
Olen 22-vuotias nainen, elänyt parisuhteessa neljä vuotta saman miehen kanssa. Hän on komea ja luulen, että moni nainen voisi pitää hänestä. Kärsin riittämättömyyden tunteesta, ja kun se tulee, yritän päästä niskan päälle. Käyn silloin yksin baarissa ja muuta typerää, mitä jälkikäteen kadun.
Meillä on jatkuvia riitoja, jotka usein alkavat näistä tilanteista. Kadun riitoja ja tekemisiäni myöhemmin, mutta toistan silti samaa kuviota. Tarvitsen jatkuvasti todisteita siitä, että kelpaan ja riitän hänelle ja että olen hänen mielestään kaunis. Minun on kuitenkin kovin vaikea uskoa hänen vakuuttelujaan ja tuntuu, ettei kukaan voi minua oikeasti rakastaa. Voisiko tämä kaikki liittyä olemattomaan isäsuhteeseeni?
Minäkäsitykseni vaihtelee koko ajan. Välillä tunnen kelpaavani, useimmiten kuitenkin olen mielestäni muita huonompi. Olen myös kauhean mustasukkainen ja saatan tehdä suuren numeron jo siitä, jos mieheni juttelee naispuolisten opiskelukavereittensa kanssa. Paha olo kasvaa kasvamistaan. Miten voisin alkaa purkaa ongelmaani?
Et ole ainut, joka miettii itsetunto-ongelmiaan ja kärsii niistä. Olen saanut useita kirjeitä naisilta, joilla on samansuuntaisia ajatuksia kuin sinulla. Nämä asiat tulevat usein esiin myös keskusteluissa naisten kanssa.
Monia naisia vaivaa riittämättömyys äitinä, työntekijänä ja ikääntyvien vanhempiensa tyttärenä. Lisäksi moni kamppailee roolien ristipaineessa yrittäessään selviytyä vaatimusten ja velvollisuuksien kanssa. Osa näistä vaatimuksista tulee ulkopuolelta, osa on lähtöisin omasta itsestä.
Tunteesi ovat normaaleja
Sinua vaivaa eniten riittämättömyydentunne suhteessa mieheesi. Vaikuttaa siltä, että paineet ja vaatimukset tulevat sinusta itsestäsi. Vaikka näistä tunteista ei ehkä koskaan pääse täysin vapaaksi, on syytä miettiä, miten omaa tilannettaan voisi helpottaa. Jatkuvina tällaiset tunteet rasittavat sekä sinua että parisuhdettasi.
Jokainen nainen haluaa varmasti tuntea itsensä rakastetuksi, olla rakastamisen arvoinen, ainutlaatuinen ja se ainoa miehelleen. Tunteesi ovat siis aivan normaaleja. Vaikeaksi tilanteesi tekee se, etteivät mitkään miehesi teot tai sanat tunnu riittävän sinulle. Et voi luottaa siihen, että hän sanoo rakastavansa sinua ja haluavansa olla kanssasi.
Epäiletkö ehkä omaa viehätysvoimaasi niin paljon, että pelkäät menettäväsi hänet? Uskot, että monet naiset voisivat pitää hänestä, mutta kuitenkin hän on valinnut juuri sinut. Mikä riittäisi sinulle todistamaan, että hän on tosissaan ja että olet hänen mielestään myös kaunis?
Huomaa hyvät hetket
Kukapa ei haluaisi olla kaunis miehensä silmissä, ja parisuhteeseen kuuluukin se, että tuntee itsensä haluttavaksi. Sisäisestä kauneudesta ei enää paljon puhuta, vaikka nimenomaan se on kestävää ja herättää myös intohimon.
Ulkonäköpaineet ovat nykyään tavallisia, ja harva on täysin immuuni niille. Sairaalloinen kauneuden palvonta aiheuttaa kuitenkin paljon inhimillistä kärsimystä. Sinunkin minäkäsityksesi vaihtelee, ja ajoittain voit tuntea kelpaavasi sellaisena kuin olet. Sinun kannattaakin kiinnittää huomiota näihin hyviin hetkiin ja siihen, mikä saa sinut tuntemaan itsesi riittävän hyväksi.
Tärkeä suhde isään
Alemmuudentunteesi ja epäilysi, ettei kukaan voi rakastaa sinua, viittaa syvempään itsetunnon vaurioon. Mietit, liittyisikö tämä olemattomaan isäsuhteeseesi. Onko niin, ettei isäsi ole osallistunut aktiivisesti elämääsi lapsena ja nuorena, eikä suhteesi häneen ole siksi kehittynyt läheiseksi ja luottavaiseksi?
Naisen elämän ensimmäinen kokemus maskuliinisesta maailmasta on suhde omaan isään. Jo pieni tyttö peilaa itseään isän silmistä leikkiessään prinsessaa. Hän tarvitsee ja kaipaa isän rakkautta, hyväksyntää ja ihailua. Hänelle rakentuu myönteinen kuva itsestään tyttönä, jos hän voi tuntea itsensä kelpaavaksi ja rakastamisen arvoiseksi.
