Lastenkirjoista löytyy vanha totuus – kaikki me pelkäämme jotakin. Tunteen kanssa pärjää, kun sitä ei pelästy. Arkea terrorisoivan kammon kanssa ei kuitenkaan tarvitse elää.

Aurinko paistaa täydeltä terältä, kaislikko havisee ja järvivesi lahdenpoukamassa kimmeltää kuin postikortissa. Aurinko on kirvoittanut hien pintaan ja pyöräretkeläisten tekee mieli uimaan. Aika pelottavaa, vai mitä? Minusta on.

Vedessä uin muutaman hätäisen sammakkovedon, käännyn kohti rantaa ja tarraan vedessä seisovaan mieheeni, koska ajatus jalkojen laittamisesta tuntemattomaan pohjaan on puistattava. Kammoan ajatusta siitä, että vedessä jokin voisi olla aivan vieressäni ja minä en tietäisi. Yksin en olisi ikinä uskaltautunut tuntemattomaan veteen.

Kun pelottaa, järki ei hallitse tunnetta. Psykoterapeutti Irma Karila lohduttaa, että joka toinen suomalainen kärsii lievistä pelko-oireista jossain elämänsä vaiheessa. Kummajaiseksi ei itseään ainakaan kannata tuntea.

– Pelko on oikeastaan elämää suojeleva voima. On viisastakin pelätä vaaraa ja tuntematonta, Karila toteaa.

Tieto ei lisää tuskaa

Pelon suhteen vanha sanonta ”tieto lisää tuskaa” ei pidä lainkaan paikkaansa. Takaapäin varkain hiipivän epävarmuus ja yhtäkkiä kaikki kehon sopukat täyttävä sydämen syke on varmasti jokaiselle tuttu tunne.

– Kun tietää pelkojen olevan normaaleja, tunnetta ei tarvitse pelästyä, sanoo psykiatri Jyrki Korkeila. Hän suositteleekin lukemaan aiheesta, jos pelko vaivaa. Pelon maantieteeseen tutustuminen auttaa hallitsemaan sinällään aivan luonnollista tunnetta.

– Yksittäiset pelot ovat elämään kuuluvaa riesaa. Pelko kuuluu normaaliin tunteiden joukkoon, hän muistuttaa.

Hyvästä esimerkistä käy Korkeilan mielestä lentopelko, joka on hyvin tavallinen. Suljetussa tilassa kaukana maanpinnan yläpuolella ei voi kuin istua aloillaan ja luottaa siihen, että lentäjä osaa työnsä. Tilannetta ei juuri voi itse hallita ja se on omiaan lisäämään pelkoa.

– Olen kuullut, että lentokoneissa alettiin tarjoilla ruokaa osittain sen vuoksi, että ihmisillä olisi jotakin tekemistä, eikä aikaa pohtia lentotilannetta, Korkeila kertoo.

Psykiatri itsekin on saanut osansa lentopelosta. Yksi lentomatka halki ukkosmyrskyn ja salaman osuminen koneeseen saivat lentämiseen tottuneen psykiatrin pelästymään. Sen hän huomasi kuitenkin vasta seuraavalla kerralla, kun kone alkoi hyppiä ilmakuopissa. Yhtäkkiä kädet vapisivat ja sydän tykytti.

Pelon hallinnan kannalta tärkeintä kuitenkin on, että pelottavaa tilannetta ei ala välttää. Korkeila keskittyi hengittämään rauhallisesti ja nousi lentokoneeseen myös seuraavalla kerralla.

– Jos ihmisen psyykkiset voimavarat ovat normaalit, hän voi kohdata pelon tunteen ja eritellä sitä. Tilanne alkaa sitä vastoin suurentua, jos sitä alkaa välttää. Silloin viestii itselleen, etten hallitse tätä tilannetta. Se taas syö itseluottamusta ja vaikeuttaa tilanteen kohtaamista entisestään, Korkeila kuvailee.

Tunne vai sairaus?

Kun pelko muuttuu olosuhteisiin nähden ylimitoitetuksi ja pelottavaa tilannetta alkaa välttää niin, että se häiritsee arkielämää, puhutaan fobiasta. Fobiaksi kehittynyt pelko on muuttunut kantajalleen hallitsemattomaksi. Siihen liittyy usein myös häpeää, sillä järjen kautta pelkääjä kyllä ymmärtää, että pelko on turhaa. Tunnetta se ei kuitenkaan poista.

