Rakastuminen myllää kaiken ajatuksista aivotoimintaan – ja salamarakkaus varsinkin.Voiko yllättävän tunnemyrskyn uhriksi joutua kuka ja koska tahansa? Kolme asiantuntijaa vastaa.

Psykiatrian professori Hasse Karlsson:

”Mitä rakastumisen mekanismeista aivoissa, hermosoluissa ja hormonitoiminnassa tapahtuvista muutoksista tiedetään, menee pitkälti yksiin sen kanssa, mikä näkyy rakastuneen käyttäytymisessä.

Järjettömästi rakastuneen aivoja ei tietääkseni ole tutkittu, mutta valaisevia tuloksia on saatu muuta kautta. Kun äiti katsoo lapsensa tai vastarakastunut lemmittynsä kuvaa, aivoissa näkyy, miten positiivisia tunnekokemuksia välittävät aivoalueet aktivoituvat ja harkintaa välittävät passivoituvat. Näin ei käy, jos kuvan henkilö on katsojalle neutraali.

Rakastuneena ei toimi kyky asettua toisen asemaan tai harkita, mitä toinen ajattelee. Tämä toiminto ikään kuin menee pois päältä. Tavanomainen harkintakyky ei toimi, vaan rakkauden kohteen näkee hyvin idealisoituneena, eri valossa kuin miltä hän näyttää rakastumisen tasaannuttua.

Rakastuminen vaikuttaa myös neurokemiallisesti. Se saa hoivakäyttäytymistä lisäävän oksitosiinija
vasopressiinihormonin erityksen lisääntymään. Välittäjäaine serotoniinin tasoa rakastuminen sitä vastoin laskee.

Samoin käy, jos ihminen sairastaa pakko-oireista psykiatrista häiriötä. Rakastuminenkin on tavallaan pakkomielle, pakottaahan se ajattelemaan rakastettua tauotta. Johtopäätös saattaa tosin olla rohkea, koska pakko-oireiseen häiriöön liittyy myös negatiivisia tunteita, kuten ahdistusta, rakastumiseen taas ei.

Eikä rakastuminen ole mielenterveyden häiriö. Aivojen mielihyväkokemuksissa aktivoituvat palkkiojärjestelmät aktivoituvat myös rakastumiskokemuksen aikana. Näin käy myös päihteitä käytettäessä.

Kummassakin tilanteessa välittäjäaine dopamiinin eritys lisääntyy huomattavasti. Päihdeongelmasta toipuminen on vaikeaa ehkä juuri siksi, että herkistynyt mielihyväjärjestelmä vaatii aina uutta  päihdeannosta, jos vastaavaa mielihyvää ei opita saamaan jostain muualta. Kenties osittain samasta on kysymys silloin, kun ihmiselle kehittyy tarve rakastua yhä uudelleen.

Joka tapauksessa rakastumisessa löytyy jonkinlainen yhteys siis myös biologisiin, evolutiivisesti varhaisiin mielihyväjärjestelmiin, joilla on keskeinen rooli henkiinjäämisen kannalta.

Yleisin järjettömän rakastumisen taustatekijä lienee perusturvallisuuden järkkyminen. Varsinkin yksipuolisissa rakastumisissa illuusiona voi olla, että turvallisuus ja mielihyvä palautuu, kun on suhteessa toiseen."

Perheterapeutti Sinikka Kumpula:

”Kun pariskunnan toinen osapuoli rakastuu yllättäen ulkopuoliseen, tavallisin syy on rakastuneen oma henkilökohtainen kriisi. Rakastumista on saattanut edeltää masentuneisuus tai esimerkiksi työuupumus.
Salamarakastuminen saattaa kohentaa itsetuntoa.

Ei siis aina pidä paikkaansa, että jos liitossa toinen pettää, syytä on kummassakin.

Rakastumisia sattuu usein myös silloin, kun suhteessa tulee tarve itsenäistyä. Näin varsinkin, jos itsenäisyyteen ei ole koskaan elämässä ennen ollut mahdollisuutta. Sivusuhde saattaa tuoda pettäjästä esiin jonkun aivan uuden puolen: kiltistä ja alistuvasta voi tulla luova ja innostunut seikkailija.

Tietysti parisuhteessa on voinut olla pitkään vaikeaa tai rakastunut osapuoli on jostain syystä kyennyt ilmaisemaan huonosti tarpeitaan ja toiveitaan.

