Kuva Jaakko Lukumaa
Kuva Jaakko Lukumaa

Jos parisuhde on kasvatuskumppanuutta, on keksittävä uutta puuhaa ja puhuttavaa, kun lapset muuttavat pois, psykologi Sanna Aulankoski sanoo.

Olemme kuusikymppinen aviopari. Ainoa mistä voimme keskustella ovat lapsenlapsemme. Mies ei puhu ja jos puhuu, niin minun puheeni päälle eikä anna suunvuoroa. Jos saan sanottua väliin jotain, hän ei noteeraa puhettani miksikään vaan jatkaa omaansa. Tai toistaa välillä minun puheeni loppuosan. Kun mainitsen, että juurihan sanoin noin, niin ärähtää, että sanoit sanoit, joo! Jos olen puhunut jotain asiaa, niin vähän ajan päästä mies saattaa puhua sen uutena asiana eikä ole kuullutkaan minun siitä puhuneen. Minulla on harrastuksia, hänellä ei muuta kuin mökillä olo. Olen jo pitkään miettinyt tätä yhdessäoloa ja ottanut monesti asian puheeksi, mutta muutosta ei ole tapahtunut. Tuntuu, että olisi hassua erota enää tässä iässä, kun ei tämän pahempaa vaikeutta ole. Olen kuitenkin tosi väsynyt tähän tilanteeseen. Syövän sairastaneena haluaisin laadukkaampaa loppuelämää. Mikä neuvoksi? En halua vastausta, että puhukaa asiasta tai harrastakaa yhdessä, se EI auta asiaa!
Tipsu

Oletpa kiperässä ja turhauttavassa tilanteessa. Miehesi voisi pienillä teoilla parantaa suhdettanne, muttei syystä tai toisesta ole tehnyt sitä. Kenties hän on aivan tyytyväinen elämäänne. Ongelmasi on kuitenkin yleinen. Parisuhteessa kommunikaatio vähenee helposti. Etenkin silloin, kun suhde on perustunut kasvatuskumppanuudelle, voivat molempia kiinnostavat jutut olla vähissä lasten lähdettyä.

Kirjeestäsi ei käy ilmi, kuinka kauan keskusteluyhteytenne on ollut kateissa. Jos asian suhteen on ollut parempia aikoja, voisit virkistää muistoistasi niitä ja miettiä, mitä teille silloin kuului. Mistä ja miten tuolloin keskustelitte? Sieltä saattaisi löytyä ideoita nykyhetkeen.

Ja vaikka olet jo yrittänyt keskustella, voisit kokeilla puhumista vielä hieman eri tavalla. Joskus suora puhe ajaa toisen puolustuskannalle. Voisit esimerkiksi houkutella miehesi miettimään, mitä hyvä elämä teille vaikkapa muutaman vuoden kuluttua merkitsee. Varatkaa keskusteluun riittävästi aikaa ja käykää se paikassa, jossa koette olonne mukavaksi ja rentoutuneeksi — vaikkapa saunassa, kävelylenkillä tai autossa. Jos puolisosi kokee tällä hetkellä kaikki keskustelun avauksesi painostaviksi, voit kertoa hänelle mistä sinä haaveilet. Tällöin hän voi tulla keskusteluun mukaan, jos haluaa.

Saitpa miehen visioimaan kanssasi tai et, ota vähintäänkin selvää siitä, minkälaiseksi hän elämänsä tällä hetkellä kokee ja mitä toiveita hänellä on sinulle. Kuulostele myös, miten hän ylipäätään voi. Vaikka puhumattomuus tai ärtyisyys eivät välttämättä viesti muusta pulmasta, ne voivat myös liittyä alakuloisuuteen.

Mikäli et saa miestäsi avautumaan millään konstilla, sinulle jää kolme vaihtoehtoa: muuttaa omaa käytöstäsi, tilannetta tai suhtautumistasi siihen.

Avoimen keskustelun lisäksi toiseen voi pyrkiä vaikuttamaan ”myönteisellä manipulaatiolla” eli toimimalla itse aiemmasta poiketen. Esimerkiksi se, että vähentäisit kaiken kaikkiaan kommunikointia miehesi kanssa, saattaisi havahduttaa hänet ymmärtämään kokemustasi, parhaassa tapauksessa jopa kaipaamaan vuoropuheluanne.