Fobiaan liittyvät myös fyysiset pelko-oireet. Ilma tuntuu loppuvan, pelkääjää huimaa tai hänen kätensä vapisevat ja sydän hakkaa. Ihminen ajautuu pelon kierteeseen, jolloin pelko alkaa yleistyä. Lopulta hän saattaa linnoittautua kotiin neljän seinän sisälle tai irtisanoutua työstään välttääkseen pelottavia tilanteita.

– Jos sinulla olisi vesifobia, et menisi lähellekään vettä, puhumattakaan uimisesta, Jyrki Korkeila toteaa kuultuaan tarinani uimakammosta.

Ja aivan totta, uimisen pelkoni ei rajoita arkielämääni, eikä oikeastaan saunareissujakaan, kunhan minulla on uintikaveri. Kyseessä on juuri sellainen arjen riesa, jonka kanssa Korkeila kehottaa pärjäämään menemällä suoraan kohti. Mutta mistä johtuu, että lapsena melkein hukkunut työkaverini rakastaa uimista, minä pelkään vedenalaista sameaa maailmaa, mutta joku kolmas olisi jo saanut fobian?

– Osa ihmisistä on syntyjään arempia ja huolestumisherkkiä. Se on osa ihmisen temperamenttia. Temperamenttiin kuuluu, että kynnys tunteiden heräämiseen on erilainen. Osa tarvitsee vähemmän ärsykettä, jotta tunne herää, Jyrki Korkeila selittää.

Hämähäkki, veri tai yleisö

Dramaattiset tapahtumat, vaikkapa auto-onnettomuus tai salaman isku, saattavat lisätä riskiä pelon tai fobian syntyyn, mutta aina sitä ei tarvita. Korkeilan mukaan moni voimakkaaseen fobiaan apua hakeva on tunnistanut oireet jo lapsena. Varsinaisesti fobiat tai pelot eivät periydy, mutta jos lapsi on herkkä huolestumaan, hän saattaa oppia vanhemmaltaan pelon sisällön, vaikkapa kammon juuri verta kohtaan.

Pelkoja on kolmen tyyppisiä. Moni pelkää yksittäisiä asioita kuten hämähäkkejä, ukkosta tai ahdasta, suljettua paikkaa, kuten lukittua vessaa.

Sosiaalisten tilanteiden pelko on tuttavallisemmin tunnettu kahvikuppineuroosina. Sosiaalisia tilanteita pelkäävä jännittää esitelmän pitämistä tai syömistä julkisesti vaikkapa työpaikan ruokalassa. Jos mokaan, kaikki katsovat minua.

Julkisten paikkojen pelko, torikammo, saa pelkäämään paikkoja, joista ei pääse nopeasti pois, jos ahdistaa.

Pelot myös vaihtelevat ajan ja kulttuurin mukaan. 1990-luvulla aidsin noustua yleiseen keskusteluun sairauden pelon vuoksi hoitoon hakeutui paljon henkilöitä, joilla ei ollut mitään todellista syytä pelätä saavansa tartunta.

Psykoterapeutti Irma Karila toteaa, että suomalaisten peloista on vähän tutkittua tai tilastoitua tietoa. Oman kolmekymmenvuotisen uransa aikana hän on kuitenkin huomannut, että suomalaisille tyypillistä on esiintymisen tai muiden sosiaalisten tilanteiden pelko.

– Ehkä siellä taustalla on kansakunnan menneisyys. Meillä on paljon sen tyyppisiä sanontoja kuin ”vaikeneminen on kultaa”. Täällä pohjoisessa häpeää on käytetty rangaistuksena. Ei ole kerrottu, miten paremmin tehdä, vaan käsketty häpeämään ja miettimään itse, Karila pohdiskelee.

Pienin askelin pelkoja päin

Psykoterapeutin vastaanotolle ihmiset hakeutuvat yleensä siinä vaiheessa, kun arki ei enää jousta pelon mukaan. Työssä on pakko ajaa autoa tai lentää lentokoneella ja härkää on tartuttava sarvista. Avun hakemista ei kannata lykätä, jos itse kokee kärsivänsä pelostaan. Kognitiivisen psykoterapian keinoin pelkoaan käsitelleistä 80 prosenttia on tutkimusten mukaan kokenut saavansa terapiasta apua.

