Moni lapseton pari elää vuosikaudet toivon ja epätoivon vuoristoradalla. Osa käy lävitse raskaitten hoitojen kiirastulen, mutta jää lapsettomaksi.

Vielä viime vuosisadalla oli tavallista, että osassa perheistä lapsia oli niin paljon, että lapseton sisar sai kasvatettavakseen suurperheen keskimmäisen. Myös Suomesta adoptoitiin muun muassa Tanskaan ja Ruotsiin.

Nykyään rikkaisiin maihin lapsia syntyy vähän ja köyhät maat ovat kiristäneet adoptioehtojaan. Pari saattaa vuosien lapsettomuushoitojen jälkeen siirtyä adoptiojonoon, mutta ei saa silti toivomaansa.

Toivo luo myös epätoivoa. Olemmeko niin huonoja, että meistä ei tule vanhempia edes tieteen satsauksen jälkeen? Eikö meitä hyväksytä edes adoptiovanhemmiksi? Eikö kukaan lapsi maailmassa kaipaa meitä?

Myös koeputkihedelmöitykset ovat saaneet ihmiset uskomaan, että lapsettomuus on aina hoidettavissa.

Sureminen vie energian

Lapsettomuushoitoja joutuu jonottamaan ja jokainen kuukausi vähentää hedelmällisyyttä. Lapsettomuus myös lisääntyy ihan aidosti. Miesten sperma heikkenee ja naisten hedelmällisyys laskee, kun lapsia hankitaan yhä vanhempina.

Myös helpotusta on tullut. Ulkomailta adoptointi on hyväksytympää. Lapsettomuudesta on myös alettu puhua ääneen, julkkikset kertovat siitä ja moni ”tavallinen” pariskunta valitsee avoimuuden. Silti kyse on intiimistä ongelmasta, jota ei toreilla revitellä.

Munasarjojen toimintakyky tai siittiöiden määrä ei tee kenestäkään naisellisempaa, miehekkäämpää tai parempaa vanhempaa, mutta silti lapsettomat leimataan helposti. ”Ei se voi ymmärtää, ei sillä ole lapsia.”

Lapsettomuuden kriisissä toivo ja epätoivo vuorottelevat. Lapsen odottamiseen keskittynyt unohtaa elää omaa ainutkertaista elämäänsä. Monta hyvää vuotta saattaa tärvääntyä, kun koko energia menee sen suremiseen, mitä ei ole.

Tärkeintä olisi oivaltaa, että myös lapsettomana voi elää hyvän elämän.

Näin eteenpäin

Useimmat ihmiset sisällyttävät elämänsuunnitelmaansa lapset. Kun raskaus ei suunnitelmista ja yrityksistä huolimatta alakaan, on se parille valtava psyykkinen isku. Psykologi ja psykoterapeutti Terhi Pylkkänen antaa ohjeita lapsettomuuskriisin keskellä kamppailevalle parille.

1. Tunnista tunteesi

Ihminen on kriisin akuutissa vaiheessa kovin suojaton. Lapsettomuuden tuska herkistää ja muiden kysymykset lasten saamisesta voivat haavoittaa. On hyvä miettiä, mitä asioita haluaa kenenkin kanssa jakaa.

Joskus voi olla hyvä hakeutua pohtimaan tilannetta jonkun ulkopuolisen asiantuntijan kanssa. Monet kokevat hyötyneensä paljon myös vertaistuesta, jota ovat saaneet vastaavassa tilanteessa olevilta tutuilta tai Simpukka ry:n kautta.

2. Kun syytä lapsettomuuteen ei löydy

Jos lapsettomuuteen ei löydy lääketieteellistä syytä, pari joutuu käymään lävitse erilaisen, usein pidemmän kriisin. Epävarmuus koetaan yleensä vielä raastavampana kuin huonot uutiset. Kuitenkin kaikki lapsettomuushoidoissa olevat joutuvat syöksymään toivon, toivottomuuden, epävarmuuden ja turhautumisen vuoristoradalla. Onnistumisestahan ei ole takeita.

3. Avuksi hormonihoito

Naiselle tehtävät hormonihoidot ovat raskaita: ne voivat aiheuttaa mielialan jyrkkiä vaihteluita, tilapäistä toimintakyvyn alenemista ja voimakasta alavireisyyttä. Yleensä puoliso saa ja joutuu toimimaan näiden tunteiden ja reaktioiden vastaanottajana.