Viime kädessä puolisosi muutosvalmiudessa on kuitenkin kyse siitä, kuinka paljon hän arvostaa sinua. Se, välittääkö miehesi edelleen riittävästi sinusta, saattaa selvitä vasta eron mahdollisuuden selvitessä hänelle. Jos olet vakavissasi erovaihtoehdon suhteen, kannattaa myös kertoa siitä. Ehkäpä määräaikainen ero voisi selkiyttää ajatuksianne suhteestanne ja sen merkityksestä.

Ratkaisu voi kuitenkin olla myös se, että hyväksyt elämänne nykyisenlaisena.
Onneton olo syntyy toiveiden ja todellisuuden kohtaamattomuudesta. Silloin kun olosuhteiden muuttaminen ei onnistu, on mahdollista muuttaa olosuhteisiin kohdistuvia odotuksia. Turhista toiveista luopuminen kohentaa hyvinvointia. Se irrottaa odotusten ja pettymysten kierteestä ja vapauttaa energiaa myönteisempiin asioihin.

Niinpä yksi mahdollisuus on, että unohdat kommunikaatiojumin ja keskityt suhteenne toimiviin puoliin. Aika näyttää, riittääkö suhtautumistavan muutos korjaamaan ongelman.

Lisää psykologin vastauksia löydät täältä.

Hyvän terveyden psykologit Sanna Aulankoski ja Mikael Saarinen vastaavat lukijoiden kysymyksiin. Voit lähettää kysymyksesti tästä.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Jokaisesta kerran tupakkaa maistaneesta ei tule nikotiiniriippuvaista eikä yksi rulettikierros tee peliriippuvaiseksi. Miksi sama puuha kuitenkin kehittyy jollakin sairaudeksi, toisella ei?

– Masennus ja ahdistuneisuus saattavat lisätä riskiä riippuvuuksiin. Ihminen helpottaa syystä tai toisesta hankalaa oloaan keskittymällä intohimoonsa, ja ajan myötä tekeminen muuttuu pakkomielteeksi, sanoo psykiatrian ja päihdelääketieteen professori Solja Niemelä.

– Se, mikä aiemmin toi mielihyvää, muuttuukin keinoksi poistaa ahdistuneisuutta.

RIIPPUVUUSSAIRAUKSIEN, kuten alkoholismin, tiedetään olevan 50–70-prosenttisesti periytyviä. Alttius on geeneissä. On pitkälti perinnöllistä, millä tavoin kukin kokee päihteiden vaikutuksen.

Kenestäkään ei kuitenkaan tule automaattisesti alkoholistia, vaan sairaus puhkeaa altistavassa ympäristössä. Tämä tarkoittaa ympäristöä, missä juomista saa jatkaa ilman vakavampia seurauksia.

– Lähipiirin arvot ja asenteet vaikuttavat valintoihin. Jos kaverit ja vanhemmat ovat tissutellet, juomista voi pitää myös opittuna.

Sekin tiedetään, että mitä miellyttävämmältä ensimmäinen kokeilu on tuntunut, sitä todennäköisemmin aineeseen syntyy riippuvuus. Näin ainakin kannabiksen polttajien keskuudessa.

TEMPERAMENTILLAKIN on vaikutuksensa. Kokeilunhaluisten riskinottajien uskotaan olevan alttiimpia addiktoitumaan, koska he hakevat vahvempia elämyksiä. Teorian mukaan varovaisemmat, turvallisuushakuiset eivät samaan tapaan innostu kiksien etsinnästä.

– Riippuvuudet ovat yleisimpiä niillä, joilla on epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö. Säännöistä piittaamaton, väkivaltainen käyttäytyminen on alkanut jo nuorena. Se altistaa muillekin vakaville ongelmien elämän aikana, Solja Niemelä kertoo.

Artikkeli jatkuu alapuolella
Mikään ei riitä narsistille
Mieli
Mikään ei riitä narsistille

 

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Tulinen rakastuminen pian eron jälkeen tuntuu hyvältä, mutta onko se järkevää?

