Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Nuori riitelee, lintsaa, valehtelee – tai lakkaa puhumasta ja sulkeutuu huoneeseensa. Vanhemmilta loppuvat keinot. Mistä tietää, onko käytös normaalia murrosikää vai oire, josta pitää huolestua?

Ei ihme, jos murrosikäisen äidit ja isät vajoavat joskus totaaliseen neuvottomuuteen; nuoren kanssa ei aina pärjää edes elämänkokemuksella. Samojen vanhempien yhteisessä kodissa kasvaneilla lapsilla voi olla aivan erilainen murrosikä, eivätkä esikoisesta saadut opit päde kuopukseen.

– Eivät niin, koska lapset ovat alusta asti persoonia. Jokaisella on oma temperamenttinsa, omia kavereita ja elämän tapahtumia. Kuopus myös syntyy erilaiseen perheeseen kuin esikoinen, toteaa LT Linnea Karlsson, joka työskentelee muun muassa lastenpsykiatrian poliklinikassa Raisiossa.

Karlssonin mielestä murrosikää pelkääville vanhemmille on silti paikallaan iso lohdun sana. Puberteetti ei vääjäämättä tarkoita lapsen syöksymistä vaikeuksiin. On toki totta, että noin joka viidennellä on nuoruusiän aikana oireita, jotka haittaavat toimintakykyä tai estävät kehitystä. Se on iso luku, mutta sen rinnalla ei pidä unohtaa vielä isompaa: peräti 80 prosenttia nuorista läpäisee murrosikänsä ilman erityisiä pulmia.

Joskus nuoren käytös kuitenkin muuttuu niin erikoiseksi, että hänen vointiaan on syytä ryhtyä selvittämään. Jotain voi olla vialla, jos ennen niin sosiaalinen nuori eristäytyy tai jos hiljainen ja hillitty muuttuu huomionhakuiseksi meuhkaajaksi. Selkeä hälytysmerkki on se, jos nuori ei enää pärjää omassa arjessaan entiseen tapaan. Se näkyy siinä, miten hän suhtautuu itseensä, kavereihin, aikuisiin ja työhön.

– Kaikkea pitää vain muistaa katsoa kokonaisuutena. Yksittäinen oire ei välttämättä merkitse mitään, mutta jos huolestuttavat merkit alkavat kasaantua, on aihetta lähteä etsimään syytä.

Turmia ja tappeluita

Huoleen on aihetta aina, kun nuori lakkaa varjelemasta itseään. Se kertoo, että hänen voimansa valuvat johonkin muuhun. Hälytyskellot soivat lujaa, jos nuori joutuu toistuvasti tapaturmiin tai tappeluihin.

– Etenkin masentuneet tytöt voivat pelata uhkapeliä terveydellään harrastamalla holtittomia seksisuhteita. Seurustelun opetteleminen kuuluu nuoruuteen ja sille on vaikea asettaa ikärajoja, mutta seksisuhteiden ei pitäisi kuulua vielä 12–14-vuotiaiden elämään, Linnea Karlsson sanoo.

Perusasioita on myös puhtaudesta huolehtiminen. Kun nuori ei jaksa käydä suihkussa, ei vaihda vaatteita eikä välitä likaisuudestaan, taustalla voi olla vakava häiriö.

– Tosin sekin riippuu tilanteesta. Aivan terveille 12–14-vuotiaille pojille tulee joskus lyhyt sikailuvaihe, jonka päätavoitteena tuntuu olevan porukalla haiseminen. Jos nuorukaiset muuten pärjäävät toimissaan, käyvät koulua eivätkä ole jatkuvassa hakauksessa aikuisten kanssa, kyse ei välttämättä ole sen kummemmasta.

Kavereiden kesken

Myös kaverittomuus on huolestuttavaa. Murrosikäinen tarvitsee ikätoverien mallia ja seuraa, jotta hän pystyisi itsenäistymään vanhemmista ja luomaan omaa elämää. Jokaisella nuorella pitäisi olla vähintään yksi hyvä ystävä.

