Samanlaiset lapset leikkivät parhaiten, ruotsalaiset väittävät. Mutta eikö erilaisten seurassa olisi jännittävämpää? Ja rakkaus syttyy, kun näkee toisessa ominaisuuksia, joita itselleen toivoisi.

Erilaisten persoonien yhteistyö on parhaimmillaan loistavia ideoita, ahaa-elämyksiä, punnittuja suunnanmuutoksia ja onnistuneita toteutuksia.

– Siksi on järkevää miettiä, miten temperamentiltaan erilaiset persoonallisuudet tulevat keskenään parhaiten toimeen, tutkimuspäällikkö, valtiotieteiden tohtori Marko Elovainio Stakesista sanoo.

Omalla rytmillä jaksaa

Nopeasti innostuva tuskaantuu, kun varovaisempi pohdiskelee ja puntaroi. Pohdiskelijaa ahdistaa, kun vauhtiville painaa päälle.

– Työ- ja harrastusryhmissä hidas ja nopea ovat erilaisia osaajia, Elovainio toteaa.

Toinen heittäytyy, innostuu ja rönsyilee. Toinen lämpenee hitaasti, harkitsee ja epäilee. Toinen suoltaa ideoita ja toinen pudottelee niitä maankamaralle, ottaa selvää ja viilaa yksityiskohtia. Nopean rinnalla tarvitaan sitä, joka painaa jarrua, harkitsee ja vie asioita päätökseen.

– Ihmisen luontainen rytmi, nopea ja hidas reagointitapa, on selvästi fysiologiaan sidottu ominaisuus. Ylikuormitumme ja väsymme, jos toimimme liikaa omaa rytmiämme vastaan, Marko Elovainio sanoo.

Yhteistyö luistaa sitä antoisammin, mitä paremmin tunnemme omat vahvuutemme ja heikkoutemme. Sen pohjalta voimme kehittää sosiaalista silmää ja tapoja toimia keskenämme. Samankaltaisuus olisi tylsää.

Valssista sambaan

Marko Elovainio määrittelee, että temperamentti on persoonallisuuden peritty ydinalue. Karkeasti haarukoiden jakaudumme perimältämme selvimmin ulospäin suuntautuviin ekstrovertteihin ja sisäänpäin katsoviin introvertteihin tai hitaisiin ja nopeisiin.

Ihmisen persoonallista rytmiä ja aktiivisuutta sosiaalisissa tilanteissa säätelevät lukuisat seikat, eivätkä ne selity yhden tai kahden geenin perusteella.

Harvat temperamenttipiirteet säilyvät kaikilla elämänalueilla, mutta sosiaalisuus ja rytmi, näkyvät jo pienestä lapsesta. Kasvuympäristö, kokemukset, koulutus ja työtehtävät vaikuttavat, millaisen ilmiasun itse kunkin reagointi elämän myötä saa.

Suurin osa ihmisistä sijoittuu ääritemperamenttien välille.

– Onneksi, sillä ääripäiden edustajat missä tahansa tyypissä joutuvat vaikeuksiin helpommin kuin keskivälin persoonat, Elovainio kommentoi.

Tapaamme myös erilaisten temperamenttien yhdistelmiä. Kaikki nopeasti syttyvät ihmiset eivät ole sosiaalisia, eivätkä harkitsevat ihmiset ole tunne-elämältään tasaisia. Hitauskaan ei aina selity  harkitsevuudella ja analyyttisyydellä.

Vihainen vahtii reviiriä

Temperamenttiin kuuluu myös vihamielisyys. Tätä reagointitapaa luonnehtivat kunnianhimo, kilpailevuus, aggressiivisuus ja kärsimättömyys. Näin reagoiva ei luota muihin, ärsyyntyy ja riitaantuu herkästi.

Vihamielisiä piirteitä voi esiintyä millaisella persoonallisuuden tyypillä tahansa, olipa hidas, nopea, ulospäin suuntautunut tai sisäänpäin kääntynyt. Vihamieliset reagointitavat opitaan lapsuuden ympäristöstä ja kielteisten kokemusten myötä. Mutta myös aikuisena uhkaava ja kilpaileva ilmapiiri synnyttää epävarmuutta eikä ihminen pysty antamaan itsestään parasta.

