Yhdellä laboratoriotutkimuksella voi olla monta käyttöä. Lääkäri saattaa esimerkiksi pyytää saman tutkimuksen – seerumin alkalisen fosfataasin – selvitäessään isoäidin luukatoa, äidin sappikivitautia tai lapsen riisitautia.

Alkalisia fosfataasientsyymejä on erityisen paljon maksassa ja luissa mutta jonkin verran myös suolessa, istukassa, valkosoluissa ja joissakin kasvaimissa. Nimensä nämä entsyymit ovat saaneet siitä, että ne toimivat parhaiten lievästi emäksisissä olosuhteissa (happamuuslukema pH on noin yhdeksän).

Alkalista fosfataasia karkaa verenkiertoon, jos sitä sisältäviä soluja tuhoutuu tai jos sitä sisältävien solujen määrä kasvaa tai toiminta kiihtyy. Mittaamalla alkalinen fosfataasi verestä voidaan arvioida erityisesti maksan ja luuston terveyttä. Tämä määritys onkin yksi yleisimmistä laboratoriotutkimuksista, ja se kuuluu lähes kaikkien laboratorioiden valikoimaan.

Näyte alkalisen fosfataasin mittausta varten on helppo ottaa, sillä paastoa tai muita esivalmisteluja ei tarvita. Tutkimukseen tarvitaan noin millilitra seerumia, jos halutaan tietää sekä entsyymin kokonaismäärä että eri kudoksista peräisin olevien alamuotojen määrät.

Kasvu lisää pitoisuutta

Laboratoriossa alkalisen fosfataasin kokonaismäärä mitataan tutkimalla, kuinka nopeasti seeruminäytteessä oleva entsyymi pystyy muuttamaan fosfaattia sisältävän lähtöaineen toiseksi. Maksan ja luun alkalinen fosfataasi – ja entsyymin muutkin muodot – voidaan erottaa toisistaan niiden pienten rakenne-erojen perusteella.

Terveellä aikuisella alkalisen fosfataasin viiteväli on 60–275 yksikköä litrassa seerumia. Maksaperäistä siitä on jonkin verran yli puolet ja luustoperäistä vähän alle puolet. Myös terveiltä voi joskus löytyä muitakin muotoja, esimerkiksi suolen alkalista fosfataasia aterian jälkeen, mutta vain pieniä määriä.

Kasvavalla lapsella alkalista fosfataasia voi olla monta kertaa enemmän kuin aikuisella, koska sitä vapautuu nopeasti kasvavista luista. Tällöin luun alkalista fosfataasia on veressä eniten. Raskauden loppupuolella alkalisen fosfataasin määrä veressä voi lisääntyä, koska istukkakin tuottaa sitä.

Liukuvat raja-arvot

Potilaan kokonaistilanteesta riippuu, millaista alkalisen fosfataasin nousua pidetään merkitsevänä, eikä yksiselitteisiä aina johonkin hoitoon johtavia laboratoriokokeen raja-arvoja voida antaa. Alle viitevälin pienentyneellä arvolla on äärimmäisen harvoin merkitystä potilaan sairauden määrittelyssä.

Seerumin alkalinen fosfataasi voi lisääntyä monikymmenkertaiseksi sappikivien tukkiessa sappitiet. Maksatulehduksessa tai -syövässä nousu on tavallisesti pienempi. Näissä tapauksissa lisääntyy entsyymin maksaperäinen muoto.

Luuston alkalinen fosfataasi lisääntyy, kun luuta muodostavien solujen toiminta kiihtyy. Pagetin luutaudissa ja luuhun etäpesäkkeitä lähettäneen syövän yhteydessä sen määrä voi monikymmenkertaistua, samoin oikein pahassa riisitaudissa. Luuperäinen alkalinen fosfataasi lisääntyy veressä myös osteomalasiaa eli luunpehmennystautia sairastavilla ja lisäkilpirauhasen liikatoiminnan yhteydessä, mutta vähemmän. Sen on huomattu lisääntyvän myös naisilla, joilla on erityisen suuri vaara sairastua luukatoon vaihdevuosien jälkeen.

Eräät kasvaimet, kuten ruoansulatuselin-, keuhko- ja munasarjasyöpä, tuottavat omaa alkalista fosfataasia, jonka mittaamista voidaan käyttää hyväksi seurattaessa näiden tautien kulkua.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Terveellä verensokeriarvot eivät suuresti vaihtele. Liian korkea verensokeri merkitsee diabetesta, mutta mistä liian matala arvo kertoo?

HYPOGLYKEMIASSA

verensokeripitoisuus laskee liian alas. Tällöin veren glukoositaso on yleensä alle neljä millimoolia litrassa.

Terveellä ihmisellä verensokeritaso on taidokkaasti säädelty, mutta diabeetikolla verensokeri voi laskea liikaa, jos pistää liikaa insuliinia, harrastaa rankkaa liikuntaa tai syö liian vähän hiilihydraatteja suhteessa insuliinimääriin. Hypoglykemia voi kehittyä jo muutamassa minuutissa.

