
Olen 30-vuotias nainen. Minulta on leikattu kilpirauhanen kokonaan pois liikatoiminnan ja silmäoireiden vuoksi. Voiko kilpirauhassairaus uusiutua? Miten poiston aiheuttama vajaatoiminta ja siihen käytetty lääkitys (Thyroxin) vaikuttaa raskauteen ja sikiöön? Entä voiko lapselle tulla sama sairaus?
Kilpirauhasen liikatoimintaan liittyy usein myös silmäoireita. Silmät voivat pullistua ulospäin, ne ovat valonarat, "hiekkaiset" ja pahimmassa tapauksessa näkö voi heiketä. Siksi silmäoireisiin ja niiden hoitoon suhtaudutaan aina vakavasti.
Silloin kun liikatoiminnan yhteydessä on silmäoireita, kilpirauhanen yleensä leikataan. Kilpirauhaskudoksella ja silmäoireilla on selvä yhteys, minkä vuoksi kaikki kilpirauhaskudos pyritään poistamaan. Näin silmäoireet paranevat varmimmin. Kun kilpirauhanen viedään kokonaan, tarvitaan lopun elämää kilpirauhashormonia eli tyroksiinia tabletteina.
Kun kilpirauhanen on kokonaan poissa, mitään liikatoimintaa ei voi myöhemmin syntyä. Vaikka leikkauksella silmäoireet vähitellen voivat rauhoittua, aivan varma niiden lopullisesta väistymisestä ei voi olla. Vieläkään ei kunnolla tunneta, mitä kaikkea silmän takaisissa kudoksissa tapahtuu kilpirauhaseen liittyvän silmäsairauden yhteydessä. Ilman kilpirauhastakin oireet voivat osittain palata, mutta onneksi se on harvinaista.
Raskaus on täysin mahdollinen tyroksiinihoidon aikana. Thyroxin-tabletit sisältävät samaa hormonia kuin terve kilpirauhanen eikä siitä ole mitään vaaraa sikiölle. Annostelua pitää kuitenkin tarkkailla, sillä vajaa vaikutus voi haitata sikiön ja äidin terveyttä. Raskauden aikana tyroksiinin tarve suurenee hieman. Siksi suositellaan kilpirauhasarvojen mittaamista kolme kertaa raskauden aikana, että tyroksiinin annosta voidaan tarvittaessa lisätä.
Kilpirauhasairaudet esiintyvät osittain suvuittain, mutta ne eivät ole perinnöllisiä. Lapsilla on muita suurempi vaara saada aikuisiällä kilpirauhassairaus, mutta riski ei siitä huolimatta ole kovin suuri.
Pertti Mustajoki
professori
Kysy asiantuntijalta
Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.