Hyvä riita tähtää ratkaisuun, mutta mykkäkoulu on vallankäyttöä. Toisen puhumattomuus saa kumppanin usein epätoivoiseksi: mikään sana tai ele ei tunnu lopettavan hiljaisuutta. On vain odotettava.

– Kun mykkäkouluun ryhdytään, hiljaisuuteen linnoittautuva hylkää toisen julmasti tulkitsemaan asioita yksin. Hän ei auta tätä ymmärtämään tilannetta ja siihen johtaneita syitä, vaan muuttuu pelottavasti arvaamattomaksi ja hävittää suhteesta ennustettavuuden. Siksi mykkäkoulu on pahaa hiljaisuutta, perheterapeutti ja pappi Matti J. Kuronen määrittelee.

Naisten lajeja

Kurosen mukaan nalkuttaminen on kuin soittamista puhelimeen, johon ei juuri nyt saada yhteyttä. Mököttäminen on sitä, että lakataan soittamasta.

– Ehkä vien naiselta suuren määrän välineitä, kun myönnän arvelevani, että moni mies rukoilee mielessään vaimolleen joskus lievää äänihuulten tulehdusta tai mökötyskohtausta. Näin mies toivoo saavansa joskus olla rauhassa, Kuronen toteaa.

Mykkäkoulu tuntuu miehestä alkuvaiheessa hyvältä, mutta jatkuessaan pahalta. Ensin hän on vähän aikaa iloinen vallitsevasta hiljaisuudesta, sitten vihainen ja lopulta erittäin surullinen.

Kurosesta tuntuu, että mykkäkoulu on raskasta myös naisille.

– Kun naiset ovat hiljaa, niin kyseessä ovat isot asiat, esimerkiksi se, että tuntee tulleensa tavalla tai toisella hylätyksi. Siinä on jotain samaa kuin ihan pienellä lapsella, joka huutaa ja huutaa, ja jos hänelle ei vastata, hän vaikenee ja kääntyy masentuneena kokonaan sisäänpäin.

Kurosen mielestä mykkäkoulua alkaa useimmiten viestinnän erilaisuudesta.

– Väinämöiset, joilla on sanan mahti hallussaan, pärjäävät naisten kanssa. Niitä pärjääjiä ei ole hirveän paljon. Juuri se puhumisen taso, jota parisuhteessa tarvittaisiin, on miehelle useimmiten kaikkein mahdottomin ja oudoin. Pelkkä miehinen asia- ja informaatioviestintä ei nimittäin siinä riitä.

Kuronen ihmettelee, mutta ymmärtääkin, miksi mies pystyy kertomaan melkein kenelle tahansa vieraalle naiselle, ettei vaimo ymmärrä.

– Usein se on tarkalleen totta, sillä kukaan ei mene naimisiin toisen kanssa tehdäkseen tämän onnelliseksi ja ymmärtääkseen tätä, vaan löytääkseen ymmärtäjän ja turvan itselleen, hän väittää.

Mitä mykkäkoulun jälkeen?

Kuronen neuvoo, että mykkäkoulun lopettamisvaiheessa sanattomuuteen vetäytyneen pitäisi tehdä jokin ele, joka viestii anteeksi pyytämistä. Se voi olla esimerkiksi kosketus tai katseen kohtaaminen kahvipöydässä.

– Sen jälkeen pitäisi käydä jälkipeli ja miettiä, mikä meni pieleen, mitä opittiin, miten toimitaan seuraavalla kerralla, kun tässä taas ollaan. Viimeistään puhumattomuuskauden päätyttyä ihmiset huomaavat, että heillä on toisilleen asiaakin. Samantyyppisen havainnon olemisen perusteista teki se pikkupoika, joka järveen pudottuaan päätteli, että tämä on nyt varmaan se tilanne, missä kannattaa opetella uimaan.

Miten sitten pitäisi elää toisen kanssa, ettei mykkäkouluun jouduttaisikaan?

– Kun haluaa puhua, pitäisi aloittaa varmistamalla, että linja on auki ja toinen kuuntelulla. Parasta on ottaa yhteyttä ”urheiluruudun jälkeen”.

