Olen 21-vuotias nainen ja ongelmani on se, että pohdin koko ajan, olenko aikuinen vai en. Haaveilen vakavasta parisuhteesta ja perheestä. Pelkään kuitenkin, että minua pidetään liian nuorena mihinkään sellaiseen. Ajattelen jatkuvasti, että ”en voi, koska olen alle 25 -vuotias tai en kykene, koska olen alle 25 -vuotias”. Tuntuu, että ikä on este joka asiassa. Pelkään, että elämäni valuu ohitseni, koska en uskalla ottaa askeleita mihinkään suuntaan. Olen päättänyt hakea ongelmaani keskusteluapua, mutta sekin on jäänyt, koska pelkään terapeutin pitävän minua lapsena. Toivoisin, että ihmiset uskoisivat minuun ja siihen, että pärjään aikuisena ihmisenä.
Monet nuoret ihmiset miettivät omaa aikuistumistaan ja paikkaansa ihmisten yhteisössä, niin kuin sinäkin. Uudet asiat ja vastuunotto sekä kiehtovat että pelottavat. Jos nuoruusiän kehitys etenee normaalisti, uskallus kasvaa vähitellen. Kuulostaa siltä, että kehitykseesi on tullut jokin este, joka on vienyt sinulta itseluottamusta.
Luulenpa, että ennen muuta sinä kaipaat keskustelutukea, niin kuin itsekin olet jo päätellyt. Kun yksin pähkäilee, haasteet saattavat alkaa tuntua muureilta, jotka on mahdotonta ylittää. Toinen ihminen, ammattilainen varsinkin, pystyy tuomaan ajatuksiisi uusia näkökulmia.
Turhaan pelkäät, että terapeutti pitäisi sinua lapsena. Terapeutti ei ole ammattitaitoinen, jos hän jollain tavoin osoittaa aliarvioivansa sinua. Terapeutin kanssa voisit keskustella siitä, miksi koet, että muut eivät usko sinuun, että vasta 25-vuotiaana olisit kykenevä tai että et uskalla ottaa askeleita mihinkään suuntaan. Vähitellen oivallat, mistä ajatuspinttymäsi johtuvat, kykenet suhteuttamaan pulmasi muihin kokonaisuuksiin, eikä sinun tarvitse enää ajatella omaa olemustasi tai ikääsi koko ajan.
/hyvaterveys.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/medium_hermanson_elina_pieni_26.jpg?itok=jmnpyPLo)
Elina Hermanson
lastentautien erikoislääkäri ja nuorisolääkäri
Kysy asiantuntijalta
Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.
Olen 25-vuotias nainen. Noin 20-vuotiaana aloin ihmetellen odottaa, koska minusta tulee aikuinen. Sitten kauhea oivallus valtasi minut hitaasti, mutta lopullisesti: ei aikuisetkaan ole aikuisia. Ei silleen kun olin aina luullut. Koko ikäni olin kuvitellut, että aikuiset tietää aina mitä tehdä. Aikuiset ei koskaan horju. Niillä on aina pitävä ote asioista ja ne tietää mitä missäkin tilanteessa kuuluu tehdä. En osaa edes kuvailla miltä tuntui tajuta, että yhteiskuntaa pyörittääkin joukko ihan minun kaltaisiani ihmisiä, jotka ei aina tiedä, mitäs nyt. Samalla tajusin, etten itse tule juurikaan tätä valmiimmaksi, että ei ihminen voi koskaan saavuttaa sellaista suvereenia itsevarmuutta ja kaikentietävyyttä, jollaista luulin aina aikuisilla olevan.
Olihan se lannistavaa. Että näillä kyvyillä sitä sit pitää pärjätä elämässä. Mutta toisaalta, kaikki muutkin pärjää. Tämä oivallus oli tavallaan se aikuistuminen.
Eli haluan sanoa Sinulle, kysyjä: älä odota 25-vuotiaaksi, jos haluat tehdä jotain nyt. Toki elämänkokemusta karttuu, mutta ei sitä oikeasti tule yhtään valmiimmaksi. Et välttämättä elä 25-vuotiaaksi, sillä koskaan ei voi tietää huomisesta. Niin järkyttävä klisee kuin se onkin, kuuntele itseäsi ja tee sitä, mitä haluat, äläkä ajattele, mitä muut ajattelevat. Onnea elämääsi!
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