Voi myös olla, että kumppani on niin vaativa ja dominoiva, ettei toinen tunne tulevansa kuulluksi. Houkutus on suuri, jos silloin törmää ihmiseen, jonka kokee ymmärtävän, kuuntelevan ja olevan
samalla aaltopituudella. Nämä ovat kovin surullisia salamarakkaus?

Harvemmin näen salamarakastumisia tilanteissa, joissa liitossa on ollut pitkään vaikeuksia, mutta
kumpikin osapuoli on tiennyt ja käsitellyt niitä tasavertaisesti. Ulkopuoliseen rakastuminen ei silti
aina tarkoita sitä, että parisuhde olisi huono tai ettei kumppani olisi tärkeä.

Moni rakastaa kahta eikä halua luopua kummastakaan. Jotkut petetyt sietävät tällaista vuosikausiakin, mutta tilanne nakertaa aina sietäjän itsetuntoa.

Salamarakastumisia tuntuu sattuvan enemmän naisille kuin miehille, ainakin niissä tapauksissa, jotka päätyvät vastaanotolle. Miesten taas on vaikeampi kestää niitä.

On hämmästyttävää, miten paljon ihmiset voivat salamarakastumisten jälkeen suhdettaan korjata, jos halua on. Korjaantuminen edellyttää sivusuhteen lopettamista ehdottomasti ja luottamuksen palauttamista, mikä ei yleensä ole ollenkaan helppoa.

Pitää oppia puhumaan suhteen kannalta tärkeistä asioista ja ottamaan toinen oikeasti huomioon.
Lisäksi on opittava käsittelemään ja sietämään toisen aiheuttamia pettymyksiä ja loukkaantumisia.
Ilman ulkopuolista apua onnistumisen mahdollisuudet ovat vähäiset.”

Psykoanalyytikko Aira Laine:

”Yllättävä ja järjetön rakastuminen tuntuu olevan yleisintä keski-iässä. Usein sitä edeltää jokin suuri menetys tai menetyksenä koettu tapahtuma: lapset lähtevät kotoa, jompikumpi omista vanhemmista
kuolee tai tulee vaikka töistä potkut.

Rakastumisen avulla yritetään selvitä menetyksestä tai loukkauksesta, aloittaa kaikki vielä kerran
uudestaan, etsiä elämään uutta sisältöä tai turvaa. Keski-ikäinen mies rakastuu tässä elämänvaiheessa
yleensä huomattavasti nuorempaan naiseen, nainen itsensä ikäiseen mieheen. Rakastumisen tunne valtaa mielen kokonaan, nostaa siiville. Realiteetit katoavat.

Rakastuminen on kuin pakkomielle: toista ei saa hetkeksikään mielestä. Rakkauden kohde nähdään ainoana ihmisenä, sielunveljenä tai -sisarena, joka häntä palvovalle on tarkoitettu. Puoliso alkaa tuntua entisen itsensä vastakohdalta, ei lainkaan sellaiselta, jonka kanssa olisi kannattanut mennä yhteen.

Toistuvasti rakastuvan ihmisen mielenmaisema näyttää liittyvän lapsen normaaliin oidipaaliseen kehitysvaiheeseen eli kolmiosuhteeseen. Tämä myöhemmän elämän kannalta erittäin tärkeä vaihe
on noin neljä–viisivuotiaana, jolloin lapsi rakastuu vastakkaista sukupuolta olevaan vanhempaansa.
Hän saattaa selvin sanoin esittää aikeensa mennä tämän kanssa naimisiin ja toivoa toisen vanhemman
katoavan tai peräti kuolevan.

Lapsen tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että aikuinen suhtautuu kypsästi näihin puheisiin: lasta pitäisi ehdottomasti auttaa siinä surussa, joka syntyy, kun hän huomaa, ettei toive voi toteutua. Häntä pitäisi rohkaista uskomaan, että myöhemmin aikuisena hän voi löytää itselleen sopivan kumppanin. Missään nimessä lasta ei saa pilkata, kuten usein todellisuudessa tapahtuu.

Aikuinen toistaa omaa kohtaloaan: hän on aikanaan itsekin tullut pilkatuksi ja loukatuksi omissa lapsuuden haaveissaan.

