
Kysyisin sinkistä: Luontaiskauppamme myyjä kehotti syömään tätä flunssaa ”estävää” pilleriä koko flunssakauden. Mielestäni se on aika pitkä aika tällaiselle lisälle. Lisäksi olen kuullut että autoimmuunisairauksia potevalle se ei aina sovi. Miten on? Olen 30-vuotias liikkuva ja terveellisesti syövä nainen.
Sinkki on elimistölle tärkeä hivenaine. Sinkkiä saadaan ravinnosta erityisesti eläinkunnan tuotteista, kuten lihasta, maksasta ja äyriäisistä, sekä kasvikunnan tuotteista siemenistä ja pähkinöistä. Suomalaisten keskimääräinen sinkin saanti on suositusten mukaista. Toisin sanoen Suomessa ei yleensä kärsitä sinkin puutteesta toisin kuin kehittyvissä maissa.
Sinkki estää tiettyjen flunssaa eli nuhakuumetta aiheuttavien virusten kasvua koeputkessa. Sen tehoa on tutkittu myös ihmisillä sekä flunssan ehkäisyssä että hoidossa. Riittävän laadukkaiden tutkimusten tulokset on vedetty yhteen hiljattain julkaistussa Cochrane-katsauksessa. Tutkijat totesivat, että sinkki voi lyhentää flunssan oireiden kestoa, jos sen käyttö aloitetaan pian eli 24 tunnin sisällä flunssan oireiden ilmaantumisesta ja jos annos ylittää 75 mg vuorokaudessa. Eniten tietoa on kertynyt imeskelytablettina käytettävästä sinkkiasetaatista, jota ei tietääkseni ole Suomessa kaupan. Haittavaikutuksina esiintyi lähinnä pahaa makua suussa ja pahoinvointia.
Sen sijaan sinkin mahdollisesta hyödystä nuhakuumeen ehkäisyssä ei ole riittävästi näyttöä. Siksi en näe syytä terveen ihmisen pitkäkestoiselle sinkkilisälle. Sinkkilisää voivat tarvita sellaiset henkilöt, jotka kärsivät sinkin puutteesta esimerkiksi sairautensa vuoksi.
Ylenmääräisestä sinkin saannista voi olla jopa haittaa, kuten ruoansulatuskanavan oireita ja kuparin imeytymishäiriöitä, ja elimistön immuunivaste voi häiriintyä. Sinkkivalmisteet saattavat heikentää eräiden lääkkeiden, kuten antibioottien, tehoa.
Annikka Kalliokoski
kliinisen farmakologian erikoislääkäri
Kysy asiantuntijalta
Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.