Yllättävä kipu säikäyttää: pitääkö minun lähteä lääkäriin heti vai voinko kokeilla lepoa ja särkylääkettä? Erikoislääkäri kertoo vaarallisen rintakivun merkit.

 Jos yhtäkkiä tulee puristava rintakipu eikä jaksakaan vastamäessä samaan tahtiin kuin ennen, täytyy lähteä lääkäriin. Kipuun liittyy epämääräistä huonoa oloa ja kylmä hiki nousee pintaan. Kysymyksessä on todennäköisimmin sepelvaltimotauti, tietää kardiologian erikoislääkäri Jyrki Lilleberg Peijaksen sairaalasta Vantaalta.

Useimmiten potilas on 60–70-vuotias mies.

– Jotkut miehistä tulevat vastaanotolle vähän vastahakoisesti, vaimon käskystä. Vähitellen he sitten avautuvat: jotain outoa on ollut jo monta päivää, on alkanut kovin helposti väsyttää. Tämän ikäryhmän miehissä on vielä niitäkin, jotka eivät suostu hakemaan apua.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Miehillä on monesti korkea kynnys myöntää, että jotain on vialla. Tuntuu, etteivät he kehtaa kertoa kenellekään, että ovat kipeitä. ”Täysin terve” mies löydetään sitten kuolleena.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Närästystäkö?

Usein oireet saattavat olla lievempiä ja epämääräisempiä, esimerkiksi närästyksen tunne, joka ei mene ohi.

Monet nuoremmat miehet ovat ajatelleet olevansa terveitä ja torjuvat hyvin voimakkaasti ajatuksen sydänsairaudesta. Asenne voi olla sellainen, vaikka isä olisi kuollut viisikymppisenä ja närästystään ihmettelevä tietäisi siis omankin riskinsä. Moni aloittaa silti tupakoinnin ja uhmaa muutenkin elämäntavoillaan kohtaloaan.

Miesten sepelvaltimotaudin oireiden arviointi on lääkärille yleensä melko helppoa, sillä tauti käyttäytyy heillä kaavan mukaan. Tavallisin oire on rasituksessa rintaa puristava vyömäinen kipu, joka alkaa liikkeelle lähtiessä. Se voi kuitenkin helpottaa, kun hetken lepää ja lähtee uudelleen.

– Yleensä kipua ei voi paikallistaa tiettyyn pisteeseen, vaan se on laajempaa. Pistemäinen, esimerkiksi hengityksen tai rintakehän liikkeiden mukaan muuttuva kipu johtuu useimmiten jostain muusta kuin sydämestä.

– Tyypillistä sydänperäiselle kivulle on sen säteileminen vatsaan, leukaperiin ja etenkin vasempaan käsivarteen. Olo on niin tuskaisa, että se kyllä pysäyttää, Lilleberg sanoo.

Naisen oireet hämäävät

Naisten sepelvaltimotauti on huomattavasti vaikeampi tunnistaa, sillä oireet ovat monimuotoisempia ja usein epämääräisiä.

– Puristava rintakipu on naisillakin tavallisin oire, mutta se ei aina liity rasitukseen vaan voi yllättää vaikka kesken työpäivän. Rintakipu voi myös seurata voimakasta tunnetilaa, vaikka järkytystä.

– Oireiden epämääräisyydestä huolimatta naisten selviytymismahdollisuudet ovat kuitenkin yhtä hyvät kuin miesten, koska he lähtevät lääkäriin miehiä herkemmin.

Naisten sepelvaltimotaudin jäljille pääsy on usein vaikeampaa kuin miesten, se vaatii paljon työtä ja tutkimista rasituskokeista joskus varjoainekuvauksiin.

Vaarallista tykytystä

Sepelvaltimotautiin voi myös liittyä vaarallisia eteisvärinästä johtuvia kammioperäisiä rytmihäiriökohtauksia. Rytmihäiriö tuntuu äkillisenä sydämen sykkeen nopeutumisena ja tykytyksenä, siihen voi pahimmillaan liittyä silmissä pimeneminen tai jopa tajunnan menetys. Huonolla tuurilla seurauksena on äkkikuolema.

