Hyvä riita tähtää ratkaisuun, mutta mykkäkoulu on vallankäyttöä. Toisen puhumattomuus saa kumppanin usein epätoivoiseksi: mikään sana tai ele ei tunnu lopettavan hiljaisuutta. On vain odotettava.

– Kun mykkäkouluun ryhdytään, hiljaisuuteen linnoittautuva hylkää toisen julmasti tulkitsemaan asioita yksin. Hän ei auta tätä ymmärtämään tilannetta ja siihen johtaneita syitä, vaan muuttuu pelottavasti arvaamattomaksi ja hävittää suhteesta ennustettavuuden. Siksi mykkäkoulu on pahaa hiljaisuutta, perheterapeutti ja pappi Matti J. Kuronen määrittelee.

Naisten lajeja

Kurosen mukaan nalkuttaminen on kuin soittamista puhelimeen, johon ei juuri nyt saada yhteyttä. Mököttäminen on sitä, että lakataan soittamasta.

– Ehkä vien naiselta suuren määrän välineitä, kun myönnän arvelevani, että moni mies rukoilee mielessään vaimolleen joskus lievää äänihuulten tulehdusta tai mökötyskohtausta. Näin mies toivoo saavansa joskus olla rauhassa, Kuronen toteaa.

Mykkäkoulu tuntuu miehestä alkuvaiheessa hyvältä, mutta jatkuessaan pahalta. Ensin hän on vähän aikaa iloinen vallitsevasta hiljaisuudesta, sitten vihainen ja lopulta erittäin surullinen.

Kurosesta tuntuu, että mykkäkoulu on raskasta myös naisille.

– Kun naiset ovat hiljaa, niin kyseessä ovat isot asiat, esimerkiksi se, että tuntee tulleensa tavalla tai toisella hylätyksi. Siinä on jotain samaa kuin ihan pienellä lapsella, joka huutaa ja huutaa, ja jos hänelle ei vastata, hän vaikenee ja kääntyy masentuneena kokonaan sisäänpäin.

Kurosen mielestä mykkäkoulua alkaa useimmiten viestinnän erilaisuudesta.

– Väinämöiset, joilla on sanan mahti hallussaan, pärjäävät naisten kanssa. Niitä pärjääjiä ei ole hirveän paljon. Juuri se puhumisen taso, jota parisuhteessa tarvittaisiin, on miehelle useimmiten kaikkein mahdottomin ja oudoin. Pelkkä miehinen asia- ja informaatioviestintä ei nimittäin siinä riitä.

Kuronen ihmettelee, mutta ymmärtääkin, miksi mies pystyy kertomaan melkein kenelle tahansa vieraalle naiselle, ettei vaimo ymmärrä.

– Usein se on tarkalleen totta, sillä kukaan ei mene naimisiin toisen kanssa tehdäkseen tämän onnelliseksi ja ymmärtääkseen tätä, vaan löytääkseen ymmärtäjän ja turvan itselleen, hän väittää.

Mitä mykkäkoulun jälkeen?

Kuronen neuvoo, että mykkäkoulun lopettamisvaiheessa sanattomuuteen vetäytyneen pitäisi tehdä jokin ele, joka viestii anteeksi pyytämistä. Se voi olla esimerkiksi kosketus tai katseen kohtaaminen kahvipöydässä.

– Sen jälkeen pitäisi käydä jälkipeli ja miettiä, mikä meni pieleen, mitä opittiin, miten toimitaan seuraavalla kerralla, kun tässä taas ollaan. Viimeistään puhumattomuuskauden päätyttyä ihmiset huomaavat, että heillä on toisilleen asiaakin. Samantyyppisen havainnon olemisen perusteista teki se pikkupoika, joka järveen pudottuaan päätteli, että tämä on nyt varmaan se tilanne, missä kannattaa opetella uimaan.

Miten sitten pitäisi elää toisen kanssa, ettei mykkäkouluun jouduttaisikaan?