Läheinen ja turvallinen suhde isään kehittää tyttärelle hyvän itseluottamuksen ja auttaa häntä luottamaan mieheen myös aikuisena. Jos taas isä pettää tyttärensä luottamuksen, voi tämän aikuisena olla vaikea luottaa muihinkaan miehiin.
Äiti luo naiskuvan
Suuri vaikutus on luonnollisesti myös äitisuhteella. Miten äitisi suhtautui sinuun, kun olit pieni tyttö ja myöhemmin nuori nainen? Opettiko hän sinut arvostamaan itseäsi ja rohkaisiko hän sinua käyttämään omia kykyjäsi?Miten hän suhtautui omaan naiseuteensa ja seksuaalisuuteensa? Arvostiko hän itseään ja kykyjään, ja miten hän niitä käytti? Nämä ovat tärkeitä asioita, sillä huono itsetunto ja oman sukupuolen aliarviointi voi kulkeutua alitajuisena tai tietoisena perintönä sukupolvelta toiselle.
Myös äidin ja isän keskinäinen suhde vaikuttaa lasten tuleviin ihmissuhteisiin. Millaisen parisuhteen mallin sinä olet saanut lapsuudenperheessäsi? Olivatko vanhempasi läheisiä toisilleen? Oliko jompikumpi vanhemmista selvästi määräävämpi vai sovittiinko asioista yhdessä?
Omassa suhteessasi yrität itse päästä niskan päälle, kun tunnet itsesi riittämättömäksi. Kaikissa parisuhteissa käytetään valtaa, sinä käytät sitä näin.
Murra riidan kaava
Riidoissanne sinun kannattaisi tarkkailla sitä, mistä ne alkavat: kuka sanoo tai tekee mitä ja miten toinen siihen reagoi. Pahimmillaan riita voi olla ketjureaktio, jossa osapuolet reagoivat toisen sanoihin tai tekoihin aina samoin. Kaavan voi rikkoa esimerkiksi muuttamalla omaa toimintatapaansa.
Itse toimit omasta mielestäsi typerästi lähtemällä yksin baariin. Yritätkö sillä todistaa kelpaavasi myös muille vai haluatko vahvistaa ailahtelevaa itsetuntoasi muiden ihailulla? Entä mitä toivot miehesi siinä tilanteessa tekevän? Itse olet mustasukkainen, jos hän juttelee opiskelukaverinsa kanssa. Toivotko miehesikin olevan mustasukkainen sinusta?
Terve mustasukkaisuus kertoo myös siitä, ettei halua menettää toista, koska välittää hänestä niin paljon. Sairas mustasukkaisuus on asia erikseen. Joskus ihminen tosin voi myös karkottaa toisen luotaan tekemällä itse sen, mitä eniten pelkää tämän tekevän. Apua muilta ihmisiltä
Jos olette puhuneet ongelmistanne vain keskenänne, parisuhdeterapeutti voisi auttaa teitä puhumaan siitäkin, mistä ehkä ette ole pystyneet puhumaan.
Eri tahot järjestävät myös parisuhdekursseja, joilla voi tutkia suhdetta ja opetella uusia vuorovaikutustapoja. Jotkut kursseista ovat hyvin toiminnallisia, toiset taas keskittyvät vuorovaikutukseen ja tunteiden ilmaisuun. Tällaisilla kursseilla ollaan tavallisesta poikkeavassa ympäristössä, mikä jo sinänsä voi muuttaa kielteistä vuorovaikutusketjua.
Toivottavasti sinulla on hyviä naisystäviä, joiden kanssa voit jakaa ajatuksiasi, vahvistaa itseluottamustasi ja oppia arvostamaan enemmän itseäsi naisena. Naisverkosto voi olla epävirallinen porukka, mutta monilla paikkakunnilla toimii myös naisryhmiä, joiden tavoitteena on nimenomaan naistietoisuuden lisääminen. Itsetuntoasi voit vahvistaa myös tekemällä jotain sellaista, missä koet olevasi hyvä. Onnistumisen kokemukset ovat tärkeitä itsetunnon lähteitä.
Löydä oma arvosi
Sanot pahan olosi kasvavan kasvamistaan. Miehesi vakuuttelut eivät tässä tilanteessa enää auta. Toisen sanomiset eivät ylipäätään voi ratkaista sisäisiä ristiriitoja tai korjata syvästi vaurioitunutta itsetuntoa. Ennen kaikkea sinun täytyy itse opetella hyväksymään itsesi ja löytää arvosi.
Sinulla lienee itsestäsi kielteisiä perususkomuksia. Niiden tiedostaminen ja muuttaminen vaatii työtä, mutta on mahdollista. Siinä sinua voi auttaa kokenut terapeutti, jonka kanssa voit tutkia lähtökohtiasi ja asioiden taustoja.
Suosittelen sinulle näitä kirjoja: Nykänen Anna-Stina, Parhaat puoleni; Sinkkonen Mirja, Naisen itsetunto; Tiihonen Tuija, Isää ei voi unohtaa – Tyttäret kertovat; Wieck Wilfried, Haluan sinua, rakasta minua.
Psykologi Teija Jokipii
Kysy asiantuntijalta
Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.