– Terapiassa selvitetään, miksi juuri tämä pelko on kehittynyt juuri tälle ihmiselle. Kun potilas ymmärtää oman pelkonsa kehittymisen, hänen on helpompi hyväksyä oma pelkäämisensä. Yksittäisiä pelkoja hoidetaan usein altistamisella. Pelkäävä kohtaa pelottavan asian hallitusti, häntä ei pakoteta, Irma Karila kuvailee.

Esimerkiksi korkeanpaikankammoinen voi nousta rakennukseen kerros kerrallaan, itseään houkutellen, tarvittaessa terapeutti mukanaan. Joskus tilanteita eletään ensin mielikuvaharjoituksina terapiahuoneessa. Tavoitteena on, että pelkääjä voisi hyväksyä tilanteen pelottavuuden, kohdata sen ja huomata että, jestas, hengissä ollaan.

Terapian lisäksi lääkkeistä tai jopa tietokoneohjelmista voi olla pelosta kärsivälle apua. Viime aikoina kehitetyissä tietokoneohjelmista pelottavan asian, esimerkiksi hämähäkin, voi kohdata ensin tietokoneen ruudulla ja ohjelmasta voi katsella, kuinka joku toinen on oppinut elämään pelon kanssa. Tulokset ovat lupaavia ja ohjelmasta kehitellään parhaillaan suomenkielistä versiota.

Tärkeää on saada potilas luottamaan omaan kykyynsä selviytyä pelosta. Pelkästään lääkkeitä käyttämällä potilaalle voi Karilan mukaan jäädä kuva, että turnausvoiton pelosta otti lääke, ei pelkääjä itse.

Syksyisenä iltapäivänä mökkijärven vesi on tyyntä mutta järkyttävän kylmää. Hyvä niin, minulla on kaikki syy tehdä yksinäisestä uimaretkestä nopeahko pyrähdys. Tuttu ranta on hyvä aloituspaikka, sillä tiedän, miltä pohja tuntuu, kun siihen laskee jalkansa ja missä vaanivat inhottavat levät.

Veden kalvo rikkoutuu pärskähtäen. Muutama sammakkoveto poispäin rannasta ja muutama takaisin. Keskityn ajattelemaan veden hyväilyä iholla ja hengittämään. Uintiretki on varsin lyhyt, mutta minä tein sen yksin.

Rohkeasti pelkoportaille

  1. Normalisoi ja suhteellista tilanne itsellesi. Joka toinen suomalainen kärsii pelko-oireista jossain vaiheessa elämäänsä. Pelkääjä ei ole kummajainen.
  2. Luo itsellesi pelkoportaat. Mieti mikä on pelottavinta mitä voisi tapahtua, mikä vähiten pelottavaa ja lisää muutama porras ääripäiden väliin. Verta pelkäävän pahin pelko ehkä on, että näkee verta, ja pienin, että kuulee verestä tai vammoista puhuttavan.
  3. Yritä nousta ensimmäiselle askelelle, vaikka pelottaa. Miltä tuntuu, jos kuitenkin teet pelottavan asian? Yritä luoda itsellesi pientä uteliaisuutta uutta kokemusta kohtaan. Älä etene liian nopeasti, ajattele vain sitä porrasta jolle olet juuri nousemassa ja pysyttele sillä niin pitkään kuin tuntuu hyvältä. Älä pakota itseäsi.
  4. Jos pelon kohtaaminen tuntuu hankalalta, pyydä läheinen avuksi. Hänen ei tarvitse tehdä muuta kuin olla tilanteessa läsnä. Samalla tulet kertoneeksi pelostasi ja se helpottaa siihen usein liittyvää häpeän tunnetta.
  5. Pelon kohtaaminen ei ole helppoa. Jos tunnet, että menetät tilanteen hallinnan, keskity rauhalliseen hengittämiseen. Pelko saavuttaa tietynlaisen lakipiste, jonka jälkeen se helpottaa. Totuttele sietämään pelkoa.
  6. Kun olet päässyt ensimmäiselle portaalle, kiitä itseäsi. Hyvä minä! Tunnustele rauhassa, milloin olet valmis nousemaan seuraavalle portaalle.

Puhuminen auttaa

  • Pelkoon liittyvän häpeän vuoksi siitä kertominen on usein vaikeaa. Jos kuulija moittii, nauraa tai mitätöi toisen pelon, häpeä kasvaa. Läheinen auttaa parhaiten kuuntelemalla.
  • Pelkääjä voi hiljentää naurajat yksinkertaisesti toteamalla: Kuule. Minä moitin jo itseäni tarpeeksi, ei sinun tarvitse.

