univelasta, itsensä tunteva jättää konsertin väliin ja jää kotiin nukkumaan. Kun on nälkä, hän syö – ja lakkaa syömästä, kun nälkä on sammunut.

Hyvä kehotietoisuus tarkoittaa yleensä kohtuullisia valintoja. Siksi tutkijoita on kiinnostanut sen rooli sairauksissa, joita leimaa jonkinlainen kohtuuttomuus. Esimerkiksi tunnesyömisessä nälkäsignaali tuntuu vaihtuneen vihaksi tai suruksi, joka motivoi syömistä.

Kaikki hyvin täällä

Kehotietoisuus on syvällistä itsetuntemusta. Mieti esimerkiksi hetki, miten reagoit kysymykseen: Mitä kuuluu?

Ne, joiden kehotietoisuus on huono, miettivät elämäntilannettaan: ovatko he onnellisia, ahdistuneita tai masentuneita. Sen sijaan ne, joilla on yhteys sisäiseen kojelautaan, kuulostelevat ensin kehoaan. Ovatko he väsyneitä, nälkäisiä, janoisia, kuumissaan, kylmissään. Heille kuuluu sitä, mitä heidän kehonsa kertoo.

Tunteemme ja mielentilamme ovat pitkälti kiinni sisäisistä aistimuksista. Aivotutkija Antonio Damasion tutkimukset ovat osoittaneet, että monien tunteiden alku on kehon tapahtumissa. Kun kehomme viestittää, että kaikki on hyvin, mielialamme on myönteinen. Jos kojelauta vilkuttaa varoitusvaloa – esimerkiksi väsymystä – olomme alkaa kallistua kielteisen puolelle.

Syy pahalle ololle

Hyvä esimerkki kehollisen kokemuksen, tunteiden ja tietoisuuden yhteydestä on kahvinjuonti. Pitkään on tiedetty, että kupillinen kahvia aiheuttaa joillekin ihmisille väliaikaisen ahdistuksen, herkimmissä jopa paniikkihäiriön.

Syy näyttää palautuvan siihen yksinkertaiseen faktaan, että kahvi kiihdyttää sydämen sykettä. Kun syke kiihtyy ilman selkeää ympäristöstä tulevaa syytä – kuten metsäpolulla vastaan tulevaa karhua – osa ihmisistä kokee sen epämääräisenä ahdistuksena.

Jos ihmisellä on hyvä yhteys sisäiseen kojelautaansa, hän voi tarkistaa mittareista, mitä elimistössään tapahtuu. Hän näkee herkemmin yhteyden kahvinjuonnin ja sydämen sykkeen välillä ja ymmärtää, mitä tuntee ja miksi.

Toisten taas voi olla vaikea ymmärtää, miksi ahdistaa tai masentaa. Hän voi etsiä syytä ympäristöstään tai panna pahan olonsa työn tai läheisten piikkiin, vaikka tosiasiassa hänen kehonsa koettaa viestittää, että jotakin on vialla.

Katse omasta navasta

Jos tietoisuus sisäisestä kojelaudasta on näin terveellinen ominaisuus, voiko sitä harjoittaa?

Kehotietoisuuden tasoa pidettiin vielä muutama vuosi sitten sisäsyntyisenä ominaisuutena, joka ihmisellä joko on tai ei ole. Sisäiseen tietoon voi kuitenkin löytyä kiertotie: eräs tärkeimmistä yhdyskaapeleistamme, vagus-hermo. Pitkä hermo vaeltelee pitkin poikin elimistöämme ja välittää viestit eri puolilta kehoa aivoihin – kuin piuha, joka johtaa moottorista kojelautaan.

Vagus-hermo ei ole pelkkä mekaaninen johto, vaan myös ”tunteellinen” hermo. Tutkimuksissa on havaittu, että kun koemme surua tai innostumme toisen ihmisen puolesta, vagus-hermomme aktivoituu.

Kun taas mietimme itseämme, omia unelmiamme ja tavoitteitamme, vagus-hermossa ei tapahdu muutoksia. Vagus aktivoituu nimenomaan toisia kohtaan tunnetusta myötätunnosta.

Hyvä uutinen on, että vagus-hermoaan voi harjoittaa olemalla hieman kiltimpi ja ajattelemalla läheisistään kauniisti ja myötätuntoisesti. Kun vagus-hermo toimii voimakkaammin, se vie myös kehon signaalit aivoihin voimakkaammin.

Niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin, itsensä kanssa pääsee yhteyteen vain keskittymällä muihin. Kun nostaa katseen omasta navasta, voi oppia tuntemaan sydämenlyöntinsä.