Yhdellä laboratoriotutkimuksella voi olla monta käyttöä. Lääkäri saattaa esimerkiksi pyytää saman tutkimuksen – seerumin alkalisen fosfataasin – selvitäessään isoäidin luukatoa, äidin sappikivitautia tai lapsen riisitautia.

Alkalisia fosfataasientsyymejä on erityisen paljon maksassa ja luissa mutta jonkin verran myös suolessa, istukassa, valkosoluissa ja joissakin kasvaimissa. Nimensä nämä entsyymit ovat saaneet siitä, että ne toimivat parhaiten lievästi emäksisissä olosuhteissa (happamuuslukema pH on noin yhdeksän).

Alkalista fosfataasia karkaa verenkiertoon, jos sitä sisältäviä soluja tuhoutuu tai jos sitä sisältävien solujen määrä kasvaa tai toiminta kiihtyy. Mittaamalla alkalinen fosfataasi verestä voidaan arvioida erityisesti maksan ja luuston terveyttä. Tämä määritys onkin yksi yleisimmistä laboratoriotutkimuksista, ja se kuuluu lähes kaikkien laboratorioiden valikoimaan.

Näyte alkalisen fosfataasin mittausta varten on helppo ottaa, sillä paastoa tai muita esivalmisteluja ei tarvita. Tutkimukseen tarvitaan noin millilitra seerumia, jos halutaan tietää sekä entsyymin kokonaismäärä että eri kudoksista peräisin olevien alamuotojen määrät.

Kasvu lisää pitoisuutta

Laboratoriossa alkalisen fosfataasin kokonaismäärä mitataan tutkimalla, kuinka nopeasti seeruminäytteessä oleva entsyymi pystyy muuttamaan fosfaattia sisältävän lähtöaineen toiseksi. Maksan ja luun alkalinen fosfataasi – ja entsyymin muutkin muodot – voidaan erottaa toisistaan niiden pienten rakenne-erojen perusteella.

Terveellä aikuisella alkalisen fosfataasin viiteväli on 60–275 yksikköä litrassa seerumia. Maksaperäistä siitä on jonkin verran yli puolet ja luustoperäistä vähän alle puolet. Myös terveiltä voi joskus löytyä muitakin muotoja, esimerkiksi suolen alkalista fosfataasia aterian jälkeen, mutta vain pieniä määriä.

Kasvavalla lapsella alkalista fosfataasia voi olla monta kertaa enemmän kuin aikuisella, koska sitä vapautuu nopeasti kasvavista luista. Tällöin luun alkalista fosfataasia on veressä eniten. Raskauden loppupuolella alkalisen fosfataasin määrä veressä voi lisääntyä, koska istukkakin tuottaa sitä.

Liukuvat raja-arvot

Potilaan kokonaistilanteesta riippuu, millaista alkalisen fosfataasin nousua pidetään merkitsevänä, eikä yksiselitteisiä aina johonkin hoitoon johtavia laboratoriokokeen raja-arvoja voida antaa. Alle viitevälin pienentyneellä arvolla on äärimmäisen harvoin merkitystä potilaan sairauden määrittelyssä.

Seerumin alkalinen fosfataasi voi lisääntyä monikymmenkertaiseksi sappikivien tukkiessa sappitiet. Maksatulehduksessa tai -syövässä nousu on tavallisesti pienempi. Näissä tapauksissa lisääntyy entsyymin maksaperäinen muoto.

Luuston alkalinen fosfataasi lisääntyy, kun luuta muodostavien solujen toiminta kiihtyy. Pagetin luutaudissa ja luuhun etäpesäkkeitä lähettäneen syövän yhteydessä sen määrä voi monikymmenkertaistua, samoin oikein pahassa riisitaudissa. Luuperäinen alkalinen fosfataasi lisääntyy veressä myös osteomalasiaa eli luunpehmennystautia sairastavilla ja lisäkilpirauhasen liikatoiminnan yhteydessä, mutta vähemmän. Sen on huomattu lisääntyvän myös naisilla, joilla on erityisen suuri vaara sairastua luukatoon vaihdevuosien jälkeen.

Eräät kasvaimet, kuten ruoansulatuselin-, keuhko- ja munasarjasyöpä, tuottavat omaa alkalista fosfataasia, jonka mittaamista voidaan käyttää hyväksi seurattaessa näiden tautien kulkua.