Turvallisessa, sallivassa ja luottavaisessa ilmapiirissä erilaisten ihmisten vahvuudet pääsevät parhaiten esille – olipa kyseessä perhe, ystäväporukka tai työpaikka.

Ihmiset jakavat 4 temperamenttia

ULOSPÄIN SUUNTAUTUNUT on rohkea, avoin, aktiivinen, nopea, usein myös impulsiivinen ja sosiaalisesti kyvykäs, voi olla myös hallitseva.

SISÄÄNPÄIN SUUNTAUTUNUT on harkitsevainen, ei sano kaikkea mitä mieleen tulee, viihtyy omissa oloissaan. Hän voi olla ujo, arka tai epävarma ja pelätä nolatuksi joutumista.

NOPEA siirtyy nopeasti asiasta toiseen, suoltaa ideoita, innostuu herkästi, ideoi villisti, on kärsimätön, ei välttämättä malta saattaa asioita loppuun ja on äärimmillään impulsiivinen.

HIDAS lämpiää hitaasti, harkitsee, analysoi ennen kuin ryhtyy toimeen. Työryhmässä hän ottaa herkästi vastuuta ja katsoo muitten tekemisten perään ja tekee pitkäjänteisesti loppuun sen mitä aloitti.

Lue lisää erilaisuudesta parisuhteessa.

Parempaan vuorovaikutukseen

  • Älä reagoi heti. Istu ensin alas ja mieti oma osuutesi tilanteesta ja se, mikä jää toisen vastuulle.
  • Tunnista oma tyylisi reagoida ja toimia eri tilanteissa ja mieti, miksi teet niin.
  • Mieti, millaisia ihmisiä ihailet, pelkäät, inhoat tai vihaat ja miksi. Tutkiskele löytämiäsi ihastuttavia tai inhottavia piirteitä itsessäsi.
  • Ilmaise toiselle, että haluat rakentaa suhdetta, et tuhota sitä. Käytä puhuessasi minä-kieltä: Minusta tuntuu, että... Minä haluaisin…
  • Opettele tekemään myös kompromisseja. Et voi olla aina väärässä, mutta et aina oikeassakaan.
  • Opettele tuntemaan rajasi. Älä suostu sellaiseen, mitä et halua, ellei se ole harkittu kompromissi.”
Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.
Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

Olen 15-vuotias tyttö, jolle alkoi tulla outoja oireita reilu kuukausi sitten. Ymmärsin heti, että tämä ei ole normaalia. En pysty keskittymään kunnolla oikein mihinkään, kun minun pitää sulkea kaappeja, harjata hiuksia, lukea samaa, katsoa tiettyyn paikkaan ja paljon muuta. En haluaisi kertoa vanhemmilleni, häpeän ja haluaisin yrittää päästä näistä irti omin voimin. Tuntuu, että oireet hallitsevat elämääni ja että kohta räjähdän. Mitä voin tehdä?

Kuvaamiesi oireiden perusteella kärsit pakko-oireisesta häiriölle tyypillisistä oireista. Pakko-oireinen häiriö ilmenee pakonomaisina ajatusmalleina tai toimintoina, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä oletetulta uhkalta.

Monilla nuorilla ilmenee ajoittain tällaisia pakonomaisia ajatuksia tai toimintoja, mutta häiriöksi ne muodostuvat, kun niihin menee runsaasti aikaa tai ne häiritsevät elämää. Pakko-oireinen häiriö on yleinen, sillä ainakin 2-3 % ihmisistä kärsii siitä. Oireilun alku liittyy usein ahdistavaan tai stressaavaan elämäntilanteeseen.

Etenkin lieväasteisina pakkoajatuksia tai -toimintoja voidaan vähentää itsehoito-ohjelmilla. Esimerkiksi HUSin ylläpitämiltä nettisivuilta mielenterveystalo.fi löytyy pakko-oireiden omahoito-ohjelma. Voit tutustua mielenterveystalon tarjontaan tästä.

Myös Edna Foan ja Reid Wilsonin opas Kerrasta poikki - vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista voi auttaa.

