
Kun karppaus eli vähähiilihydraattinen ruokavalio tuli muotiin, Hannu Lintu päätti kokeilla, miten se toimisi omassa arjessa. Huonosti kävi.
RSO:n ylikapellimestari Hannu Lintu on kranttu ruoan suhteen ja etenkin yksin ollessa syöminen hoituu usein välipaloilla. Kun karppaus tuli muotiin muutama vuosi takaperin, Lintu päätti kokeilla sitä itsekin. Huonostihan siinä kävi, kun edessä oli viisituntisen oopperan johtaminen.
– Puolessa välissä esitystä tunsin energian loppuvan. Sinnittelin loppuun, mutta kumarrusten aikana olin niin huonossa kunnossa, että kahden korston piti pidellä minua pystyssä. Silloin tajusin ruokavalion merkityksen: ennen konserttia on pakko saada hiilihydraatteja samaan tapaan kuin ennen urheilusuoritusta. Hikoilen konsertin aikana vaatteeni litimäriksi.
Professorin ja ylikapellimestarin taloudessa matkustetaan paljon, ja Lintu onkin joutunut opettelemaan syömään monipuolisesti. Hän on etsinyt joka kulttuurista luottoruokalajit, joiden ääreen palaa aina.
– Jos löydän reissussa hyvän ravintolan, saatan käydä siinä kuusi iltaa putkeen.
Yhdestä asiasta hän ei luovu koskaan: jokainen päivä alkaa lasillisella tyrnimehua.
Miten Hannu Lintu käsittelee työstä aiheutuvaa stressiä ja addiktioitaan? Lue lisää Linnun terveystunnustuksia Hyvä terveys 14/18!
Hannu Lintu, 50
Radion sinfoniaorkesteri RSO:n yli-kapellimestari.
Perhe: Puoliso professori Pekka Mattila ja Shurik-koira. Asuu Helsingissä.
Olipa taas typerä juttu. Ei urheilijatkaan ennen kisaa mitään muutoksia tee ruokavalioonsa. Kehon kestää viikkoja tottua ketoosiin. Kannattaa ihan suosiolla tehdä radikaalit ruokavalion muutokset vuosilomalla. On olemassa mm. tunnettuja ultrajuoksijoita, jotka eivät syö lainkaan hiilihydraatteja.
Täysin naurettava jutttu. Kuinka kauan hän oli ollut VHH:lla ja millaisella VHH:lla. Mitä tuli syötyä.
keholla voi kestää useamman viikon tiukalla VHH ruokavaliolla tottua rasvakäyttöiseksi. Tyypillin ylimenoilmiö josta hän ei ollut tietoinen.
Tyypillistä suomalaisen median pa..kauutisointia.