
Jos hartiat ovat pahasti jumissa, sormet puutuvat ja tavarat putoavat käsistä. Joogaohjaaja Kylli Kukkin pikajumppa auttaa.
Jos aivot surisevat ja niskaa kiristää, kokeile särkylääkkeen sijaan pystyrentoutusta. Roikota päätä kohti lattiaa ja anna painovoiman hoitaa.
Hävittäjälentäjät ja formulakuskit vahvistavat säännöllisesti kaulan lihaksia, mutta kyllä kotikatsomoissakin olisi siihen tarvetta. Television ja tietokoneen tuijottajilla on tuttu silhuetti: hartiat lysyssä, leuka eteen työntyneenä ja niskassa kestojännitys.
Jos kaulan ja hartioiden lihakset eivät saa monipuolista liikettä, lihakset kiristyvät ja lyhenevät. Kaularanka painuu kasaan ja välilevyt kuluvat. Oireet ovat tutut: tukkoisuutta, särkyä ja pistelyä. Kipu säteilee käsiin ja sormet puutuvat. Kun hartiat ovat pahasti jumissa, tavarat putoavat käsistä eikä hillopurkki aukea.
Jos sinulla on kulumia alaselässä, niitä on todennäköisesti myös niskassa. Lääkärissä keskitytään yleensä akuuttiin selkäkipuun, joten kaularangan kulumat jäävät usein noteeraamatta.
Oheisessa niskajumpassa vahvistetaan ja venytetään kaularangan ympärillä olevia lihaksia. Sitten päätä liikutellaan dynaamisesti ja pumppaavasti, jolloin kaularangan välilevyt saavat hierontaa ja verenkierto elpyy.