– Eteisvärinä on useimmiten vaarattomampi rytmihäiriö, tällöin syke on nopea ja epäsäännöllinen eikä rasituksessa tahdo jaksaa ollenkaan.

Jos eteisvärinä on jatkunut alle kaksi vuorokautta, se voidaan hoitaa sähköisellä rytminsiirrolla sairaalassa. Mutta jos eteisvärinä on kestänyt pitempään, joudutaan aloittamaan veren hyytymistä estävä lääkitys. Rytminsiirto voidaan tehdä, kun lääkitys on kestänyt vähintään kolme viikkoa.

Ensimmäinen eteisvärinäkohtaus luonnollisesti pelästyttää ja saa lähtemään vastaanotolle saman tien. Tosin jos samanlaista on ollut ennenkin, diagnoosi on tehty ja uusi kohtaus tulee yöllä, voi odottaa aamuun ennen kuin lähtee lähimpään paikkaan, jossa voidaan ottaa sydänfilmi.

– Lääkärille lähtöä ei kuitenkaan saisi kovasti pitkittää. Huomattavasti vähemmällä pääsee, jos hoito päästään aloittamaan kahden vuorokauden kuluessa, Jyrki Lilleberg muistuttaa.

LUE MYÖS:
Tunnista selkäkipu
Tunnista vatsakipu
Tunnista pääkipu

Lähde lääkäriin, jos rintakipu

  • tulee rasituksessa
  • puristaa ja nostaa kylmän hien
  • säteilee vatsaan ja käsivarteen
  • liittyy närästyksen tunteeseen
  • liittyy rytmihäiriökohtaukseen

Noilla neuvoilla ja kommenteilla ja niitä naudattamalla voi monta ihmistä  ehtiä

kuolemaan ennen aikojaan. Minulla on esiintynyt molemmilla puolilla rintaa       sydämestä johtuvia rintakipuja ja jotka ovat säteilleet kaulalle ja olkapäille.   Olen ajellut kymmeniä kertoja  ampbulanssilla yliopistollisen sairaalan ensiapuun eivätkä ole koskaann käännyttäbeet takaisin. Kerron yhden tositapahtuman. Olin kuntosalilla ja siellä tuli rintakipuja , soitin sairaalan ensiapuun, että mitä pitäisi tehdä. sieltä sanottiin, että kiireesti tule tänne.Ajelin autolla KYSin parkkipaikalle ja läksin kävelemään ensiapuun päin. Olin kaatunut ensiavun oven eteen ulkopuolelle josta ulopuolella kävelevät oliva hätyttäneet apua ja elä vielä ja voin kohtuullisen hyvin. Muita sydämeen kajoavia toimenpiteitä on minulle thty n. kymmenkunta.                                                                                                                                                                                                                                              Toivotan kohtalotovereille pitkää ikää . Turhaa ambulansin soittoa ei ole olemassa.

  • ylös 56
  • alas 54
kokemustaOn

AnnBell kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noilla neuvoilla ja kommenteilla ja niitä naudattamalla voi monta ihmistä  ehtiä
kuolemaan ennen aikojaan. Minulla on esiintynyt molemmilla puolilla rintaa       sydämestä johtuvia rintakipuja ja jotka ovat säteilleet kaulalle ja olkapäille.   Olen ajellut kymmeniä kertoja  ampbulanssilla yliopistollisen sairaalan ensiapuun eivätkä ole koskaann käännyttäbeet takaisin. Kerron yhden tositapahtuman. Olin kuntosalilla ja siellä tuli rintakipuja , soitin sairaalan ensiapuun, että mitä pitäisi tehdä. sieltä sanottiin, että kiireesti tule tänne.Ajelin autolla KYSin parkkipaikalle ja läksin kävelemään ensiapuun päin. Olin kaatunut ensiavun oven eteen ulkopuolelle josta ulopuolella kävelevät oliva hätyttäneet apua ja elä vielä ja voin kohtuullisen hyvin. Muita sydämeen kajoavia toimenpiteitä on minulle thty n. kymmenkunta.                                                                                                                                                                                                                                              Toivotan kohtalotovereille pitkää ikää . Turhaa ambulansin soittoa ei ole olemassa.