– Ja sen ystävän pitää olla oikeasta maailmasta. Nykyisin osaan jo kysyä työssäni nuorilta, missä nämä ystäviään tapaavat. Moni luettelee pitkän listan kavereita, mutta käy ilmi, ettei hän tapaa näitä koskaan: he ovat kaikki netissä, Linnea Karlsson kertoo.

Netti ei itsessään ole pahuuden pesä, ja nuoret voivat irkkaillessaan käydä hyvinkin tärkeitä ja avoimia keskusteluja. Silti ihastuksia, pettymyksiä ja ylipäänsä vuorovaikutusta toisten ihmisten kanssa kuuluu harjoitella kasvotusten.

Jottei murkkuperheen elämä kävisi liian helpoksi, on muistettava sekin, että joskus kaverit ovat uhka. Karlssonin mukaan vanhemmilla on täydet valtuudet kieltää nuorta hengailemasta epämääräisessä, rettelöivässä seurassa.

– Siitä seuraa varmasti sanomista, mutta se kuuluu nuoruusikään, eikä ristiriitoja muutenkaan tarvitse pelätä. Riitely sinänsä pahoittaa kaikkien mielen eikä vie asioita eteenpäin, mutta senkään uhalla ei pidä luistaa selkeistä säännöistä. Jos aikuinen on vakaasti sitä mieltä, että jokin kaveriseura ei ole hyväksi, siitä on pidettävä kiinni.

Puuttumista vaatii ehdottomasti myös kiusaaminen. Tutkimuksissa on havaittu, että sen molemmilla osapuolilla on merkittävästi enemmän mielenterveyden häiriöitä kuin muilla. Kiusattu on pulassa, sillä hän jää ikätoveriverkoston ulkopuolelle. Kiusaajalla taas voi olla valmiiksi ongelmia, jos hän ryhtyy toistuvasti loukkaamaan toista ihmistä.

Viestejä koulusta

Ei ole vaarallista, jos nuoren henkilökemiat eivät sovi yhteen yksittäisen opettajan kanssa. Sen sijaan jatkuvat konfliktit aikuisten kanssa eivät ole normaalia murrosikää.

– Ehdoton raja kulkee siinä, ettei nuori eikä tietysti aikuinenkaan saa käydä käsiksi toiseen. Jos niin tapahtuu, huoli on jo iso.

Linnea Karlssonin mielestä vanhempien ja opettajien on myös puututtava hyvin herkästi siihen, jos koululaisen koenumerot romahtavat tai hänelle tulee selittämättömiä poissaoloja. Se kertoo työkyvyn heikkenemisestä, syystä tai toisesta.

Silloin tällöin voi olla hyvä vilkaista tarkemmin äidinkielen aineitakin. Jotkut nuoret kertovat niissä kipeistä asioista, joista he eivät muuten puhu. Merkittävää voi olla, jos kirjoitusjälki muuttuu yhtäkkiä tai lauseista tulee kummallisia.

– Sen sijaan musiikkimausta en vetäisi kovin nopeita päätelmiä. Nuori saa kuunnella niin synkkää heviä kuin huvittaa, kunhan elämänhallinta on kunnossa.

Näkökulmia ongelmaan

Kun levottomat vanhemmat päättävät lähteä selvittämään syytä lapsen kummalliseen käytökseen, ensimmäinen keino on kysyä häneltä itseltään. Se on myös paras tapa säilyttää luottamus; nuori inhoaa yli kaiken sitä, että hänen asioitaan puidaan selän takana.

Tavalliset, välittävät kysymykset toimivat parhaiten. Miten sinä voit? Onko kaikki hyvin? Voinko minä auttaa?

– Vääriä kysymyksiä ovat sellaiset, jotka pilkkaavat tai loukkaavat. Vaikka nuori kertoisi murehtivansa seurustelusuhdetta, joka aikuisesta kuulostaa lähinnä kuvitteelliselta, hänelle itselleen se on todellinen surun paikka. Eikä se sulje pois mahdollisuutta, että nuori on samalla vaikkapa masentunut, Linnea Karlsson tähdentää.