Jos lapsen suruprosessi jää pahasti kesken, hän on aikuisena altis etsimään rakastettua lakkaamatta.
Hän ei kuitenkaan löydä toiveidensa täyttymystä vaan rakastuu turhaan yhä uudestaan. Ainoa oikea kun oli oma mielikuva isästä tai äidistä.

Kun työssäni kohtaan näitä tilanteita, tärkeintä on voittaa aikaa. Uusi rakkaus ei ehkä sittenkään
osoittaudu ainoaksi oikeaksi, vaan myös oman kumppanin kanssa olisi voinut jatkaa. Totta kai on
myös päinvastaisia tilanteita, mutta niissä ratkaisu ei yleensä perustu äkkirakastumiseen.”

Lue lisää parisuhteen haasteista.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

5 vaaranmerkkiä ja 10 askelta kohti parempaa oloa.

  1. KIUKKUISUUS Jatkuva ärtymyksen tunne, erityisesti pinnan palaminen kotona. Tavallisia ovat myös yllättävät ja voimakkaat tunteenpurkaukset. Tunnelma on kireä eikä mikään naurata.
  2. STRESSIOIREET Päänsäryt ja selkäkivut lisääntyvät, sydän hakkaa, vatsa oireilee ja unihäiriöt piinaavat. Sosiaalinen elämä ei kiinnosta. Mieli tekee makeaa ja vain alkoholi antaa rentoutusta.
  3. JATKUVA VÄSYMYS Uni ei virkistä. Jatkuva väsymys, nukahtamisvaikeudet ja keskellä yötä heräily voivat olla merkkejä uupumuksesta tai masennuksesta. Iltaisin tekee mieli vain vajota sohvalle.
  4. MIELIALAN LASKU Suhtaudutko asioihin yhä useammin kielteisesti? Onko töissä kivaa? Menetkö mielelläsi töihin? Saatko aikaan sen, mitä pitääkin? Jaksatko liikkua tai harrastaa töiden jälkeen? Vai huomaatko miettiväsi murheita ja kokevasi itsesi entistä huonommaksi.
  5. TYÖ EI KIINNOSTA Et jaksa enää innostua mistään eikä luovuus kuki. Asenne työtä ja itseä kohtaan muuttuu kyyniseksi. Työ alkaa tuntua turhalta tai mahdottomalta.

10 askelta ylös uupumuksesta

  1. ARVIO TILANNE: Pysähdy. Mieti, mistä tilanne johtuu. Mitä tästä seuraa, jos jatkat näin? Voitko tehdä jotain toisin? Voitko ottaa aikalisän?
  2. ETSI APUA: Kuka tai mikä voisi auttaa sinua? Voitko keskustella esimiehen kanssa? Miten työt voisi organisoida? Auttaisiko työterveyshuolto?
  3. OTA LUPA LEVÄTÄ: Jokaisessa päivässä tulisi olla hetkiä rentoutumiselle. Osaatko antaa asioiden vain olla? Jos työssä on tiukkaa, vapaa-ajan olisi hyvä olla ohjelmoimatonta.
  4. MÄÄRITTELE ARVOSI: Mieti ja kirjoita paperille, mikä Sinulle on elämässä tärkeää? Mille asioille haluat antaa aikaasi ja uhrata voimiasi? Mistä haluaisit, että Sinut muistetaan?
  5. HUOMAA TOIMINTASI: Osaatko kieltäytyä ylitöistä vai uhraudutko aina? Tunnetko syyllisyyttä, jos pidät puolesi?
  6. KIITÄ ITSEÄSI: Kun lähdet töistä, tee kerrankin lista kaikesta siitä, mitä olet saanut päivän mittaan aikaan. Kiitä itseäsi! Muista, että vähempikin riittää.
  7. KERÄÄ OIVALLUKSET: Ota talteen kultajyvät eli onnistumiset matkan varrelta. Mikä on toiminut ja miksi?
  8. KOKEILE MUUTOSTA: Etsi eri toimintamalleja. Yritä toimia hiukan toisin. Sekin on osa muutosta, että hyväksyt sen, ettet aina pysty etkä onnistu.
  9. HYVÄKSY LEMPEÄSTI: Myötätuntoa voi harjoittaa itseäänkin kohtaan. Muista kuitenkin, että asenteesi toisiin vaikuttaa siihen, miten itseesi suhtaudut.
  10. PYSY NYKYHETKESSÄ: Harjoittele tuomaan ajatukset nykyhetkeen. Päästä irti menneistä ja tulevista, sillä nyt kaikki saattaa olla aivan hyvin. Tällä minuutilla ei ole mitään hätää.

