Eiju, 45, ajatteli pitkään, että nuoret äidit jaksavat paremmin. Synnytyssairaalassa hänelle selvisi, ettei ollut erityisen vanha synnyttäjä.
Maailmassa on jo tarpeeksi lapsia. Niin Eiju, sanoi nuorena ystävilleen. Hän ajatteli, että elämä täyttyisi uuden opiskelusta ja eläinten hoitamisesta. Oli ihanaa, kun oli koiranpentuja tai kun oma hevonen varsoi.
Eijun ajatukset alkoivat muuttua, kun hän kolmekymppisenä löysi elämänkumppaninsa Joukon.
Lapsi saa tulla, jos on tullakseen, pari ajatteli. Asia ei kuitenkaan ollut päällimmäisenä mielessä, sillä Eiju aloitti uudet opiskelut ja elämässä oli paljon kaikkea. Vuodet kuluivat. Synnytyspelkokin sai lykkäämään asian ajattelua.
”Enää en voi keksiä tekosyitä. On mentävä synnytyspelon läpi.”
Herätys tapahtui papa-kokeessa. Näytettä oli ottamassa tuttu, joka tiesi parin lapsitoiveesta. Ymmärrätkö Eiju, että sinä olet neljäkymmentä. Sinulla on kiire, tuttava sanoi. Onko, Eiju muistaa miettineensä. Nyt tai ei koskaan, hän kuitenkin ymmärsi nopeasti.
– Ajattelin, etten voi enää keksiä tekosyitä. On vain mentävä synnytyspelon läpi, Eiju sanoo.
Pian hän olikin tutkimuksissa. Keskussairaalan lääkäri sanoi, ettei häntä voisi enää iän vuoksi hoitaa julkisella puolella.
– Silloin tilanne konkretisoitui, ja aloin itkeä.
Pari teki välittömästi päätöksen hoitojen aloittamisesta yksityisellä klinikalla.
Eiju ja Jouko kuuluivat onnekkaisiin: hoidot tuottivat tulosta. Samaan aikaan seuraavana vuonna heillä oli vauva.
”Rakkaus lapseen syntyi sillä hetkellä, kun sain hänet syliini.”
– Rakkaus lapseen syntyi sillä hetkellä, kun sain hänet syliini. En ollut ymmärtänyt, mitä olisin jäänyt ilman, jos en olisi saanut omaa lasta, Eiju sanoo.
Raskaus oli kuitenkin vaikea. Migreeni oksenteluineen vaivasi joka päivä, ja raskausdiabetes aiheutti ongelmia. Eiju joutui aikaisin sairauslomalle töistä. Hän kävi myös pelkopolilla, jossa päädyttiin siihen, että hän voi synnytyspelon takia saada sektion.
– Pelkäsin, etten jaksa ponnistaa lasta tähän maailmaan ja lapselle käy synnytyksessä siksi jotain.
Vaikka raskaus oli ollut vaikea, kahden vuoden kuluttua Elmeristä tuli isoveli, kun Taika syntyi.
Eiju mietti vaihtoehtoja, adoptiotakin. Lopulta he päättivät kuitenkin yrittää toista lasta klinikalla.
– Taikan syntymän aikaan olin 43 ja koin itseni vanhaksi äidiksi. En ollut kehdannut kertoa yrityksestä juuri kenellekään. Jotenkin ikäni hävetti minua, Eiju sanoo.
Sairaalassa Eijulle selvisi, ettei hän ollut erityisen vanha synnyttäjä.
Hän ajatteli, että nuoremmat äidit jaksavat paremmin. Synnytyksessä hän puhui asiasta kätilöiden kanssa, ja hänelle selvisi, ettei hän ollut erityisen vanha synnyttäjä.
Enää ikä ei vaivaa, mutta Eiju on huomannut, että päiväkodin tilaisuuksissa hän on yleensä vanhin äiti. Joskus Eiju miettii vanhenemista.
– Kun Matti Nykänen kuoli, laskin minkä ikäisiä omat lapseni olisivat, jos kuolisin saman ikäisenä.
Maaseudulla on pitkien etäisyyksien vuoksi kiireistä asua. Aamuisin Eiju hoitaa hevoset ja perheen koirat. Jouko vie lapset päiväkotiin, minkä jälkeen hänen työpäivänsä maanviljelijänä voi alkaa. Eiju ajaa työpaikalleen kouluun. Illalla he tekevät asioita yhdessä perheenä.
– Koska lapset on tehty vanhemmalla iällä, menohaluja ei ole.
Päällimmäisenä Eijun äitiydessä on kiitollinen onnellisuus.
– Olen monta kertaa sanonut Joukolle, että ajattele, meillä on nyt kaksi lasta. On mieletöntä, että he tulivat tähän maailmaan. Kun haen heidät päiväkodista, minulla ei ole koskaan kiire, Eiju sanoo.
Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.