Itsehoito-ohjelmissa hyödynnetään samoja periaatteita kuin pakko-oireisen häiriön käyttäytymisterapiassa tai kognitiivisessa terapiassa. Jos itsehoito-ohjelma ei auta, on viisasta kääntyä joko pakko-oireiden psykoterapiaan perehtyneen psykologin tai psykiatrin puoleen. Hankalampia pakko-oireita voidaan lievittää myös serotoninergisillä masennuslääkkeillä.
 

Matti Huttunen
psykiatri, psykoterapeutti

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Näetkö itsessäsi paljon hyvää – vai paljon virheitä? Itsetunto vahvistuu, kun kääntää katseen tietoisesti omiin vahvuuksiin ja heittäytyy epämukavuusalueelle.

1. Listaa hyvät ja huonot puolesi – ja lue ääneen

Terve itsetunto on kuin vaaka, jossa omat hyvät ja huonot puolet ovat tasapainossa. Onnistumisia ei tarvitse ylikorostaa, mutta myös vähemmän mairittelevat piirteet kestävät päivänvaloa.

Psykoterapeutti Maarit Lassander neuvoo listaamaan omat vahvuudet ja heikkoudet paperille: yhtä paljon molempia. Aina, kun mieleen nousee uusi kielteinen piirre, vastapainoksi pitää kirjata yksi hyvä puoli: Jätän projektit usein puolitiehen enkä jaksa keskittyä, mutta toisaalta olen helposti innostuva ja osaan innostaa muita.

Jos ei ole tottunut ajattelemaan itsestään hyvää, voi kysyä mielipidettä läheiseltä: mitkä kolme asiaa minussa ovat rakastettavimpia? Myös vanhoja kohteliaisuuksia kannattaa kirjata.

– Huomion kääntäminen vahvuuksiin tietoisesti auttaa. Kyse on ennen kaikkea siitä, mihin kiinnittää huomiota, Maarit Lassander sanoo.

Valmista listaa hän neuvoo lukemaan ääneen, mielellään joka päivä.

2. Selvitä arvosi

Onnellisimmat eivät yritä taipua muiden muottiin vaan rakentavat itse oman elämänsä tärkeysjärjestyksen. Jos minäkuva on hatara, omat ja muiden tarpeet sotkeentuvat herkästi toisiinsa. Ydinarvojensa pohtimiseen kannattaa käyttää aikaa. Mistä haaveilen tai inspiroidun?

Millaiset ihmiset, ajanvietteet ja paikat tekevät minut onnelliseksi?

Avuksi voi ottaa paperin, jossa on kolme saraketta. Ensimmäiseen kirjataan erilaisia arvoja, kuten perhe, ystävyys ja terveys. Toiseen sarakkeeseen merkitään jokaisen arvon tärkeys itselle asteikolla yhdestä kymmeneen. Kolmanteen sarakkeeseen tulee samalla asteikolla oma arvio siitä, kuinka tyytyväinen tällä hetkellä on tuohon osa-alueeseen omassa elämässään. Jos kakkos- ja kolmossarakkeen välillä on ristiriitoja, niihin on hyvä kiinnittää erityishuomiota.

– Seuraava askel on pohtia, miten oma toiminta edistää arvojen toteutumista. Jos esimerkiksi todella perhekeskeinen ihminen viettää kaiken aikansa töissä, siinä on ristiriita, Maarit Lassander toteaa.

Arvojen pohtimisen kautta vertailun ja suorittamisen tarve vähenee, kun päämäärät kirkastuvat.

3. Lepää hetki

Vaaditko itseltäsi aina kymppiä vai riittääkö välillä seiska? Suorituskeskeinen itsetunto uuvuttaa, sillä se kaipaa loputtomasti pönkittämistä. Jos itsearvostus on kokonaan kiinni onnistumisista, pienikin moka kasvaa mielessä suhteettomaksi.

Jokaiseen päivään kannattaa mahduttaa ainakin yksi lepohetki suorittamisesta. Se voi olla mitä tahansa rentouttavaa tekemistä, kuten meditointia tai kahvihetki ystävän kanssa. Oleellista on pyrkiä tietoisesti eroon itsekritiikistä. Silloin mieli saa tilaa pohtia, millaisista asioista oikeasti nauttii.