Kurosen toisen ohjeen noudattaminen tekisi perheneuvojista työttömiä parissa viikossa: Lähetä aina vain minä-viestejä, puhu oman mielesi sisällöstä, älä tulkitse toista tai lausu hänestä typeryyksiä. Sinä-viestien mättäminen ja niiden taakse piiloutuminen on helppoa ja henkisesti velttoa. Pitäisi sanoa: ”Minua ei saa kohdella noin, minusta sinä käyttäydyt rumasti.”

– Jos esimerkiksi vaimo sanoo aamulla miehelleen, että sinä et ikinä vie minua ulos, mies voi hätäpäissään keksiä vaimonsa antaneen väärän todistuksen vastaamalla, että vastahan me kolme vuotta sitten oltiin tätisi hautajaisissa. Mutta jos vaimo sanoo, että haluaisi keskustella siitä, mitä tehdään illalla, on avaus aivan toisenlainen. Siihen on paha vastata, että etkä halua.

Lue lisää mykkäkoulusta.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Jokaisesta kerran tupakkaa maistaneesta ei tule nikotiiniriippuvaista eikä yksi rulettikierros tee peliriippuvaiseksi. Miksi sama puuha kuitenkin kehittyy jollakin sairaudeksi, toisella ei?

– Masennus ja ahdistuneisuus saattavat lisätä riskiä riippuvuuksiin. Ihminen helpottaa syystä tai toisesta hankalaa oloaan keskittymällä intohimoonsa, ja ajan myötä tekeminen muuttuu pakkomielteeksi, sanoo psykiatrian ja päihdelääketieteen professori Solja Niemelä.

– Se, mikä aiemmin toi mielihyvää, muuttuukin keinoksi poistaa ahdistuneisuutta.

RIIPPUVUUSSAIRAUKSIEN, kuten alkoholismin, tiedetään olevan 50–70-prosenttisesti periytyviä. Alttius on geeneissä. On pitkälti perinnöllistä, millä tavoin kukin kokee päihteiden vaikutuksen.

Kenestäkään ei kuitenkaan tule automaattisesti alkoholistia, vaan sairaus puhkeaa altistavassa ympäristössä. Tämä tarkoittaa ympäristöä, missä juomista saa jatkaa ilman vakavampia seurauksia.

– Lähipiirin arvot ja asenteet vaikuttavat valintoihin. Jos kaverit ja vanhemmat ovat tissutellet, juomista voi pitää myös opittuna.

Sekin tiedetään, että mitä miellyttävämmältä ensimmäinen kokeilu on tuntunut, sitä todennäköisemmin aineeseen syntyy riippuvuus. Näin ainakin kannabiksen polttajien keskuudessa.

TEMPERAMENTILLAKIN on vaikutuksensa. Kokeilunhaluisten riskinottajien uskotaan olevan alttiimpia addiktoitumaan, koska he hakevat vahvempia elämyksiä. Teorian mukaan varovaisemmat, turvallisuushakuiset eivät samaan tapaan innostu kiksien etsinnästä.

– Riippuvuudet ovat yleisimpiä niillä, joilla on epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö. Säännöistä piittaamaton, väkivaltainen käyttäytyminen on alkanut jo nuorena. Se altistaa muillekin vakaville ongelmien elämän aikana, Solja Niemelä kertoo.

Artikkeli jatkuu alapuolella
Mikään ei riitä narsistille
Mieli
Mikään ei riitä narsistille

 

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Tulinen rakastuminen pian eron jälkeen tuntuu hyvältä, mutta onko se järkevää?

Moni on kokenut sen itse. Tai tuntee jonkun, joka tietää, millaista on, kun rakastuu järjettömästi pian edellisen suhteen päättymisen jälkeen. Sivustaseuraajat eivät välttämättä usko, että siitä tulee mitään.

Psykologi Hannele Törrönen ei oikein pidä laastarirakkauden käsitteestä. Lohturakkaus kuvaa hänestä paremmin sitä, mistä on kysymys.