Asiantuntija: kuntoutuspsykologi Heli Nurmi, Härmän Kuntoutus oy.

Barbie-näyttelyn tulo Kansallismuseoon on herättänyt hirveästi muistoja ja keskustelua.

Minulle Barbeista tulee mieleen isä. Kerran 60-luvulla, kun olin pikku tyttö, isä oli Pariisissa työmatkalla ja lähetti sieltä kiiltävän postikortin minulle. Tärkein lause oli tämä: ”Menen huomenna katsomaan Barbien vaatteita.”

Isä oli ajatellut minua siellä Eiffel-tornin juurella. Isä tiesi, mikä minua kiinnostaa. Hienosti sanottuna: koin tulleeni nähdyksi.

Nyt olen 56-vuotias, enkä käännä Barbeille selkääni, vaikka niitä kuinka kritisoitaisiin.

Mitäs pahaa niissä Barbeissa taas olikaan? Entä mitä hyvää?

Onneksi feministikavereiden kanssa on helppo puhua barbeista. Hannele Harjunen on yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa. Hän sanoo heti, että barbit ovat klassinen esimerkki niin sanotun epärealistisen naisvartaloihanteen pönkittämisestä. Vaikutteitahan saadaan populaarikulttuurin kuvastosta, johon kuuluvat myös muoti, mallit ja elokuvatähdet.

Mutta. Barbie on ollut myös parantamassa naisten ja tyttöjen asemaa. Se sai heti rooleja, jotka eivät olleet tytöille tyypillisiä, olihan se astronautti ja presidenttiehdokaskin jo kymmeniä vuosia sitten.

Sitä paitsi oikeasti tytöt ovat toimijoita, jotka leikkivät barbeilla ihan mitä huvittaa, eivätkä pysy tarjotuissa rooleissa. Hannelen Barbie oli Ursula, asianajaja, joka harrasti ampumista.

”Minähän rakastin Barbeja”, hän sanoo.

Vanha ystäväni Leena-Maija Rossi on sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtorina Lapin yliopistossa. Hän sanoo, että Barbiet ovat todella ristiriitainen juttu naisen elämässä. Niinpä.

Hämmentävää, että tytöille on tuotettu leluksi aikuinen nainen. Ja sitten lelun mahdoton ruumiinkuva on alkanut edustaa aikuisille naisille ihannetta.

Mutta. Ehkä Barbien kroppa on niin älyttömän karrikoitu, että sen ohittaa saamatta mitään ”ruumisvaatimuksia”. Lapsena Barbien käsittämättömälle vyötärölle naurettiin, sanoo Leena-Maija.

En minä halunnut näyttää barbilta. Kun nyt hypistelin isän Pariisista tuomaa Barbien iltapukua, yllätyin. Tajusin, että 2000-luvun alussa, kun pääsin Linnan juhliin, olin teettänyt itselleni saman mallisen puvun.

Barbie-leikeissä sai täysillä nauttia vaatteiden yliampuvasta estetiikasta, sanoo Leena-Maija. Hänen räätälimummunsa teki barbeille vaatteita ja selvisi pienistä saumoista helposti.

Meillä molemmilla oli myös musta barbi. Olihan sitä moninaisuutta. ”Lapsikin ymmärsi, ettei kauneusihanteen tarvitse olla valkoinen”, sanoo Leena-Maija.

Barbien aikuisuus on mainio pointti. Vauvanuket vasta sitovatkin tytöt tiettyyn rooliin. Aikuista naista ei ole pakko hoivata. Päinvastoin.

Facebookissa Kasia Babisin sarjakuvaan tuli satoja kommentteja, joissa muistellaan leikkejä. Barbeilla on sodittu, niitä on pudotettu portailta (turistit tippuivat kalliolta), hirtetty rikoksista, haudattu kompostiin, josta ne nousivat zombeina, pehmoeläimet ovat raadelleen niitä... Ja tietysti Barbeilla on ollut villiä seksiä.

Minulta löytyy Barbien irtopää, jolle on kuulakärkikynällä tehty Kissanaisen naamio.

Pyssyleikkejä paheksutaan. Barbileikkien väkivaltaisuutta ei ole edes huomattu. Se vähän hymyilyttää.