Vaikka suurin osa hoidoista tehdään naiselle, miehen rooli tukijana on tärkeä. Monet miehet huolehtivatkin hoitojen välillä, miten puoliso kestää. He saattavat kertoa, että mieluusti kärsisivät vaimon puolesta osan toimenpiteistä, jos se olisi mahdollista. Miehen on silti hyvä muistaa huolehtia myös omasta jaksamisestaan.

On tavallista, että hoidoissa käyvät tai niihin odottavat parit kärsivät väsymyksestä ja uupumisesta. Vaikka toive lapsesta on suuri ja asioiden haluaisi etenevän mahdollisimman nopeasti, toisinaan voi olla hyvä pitää hoidoissa taukoa ja pyrkiä keräämään voimia. Parhaimmillaan muutaman kuukauden ”loman” ottaminen hoidosta voi auttaa löytämään tilanteeseensa uuden näkökulman.

3.a. Onnea, olet raskaana

Kun hoidot päättyvät raskauteen, sekin saattaa olla eräänlainen kriisi: suuri toive toteutuu ja sen myötä hoitoputki katkeaa. Stressi saattaa muuttua huoleksi raskauden sujumisesta. Usein huoli kuitenkin lievittyy raskauden edetessä. On hyvä muistaa, että myös tähän on lupa pyytää apua. Asia kannattaa ottaa puheeksi neuvolassa, jossa tarvittaessa voidaan ohjata tapaamaan psykologia.

3.b. Ei lasta vieläkään

Jos hoidot eivät tuota tulosta, parin on vähitellen luovuttava lapsitoiveesta ja käytävä lävitse suru. Elämänsuunnitelmaa kirjoitetaan jälleen uusiksi: Mitä meille merkitsee, ettemme voi saada omaa lasta? Lähdemmekö adoptioprosessiin? Voisimmeko olla perhe ihan kahdestaan?

4. Sittenkin adoptio

Adoptiopäätöksen tekeminen voi olla vaikeaa ja hidasta. Toinen puolisoista saattaa olla siihen kypsä, mutta toinen on vielä epävarma. Miehet tuntevat usein tarvetta miettiä päätöstä pidempään kuin naiset. Jos pari päättää adoptoida, on odotusta ja epävarmuutta siedettävä edelleen. Pisimmillään adoption toteutumiseen voi kulua viisikin vuotta, eikä se välttämättä onnistu koskaan.

5. Ikuisesti kahden

Osa pareista päätyy luopumaan toiveestaan saada lapsi. He alkavat hitaasti kypsytellä ajatusta, että hyvän elämän voi elää myös kahdestaan.

Myös pelko, että toinen jättää, voi nousta esille. Tästä, kuten muistakin lapsettomuuden herättämistä peloista ja vaikeista tunteista, olisi tärkeää pystyä puhumaan. Tilannetta saattaa hankaloittaa, että puolisot työstävät usein ahdistustaan ja suruaan eri tavoin ja eri tahtiin. Pahimmillaan kumpikin suree yksin omalla tahollaan.

Kriisistä selviämisen prosessia olisikin hyvä tarkastella portaina. Toisinaan toinen puolisoista nousee askelmia nopeammin kuin toinen. On hyvä antaa aikaa toiselle, joka etenee hitaammin, ja tarvittaessa auttaa häntä hienotunteisesti etenemisessä, mikäli hän osoittaa siihen tarvetta.

Juttua varten on haastateltu myös Simpukka-yhdistyksen toiminnanjohtajaa Anne Lindforsia ja saman järjestön järjestösihteeri Satu Rautakallio-Hokkasta. Lindforsilla on Etiopiasta adoptoitu tytär ja Rautakallio-Hokkanen on miehensä kanssa päätynyt elämään kahdestaan.

Lue lisää lapsettomuuden syistä.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Mieheni käyttää unilääkkeitä nukahtamiseen ja paetakseen todellisuutta. Viime aikoina olen huomannut aggressiivisuutta hänen käytöksessään lääkkeen ottamisen jälkeen – toki lievää mutta joka tapauksessa vierasta uhoa. Hän tekee asioita, joita ei normaalisti tee, ja hetken mielijohteesta. Hän käyttää unilääkettä ja kaikkea muutakin mitä käsiinsä saa, myös alkoholia niiden kanssa. Kyse on mielestäni riippuvuudesta. Nyt kuitenkin haluaisin tietää, muuttaako unilääkkeiden pitkäaikainen käyttö (5 v) ihmisen persoonallisuutta?

