Kuva Jaakko Lukumaa
Kuva Jaakko Lukumaa

Selkäkipuja on eri rotuja, mutta ne kaikki ovat omistajansa näköisiä.

Seuraavan kerran, kun joku kysyy, mikä selkääni vaivaa, sanon, että siinä on Joplin-syndrooma, ”dzoplinsindröm”. Olen kyllästynyt sanomaan, että siinä on toiminnallinen vaiva, kun ei kukaan sitä ymmärrä. Että välilevykö, ne kysyvät.

Suurin osa suomalaisten selkävaivoista on toiminnallisia vikoja, epäspesifejä, kuten lääkärit sanovat. En silti osaa edes itse selittää asiaa niin, että tulisin ymmärretyksi.

Helpommalla päästään kaikki, kun sanon, että ”dzop­linsindröm”.

Joplin-syndrooman nimi tulee Janis Joplinista, 60-luvun legendaarisesta rocktähdestä. Joplinin lauluäänihän on raaka, viiltävä, kirkuva, repivä... Ihan niin kuin minun selkäkipuni. Joplin on sähköinen pakkaus, joka pitää intensiivisesti otteessaan. Kuten selkäkipu. Tyyppinä hän oli rajaton, vaativa, arvaamaton. Just. Haavoittuva ja kärsivä. Kyllä, sitä samaa.

Sitä paitsi Joplin käytti huumeita. Ja kyllähän selkäkin on vaatinut pillereitä vaikka kuinka, olen kärsinyt opiaattien aiheuttamia vieroitusoireita kuin pahinkin narkkari.

Entä Joplinin hitit. Ball and Chain, pallo jalassa. Cry Baby, itke tyttö, itke. Nehän kertovatkin selkäkivusta. Ja sen voittamisesta: Try (Just a Little Bit Harder), yritä nyt vähän kovemmin. Huoh.

Hevi ja blues ovat selässä ihan yleisiä. Ehkä jollakin toisella on selässään Teräsbetoni. Tai pahaksi ärtynyt Mötley Crue. Vai pauhaako siellä Sibeliuksen Finlandian pahaenteinen alku.

Voisihan selkäkivun nimetä myös koiran mukaan. Selkäkipuhan on kuin koira. Koiran kanssa tutustuu ihmisiin, ja sama pätee selkäkipuun. Helppo puheenaihe, ei tarvitse hävetä, se yhdistää kaikkia.

Kun menin selkäkivussa kyynärsauvojen kanssa hammaslääkäriin, hän tervehti iloisesti: ”Sieltähän tulee nelijalkainen ystävämme.” Siis minä! Sitten hän antoi raportin miehensä selkävaivoista.

Jollakin on selässään yliaktiivinen parsonrusseli, ei tahdo pysyä kurissa, vaatii paljon liikuntaa. Toisella on vankka staffi: se kun tempaisee, lähtevät jalat alta.

Virallinen hoitosuositus on koiralle ja selkäkivulle sama: liikuntaa, oikeaa ravintoa ja rakkautta. Kaikenlaista naksutusta ja agilityä kokeillaan, kuka mihinkin hurahtaa. Kotiin kertyy selän hoitoon tarkoitettuja
muotivempaimia, jotka muistuttavat koiran leluja.

Selkäkipuja on eri rotuja, mutta kaikki ne ovat omistajansa näköisiä, yksilöitä. Miten ne saa pidettyä kurissa, se riippuu isännästä ja emännästä itsestään. Selkäkivut ja koirat ovat ani harvoin todella vaarallisia.
 

Pahinta on pelko, jatkuva varominen. Nimillä leikkiminen on yritys estää hysteriaa ja paniikkia, joka kipuun liittyy. Jospa karnevalistinen ote, nauru, veisi kivulta valtaa.

Kipu tulee korvien välistä, ja se myös vie sieltä tilaa. Kamalan vaikea on keskittyä töihin, jos Joplin huutaa tauotta korvassa tai parsonrusseli räksyttää. Te ymmärrätte.

Sanotaan, että kivun kanssa oppii elämään. Siinäkin on riskinsä. Kipuun voi kiintyä kuin lemmikkiin: käyn uimassa, koska selkä... Suunnittelen lomat ja sisustan vaivaa ajatellen: mun selälle tämä ja tuo olis hyvä...

Selkäkivusta voi tulla osa identiteettiä kuin musiikista. Kommentoin jo asioita näin selkävaivaisen näkökulmasta!

Havahduin oman selkäguruni sanoihin: ”Mieti, jotkut ihmiset ajattelevat, etteivät koskaan parane.”

Tunsin piston sydämessäni, en selässäni. En aio elää Joplinin kaltaisen hörhön oikkujen tahdissa. Jos kipu on koira, heitän sen pihalle, omaan koppiin. Luukutan Joplinin biisiä Move Over ja tanssin — ala laputtaa, kipuseni.

Lue lisää
Anna-Stina Nykänen: Tehdään mekin elämänmuutos

Anna-Stina Nykänen on porvoolainen toimittaja, joka ihastelee arjen rumuutta.