Teiniltä on vielä helppo ottaa vastaan kritiikkiä, mutta mistä johtuu keski-ikäisten lasten halu arvostella ja loukata vanhoja vanhempiaan? Ja miten tilanteesta voi päästä eteenpäin.
Lasteni isä kuoli kymmenisen vuotta sitten ja itsekin olen jo vanha. Lapsia minulla on useampi ja lapsenlapsia myös. Nyt on ilmennyt yksi ongelma: osa keski-ikäisistä lapsistani haluaa vetää vanhan äidin tilille menneistä ajoista luetellen negatiivisia ominaisuuksiani ja tekemiäni virheitä, joita en tunnista. Olen torjunut keskustelun sanomalla heille, että mielestäni olin tavallinen äiti ja tein minkä ehdin ja osasin, samoin isänne. Samalla sydämeni itkee. Kuuluuko tämä vanhojen kurmottaminen nykyelämään, oma sukupolveni ei käyttäytynyt näin. Ja samalla koen, että minun on ihan pakko olla armollinen itseäni kohtaan ja suojautua. Olen hakenut myös ammattiapua. VANHUUDESSA YLLÄTETTY
Psykologi vastaa:
SYIDEN ETSIMINEN itsen ulkopuolelta on tuttua meille kaikille. Peiliin katsominen on paljon vaikeampaa. Lapsilta ja teini-ikäisiltä siedämme jatkuvaakin kritiikkiä, mutta jos se jatkuu vielä vuosikymmenien jälkeen, on se tietysti raskasta.
Keski-ikä on haastava elämänvaihe. Moni asia elämässä muuttuu pysyvästi. Työura ja talous eivät ole enää päällimmäisiä huolenaiheita. Ehkä kotipesä jo tyhjenee ja kehossa alkaa näkyä rapistumisen merkkejä.
Erilaisissa elämänsiirtymissä joudumme tekemään tilinpäätöstä menneestä ja pohtimaan tulevia haasteita. Halusimme tai emme.
Ehkäpä juuri tämä on saanut osan lapsistasi etsimään vastauksia mahdollisiin ongelmiinsa lapsuuden kodistaan.
OLISI TÄRKEÄÄ ettet torjuisi heidän tarvettaan käsitellä omaa menneisyyttään. Torjunta saa ihmiset vihaiseksi ja puolustautumaan.
On tietysti vaikea pysyä avoimena ja kannustavana kun soimataan, mutta parhaimmillaan tässä voisi olla mahdollisuus korjata välejä lisääntyneen yhteyden ja toivottavasti ymmärryksen kautta.
Kaikissa tilanteissa ei tietysti ole voimavaroja vaikeiden asioiden käsittelyyn. Olisikin tärkeää, että tällaiset menneisyyden keskustelut käytäisiin valmistautuneena ja levollisena.
Sinun olisi hyvä miettiä etukäteen lapsiesi elämäntilannetta ja yhteistä historiaanne. Löydätkö jotain syitä, miksi he ovat kriittisempiä sinua kohtaan kuin toiset lapsistasi?
Myös sinun on syytä katsoa peiliin ja miettiä, onko saamassasi palautteessa osuvaakin.
KUN OIKEA hetki löytyy ja olet henkisesti valmistautunut, keskustelu kannattaa avata tyyliin ”olen tässä ja kuulen sinua”.
Aktiivisella kuuntelulla tarkoitetaan sitä että kuuntelemme toisen ajatuksia ja tunteita pyrkimättä vaikuttamaan tai ohjaamaan puhujaa. Korkeintaan pyrimme varmistamaan, että ymmärrämme toisten kokemusta oikein: ”kerro lisää”, ”ymmärsinkö oikein, että tunnet” ja niin edelleen.
Aktiivisesta kuuntelusta voit lukea lisääesimerkiksi Mielenterveysseuran sivuilta, josta löytyy myös kirjasuositus Toimiva vuorovaikutus (Talvio ja Klemola 2017). Hurja kuvaus yhden perheen ristiriitojen käsittelystä on elokuva Perhe –August: Osage County (2013), jota tähdittää itse Meryl Streep. Voimia uudenlaiseen kohtaamiseen asian tiimoilta.
NÄIN ETEENPÄIN
➤ POHDI mikä lasten kritiikissä on sinulle vaikeinta.
➤ YRITÄ eläytyä lasten elämäntilanteeseen: mikä siinä voi selittää soimaamista.
➤ MIETI, millä tavalla olet valmis keskustelemaan menneisyydestänne.
➤ HARJOITA itsemyötätuntoa ja armollisuutta itseäsi kohtaan.
/hyvaterveys.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/mikael_saarinen_100px_3.jpg?itok=FfKtjBFT)
Mikael Saarinen
psykologi ja psykoterapeutti
Kysy psykologilta
Hyvän terveyden psykologit Sanna Aulankoski ja Mikael Saarinen vastaavat lukijoiden kysymyksiin. Voit lähettää kysymyksesti tästä.
Kannattaa miettiä asiaa muiltakin kannoilta. On myös luottamuksen osoitus haluta keskustella asioista. Hienoa, että lapset uskaltavat puhua kanssasi. Toisissa perheissä ei pystytä koskaan avoimesti keskustelemaan menneistä tapahtumista. Kaikkea ei myöskään kannata tulkita syytökseksi. Kuunteleminen riittää ja ymmärrys, että perheenjäsenet voivat kokea asiat eri tavoin.
Aina on hyvä katsoa peiliin ja asiallinen keskustelu auttaa ymmärtämään niin itsestään kuin toisenkin kantaa.
Tuollaisten vuosikymmenten takaisten tilanteiden selvittely vaan on haastavaa. Saman tapahtuman muistavat asianosaiset ja silminnäkijät eri tavoin, se on todettu todistajanlausunnoissa ja myös tutkimuksissa. Jos aikuinen lapsi muistaa yhtä ja iäkäs äiti vähän toista, on vaikea ratkaista, kumpi muistaa oikein. Ja miksi pitäisi kaivella vanhoja asioita? Ne on tapahtuneet eikä niitä voi muuksi muuttaa.
Jos pääsette keskusteluun, jossa puolin ja toisin kuulette, mitä toinen sanoo, kannattaa keskustella. Jos kuitenkin koet, että olet syytettynä eikä puolustuspuheenvuorosi tule kuulluksi, lopeta moitteiden kuunteleminen. Me äidit olemme tehneet parhaamme emmekä voi olla vastuussa kaikista lastemme vaikeuksista.
On mielestäni kohtuutonta tulla syytetyksi vuosikymmenten jälkeen. Rikoksetkin vanhenevat, mutta äitinä tehdyt virheet eivät. Ja onko kyse edes virheistä vai aikuisen lapsen pahasta olosta (joka ei aiheudu vuosikymmenten takaisista tapahtumista)?
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