Vanhemmat tarvitsevat tuekseen myös toisten aikuisten näkökulmia. Matalimman kynnyksen takana on kouluterveydenhoitaja, joka tuntee nuoren ja saa helposti lisätietoa opettajilta. Jos kyse on varhaisnuoresta, perheneuvola on helposti lähestyttävä avun lähde. Yläikäraja sen palveluille vaihtelee eri kunnissa noin 13 vuodesta aina yhdeksäsluokkalaiseen.

Seuraava aste on nuorisopsykiatrinen erikoissairaanhoito, jonne saa lähetteen kouluterveydenhuollosta, terveyskeskuslääkäriltä tai yksityislääkäriltä. Joillakin paikkakunnilla riittää psykologin tai terveydenhoitajan lähete.

– Surkea asia tässä ovat jonot. Hoitotakuun perusteella nuoren pitäisi päästä kolmessa viikossa tilanteen arvioon ja kolmessa kuukaudessa hoitoon. Se ei toteudu kaikkialla. Kolme kuukautta on lisäksi pitkä aika, koska apua haetaan usein vasta viime hädässä.

Ahdistuksesta masennukseen

Pelkistä oireista ei voi vielä päätellä, mistä ongelmasta ne kumpuavat. Linnea Karlssonin mukaan hoitoa vaativista syistä yleisin on depressio eli masennus. Noin 15 prosenttia suomalaisista potee nuoruusiän aikana niin vaikeita masennusoireita, että ne haittaavat toimintakykyä. Käytöksessä masennus voi näkyä paitsi eristäytymisenä myös häiriköintinä.

Noin joka kymmenes nuori potee jotakin ahdistushäiriötä eli tuntee joissakin stressitilanteissa niin voimakasta ahdistusta, että ryhtyy kokonaan välttämään tilanteita.

Sosiaalisesta ahdistuksesta puhutaan vaikkapa silloin, kun lukiolainen ei saa numeroa äidinkielen kurssista, koska ei pysty jännitykseltään pitämään yhtä ainutta esitystä. Nuori voi myös lintsata kokeista, koska ei kykene kirjoittamaan julkisessa tilanteessa, tai hän ei pysty lainkaan hoitamaan asioitaan puhelimessa.

Paniikkihäiriö taas näkyy paniikkikohtauksina, jotka voivat iskeä aivan yllättäen ilman erityistä syytä.

– Sosiaalinen ahdistuneisuus voi johtaa myös masennukseen. Nuoren itsetunnolle on kova paikka, jos ei pysty suoriutumaan tavallisista arjen toimista, Karlsson huomauttaa.

Yksikin huumekokeilu liikaa

Jonkinlainen päihteiden ongelmakäyttö on taustalla noin joka kymmenennen nuoren ongelmissa. Humalajuominen on hälytysmerkki. Samoin se, jos alaikäinen ei mielestään voi pitää hauskaa ilman alkoholia. Tupakointi taas ei välttämättä kerro muusta kuin kaveripiirin paineesta, mutta tutkimusten mukaan hyvin nuorena tupakoinnin aloittaneilla on tavallista suurempi vaara sairastua masennukseen.

– Huumeet ovat niin selkeästi laittomia ja niihin liittyy niin vaarallinen elämäntapa, että jo yhteen kokeiluun pitää puuttua napakasti, Karlsson sanoo.

Nuoren käytöshäiriöihin liittyy pikkurikoksia, ilkivaltaa, kiusaamista ja väkivaltaa. Toisilla häiriöt jäävät nuoruuteen, mutta osalla ne jatkuvat aikuisiän antisosiaalisena käyttäytymisenä.

Syömishäiriöt ovat harvinaisia, mutta usein vakavia. Niistä yleisin on ahmimisen ja oksentamisen kierteeseen ajava bulimia, jota on muutamalla prosentilla nuorista. Anoreksia iskee vielä harvempaan, mutta on vakavimmillaan tappava.

