Kuva Jaakko Lukumaa
Kuva Jaakko Lukumaa

Selkäkipuja on eri rotuja, mutta ne kaikki ovat omistajansa näköisiä.

Seuraavan kerran, kun joku kysyy, mikä selkääni vaivaa, sanon, että siinä on Joplin-syndrooma, ”dzoplinsindröm”. Olen kyllästynyt sanomaan, että siinä on toiminnallinen vaiva, kun ei kukaan sitä ymmärrä. Että välilevykö, ne kysyvät.

Suurin osa suomalaisten selkävaivoista on toiminnallisia vikoja, epäspesifejä, kuten lääkärit sanovat. En silti osaa edes itse selittää asiaa niin, että tulisin ymmärretyksi.

Helpommalla päästään kaikki, kun sanon, että ”dzop­linsindröm”.

Joplin-syndrooman nimi tulee Janis Joplinista, 60-luvun legendaarisesta rocktähdestä. Joplinin lauluäänihän on raaka, viiltävä, kirkuva, repivä... Ihan niin kuin minun selkäkipuni. Joplin on sähköinen pakkaus, joka pitää intensiivisesti otteessaan. Kuten selkäkipu. Tyyppinä hän oli rajaton, vaativa, arvaamaton. Just. Haavoittuva ja kärsivä. Kyllä, sitä samaa.

Sitä paitsi Joplin käytti huumeita. Ja kyllähän selkäkin on vaatinut pillereitä vaikka kuinka, olen kärsinyt opiaattien aiheuttamia vieroitusoireita kuin pahinkin narkkari.

Entä Joplinin hitit. Ball and Chain, pallo jalassa. Cry Baby, itke tyttö, itke. Nehän kertovatkin selkäkivusta. Ja sen voittamisesta: Try (Just a Little Bit Harder), yritä nyt vähän kovemmin. Huoh.

Hevi ja blues ovat selässä ihan yleisiä. Ehkä jollakin toisella on selässään Teräsbetoni. Tai pahaksi ärtynyt Mötley Crue. Vai pauhaako siellä Sibeliuksen Finlandian pahaenteinen alku.

Voisihan selkäkivun nimetä myös koiran mukaan. Selkäkipuhan on kuin koira. Koiran kanssa tutustuu ihmisiin, ja sama pätee selkäkipuun. Helppo puheenaihe, ei tarvitse hävetä, se yhdistää kaikkia.

Kun menin selkäkivussa kyynärsauvojen kanssa hammaslääkäriin, hän tervehti iloisesti: ”Sieltähän tulee nelijalkainen ystävämme.” Siis minä! Sitten hän antoi raportin miehensä selkävaivoista.

Jollakin on selässään yliaktiivinen parsonrusseli, ei tahdo pysyä kurissa, vaatii paljon liikuntaa. Toisella on vankka staffi: se kun tempaisee, lähtevät jalat alta.

Virallinen hoitosuositus on koiralle ja selkäkivulle sama: liikuntaa, oikeaa ravintoa ja rakkautta. Kaikenlaista naksutusta ja agilityä kokeillaan, kuka mihinkin hurahtaa. Kotiin kertyy selän hoitoon tarkoitettuja
muotivempaimia, jotka muistuttavat koiran leluja.

Selkäkipuja on eri rotuja, mutta kaikki ne ovat omistajansa näköisiä, yksilöitä. Miten ne saa pidettyä kurissa, se riippuu isännästä ja emännästä itsestään. Selkäkivut ja koirat ovat ani harvoin todella vaarallisia.
 

Pahinta on pelko, jatkuva varominen. Nimillä leikkiminen on yritys estää hysteriaa ja paniikkia, joka kipuun liittyy. Jospa karnevalistinen ote, nauru, veisi kivulta valtaa.

Kipu tulee korvien välistä, ja se myös vie sieltä tilaa. Kamalan vaikea on keskittyä töihin, jos Joplin huutaa tauotta korvassa tai parsonrusseli räksyttää. Te ymmärrätte.

Sanotaan, että kivun kanssa oppii elämään. Siinäkin on riskinsä. Kipuun voi kiintyä kuin lemmikkiin: käyn uimassa, koska selkä... Suunnittelen lomat ja sisustan vaivaa ajatellen: mun selälle tämä ja tuo olis hyvä...

Selkäkivusta voi tulla osa identiteettiä kuin musiikista. Kommentoin jo asioita näin selkävaivaisen näkökulmasta!