Lue lisää psykoterpiasta.

 

Testaa pelkotasosi

  1. Onko sinulla viimeisen kuukauden aikana esiintynyt liiallista pelkoa, joka liittyy esimerkiksi lentämiseen, autolla ajamiseen, korkeisiin tai ahtaisiin paikkoihin, eläimiin, hyönteisiin, verennäkemiseen tai neuloihin?
  2. Onko tämä pelko mielestäsi liiallista tai tuntuuko se järjettömältä?
  3. Pelkäätkö tällaisia tilanteita niin paljon, että sinun on yritettävä välttää niitä?
  4. Haittaako tämä tavallista elämääsi, sosiaalista toimintaasi ja aiheuttaako se huomattavan epämiellyttävää oloa?

Jos vastaat kaikkiin kohtiin myönteisesti, sinun kannattaa kysyä neuvoa terveydenhuollon ammattilaiselta.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Asennesiivous tekee elämästä kukoistavampaa, neuvoo valmentaja ja improvisaattori Tuomas Mikkonen.

1. Leiki ja innostu

Tee tänään ainakin vartin ajan sitä, mikä innostaa ja missä olet parhaimmillasi. Ihanteellisia olosuhteita ei ehkä tule koskaan: puuttuu sopiva hetki tai rahaa, tai joku ilmestyy muistuttamaan aiemmista epäonnistumisista. Ole kuin historiaa tai ankeuttajia ei olisi. Jos pystyt kaikesta huolimatta nauttimaan puuhasta, sinulla menee hyvin. Anna kukoistuksen tuntua huomennakin.

2. Helli ja auta

Vältä kohtaamisia, jotka tekevät sinut huolista sairaaksi, jopa voimattomaksi. Kun maailman epäreiluus ja sosiaalisen median ahdistuneisuus vyöryvät päälle, vetäydy tynnyriin. Keskity sitten hellimään ja huolehtimaan heikommista. Voisitko auttaa jotakuta lastenhoidossa tai lähiseudun vanhuksia? Hyvän tekeminen lisää kukoistamista. Pessimismi sen sijaan passivoi.

3. Toimi ja rauhoitu

Sopiva määrä intohimoa innostaa kohti tavoitetta, mutta pakkotahtisuus stressaa. Luovu ajatuksesta, että olet korvaamaton. Myös liian leppoisa elämä ahdistaa, jos tuntuu, ettei omalla työllä tai olemassaololla ole merkitystä. Näiden välitilassa voi tavoittaa kukoistuksen, tunteen rauhasta, voimasta ja onnesta. Tärkeää on tasapaino tekemisen ja tekemättömyyden välillä.

Tuomas Mikkosen ajatuksista enemmän hänen kirjassaan 100 tapaa uudistua ja kukoistaa, Docendo 2018.

 

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Kun puoliso sairastuu tai vammautuu, kyseessä on iso kriisi. Arki muuttuu, sairastunut oireilee ja talous temppuilee. Kaikki pyörii sairauden ympärillä.

Miten ihmeessä terve puoliso jaksaa?

Se on kysymys, jota juuri kukaan ei muista kysyä. Olettamus on, että hän jaksaa, mutta kuinka kauan?

– Alkuun terve puoliso jaksaakin tsempata. Mutta jos tilanne jatkuu pitkään tai uusiutuu,  voimat vähenevät. Moni pari jää liian yksin, toteaa Liisa Välilä, Parisuhdekeskus Kataja ry:n toiminnanjohtaja ja psykoterapeutti.

Liisa Välilä tietää, mistä puhuu, sillä hän on pitkään taistellut puolisonsa Juhan erilaisten sairauksien keskellä.

– Kunpa joku kysyisi, miten terve puoliso jaksaa, Liisa Välilä summaa sekä omaa että kanssasiskojen kokemusta.

– Aina kysytään sairaan vointia, mutta terveen voimia harvoin tiedustellaan.

– Suomessa sairaus kyllä hoidetaan, mutta henkinen puoli jää valitettavasti usein huoltamatta, Välilä toteaa.

Tämän vuoksi Parisuhdekeskus Kataja on käynnistänyt laajan yhteistyön eri potilasjärjestöjen kanssa. Heillä on meneillään hanke Kun puoliso sairastuu, jossa koulutetaan ja kannustetaan terveydenhuollon ammattilaisia huomaamaan parisuhde ja perhe.