– Kun haluaa puhua, pitäisi aloittaa varmistamalla, että linja on auki ja toinen kuuntelulla. Parasta on ottaa yhteyttä ”urheiluruudun jälkeen”.

Kurosen toisen ohjeen noudattaminen tekisi perheneuvojista työttömiä parissa viikossa: Lähetä aina vain minä-viestejä, puhu oman mielesi sisällöstä, älä tulkitse toista tai lausu hänestä typeryyksiä. Sinä-viestien mättäminen ja niiden taakse piiloutuminen on helppoa ja henkisesti velttoa. Pitäisi sanoa: ”Minua ei saa kohdella noin, minusta sinä käyttäydyt rumasti.”

– Jos esimerkiksi vaimo sanoo aamulla miehelleen, että sinä et ikinä vie minua ulos, mies voi hätäpäissään keksiä vaimonsa antaneen väärän todistuksen vastaamalla, että vastahan me kolme vuotta sitten oltiin tätisi hautajaisissa. Mutta jos vaimo sanoo, että haluaisi keskustella siitä, mitä tehdään illalla, on avaus aivan toisenlainen. Siihen on paha vastata, että etkä halua.

Lue lisää mykkäkoulusta.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Kun puoliso sairastuu tai vammautuu, kyseessä on iso kriisi. Arki muuttuu, sairastunut oireilee ja talous temppuilee. Kaikki pyörii sairauden ympärillä.

Miten ihmeessä terve puoliso jaksaa?

Se on kysymys, jota juuri kukaan ei muista kysyä. Olettamus on, että hän jaksaa, mutta kuinka kauan?

– Alkuun terve puoliso jaksaakin tsempata. Mutta jos tilanne jatkuu pitkään tai uusiutuu,  voimat vähenevät. Moni pari jää liian yksin, toteaa Liisa Välilä, Parisuhdekeskus Kataja ry:n toiminnanjohtaja ja psykoterapeutti.

Liisa Välilä tietää, mistä puhuu, sillä hän on pitkään taistellut puolisonsa Juhan erilaisten sairauksien keskellä.

– Kunpa joku kysyisi, miten terve puoliso jaksaa, Liisa Välilä summaa sekä omaa että kanssasiskojen kokemusta.

– Aina kysytään sairaan vointia, mutta terveen voimia harvoin tiedustellaan.

– Suomessa sairaus kyllä hoidetaan, mutta henkinen puoli jää valitettavasti usein huoltamatta, Välilä toteaa.

Tämän vuoksi Parisuhdekeskus Kataja on käynnistänyt laajan yhteistyön eri potilasjärjestöjen kanssa. Heillä on meneillään hanke Kun puoliso sairastuu, jossa koulutetaan ja kannustetaan terveydenhuollon ammattilaisia huomaamaan parisuhde ja perhe.

– Teetimme aiheesta myös kyselyn. Tuloksen voi  summata juuri tuohon toiveeseen: ”Kunpa joku kysyisi, miten siellä kotona menee!” Välilä jatkaa.

Miten suhteessa on puhuttu?

Liisa Välilä ymmärtää hyvin, että akuutin sairauden tullen voimat menevät arjesta selviämiseen. Silti puhuminen ja omien tunteiden tunnistaminen olisi paras lääke yhteyden säilyttämiseen.

– Sairastumistilanteessa korostuu, millainen on ollut pariskunnan puhumisen kulttuuri. Kaikille puhuminen ei ole yhtä luontevaa. Jos puhuminen on vaikeaa, asiantuntijan avusta olisi hyötyä.

– Lääkäreidenkin olisi hyvä kysyä, mikä on henkinen vointi ja mikä kannattelee.

Eri sairaudet tuovat erilaiset tunteet pintaan. Monissa tilanteissa sairastuneen toimintakyky saattaa muuttua, seksuaalisuus vähentyä ja mieliala vaihtelee. Voimat menevät sairauden kanssa kamppailuun.

