
Miten pääsen eroon ihmispelostani ja ahdistuksestani? Olen jo pitkään kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta ja käyttänyt niihin masennuslääkitystä. Ongelmat ovat pahentuneet pienen lapsen menetyksen jälkeen ja aloin käyttää sekä masennus- että rauhoittavaa lääkitystä. Onko mietojen rauhoittavien lääkkeiden käyttö turvallista ja pääsenkö ikinä niistä eroon?
Erilaiset sosiaaliset pelot ovat sekä tavallisia ja joskus vuosikautisia. Joidenkin kohdalla alttius pelkoihin on rakenteellinen ja säilyy läpi elämän.
Pienen lapsen menettäminen on äidille aina hyvin traumaattinen. Jos et ennen lapsesi kuolemaa kärsinyt peloista, pelkosi voivat hyvin olla oire tähän menetykseen liittyvistä hyvin monikerroksisista ajatuksista ja tunteista. Voi myös olla, että olet aikaisemminkin ollut sosiaalisesti arka ja pelokas, jolloin lapsesi kuolema aktivoi ja syvensi pelkojasi ja ahdistuneisuuttasi.
Jos hyödyt ahdistuneisuutta lievittävistä lääkkeistä, ei niiden käyttö pitempäänkään ole mitenkään väärin. Osa hankalimmista peloista kärsivistä ihmisistä käyttää ahdistus- tai masennuslääkkeitä vuosikaudet, osa läpi elämän. Niinhän kohonneesta verenpaineestakin kärsivät käyttävät lääkkeitä vuosikaudet.
Monet erilaisista peloista kärsivät kykenevät pääsemään eroon kiusallisimmista peloistaan psykoterapioiden avulla. Itse voisit hyötyä psykoterapiasta sekä vapautuaksesi pahimmista sosiaalisista peloista että työstääksesi lapsesi kuolemaan ehkä vielä liittyvät kipeät tunteet.
Matti Huttunen
psykiatri ja psykoterapeutti
Kysy asiantuntijalta
Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.