– Teetimme aiheesta myös kyselyn. Tuloksen voi  summata juuri tuohon toiveeseen: ”Kunpa joku kysyisi, miten siellä kotona menee!” Välilä jatkaa.

Miten suhteessa on puhuttu?

Liisa Välilä ymmärtää hyvin, että akuutin sairauden tullen voimat menevät arjesta selviämiseen. Silti puhuminen ja omien tunteiden tunnistaminen olisi paras lääke yhteyden säilyttämiseen.

– Sairastumistilanteessa korostuu, millainen on ollut pariskunnan puhumisen kulttuuri. Kaikille puhuminen ei ole yhtä luontevaa. Jos puhuminen on vaikeaa, asiantuntijan avusta olisi hyötyä.

– Lääkäreidenkin olisi hyvä kysyä, mikä on henkinen vointi ja mikä kannattelee.

Eri sairaudet tuovat erilaiset tunteet pintaan. Monissa tilanteissa sairastuneen toimintakyky saattaa muuttua, seksuaalisuus vähentyä ja mieliala vaihtelee. Voimat menevät sairauden kanssa kamppailuun.

– Täysin ymmärrettävää on, ettei sairastunut ihminen näe itseään realistisesti. Harva hoksaa olevansa hankala tai kiukkuinen kumppani, josta on vaivaa. Tästäkin olisi hyvä avoimesti puhua, Välilä sanoo.

Terve parisuhde perustuu vastavuoroisuuteen. Oleellista on edelleen muistaa kysyä, mikä antaa toisella kokemuksen rakastetuksi tulemisesta.

– Sitoutuminen ja rakkaus kantavat toivottavasti  vaikeassakin tilanteessa. Kannattaakin miettiä, mitä vielä voimme tehdä yhdessä  näillä mahdollisuuksi Ja kannattaa myös  etsiä ammattiapua suhteen tueksi.

Hyödyksi olisi myös sen keskusteleminen, onko pariskunta naimisissa sairauden kanssa vai toistensa kanssa. Eletäänkö elämää vain sairauden ehdoilla? Vaatiiko sairas osapuoli, että toinenkin luopuu elämästään?

– Paljon riippuu siitä, millaista perinnettä itse kantaa. Ääriesimerkki ovat huolenkantajat, ehkä useimmiten naiset, jotka kokevat, että sairastuneelle on omistauduttava ja luovuttava kaikesta muusta.

Muista hoitaa myös itseäsi

Joskus käy myös niin, että sairastunut osapuoli tulee hyvin mustasukkaiseksi. Kun hän ei pääse minnekään, toinenkaan ei saa nauttia elämästä.

– Tai saattaahan sairastunut ihminen joskus vaipua itsesääliin ja kokea olevansa uhri, jonka elämä on ohi.

Liisa Väliä muistuttaa, että harva on alun perin mennyt naimisiin sairauden kanssa. Koska kyseessä on uusi tilanne, myös pelisäännöt on syytä päivittää.

Jos terve osapuoli luopuu oman itsensä hoitamisesta, vaarana on uupuminen. Tuolloin ollaan tilanteessa, että raikasta happea ja uutta virtaa suhteeseen ei tule mistään.

– Terveen puolison kannattaa miettiä, miten hän tankkaa itseään. Liian usein käy niin, että pariskunta sinnittelee äärirajoille asti. Avuntarve uskalletaan tuoda esiin vasta romahtamispisteessä.

Siksi hyvässä vaiheessa ja terveenä ollessa kannattaisi keskustella tulevista haasteista: Jos jompikumpi sairastuu, mitä toiselta toivotaan?  Saako puoliso viedä intervallishoitoon, vaikka hän vastustelisi? Mitä toiselta toivoo sairauden tullen. Hoitotahtokin selkeyttää tilannetta.

Asiantuntijana toiminnanjohtaja, psykoterapeutti Liisa Välilä Parisuhdekeskus Kataja ry:stä. Lisätietoa hankkeesta Kun puoliso sairastuu.

Lue lisää Hyvä terveys 5/18, jossa on muotoilija Päivi Rintaniemen ja insinööri Markku Rintaniemen tarina, kun Markku sairastui vaikeahoitoiseen glaukoomaan. Tilaajana voit lukea koko lehden maksutta digilehdet.fi-palvelusta.