Luiden haurastuminen yleistyy keski-iästä lähtien, ja tulevaisuudessa yhä useampi meistä sairastaa osteoporoosia. Nyt kannattaa ryhtyä luidensa ystäväksi: harrastaa "luuliikuntaa" ja varmistaa kalsiumin ja D-vitamiinin riittävä määrä.
Pitäisikö siis jokaisen viisikymppisen huolestua luidensa kunnosta?
– Ei sentään, rauhoittaa ortopedi, liikuntalääketieteen erikoislääkäri Vesa Lepola Jorvin sairaalasta.
Hän hahmottelee kuvan tyypillisestä osteoporoosiriskissä olevasta: Riskitekijät kasautuvat äärimmilleen esimerkiksi yli viisikymppisellä tupakoivalla naisella, jonka kuukautisten loppumisesta on jo useita vuosia. Hän on laiha, ei käytä maitotuotteita eikä muita kalsiumin lähteitä. Ehkä hän ei ole harrastanut luita vahvistavaa liikuntaa, käyttää kortisonilääkitystä, ja hänen äidillään on ollut lonkkamurtuma.
Vaikka vaaratekijöitä olisi kasaantunut näin paljon, ihminen ei välttämättä osaa epäillä osteoporoosia, koska se on oireeton sairaus. Kipujakin tulee vasta luunmurtumien seurauksena.
Miehillä osteoporoosi on harvinaisempi, ja he sairastuvat siihen vanhempana kuin naiset. Syy on se, että miehillä ei tapahdu menopaussin kaltaista romahdusta sukupuolihormonien tuotannossa vaan lasku tapahtuu pikkuhiljaa. Tämän vuoksi osteoporoottiset murtumat ilmaantuvat miehillä keskimäärin 5–10 vuotta myöhemmin kuin naisilla.
Mitä enemmän on riskitekijöitä, sitä suurempi luonnollisesti on osteoporoosiin sairastumisen vaara.
– Jos riskitekijöitä, osteoporoosille altistavaa sairautta tai lääkitystä, aiempia luunmurtumia tai osteoporoosia suvussa ei ole, osteoporoosin mahdollisuutta ei yleensä tarvitse epäillä ainakaan alle 60-vuotiaana. Niinpä terveen keski-ikäisen naisen ei ole juurikaan järkeä hankkiutua varmuuden vuoksi luuntiheysmittaukseen, Lepola huomauttaa.
Aiheelliseksi luuntiheysmittaus tulee varsinkin luunmurtuman jälkeen.
Elämäntavat tarkasteluun
Jos luuntiheys on alhainen, luita voidaan huoltaa useammallakin tavalla. Tärkeää on miettiä liikuntatottumuksiaan.
– Keski-ikäisenkin luille on selvästi ja ehdottomasti hyötyä niin sanotusta luuliikunnasta, Lepola painottaa.
Tehokkainta luuliikuntaa on sellainen, joka sisältää asennon muutoksia, kuten jumppa ja pallopelit, sekä sellainen harjoittelu, joka täräyttää poskia ja pakaroita.
– Mutta jos tällaiseen rymistelyyn ei pysty tai se ei ole järkevää jo sattuneiden murtumien takia, hillitympikin meno riittää, Vesa Lepola rohkaisee.
Tupakat pois ja kunnon ruokaa
Mitä muuta voi tehdä luidensa hyväksi?
– Mahdollinen tupakointinsa hänen pitäisi ehdottomasti lopettaa, sillä se on osteoporoosinkin itsenäinen riskitekijä.
Tupakoitsijoilla on vähemmän luumassaa kuin tupakoimattomilla ja säännöllinen tupakointi lisää lonkkamurtumien vaaraa jopa viidelläkymmenellä prosentilla.
Myös ruokavalion avulla luitaan voi varjella.
Erittäin tärkeää on riittävä kalsiumin ja D-vitamiinin saanti. Jos niitä ei kerry tarpeeksi ruoasta, ennen muuta maitotuotteista, margariinista, kalasta ja kananmunasta, täydennystä pitää ottaa tabletteina.
– Jos ruokavalio sisältää niukasti kalsiumia, elimistössä sitä joudutaan irrottamaan luusta. Riittämätön D- vitamiinin saanti taas vähentää kalsiumin imeytymistä suolesta ja kalsiumin kiinnittymistä luustoon, jolloin seurauksena on luiden haurastuminen, Lepola selittää.
Lääkitystä, jos riski on suuri
Jos luut ovat jo pahemmin hauraat, eli luuntiheysmittauksessa tulos on osteoporoosin tasolla, jo Annin iässä voidaan aloittaa varsinainen luustolääkitys. Se estää luun haurastumisen etenemistä, jolloin murtumavaara pienenee.
– Tässä iässä lääkitykseen turvaudutaan kuitenkin vain niin sanotuilla korkean riskin potilailla, koska murtumien riski ja lääkkeen niiltä varjeleva vaikutus on vielä vähäinen, Lepola rajaa.
Jos lääkitykseen kuitenkin päädytään, sitä käytetään joka tapauksessa usean vuoden ajan, Nykykäsityksen mukaan lääkityksessä voidaan tämän jälkeen pitää taukoakin, sillä esimerkiksi bisfosfanaatti-lääkkeiden vaikutus luussa jatkuu lääkkeettömänäkin aikana. Lääkitystä jatketaan tauon jälkeen tarpeen mukaan.
Vaikka estrogeeni suojaa luita, vaihdevuosi-ikäiselle ei määrätä hormonikorvaushoitoa pelkästään luiden kunnon takia. Sitä käytetään vain, jos hankalat vaihdevuosioireet niin vaativat.
Liikkumaan pienestä pitäen
Jokainen voi monin tavoin vaikuttaa siihen, ettei sairastu osteoporoosiin ainakaan ennen aikojaan. Varautumisen tosin pitäisi alkaa jo varhain.
Siksi Vesa Lepola toivoisi ennen kaikkea, etteivät nuoret alkaisi tupakoida. Ja tietysti hän soisi myös, että kaikki nuoret harrastaisivat paljon hyöty- ja vapaa-ajan liikuntaa.
Häntä huolestuttaa muun muassa se, minkälaisessa kunnossa ovat aikuisiässä esimerkiksi paikoillaan pysyttelevien tietokoneharrastajien luut.
– Vaikka liikunta on hyödyllistä kaiken ikäisten luille, kasvuiässä, noin kahteenkymmeneen ikävuoteen asti, pitäisi kerryttää luuta pankkiin liikunnalla, hän sanoo.
Vesa Lepolan mielestään olisikin erittäin tärkeää, että vanhemmat opettaisivat jo pikkulapsille liikunnallista elämäntapaa.
Osteoporoosin riskitekijöitä
- vanhemmilla tai sisaruksilla osteoporoosi tai murtumia
- ikää yli 65 vuotta
- alipaino ja hento ruumiinrakenne
- aikaiset vaihdevuodet, kuukautishäiriöt
- vähäinen liikunta, liikuntakyvyn heikkeneminen
- kalsiumin ja D-vitamiinin puute
- tupakointi
- runsas alkoholinkäyttö
- luita haurastuttava sairaus tai lääkitys, erityisesti pitkäaikainen kortisonitablettien käyttö