Pitkäaikaisen unilääkkeiden käytön ei tiedetä muuttavan ihmisen persoonallisuutta. Miehesi muuttuneen käytöksen taustalla on luultavasti ongelmat, jotka saavat hänet käyttämään pakonomaisesti tavanomaista suurempia annoksia unilääkkeitä ja samanaikaisesti myös alkoholia.

Tilanne ei selviä ennen kuin miehesi kykenee puhumaan niistä ongelmista, jotka ovat hänen muuttuneen käytöksen ja pakonomaisen unilääkkeiden ja alkoholin käytön taustalla.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

5 vaaranmerkkiä ja 10 askelta kohti parempaa oloa.

  1. KIUKKUISUUS Jatkuva ärtymyksen tunne, erityisesti pinnan palaminen kotona. Tavallisia ovat myös yllättävät ja voimakkaat tunteenpurkaukset. Tunnelma on kireä eikä mikään naurata.
  2. STRESSIOIREET Päänsäryt ja selkäkivut lisääntyvät, sydän hakkaa, vatsa oireilee ja unihäiriöt piinaavat. Sosiaalinen elämä ei kiinnosta. Mieli tekee makeaa ja vain alkoholi antaa rentoutusta.
  3. JATKUVA VÄSYMYS Uni ei virkistä. Jatkuva väsymys, nukahtamisvaikeudet ja keskellä yötä heräily voivat olla merkkejä uupumuksesta tai masennuksesta. Iltaisin tekee mieli vain vajota sohvalle.
  4. MIELIALAN LASKU Suhtaudutko asioihin yhä useammin kielteisesti? Onko töissä kivaa? Menetkö mielelläsi töihin? Saatko aikaan sen, mitä pitääkin? Jaksatko liikkua tai harrastaa töiden jälkeen? Vai huomaatko miettiväsi murheita ja kokevasi itsesi entistä huonommaksi.
  5. TYÖ EI KIINNOSTA Et jaksa enää innostua mistään eikä luovuus kuki. Asenne työtä ja itseä kohtaan muuttuu kyyniseksi. Työ alkaa tuntua turhalta tai mahdottomalta.

10 askelta ylös uupumuksesta

  1. ARVIO TILANNE: Pysähdy. Mieti, mistä tilanne johtuu. Mitä tästä seuraa, jos jatkat näin? Voitko tehdä jotain toisin? Voitko ottaa aikalisän?
  2. ETSI APUA: Kuka tai mikä voisi auttaa sinua? Voitko keskustella esimiehen kanssa? Miten työt voisi organisoida? Auttaisiko työterveyshuolto?
  3. OTA LUPA LEVÄTÄ: Jokaisessa päivässä tulisi olla hetkiä rentoutumiselle. Osaatko antaa asioiden vain olla? Jos työssä on tiukkaa, vapaa-ajan olisi hyvä olla ohjelmoimatonta.
  4. MÄÄRITTELE ARVOSI: Mieti ja kirjoita paperille, mikä Sinulle on elämässä tärkeää? Mille asioille haluat antaa aikaasi ja uhrata voimiasi? Mistä haluaisit, että Sinut muistetaan?
  5. HUOMAA TOIMINTASI: Osaatko kieltäytyä ylitöistä vai uhraudutko aina? Tunnetko syyllisyyttä, jos pidät puolesi?
  6. KIITÄ ITSEÄSI: Kun lähdet töistä, tee kerrankin lista kaikesta siitä, mitä olet saanut päivän mittaan aikaan. Kiitä itseäsi! Muista, että vähempikin riittää.
  7. KERÄÄ OIVALLUKSET: Ota talteen kultajyvät eli onnistumiset matkan varrelta. Mikä on toiminut ja miksi?
  8. KOKEILE MUUTOSTA: Etsi eri toimintamalleja. Yritä toimia hiukan toisin. Sekin on osa muutosta, että hyväksyt sen, ettet aina pysty etkä onnistu.
  9. HYVÄKSY LEMPEÄSTI: Myötätuntoa voi harjoittaa itseäänkin kohtaan. Muista kuitenkin, että asenteesi toisiin vaikuttaa siihen, miten itseesi suhtaudut.
  10. PYSY NYKYHETKESSÄ: Harjoittele tuomaan ajatukset nykyhetkeen. Päästä irti menneistä ja tulevista, sillä nyt kaikki saattaa olla aivan hyvin. Tällä minuutilla ei ole mitään hätää.

Asiantuntija: kuntoutuspsykologi Heli Nurmi, Härmän Kuntoutus oy.