– Silloinhan petetty, tai vaikka leskeksi jäänyt, hakee yksinäisyyden järkyttämänä lohtua.

Rakastumiseen, toiseen ihmiseen tarrautumiseen ajaa ehkä tiedostamaton pakko, kun on joutunut luopumaan jostain ikuiseksi luulemastaan, Törrönen sanoo.

Fantasia vie

Lohturakastumiselle altis on ihminen, jonka tapana on reagoida vastoinkäymisiin ennemminkin toimimalla kuin lamaantumalla.

Rakkauden kohteeksi taas saattaa osua lähes kuka tahansa. Hän voi olla tavallisen hyväntahtoinen, ehkä itsekin yksinäinen ihminen, jota toisen osoittama kiinnostus imartelee. Kenties hän on hetkessä eläjä, joka ei suunnittele koskaan sitoutuvansa. Tai pahimmillaan toisen kaipausta hyväkseen käyttävä nais- tai miespuolinen Auervaara.

Oli kohde ihmisenä minkälainen tahansa, lohturakkautta etsivä tuskin pystyy näkemään hänen todellisia ominaisuuksiaan.

Hän sijoittaa uuteen rakastettuunsa piirteet, joita haluaisi tässä olevan, ja on sokea omiin haavekuviinsa sopimattomille piirteille.

– Lohturakkauteen syöksytään fantasia edellä, valtavalla intensiteetillä ja epätoivolla, vielä täydellisemmin kuin rakastumisessa yleensä, Hannele Törrönen tiivistää.

Ja koska alkuasetelma on tällainen, on suuri vaara, ettei uudesta suhteesta tule pysyvää.

Fantasiasta myös pidetään kaikin keinoin kiinni. Tarrautuminen voi saada groteskejakin piirteitä. Yhteen osuminen voi näyttäytyä rakastuneen silmissä suorastaan tähtiin kirjoitetulta:

”Onhan se johdatusta, että meidän mummot olivat kotoisin samalta paikkakunnalta! Eikö se ole merkki siitä, että me kuulutaan yhteen?”

Kahden kauppa

Joskus vain suhteen toinen osapuoli etsii lohturakkautta. Mutta myös kaksi, yhtä rankasti yksinäisyyden yllättämää saattaa löytää toisensa. Jos kumpikin näkee toisen vain omien haaveittensa summana, siinä on riskinsä.

Alun huumassa, kun oikeasti ei vielä lainkaan tunneta, saatetaan tehdä koko elämää ravisuttavia ratkaisuja.

Irtisanoudutaan töistä, että voidaan muuttaa yhteen uudelle paikkakunnalle, myydään omaisuus ja lähdetään reppureissulle maapallon toiselle puolelle…

Seurauksia on hankala korjata, jos arki onkin ihan mahdotonta.

Jos toistensa löytäneiden yksin jääneiden silmät eivät avaudu, valheellisesta unelmista kiinnipitämisestä voi tulla elämänmittainen tarina. Kumppanit eivät koskaan pysty näkemään toisiaan ihmisinä, joita he oikeasti ovat. He taistelevat saadakseen kumppanin mahtumaan itse keksimäänsä muottiin.

Haalistuva haave

Lohtua kaipaavan silmitön rakastuminen voi näyttää käsittämättömältä. Ehkä jopa koko tuttavapiiri epäilee alusta asti, ettei tuosta mitään tule. Siitä huolimatta, että rakastunut hehkuu onnea. Mutta epävarmuus on ehkä sittenkin kaiken aikaa muhinut sielun pohjalla.

– Ei ole harvinaista, että uutta rakasta ei silloin mielellään tuoda muille näytille.

”Kyllähän minä sen alusta asti tiesin, ettei se voi kestää”, on aika tavallinen kommentti sitten, kun mieli alkaa palautua tasapainoon ja realiteetit tunkevat mieleen. Silloin alkaa itsekin ymmärtää, miksi halusi pitää rakastetun näkymättömissä muilta. Se jokin, mitä ei halunnut ajatella, jota ei oikeasti voinut hyväksyä tai sietääkään, kenties nolotti ja hävetti. Tai ehkä vähitellen on alkanut tuntua siltä, että toinen on tahallaan antanut itsestään valheellisen kuvan. Esiintynyt jonain muuna kuin itsenään.