Minun r a k k a a n mieheni elämän pilasivat täysin,tietämättömät huonot  VÄLINPITÄÄMÄTTÖMÄT "lääkärit" :"ei noin nuorella voi olla(30.v)sydänkohtausta/sepelvaltimotautia...." Ns."Lääkärit"...yritin kertoa koko ajan että isänsä on kuollut 52.v sydäninfraktiin,veljensä alle 45.v ja että suvussa on molemmilta puolilta sepelvaltio/muita sydänsairauksia,että liottakaa...mutta aika meni yli ja liotushoidosta ei enää ollut hyötyä!!!. "Voi olla vatsaperäistäkin..onko sinua närästänyt"..rakkaani tuskissaan ei osannut vastata,yritin kertoa että varsinaista närästystä EI OLE OLLUT! .....Aikaa kului...l i i k a a   ja miehelleni jäi vasempaan osaan sydäntä p y s y v ä   KUOLIO=toimimaton alue. Nyt sitten 20-vuotta tämän tapahtuman jälkeen,tuli rintatuntemuksia josta OULASKANGAS TAAS LÄHETTI kotiin. Sitten tapahtu se että taas piti soittaa AB.lanssi ja oireet olivat niin,niin,niin tuskalliset ja kamalat että, ... :'( :'( :'( ...Sitten mentiinkin jo OYS ja heti pallolaajennukseen..laitettiin stentti suoneen,meni toipuessa 2pv tuli rytmihäiriöitä...piti tehdä uus palllolaajennus toiseen suoneen ja laittaa stentti  heti vaikka toisen suonen lajennus oli varattu 1kk päästä ensimmäisestä. Kotiutettiin, kaikki meni loistavasti,...sitten alkoi kevyt rasitus(= k ä v e l y  lenkit) ,ei tuntemuksia...nyt 2Kk kuluttua toimenpiteestä on tullut alle 1/2 Km kävelystä puristavaa,polttavaa tunnetta rintaan. Hänellä on myös astma mutta se ei ole koskaan aiheuttanut mitään ongelmaa,oireita koskaan aikaisemmin. Ambulanssin hlö kunnasta sen verran että vanhempi(juopon näköinen turvonnut mies)..kysyi (muka minulta salaa,nuoremmalta kaverilta,että:onko mukissa mitä viina..nuorempi haistoi ja sanoi että vettä on,ei tuoksu millekään) :D luuli että siinä olisi alkoholia.... Olin hetkeä aikaisemmin tuonut rakkaalleni Asperiinin että pureskella se ...ja pahan maun vuoksi toin  MUUMI mukissa hieman vettä että saa huuhdeltua pahan maun suustaan.  Joskus olen nähnyt sen ks.AB-kuskin pyöräilemässä koiransa kanssa ja kyllä olen katsonut häntä niin,niin halveksuvasti kuin vain osaan! SÄÄLITTÄVÄ LUUSERI ENSIHOITAKSI!!!

Onko ks.hlö liikkeellä yleensä alueella Jokiranna koulun ohi ja tois't puolt jokee Niemelänkyläntietä takas. Hälle maistuu ;) (on ainakin maistunut),on liian "ARVOSTELAVA",vaikka ei olis o l l e n k a a n varaa avun tarvitsijoiden suhteen....ei ota kaikkia yhtä vakavasti....ei ollenkaan sovelias alalle. Sitä ikää että eläköityy kohta...mutta EI ANSIOITUNEESTI!!! Kaikkea muuta.

  • ylös 33
  • alas 43
Sisältö jatkuu mainoksen alla