– Täysin ymmärrettävää on, ettei sairastunut ihminen näe itseään realistisesti. Harva hoksaa olevansa hankala tai kiukkuinen kumppani, josta on vaivaa. Tästäkin olisi hyvä avoimesti puhua, Välilä sanoo.

Terve parisuhde perustuu vastavuoroisuuteen. Oleellista on edelleen muistaa kysyä, mikä antaa toisella kokemuksen rakastetuksi tulemisesta.

– Sitoutuminen ja rakkaus kantavat toivottavasti  vaikeassakin tilanteessa. Kannattaakin miettiä, mitä vielä voimme tehdä yhdessä  näillä mahdollisuuksi Ja kannattaa myös  etsiä ammattiapua suhteen tueksi.

Hyödyksi olisi myös sen keskusteleminen, onko pariskunta naimisissa sairauden kanssa vai toistensa kanssa. Eletäänkö elämää vain sairauden ehdoilla? Vaatiiko sairas osapuoli, että toinenkin luopuu elämästään?

– Paljon riippuu siitä, millaista perinnettä itse kantaa. Ääriesimerkki ovat huolenkantajat, ehkä useimmiten naiset, jotka kokevat, että sairastuneelle on omistauduttava ja luovuttava kaikesta muusta.

Muista hoitaa myös itseäsi

Joskus käy myös niin, että sairastunut osapuoli tulee hyvin mustasukkaiseksi. Kun hän ei pääse minnekään, toinenkaan ei saa nauttia elämästä.

– Tai saattaahan sairastunut ihminen joskus vaipua itsesääliin ja kokea olevansa uhri, jonka elämä on ohi.

Liisa Väliä muistuttaa, että harva on alun perin mennyt naimisiin sairauden kanssa. Koska kyseessä on uusi tilanne, myös pelisäännöt on syytä päivittää.

Jos terve osapuoli luopuu oman itsensä hoitamisesta, vaarana on uupuminen. Tuolloin ollaan tilanteessa, että raikasta happea ja uutta virtaa suhteeseen ei tule mistään.

– Terveen puolison kannattaa miettiä, miten hän tankkaa itseään. Liian usein käy niin, että pariskunta sinnittelee äärirajoille asti. Avuntarve uskalletaan tuoda esiin vasta romahtamispisteessä.

Siksi hyvässä vaiheessa ja terveenä ollessa kannattaisi keskustella tulevista haasteista: Jos jompikumpi sairastuu, mitä toiselta toivotaan?  Saako puoliso viedä intervallishoitoon, vaikka hän vastustelisi? Mitä toiselta toivoo sairauden tullen. Hoitotahtokin selkeyttää tilannetta.

Asiantuntijana toiminnanjohtaja, psykoterapeutti Liisa Välilä Parisuhdekeskus Kataja ry:stä. Lisätietoa hankkeesta Kun puoliso sairastuu.

Lue lisää Hyvä terveys 5/18, jossa on muotoilija Päivi Rintaniemen ja insinööri Markku Rintaniemen tarina, kun Markku sairastui vaikeahoitoiseen glaukoomaan. Tilaajana voit lukea koko lehden maksutta digilehdet.fi-palvelusta.

Helena Kuntsia viemässä tanssinopettaja Petri Kokko.
Helena Kuntsia viemässä tanssinopettaja Petri Kokko.

Viisikymppisenä elämä voi saada yllättävän käänteen. Työ menee tai ero tulee, ja elämän käsikirjoitus notkahtaa. Alkusokin jälkeen siitä kannattaa ottaa kaikki ilo irti. Helena Kuntsi rohkaistui ja meni eron jälkeen paritanssin alkeistunneille.

Erikoiseläinlääkäri Helena Kuntsin, 55, elämän käsikirjoitus meni avioeron myötä uusiksi. Omia vapaampia kuvioita hän hakee nyt tanssikengät jalassa:

”Myin nettikirpparilla tavaroita avioeroni jälkeen kaksi vuotta sitten. Jäähdytyslaitteesta kiinnostunut soitti ja sanoi, että haluaisi tulla hakemaan laitteen heti, sillä illalla hän menee tanssimaan. Vastasin, että kuulostaa ihanalta! Minäkin haluaisin tanssia.