Näiden lisäksi nuoren oireilun takaa saattaa löytyä ADHD tai muu neuropsykiatrinen häiriö tai jopa psykoosi eli tilanne, jossa nuori on tavalla tai toisella menettänyt kosketuksen todellisuuteen.

Murrosikä ei ole sairaus

Ja kaiken tämän jälkeen: rauhaa, vanhemmat, rauhaa! Murrosikä itsessään ei ole sairaus, vaikka murrosikäiset joskus sairastelevatkin. Suurin osa nuorista selviää siitä kunnialla, eikä vanhemmiltakaan odoteta yliluonnollisia voimia.

– Vaikka nuori kapinoi ja vaatii vapautta, hänen tarpeidensa kärjessä on edelleen perusturvallisuus: se, että arki rullaa ennakoitavasti ja että nuori voi luottaa siihen, että hänestä huolehditaan, Linnea Karlsson sanoo.

Vielä parempi, jos vanhempi sattuu olemaan avoin suustaan. Tutkitusti etenkin äidin hyvä sosiaalinen verkosto suojaa lasta. Kun lähellä on toisia aikuisia, joiden kanssa voi puhua sekä tavallisesta elämästä että ongelmista, oma kasvattajan itsetunto kohenee.

Linnea Karlsson muistuttaa, että elämä nuoren kanssa on lopultakin samaa perusarkea, jota on eletty jo pikkulapsiperheenä. Eroa on siinä, että nuorena reviiri kasvaa ja aika aikuisesta irrallaan lisääntyy.

– Lähtökohdaksi voi ottaa sen, että nuoren siivet kyllä kantavat, kun häntä välillä vähän autetaan. Vaikka murrosikäinen hakkaa päätä seinään, hän kuitenkin oppii ja viisastuu ja jatkaa omalla tiellään kohti itsenäistä aikuisuutta.

Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.
Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

Olen 15-vuotias tyttö, jolle alkoi tulla outoja oireita reilu kuukausi sitten. Ymmärsin heti, että tämä ei ole normaalia. En pysty keskittymään kunnolla oikein mihinkään, kun minun pitää sulkea kaappeja, harjata hiuksia, lukea samaa, katsoa tiettyyn paikkaan ja paljon muuta. En haluaisi kertoa vanhemmilleni, häpeän ja haluaisin yrittää päästä näistä irti omin voimin. Tuntuu, että oireet hallitsevat elämääni ja että kohta räjähdän. Mitä voin tehdä?

Kuvaamiesi oireiden perusteella kärsit pakko-oireisesta häiriölle tyypillisistä oireista. Pakko-oireinen häiriö ilmenee pakonomaisina ajatusmalleina tai toimintoina, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä oletetulta uhkalta.

Monilla nuorilla ilmenee ajoittain tällaisia pakonomaisia ajatuksia tai toimintoja, mutta häiriöksi ne muodostuvat, kun niihin menee runsaasti aikaa tai ne häiritsevät elämää. Pakko-oireinen häiriö on yleinen, sillä ainakin 2-3 % ihmisistä kärsii siitä. Oireilun alku liittyy usein ahdistavaan tai stressaavaan elämäntilanteeseen.

Etenkin lieväasteisina pakkoajatuksia tai -toimintoja voidaan vähentää itsehoito-ohjelmilla. Esimerkiksi HUSin ylläpitämiltä nettisivuilta mielenterveystalo.fi löytyy pakko-oireiden omahoito-ohjelma. Voit tutustua mielenterveystalon tarjontaan tästä.

Myös Edna Foan ja Reid Wilsonin opas Kerrasta poikki - vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista voi auttaa.

Itsehoito-ohjelmissa hyödynnetään samoja periaatteita kuin pakko-oireisen häiriön käyttäytymisterapiassa tai kognitiivisessa terapiassa. Jos itsehoito-ohjelma ei auta, on viisasta kääntyä joko pakko-oireiden psykoterapiaan perehtyneen psykologin tai psykiatrin puoleen. Hankalampia pakko-oireita voidaan lievittää myös serotoninergisillä masennuslääkkeillä.
 

