Anna-Stina Nykänen: Kone on surkea työkaveri

Mitä nyt?!? Tietokone heitti taas ulos, eikä sano mitään. Ei auta kuin kiltisti aloittaa alusta. Kyllä kiehuttaa.

Sanotaan, että ihmiset inhimillistävät koneita. Väite perustuu siihen faktaan, että jos tekniset laitteet eivät toimi, ihmiset raivoavat niille. Mediatutkimuksen professori Susanna Paasonen Turun yliopistosta on tutkinut asiaa. Ihmiset todellakin kertovat, että lyövät ja paiskovat laitteita, kun niiden kanssa tulee vaikeuksia.

Onko se muka inhimillistämistä? Koiriakin inhimillistetään, mutta ei se tarkoita, että niitä hakataan, vaan sitä, että ne nähdään ihmisen kaltaisina. Eikä ihmisiä paiskota maahan, kun hommat eivät hoidu. Okei, vähän ehkä potkitaan persuksille. Laitteita kohdellaan usein kiltimmin.

Millaista olisi, jos suhtautuisimme ihmisiin ja laitteisiin samalla tavalla. Kuvitellaanpa.

Jokainen päivä alkaisi sillä, että herätän sammuneen kaverin ja esittelen itseni sille. Hei, olen asnykanen. Väpättäen se pääsee käyntiin.

Vaikka se on raivostuttavan hidas, minun on pakko hillitä itseni. Yksikin äkkinäinen liike ja se lopettaa työt kokonaan. Tietokone, tuo hysteerikko, menee ihan lukkoon, jos sitä hoputtaa. Silloin kaikki pitää aloittaa alusta.

Se on ihan normaalia, sanoo pomoni. Olisiko normaalia, jos työntekijä toimisi yhtä huonosti?

Entä jos työkaverini olisi kuin puhelimeni? Nimi on hieno, suurta suomalaista sukua. Vaan kuinka pitkälle pelkkä nimi riittää? Eiväthän jälkipolvet aina yllä edelläkävijöiden tasolle. Se on sitä degeneraatiota, joka suvussa on mustat lampaansa. Minulle annettiin pariksi se kömpelö ja yksinkertainen suvun vesa, köyhin kaikista.

Työkaverina tuo puhelin on ihan töppö. Ei se ole sen vika, vaan sen ominaisuus, sanovat asiantuntijat.

Voi kunpa työntekijän puutteisiin suhtauduttaisiin yhtä ymmärtävästi.

Entäpä jos työkaverini olisi kuin laajakaistayhteys meidän kotona. Auts. Täysin epäluotettava, häilyvä rajatilatapaus. Varsinainen virtahepo olohuoneessa. Eihän kehtaa kellekään kertoa, ettei me telkusta mitään Netflixiä voida katsoa, kun meidän perheessä on tämä henkilökohtainen ongelma.

Tiedän, että näihin ongelmiin pitäisi tarttua napakasti heti. Se on liian vaikeaa! En osaa hakea apua. Ei löydy oikeita sanoja.

Työelämästä nämä tyypit on lakaistu aikoja sitten ulos.

Vaan mitä jos työkaveri olisi kuin työpaikan kopiokone? No, huh-huh. Koko lähipiiri kokoontuu vähän väliä sen ympärille ihmettelemään, mikä sitä taas vaivaa. Hälytämme apua. Joku tulee katsomaan, viipyy pari minuuttia ja jättää meidät taas yksin. Vaikka yritämme sanoa, että viekää se, emme pärjää sen kanssa. Olemme kuin omaishoitajia, helisemässä.

Jos yksikään työkaveri olisi kuin kopiokone, ei kukaan jaksaisi.

Koneet ja laitteet saavat olla kellastuneita, kömpelöitä ja raihnaisia. Vanhat työntekijät sen sijaan saavat lähteä. Heidät vaihdetaan uusiin, vaikka uudet eivät ehkä toimi yhtä hyvin ja luotettavasti.

Odotetaanko koneilta liikaa? Ei. Päinvastoin. Kaikki ajattelevat jo laitetta ostaessaan, etteivät ne kuitenkaan toimi. Sitä professori Paasonenkin pitää yllättävänä.

Mitä jos vaadittaisiin koneilta enemmän ja otettaisiin ihmiset sellaisina kuin he ovat, myös maanantaikappaleet.

Lue lisää Nykäsiä
Tehdään mekin elämänmuutos
Joplin-syndroomani