– Näin käy, kun esimerkiksi on kertynyt silkkaa faktaa siitä, että toinen onkin naimisissa toisaalla, tai taloudellisen hyödyn tavoittelija, tai ettei hänen alkoholinkäyttönsä olekaan se kaksi lasillista viiniä, kuten hän vakuuttaa, Törrönen luettelee.

Illuusioiden haihduttua edessä ovat todennäköisesti uudella tavalla vaikeat ajat. Nolottaa suunnattomasti, miten on kaikkialla ylistänyt löytämäänsä ihanaa rakkautta. Millään ei kehtaisi muille myöntää, että kaikki on ollut erehdystä ja petkutusta.

Ihminen vain

– Totta kai saa olla vihainen, jos tuntee tulleensa petetyksi, tai jos vaikka addiktiot ovat vieneet voiton ihmissuhteesta. Mutta ei sitä toista saisi silti demonisoida ihmisenä yleensä, Hannele Törrönen sanoo.

Vihaan ja katkeruuteen ei pitäisi jäädä. Eikä kannattaisi juuttua ajatukseen, että sekin minua huijasi ja taas kaikki meni pieleen. Ei ole häpeä tajuta olleensa niin palasina, että on kiihkeästi tarvinnut toista ihmistä.

– Eteenpäin elämässä vie sureminen, vaikka se vaikeaa onkin. Sen myöntäminen, että samalla kun on vapautunut jostain, mitä ei ole elämäänsä halunnut, on joutunut luopumaan myös yhdessä koetusta hyvästä.

Tässä vaikeassa paikassa olisi hyvä yrittää ymmärtää, että toinenkin osapuoli on todennäköisesti ryhtynyt suhteeseen omista syistään.

– Onhan aivan todennäköistä, että hänenkin mieltään painavat koetut menetykset, joiden vaikutukset hänessä elävät. Aikuismaisesti pitäisi yrittää hyväksyä sekin, että toisella on oikeus omiin valintoihin ja ominaisuuksiin.

Miten se menikään?

Kun lohturakastumisesta alkaa olla aikaa, pystyy taas omienkin mielentilojensa erittelyyn, hyväksyy sen, ettei juttu onnistunut. Tajuaa, että omat tarpeet ja kaipaukset muokkasivat rakkauden kohteen joksikin, mitä hän ei ollut.

Itsetutkiskelu voi myös johtaa siihen epämukavaan havaintoon, että olikin itse halpamainen. Silloin joutuu myöntämään vaikkapa, että on käyttänyt toista hyväkseen, kuten näyttääkseen eksälleen, että kelpaa kyllä muillekin.

Olisi inhimillistä tunnustaa motiivinsa myös hyväksikäytetylle ja pyytää anteeksi.

Myrskyisinkin, motiiveiltaan kummallinen rakkaustarina pitäisi saattaa päätökseensä toista tai itseään rikkomatta.

– Tilanteen tasaannuttua, kenties vasta vuosien päästä, voisi käydä vastapuolen kanssa taannoista romanssia läpi. Ei pahitteeksi, vaikka hyväntahtoisesti hymyillen ja huumorilla.

Suoraankin voi viimeistään siinä vaiheessa sanoa, miksi suhde oli omasta näkökulmasta mahdoton:

”Olet kuule ihana ihminen, mutta minulle ihan liian nuori” tai ”eihän siitä mitään tullut, koska eletään kokonaan eri maailmoissa.”

Rauhanomaisesta loppuratkaisusta seuraa yleensä pelkkää hyvää. Sen myötä koettu asettuu muistoksi muistojen joukkoon, osaksi elämäntarinaa.

– Entiset lohturakastuneet voivat ehkä sitten jatkaa hyvinä kavereina. ●