Matti Huttunen
psykiatri, psykoterapeutti

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Näetkö itsessäsi paljon hyvää – vai paljon virheitä? Itsetunto vahvistuu, kun kääntää katseen tietoisesti omiin vahvuuksiin ja heittäytyy epämukavuusalueelle.

1. Listaa hyvät ja huonot puolesi – ja lue ääneen

Terve itsetunto on kuin vaaka, jossa omat hyvät ja huonot puolet ovat tasapainossa. Onnistumisia ei tarvitse ylikorostaa, mutta myös vähemmän mairittelevat piirteet kestävät päivänvaloa.

Psykoterapeutti Maarit Lassander neuvoo listaamaan omat vahvuudet ja heikkoudet paperille: yhtä paljon molempia. Aina, kun mieleen nousee uusi kielteinen piirre, vastapainoksi pitää kirjata yksi hyvä puoli: Jätän projektit usein puolitiehen enkä jaksa keskittyä, mutta toisaalta olen helposti innostuva ja osaan innostaa muita.

Jos ei ole tottunut ajattelemaan itsestään hyvää, voi kysyä mielipidettä läheiseltä: mitkä kolme asiaa minussa ovat rakastettavimpia? Myös vanhoja kohteliaisuuksia kannattaa kirjata.

– Huomion kääntäminen vahvuuksiin tietoisesti auttaa. Kyse on ennen kaikkea siitä, mihin kiinnittää huomiota, Maarit Lassander sanoo.

Valmista listaa hän neuvoo lukemaan ääneen, mielellään joka päivä.

2. Selvitä arvosi

Onnellisimmat eivät yritä taipua muiden muottiin vaan rakentavat itse oman elämänsä tärkeysjärjestyksen. Jos minäkuva on hatara, omat ja muiden tarpeet sotkeentuvat herkästi toisiinsa. Ydinarvojensa pohtimiseen kannattaa käyttää aikaa. Mistä haaveilen tai inspiroidun?

Millaiset ihmiset, ajanvietteet ja paikat tekevät minut onnelliseksi?

Avuksi voi ottaa paperin, jossa on kolme saraketta. Ensimmäiseen kirjataan erilaisia arvoja, kuten perhe, ystävyys ja terveys. Toiseen sarakkeeseen merkitään jokaisen arvon tärkeys itselle asteikolla yhdestä kymmeneen. Kolmanteen sarakkeeseen tulee samalla asteikolla oma arvio siitä, kuinka tyytyväinen tällä hetkellä on tuohon osa-alueeseen omassa elämässään. Jos kakkos- ja kolmossarakkeen välillä on ristiriitoja, niihin on hyvä kiinnittää erityishuomiota.

– Seuraava askel on pohtia, miten oma toiminta edistää arvojen toteutumista. Jos esimerkiksi todella perhekeskeinen ihminen viettää kaiken aikansa töissä, siinä on ristiriita, Maarit Lassander toteaa.

Arvojen pohtimisen kautta vertailun ja suorittamisen tarve vähenee, kun päämäärät kirkastuvat.

3. Lepää hetki

Vaaditko itseltäsi aina kymppiä vai riittääkö välillä seiska? Suorituskeskeinen itsetunto uuvuttaa, sillä se kaipaa loputtomasti pönkittämistä. Jos itsearvostus on kokonaan kiinni onnistumisista, pienikin moka kasvaa mielessä suhteettomaksi.

Jokaiseen päivään kannattaa mahduttaa ainakin yksi lepohetki suorittamisesta. Se voi olla mitä tahansa rentouttavaa tekemistä, kuten meditointia tai kahvihetki ystävän kanssa. Oleellista on pyrkiä tietoisesti eroon itsekritiikistä. Silloin mieli saa tilaa pohtia, millaisista asioista oikeasti nauttii.