Moni on kokenut sen itse. Tai tuntee jonkun, joka tietää, millaista on, kun rakastuu järjettömästi pian edellisen suhteen päättymisen jälkeen. Sivustaseuraajat eivät välttämättä usko, että siitä tulee mitään.

Psykologi Hannele Törrönen ei oikein pidä laastarirakkauden käsitteestä. Lohturakkaus kuvaa hänestä paremmin sitä, mistä on kysymys.

– Silloinhan petetty, tai vaikka leskeksi jäänyt, hakee yksinäisyyden järkyttämänä lohtua.

Rakastumiseen, toiseen ihmiseen tarrautumiseen ajaa ehkä tiedostamaton pakko, kun on joutunut luopumaan jostain ikuiseksi luulemastaan, Törrönen sanoo.

Fantasia vie

Lohturakastumiselle altis on ihminen, jonka tapana on reagoida vastoinkäymisiin ennemminkin toimimalla kuin lamaantumalla.

Rakkauden kohteeksi taas saattaa osua lähes kuka tahansa. Hän voi olla tavallisen hyväntahtoinen, ehkä itsekin yksinäinen ihminen, jota toisen osoittama kiinnostus imartelee. Kenties hän on hetkessä eläjä, joka ei suunnittele koskaan sitoutuvansa. Tai pahimmillaan toisen kaipausta hyväkseen käyttävä nais- tai miespuolinen Auervaara.

Oli kohde ihmisenä minkälainen tahansa, lohturakkautta etsivä tuskin pystyy näkemään hänen todellisia ominaisuuksiaan.

Hän sijoittaa uuteen rakastettuunsa piirteet, joita haluaisi tässä olevan, ja on sokea omiin haavekuviinsa sopimattomille piirteille.

– Lohturakkauteen syöksytään fantasia edellä, valtavalla intensiteetillä ja epätoivolla, vielä täydellisemmin kuin rakastumisessa yleensä, Hannele Törrönen tiivistää.

Ja koska alkuasetelma on tällainen, on suuri vaara, ettei uudesta suhteesta tule pysyvää.

Fantasiasta myös pidetään kaikin keinoin kiinni. Tarrautuminen voi saada groteskejakin piirteitä. Yhteen osuminen voi näyttäytyä rakastuneen silmissä suorastaan tähtiin kirjoitetulta:

”Onhan se johdatusta, että meidän mummot olivat kotoisin samalta paikkakunnalta! Eikö se ole merkki siitä, että me kuulutaan yhteen?”

Kahden kauppa

Joskus vain suhteen toinen osapuoli etsii lohturakkautta. Mutta myös kaksi, yhtä rankasti yksinäisyyden yllättämää saattaa löytää toisensa. Jos kumpikin näkee toisen vain omien haaveittensa summana, siinä on riskinsä.

Alun huumassa, kun oikeasti ei vielä lainkaan tunneta, saatetaan tehdä koko elämää ravisuttavia ratkaisuja.

Irtisanoudutaan töistä, että voidaan muuttaa yhteen uudelle paikkakunnalle, myydään omaisuus ja lähdetään reppureissulle maapallon toiselle puolelle…

Seurauksia on hankala korjata, jos arki onkin ihan mahdotonta.

Jos toistensa löytäneiden yksin jääneiden silmät eivät avaudu, valheellisesta unelmista kiinnipitämisestä voi tulla elämänmittainen tarina. Kumppanit eivät koskaan pysty näkemään toisiaan ihmisinä, joita he oikeasti ovat. He taistelevat saadakseen kumppanin mahtumaan itse keksimäänsä muottiin.

Haalistuva haave

Lohtua kaipaavan silmitön rakastuminen voi näyttää käsittämättömältä. Ehkä jopa koko tuttavapiiri epäilee alusta asti, ettei tuosta mitään tule. Siitä huolimatta, että rakastunut hehkuu onnea. Mutta epävarmuus on ehkä sittenkin kaiken aikaa muhinut sielun pohjalla.

– Ei ole harvinaista, että uutta rakasta ei silloin mielellään tuoda muille näytille.