Elämäni oli ollut vuosia pelkkää työntekoa. Olin tavannut aviomieheni kaksikymppisenä ja uskonut, että vanhenemme yhdessä, mutta liitto päättyi eroon. Omistimme yhdessä perheyrityksen, ja kolme aikuista lastamme asuivat jo omillaan.

Avioero tarkoitti minulle valtavaa pettymystä. Menin aamuisin töihin, operoin klinikalla eläinpotilaita ja mietin iltaisin, miten selviytyisin uudessa tilanteessa ja kaikista haasteista. Onneksi sain pidettyä yritykseni elinvoimaisena.

Ajatus tanssimisesta antoi toivoa.

Olisin halunnut harrastaa lavatansseja jo aiemmin, mutta en saanut miestä innostumaan.

Erottuani kuuntelin melkein kadehtien äitini juttuja tanssikeikoilta. Hän aloitti tanssimisen kahdeksankymppisenä, kun isäni kuoli. Päätin, etten jää haikailemaan haaveeni perään niin pitkään.

Ilmoittauduin tanssikouluun, vaikka minulla ei ollut tanssiparia, mutta ei sitä vaadittukaan. Pari löytyi koulun kautta, ja nykyisin käyn tunneilla kolmena iltana viikossa. Lavoillakin olen tanssinut, vaikka aluksi pelotti.

Kuinka selviytyisin, kun vieras mies tulee enemmänkin kuin lähelle, kiinni?

Teen yhä töitä relatakseni ja irrottaakseni keskisormet housun sivusaumoilta – on henkisesti iso juttu, että kaltaiseni tunnollinen suorittaja antautuu luottavaisin mielin vietäväksi ja nojautuu tuntemattomaan. Äskettäin irrottelin tangoa ventovieraan kanssa, mitä en olisi uskonut koskaan tapahtuvan.

Elämälläni ei enää ole vakiokäsikirjoitusta, jonka mukaisesti edetä. Kukaan ei odota minun toimivan tietyn kaavan mukaisesti – mikä onkin tuntunut paitsi vapauttavalta myös haastavalta! Liikun maastossa, joka on kuin näyttöpäätteen taustakuva: vihreitä kumpuja suuren taivaan alla. Kummun takaa voi ilmestyä mitä vaan, ja saan vapaasti päättää, mitä sen kanssa teen vai teenkö mitään.

Miten suoriudutaan viisikymppisen sinkun roolista?

Vaikka tähän tyyliin. En ota enää vastaan huonoa kohtelua ja vältän altistumista negatiiviselle energialle. Haluan antaa liekkini loistaa!

Ero rapisti itsetuntoa naisena, mutta tilanne on korjaantunut vaihtamalla vanhat verkkarit ja gore-tex-kengät tanssikenkiin. Saatan treenata yksin kotona yläselän kiertoja ja lantion liikkeitä, sillä tuntuu mukavalta huomata kropan toimivan.

Viisikymppisenä ajattelee helposti, että osaa jo kaiken tarvittavan tai tyytyy siihen, että osaa sen, mitä muut minulta vaativat. On ihanaa huomata, että on monia asioita, jotka voivat näyttää mahdottoman hankalilta mutta eivät sitä ole. Siis vau, ihmeellistä, opin ja kehityn!

Ja jos kuviot eivät jonkun parin kanssa ihan onnistukaan, niin se ei ole vakavaa. Voin hymyillä ja sanoa, että sorry, ei lähtenyt. Ehkä ensi kerralla.

Välillä en saa ilon virnettä pois naamaltani, vaikka tanssit ovat ohi. Niin ihmeellisen keveä on olo.”

Lisää uuden polun löytäneitä Hyvän terveyden 50+ekstarassa.Tilaajana voit lukea lehden maksutta digilehdet.fi-pavelusta.