– Vaativa persoona asettaa itselleen usein mittareita, jotka tulevat ulkopuolelta. Silloin voi menettää kosketuksen siihen, mikä juuri minulle tekee elämästä hyvän, Maarit Lassander sanoo.

Hän muistuttaa, että suorittaminen ei itsessään ole pahasta. Muutoksen paikka on silloin, kun suorittaminen estää elämästä täydesti.

4. Hyppää uuteen

Olemme ahkeria liimailemaan otsaamme nimilappuja: olen harkitsematon, temperamenttinen, tuppisuu. Usein määritelmät tulevat ulkopuolelta. Herkkä saattaa painaa yhden kommentin mieleensä vuosikymmeniksi.

Toisinaan omia uskomuksia on hyvä koetella tekemällä jotain täysin niiden vastaisesti. Varaa siis laulutunti, vaikka uskot laulavasi nuotin vierestä tai ota puheenvuoro, vaikka olet yleensä se hiljaisin. Epämukavuusalueelle heittäytyminen on parhaita keinoja itsearvostuksen rakentamiseen. Kun löytää itsestään uusia puolia ja taitoja, minäkuva vahvistuu vähä vähältä.

Isoimman pelon kimppuun ei kannata hypätä lämmittelemättä. Siirry helposta vaikeampaan aina sitä mukaa, kun rohkeus kasvaa.

– Heittäytyminen vaatii uteliasta asennetta. Ole avoin uudelle, jotta voit muodostaa myönteisiä kokemuksia itsestäsi, Lassander sanoo.

5. Uskalla pyytää muilta apua

Kun liukastut talvikeleillä ja tuntematon tarjoaa kättään, tukeudutko apuun vai kieltäydytkö lähes loukkaantuneena? Häpeilyllä on kulttuurinen perusta.

– Suomalainen mieluummin puree hampaat yhteen ja kärsii kuin kertoo omasta hädästään. Tämä on onneksi muuttumassa. Meillä kasvaa uusi sukupolvi, joka jakaa enemmän ja avoimemmin.

Pyynnön pukeminen kysymykseksi voi auttaa: Osaatko neuvoa, miten minun pitäisi edetä? Avun pyytäminen ei tarkoita uhriksi heittäytymistä, heikkoutta tai epäonnistumista.

– Pikemminkin päinvastoin. Vaatii hyvää itsetuntoa pyytää apua ja tunnustaa, ettei osaa tai jaksa

yksin. Mitä enemmän kontaktia uskallamme ottaa toisiin, sitä helpommaksi elämämme muuttuu, Lassander sanoo.

6. Ymmärrä tunteitasi – ja päästä niistä irti

Millaisissa tilanteissa riittämättömyyden tunne pulpahtaa esiin? Töissä, ystävien kanssa, harrastuksissa? Päiväkirjan pitäminen omista tunteista auttaa ymmärtämään, mistä vaativuus on peräisin.

–Jos kokee, ettei saa ystäväpiirissä hyväksyntää, voi tuntea itsensä epäonnistuneeksi. Myös yksinäisyyden tunteet vaikuttavat, samoin lapsuudessa hylkäämiskokemukset tai toisaalta ylisuojelu. Herkille ja temperamenttisille voi kehittyä heikko itsetunto ilman vaikeita kokemuksiakin, sillä he reagoivat ympäristön vaatimuksiin muita voimakkaammin, Maarit Lassander sanoo.

Menneisyyden ymmärtäminen auttaa, mutta tarkoitus ei ole jäädä vellomaan vanhaan. Ennemminkin tavoitteena on vapauttava oivallus: Olen nyt aikuinen ja uudessa elämäntilanteessa. Miksen siis luopuisi vanhoista ajatusmalleista?

–Jos sivuuttaa vaikeat tunteet vuodesta toiseen, alkaa helposti vain vaatia itseltään enemmän ja enemmän. Tunteiden kohtaaminen auttaa hyväksymään ne ja päästämään niistä irti.

Asiantuntija: Maarit Lassander, psykoterapeutti, psykologi, Suomen Mielenterveysseura.