– Vaativa persoona asettaa itselleen usein mittareita, jotka tulevat ulkopuolelta. Silloin voi menettää kosketuksen siihen, mikä juuri minulle tekee elämästä hyvän, Maarit Lassander sanoo.

Hän muistuttaa, että suorittaminen ei itsessään ole pahasta. Muutoksen paikka on silloin, kun suorittaminen estää elämästä täydesti.

4. Hyppää uuteen

Olemme ahkeria liimailemaan otsaamme nimilappuja: olen harkitsematon, temperamenttinen, tuppisuu. Usein määritelmät tulevat ulkopuolelta. Herkkä saattaa painaa yhden kommentin mieleensä vuosikymmeniksi.

Toisinaan omia uskomuksia on hyvä koetella tekemällä jotain täysin niiden vastaisesti. Varaa siis laulutunti, vaikka uskot laulavasi nuotin vierestä tai ota puheenvuoro, vaikka olet yleensä se hiljaisin. Epämukavuusalueelle heittäytyminen on parhaita keinoja itsearvostuksen rakentamiseen. Kun löytää itsestään uusia puolia ja taitoja, minäkuva vahvistuu vähä vähältä.

Isoimman pelon kimppuun ei kannata hypätä lämmittelemättä. Siirry helposta vaikeampaan aina sitä mukaa, kun rohkeus kasvaa.

– Heittäytyminen vaatii uteliasta asennetta. Ole avoin uudelle, jotta voit muodostaa myönteisiä kokemuksia itsestäsi, Lassander sanoo.

5. Uskalla pyytää muilta apua

Kun liukastut talvikeleillä ja tuntematon tarjoaa kättään, tukeudutko apuun vai kieltäydytkö lähes loukkaantuneena? Häpeilyllä on kulttuurinen perusta.

– Suomalainen mieluummin puree hampaat yhteen ja kärsii kuin kertoo omasta hädästään. Tämä on onneksi muuttumassa. Meillä kasvaa uusi sukupolvi, joka jakaa enemmän ja avoimemmin.

Pyynnön pukeminen kysymykseksi voi auttaa: Osaatko neuvoa, miten minun pitäisi edetä? Avun pyytäminen ei tarkoita uhriksi heittäytymistä, heikkoutta tai epäonnistumista.

– Pikemminkin päinvastoin. Vaatii hyvää itsetuntoa pyytää apua ja tunnustaa, ettei osaa tai jaksa

yksin. Mitä enemmän kontaktia uskallamme ottaa toisiin, sitä helpommaksi elämämme muuttuu, Lassander sanoo.

6. Ymmärrä tunteitasi – ja päästä niistä irti

Millaisissa tilanteissa riittämättömyyden tunne pulpahtaa esiin? Töissä, ystävien kanssa, harrastuksissa? Päiväkirjan pitäminen omista tunteista auttaa ymmärtämään, mistä vaativuus on peräisin.

–Jos kokee, ettei saa ystäväpiirissä hyväksyntää, voi tuntea itsensä epäonnistuneeksi. Myös yksinäisyyden tunteet vaikuttavat, samoin lapsuudessa hylkäämiskokemukset tai toisaalta ylisuojelu. Herkille ja temperamenttisille voi kehittyä heikko itsetunto ilman vaikeita kokemuksiakin, sillä he reagoivat ympäristön vaatimuksiin muita voimakkaammin, Maarit Lassander sanoo.

Menneisyyden ymmärtäminen auttaa, mutta tarkoitus ei ole jäädä vellomaan vanhaan. Ennemminkin tavoitteena on vapauttava oivallus: Olen nyt aikuinen ja uudessa elämäntilanteessa. Miksen siis luopuisi vanhoista ajatusmalleista?

–Jos sivuuttaa vaikeat tunteet vuodesta toiseen, alkaa helposti vain vaatia itseltään enemmän ja enemmän. Tunteiden kohtaaminen auttaa hyväksymään ne ja päästämään niistä irti.

Asiantuntija: Maarit Lassander, psykoterapeutti, psykologi, Suomen Mielenterveysseura.