”Kyllähän minä sen alusta asti tiesin, ettei se voi kestää”, on aika tavallinen kommentti sitten, kun mieli alkaa palautua tasapainoon ja realiteetit tunkevat mieleen. Silloin alkaa itsekin ymmärtää, miksi halusi pitää rakastetun näkymättömissä muilta. Se jokin, mitä ei halunnut ajatella, jota ei oikeasti voinut hyväksyä tai sietääkään, kenties nolotti ja hävetti. Tai ehkä vähitellen on alkanut tuntua siltä, että toinen on tahallaan antanut itsestään valheellisen kuvan. Esiintynyt jonain muuna kuin itsenään.

– Näin käy, kun esimerkiksi on kertynyt silkkaa faktaa siitä, että toinen onkin naimisissa toisaalla, tai taloudellisen hyödyn tavoittelija, tai ettei hänen alkoholinkäyttönsä olekaan se kaksi lasillista viiniä, kuten hän vakuuttaa, Törrönen luettelee.

Illuusioiden haihduttua edessä ovat todennäköisesti uudella tavalla vaikeat ajat. Nolottaa suunnattomasti, miten on kaikkialla ylistänyt löytämäänsä ihanaa rakkautta. Millään ei kehtaisi muille myöntää, että kaikki on ollut erehdystä ja petkutusta.

Ihminen vain

– Totta kai saa olla vihainen, jos tuntee tulleensa petetyksi, tai jos vaikka addiktiot ovat vieneet voiton ihmissuhteesta. Mutta ei sitä toista saisi silti demonisoida ihmisenä yleensä, Hannele Törrönen sanoo.

Vihaan ja katkeruuteen ei pitäisi jäädä. Eikä kannattaisi juuttua ajatukseen, että sekin minua huijasi ja taas kaikki meni pieleen. Ei ole häpeä tajuta olleensa niin palasina, että on kiihkeästi tarvinnut toista ihmistä.

– Eteenpäin elämässä vie sureminen, vaikka se vaikeaa onkin. Sen myöntäminen, että samalla kun on vapautunut jostain, mitä ei ole elämäänsä halunnut, on joutunut luopumaan myös yhdessä koetusta hyvästä.

Tässä vaikeassa paikassa olisi hyvä yrittää ymmärtää, että toinenkin osapuoli on todennäköisesti ryhtynyt suhteeseen omista syistään.

– Onhan aivan todennäköistä, että hänenkin mieltään painavat koetut menetykset, joiden vaikutukset hänessä elävät. Aikuismaisesti pitäisi yrittää hyväksyä sekin, että toisella on oikeus omiin valintoihin ja ominaisuuksiin.

Miten se menikään?

Kun lohturakastumisesta alkaa olla aikaa, pystyy taas omienkin mielentilojensa erittelyyn, hyväksyy sen, ettei juttu onnistunut. Tajuaa, että omat tarpeet ja kaipaukset muokkasivat rakkauden kohteen joksikin, mitä hän ei ollut.

Itsetutkiskelu voi myös johtaa siihen epämukavaan havaintoon, että olikin itse halpamainen. Silloin joutuu myöntämään vaikkapa, että on käyttänyt toista hyväkseen, kuten näyttääkseen eksälleen, että kelpaa kyllä muillekin.

Olisi inhimillistä tunnustaa motiivinsa myös hyväksikäytetylle ja pyytää anteeksi.

Myrskyisinkin, motiiveiltaan kummallinen rakkaustarina pitäisi saattaa päätökseensä toista tai itseään rikkomatta.

– Tilanteen tasaannuttua, kenties vasta vuosien päästä, voisi käydä vastapuolen kanssa taannoista romanssia läpi. Ei pahitteeksi, vaikka hyväntahtoisesti hymyillen ja huumorilla.

Suoraankin voi viimeistään siinä vaiheessa sanoa, miksi suhde oli omasta näkökulmasta mahdoton:

”Olet kuule ihana ihminen, mutta minulle ihan liian nuori” tai ”eihän siitä mitään tullut, koska eletään kokonaan eri maailmoissa.”

Rauhanomaisesta loppuratkaisusta seuraa yleensä pelkkää hyvää. Sen myötä koettu asettuu muistoksi muistojen joukkoon, osaksi elämäntarinaa.

– Entiset lohturakastuneet voivat ehkä sitten jatkaa hyvinä kavereina. ●