Havahduin oman selkäguruni sanoihin: ”Mieti, jotkut ihmiset ajattelevat, etteivät koskaan parane.”

Tunsin piston sydämessäni, en selässäni. En aio elää Joplinin kaltaisen hörhön oikkujen tahdissa. Jos kipu on koira, heitän sen pihalle, omaan koppiin. Luukutan Joplinin biisiä Move Over ja tanssin — ala laputtaa, kipuseni.

Lue lisää
Anna-Stina Nykänen: Tehdään mekin elämänmuutos

Anna-Stina Nykänen on porvoolainen toimittaja, joka ihastelee arjen rumuutta.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

5 vaaranmerkkiä ja 10 askelta kohti parempaa oloa.

  1. KIUKKUISUUS Jatkuva ärtymyksen tunne, erityisesti pinnan palaminen kotona. Tavallisia ovat myös yllättävät ja voimakkaat tunteenpurkaukset. Tunnelma on kireä eikä mikään naurata.
  2. STRESSIOIREET Päänsäryt ja selkäkivut lisääntyvät, sydän hakkaa, vatsa oireilee ja unihäiriöt piinaavat. Sosiaalinen elämä ei kiinnosta. Mieli tekee makeaa ja vain alkoholi antaa rentoutusta.
  3. JATKUVA VÄSYMYS Uni ei virkistä. Jatkuva väsymys, nukahtamisvaikeudet ja keskellä yötä heräily voivat olla merkkejä uupumuksesta tai masennuksesta. Iltaisin tekee mieli vain vajota sohvalle.
  4. MIELIALAN LASKU Suhtaudutko asioihin yhä useammin kielteisesti? Onko töissä kivaa? Menetkö mielelläsi töihin? Saatko aikaan sen, mitä pitääkin? Jaksatko liikkua tai harrastaa töiden jälkeen? Vai huomaatko miettiväsi murheita ja kokevasi itsesi entistä huonommaksi.
  5. TYÖ EI KIINNOSTA Et jaksa enää innostua mistään eikä luovuus kuki. Asenne työtä ja itseä kohtaan muuttuu kyyniseksi. Työ alkaa tuntua turhalta tai mahdottomalta.

10 askelta ylös uupumuksesta

  1. ARVIO TILANNE: Pysähdy. Mieti, mistä tilanne johtuu. Mitä tästä seuraa, jos jatkat näin? Voitko tehdä jotain toisin? Voitko ottaa aikalisän?
  2. ETSI APUA: Kuka tai mikä voisi auttaa sinua? Voitko keskustella esimiehen kanssa? Miten työt voisi organisoida? Auttaisiko työterveyshuolto?
  3. OTA LUPA LEVÄTÄ: Jokaisessa päivässä tulisi olla hetkiä rentoutumiselle. Osaatko antaa asioiden vain olla? Jos työssä on tiukkaa, vapaa-ajan olisi hyvä olla ohjelmoimatonta.
  4. MÄÄRITTELE ARVOSI: Mieti ja kirjoita paperille, mikä Sinulle on elämässä tärkeää? Mille asioille haluat antaa aikaasi ja uhrata voimiasi? Mistä haluaisit, että Sinut muistetaan?
  5. HUOMAA TOIMINTASI: Osaatko kieltäytyä ylitöistä vai uhraudutko aina? Tunnetko syyllisyyttä, jos pidät puolesi?
  6. KIITÄ ITSEÄSI: Kun lähdet töistä, tee kerrankin lista kaikesta siitä, mitä olet saanut päivän mittaan aikaan. Kiitä itseäsi! Muista, että vähempikin riittää.
  7. KERÄÄ OIVALLUKSET: Ota talteen kultajyvät eli onnistumiset matkan varrelta. Mikä on toiminut ja miksi?
  8. KOKEILE MUUTOSTA: Etsi eri toimintamalleja. Yritä toimia hiukan toisin. Sekin on osa muutosta, että hyväksyt sen, ettet aina pysty etkä onnistu.
  9. HYVÄKSY LEMPEÄSTI: Myötätuntoa voi harjoittaa itseäänkin kohtaan. Muista kuitenkin, että asenteesi toisiin vaikuttaa siihen, miten itseesi suhtaudut.
  10. PYSY NYKYHETKESSÄ: Harjoittele tuomaan ajatukset nykyhetkeen. Päästä irti menneistä ja tulevista, sillä nyt kaikki saattaa olla aivan hyvin. Tällä minuutilla ei ole mitään hätää.