HYPERGLYKEMIASSA

verensokeri pomppaa liian ylös. Näin voi tapahtua aterian jälkeen, mutta myös stressi nostaa verensokeria.

Korkeasta verensokerista vihjaavat väsymys, janon tunne, suun kuivuminen ja virtsaamistarpeen lisääntyminen.

Hyperglykemia voi johtaa kehon happamoitumiseen eli ketoasidoosiin. Tällöin hengityksessä on asetonin haju.

REAKTIIVISESTA HYPOGLYKEMIASTA

puhutaan, kun verensokeri syömisen jälkeen hyppää ylös ja sitten putoaa nopeasti. Olo tulee levottomaksi ja ärtyneeksi, jopa näköhäiriöitä ja sekavuutta saattaa ilmetä.

Herkkyys reaktiiviseen hypoglykemiaan on yksilöllistä terveillä ihmisillä.

SOKERIHEMOGLOBIINI

eli HbA1c-arvo kertoo siitä, kuinka paljon glukoosia on tarttunut veren punasolujen hemoglobiiniin.

Korkea sokerihemoglobiinin arvo nostaa vaaraa sairastua diabeteksen lisäsairauksiin, kuten sydän- ja verisuonitauteihin sekä munuaisten vajaatoimintaan, sillä verensokerilla on taipumus ”ripustautua” myös muihin kehon valkuaisaineisiin.

INSULIINISOKKI

tulee, jos verensokeri on pitkään ollut vaarallisen alhainen insuliinipistoksen seurauksena. Ihminen menettää silloin tajuntansa ja hänet pitää toimittaa välittömästi sairaalaan. Tajuttomalle ei saa laittaa suuhun mitään.

Ensiapuna voidaan käyttää pistoksensa annettavaa glukagonia, insuliinin vastavaikuttajaa, joka vapauttaa maksan verensokerivarastoja.

Asiantuntija: Johan Eriksson, professori, Helsingin yliopisto.

Artikkeli jatkuu alapuolella
Milloin verensokeri on normaali?
Terveys
Milloin verensokeri on normaali?
Vierailija

Mistä on kyse, kun verensokeri heittelee?

Verensokerin heittelystä pääsee eroon vähähiilihydraattisella dieetillä. Sopii hyvin myös sekä 1- että 2-tyypin diabeetikoille. Tieteellinen tutkimusaineito on kiistaton, vaikka ne suomessa uutisoinnista sensuroidaankin. On lisäksi hyvä muistaa, että maksa kyllä tuottaa loput elimistön mahdollisesti tarvitsemasta glukoosista ja diabeetikoilla hypot johtuvat aina liiasta lääkityksestä, ei liian vähäisestä hiilihydraatin syömisestä.
Lue kommentti
Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Olen lopettanut hormoniehkäisyvalmisteen pari kuukautta sitten, ja minulle on tullut rajuja mielialavaihteluita päivittäin. Saan todella herkästi raivokohtauksia. Voiko tämä edelleen johtua pillereiden lopettamisesta vai onko taustalla jotakin muuta?

Hyvin haitallisia oireita ehkäisypillereiden lopettamisesta ilmenee harvoin. Osa kokee kuitenkin harmillisia oireita, kuten kierron epäsäännöllisyyttä sekä muutoksia ihossa. Keho totuttelee uuteen hormonaaliseen tilanteeseen. Ehkäisypillerin käytön aikana hormonaalinen tilanne on tasainen, kun munarakkulan kasvu ja ovulaatio ovat estyneet. Pillerissä olevat hormonit korvaavat kehon omaa hormonituotantoa. Kun niiden käyttö lopetetaan, oma hormonitoiminta käynnistyy, mikä voi aiheuttaa erilaisia tuntemuksia.

Pillerin lopetuksen jälkeen oma kuukautiskierto käynnistyy, yleensä samanlaisena kuin ennen ehkäisyvalmisteen käyttöä. Yleisiä oireita kiertojen
käynnistyessä ovat muun muassa rintojen arkuus ja mielialanvaihtelu kierron vaiheiden mukaan. Myös hiustenlähtö tai karvan kasvun lisääntyminen voi liittyä ehkäisypillerien lopettamiseen, jos näihin oireisiin on ollut taipumusta ennen ehkäisyvalmisteen käyttöä.

Tavallisesti keho tottuu pian uuteen tilanteeseen. Ihan heti hormonaalisen lääkityksen lopettamisen seurauksena elimistön hormonitasot voivat olla hetken hyvinkin matalat, ennen kuin munasarjan oma tuotanto lähtee jälleen käyntiin. Matalat ja sen jälkeen tavallista enemmän vaihtelevat hormonitasot voivat aiheuttaa mielialanvaihteluita ja esimerkiksi päänsärkyjä.

Kysyjä ei kerro, ovatko vuodot käynnistyneet normaalisti. Jos oma kuukautiskierto ei palaudu normaaliksi kuuden kuukauden kuluessa pillereiden lopetuksesta, kannattaa hakeutua lääkärin vastaanotolle.
 

Aila Tiitinen
naistentautien erikoislääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.