Asiantuntija: kuntoutuspsykologi Heli Nurmi, Härmän Kuntoutus oy.

Barbie-näyttelyn tulo Kansallismuseoon on herättänyt hirveästi muistoja ja keskustelua.

Minulle Barbeista tulee mieleen isä. Kerran 60-luvulla, kun olin pikku tyttö, isä oli Pariisissa työmatkalla ja lähetti sieltä kiiltävän postikortin minulle. Tärkein lause oli tämä: ”Menen huomenna katsomaan Barbien vaatteita.”

Isä oli ajatellut minua siellä Eiffel-tornin juurella. Isä tiesi, mikä minua kiinnostaa. Hienosti sanottuna: koin tulleeni nähdyksi.

Nyt olen 56-vuotias, enkä käännä Barbeille selkääni, vaikka niitä kuinka kritisoitaisiin.

Mitäs pahaa niissä Barbeissa taas olikaan? Entä mitä hyvää?

Onneksi feministikavereiden kanssa on helppo puhua barbeista. Hannele Harjunen on yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa. Hän sanoo heti, että barbit ovat klassinen esimerkki niin sanotun epärealistisen naisvartaloihanteen pönkittämisestä. Vaikutteitahan saadaan populaarikulttuurin kuvastosta, johon kuuluvat myös muoti, mallit ja elokuvatähdet.

Mutta. Barbie on ollut myös parantamassa naisten ja tyttöjen asemaa. Se sai heti rooleja, jotka eivät olleet tytöille tyypillisiä, olihan se astronautti ja presidenttiehdokaskin jo kymmeniä vuosia sitten.

Sitä paitsi oikeasti tytöt ovat toimijoita, jotka leikkivät barbeilla ihan mitä huvittaa, eivätkä pysy tarjotuissa rooleissa. Hannelen Barbie oli Ursula, asianajaja, joka harrasti ampumista.

”Minähän rakastin Barbeja”, hän sanoo.

Vanha ystäväni Leena-Maija Rossi on sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtorina Lapin yliopistossa. Hän sanoo, että Barbiet ovat todella ristiriitainen juttu naisen elämässä. Niinpä.

Hämmentävää, että tytöille on tuotettu leluksi aikuinen nainen. Ja sitten lelun mahdoton ruumiinkuva on alkanut edustaa aikuisille naisille ihannetta.

Mutta. Ehkä Barbien kroppa on niin älyttömän karrikoitu, että sen ohittaa saamatta mitään ”ruumisvaatimuksia”. Lapsena Barbien käsittämättömälle vyötärölle naurettiin, sanoo Leena-Maija.

En minä halunnut näyttää barbilta. Kun nyt hypistelin isän Pariisista tuomaa Barbien iltapukua, yllätyin. Tajusin, että 2000-luvun alussa, kun pääsin Linnan juhliin, olin teettänyt itselleni saman mallisen puvun.

Barbie-leikeissä sai täysillä nauttia vaatteiden yliampuvasta estetiikasta, sanoo Leena-Maija. Hänen räätälimummunsa teki barbeille vaatteita ja selvisi pienistä saumoista helposti.

Meillä molemmilla oli myös musta barbi. Olihan sitä moninaisuutta. ”Lapsikin ymmärsi, ettei kauneusihanteen tarvitse olla valkoinen”, sanoo Leena-Maija.

Barbien aikuisuus on mainio pointti. Vauvanuket vasta sitovatkin tytöt tiettyyn rooliin. Aikuista naista ei ole pakko hoivata. Päinvastoin.

Facebookissa Kasia Babisin sarjakuvaan tuli satoja kommentteja, joissa muistellaan leikkejä. Barbeilla on sodittu, niitä on pudotettu portailta (turistit tippuivat kalliolta), hirtetty rikoksista, haudattu kompostiin, josta ne nousivat zombeina, pehmoeläimet ovat raadelleen niitä... Ja tietysti Barbeilla on ollut villiä seksiä.

Minulta löytyy Barbien irtopää, jolle on kuulakärkikynällä tehty Kissanaisen naamio.

Pyssyleikkejä paheksutaan. Barbileikkien väkivaltaisuutta ei ole edes huomattu. Se vähän hymyilyttää.