Pädillä saa hetkeksi ruokarauhan, mutta pitkällä aikavälillä se ei kannata. Kuva: iStockphoto
Pädillä saa hetkeksi ruokarauhan, mutta pitkällä aikavälillä se ei kannata. Kuva: iStockphoto

Sekä lasten että aikuisten on yhä vaikeampaa sietää tylsiä hetkiä ja keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Samalla menetetään paljon, sanovat asiantuntijat.

Siivetön. Sellainen aikuinen saattaa kasvaa lapsesta, jonka elämästä tylsyys on siivottu pois.

Näin väittää kasvatustieteen professori Juha T. Hakala, jonka kirja Tylsyyden ylistys – Ikävystyneisyys on luovuuden alku (Alma Talent, 2018) ilmestyy lokakuussa.

Mietipä, milloin viimeksi sinulla oli tylsää – oikein perusteellisen, piinallisen tylsää.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Useimmat muistavat jonkin lapsuuden hetken, jolloin aika tuntui valuvan sietämättömän hitaasti kuin terva peltikourussa, Hakala sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Noina pitkäpiimäisinä hetkinä olemme oppineet tulemaan toimeen tylsyyden tunteen kanssa: keksimään ratkaisuja, käyttämään mielikuvitusta, sinnittelemään vähän.

Hakalan huoli on, että tätä taitoa osa nykylapsista ei opi. Ja monilta aikuisiltakin se on rapautumassa.

Tylsyyden mukana katoaa luovuus

Ensimmäinen syy on se ilmeinen: älypuhelimet kulkevat mukana joka paikassa ja pelastavat lyhyiltäkin tylsiltä hetkiltä hississä, liikennevaloissa tai ruokaa odotellessa.

Toinen syy on se, että hyvää tarkoittavat vanhemmat järjestävät lapsilleen kehittäviä virikkeitä ja kivaa tekemistä niin paljon, ettei tylsistymiselle jää aikaa.

– Se kumpuaa ehkä epävarmuudestamme kasvattajina. Jos lapsi valittaa tylsyyttä, tunnemme epäonnistuneemme ja podemme syyllisyyttä, jos emme tee kaikkeamme lapsemme eteen, Hakala pohtii.

Moni luova idea on syntynyt piinallisesta tylsyyden hetkestä.

Pitkällä aikavälillä voisi kuitenkin olla hyödyllisempää, että lapsi oppii itse pinnistelemään ja keksimään omista ajatuksista kumpuavia ratkaisuja tylsyyden voittamiseen. Kun siivoamme lasten elämästä tylsät hetket, pesuveden mukana voi mennä hyviä asioita: luovuutta, sinnikkyyttä, pitkäjänteisyyttä.

– Tylsyys on niin sanottu trigger-tunne, se laukaisee meissä asioita. Moni luova idea on syntynyt piinallisesta tylsyyden hetkestä. Tutkimuksissa on huomattu, että ihmiset keksivät luovempia ratkaisuja ongelmiin, kun tilanne on tylsä.

Aika katsoa peiliin

Tilanteen korjaaminen vaatii peiliin katsomista, Hakala sanoo. On vaikea vaatia lapsilta sellaista, mihin ei itsekään pysty.

– Me vanhemmat olemme samassa veneessä tässä. Itsekin olen. On entistä vaikeampi sietää toimettomia hetkiä vaikkapa kaupan kassajonossa ilman että kaivaa kännykän taskusta. Muutos alkaa havahtumisesta, kun huomaa, millaisen otteen laitteet ovat meistä saaneet.

Moni aikuinenkin huomaa, että lyhytjänteiseen selailuun tottuminen tekee asioihin paneutumisesta vaikeaa. Romaaniin keskittyminen ei enää niin vain onnistu.

Opetamme aivomme poukkoilemaan asiasta toiseen.

Aivotutkijat Mona Moisala ja Minna Huotilainen selittävät uutuuskirjassaan Keskittymiskyvyn elvytysopas (Tuuma 2018), mistä se johtuu. Aivojen hermoradat ovat kuin ladut umpihangessa. Mitä useammin niitä käyttää, sitä syvemmäksi ura painuu. Kun opetamme aivomme poukkoilemaan asiasta toiseen, pitkäjänteisen keskittymisen ladut heikentyvät.

– Aivot muokkautuvat läpi elämän, mutta lapsilla ja nuorilla erityisen paljon. Siksi sillä on iso merkitys, oppivatko lapset käyttämään niitä aivoalueita, jotka vastaavat pitkäjänteisestä keskittymisestä, Mona Moisala sanoo.

Tutkimuksissa on huomattu, että ne nuoret, jotka multitaskaavat paljon – somettavat samalla kun katsovat videoita ja juttelevat kaverin kanssa – suoriutuvat heikommin keskittymistä mittaavissa tehtävissä.

– Meillä Suomessa on perheissä paljon teknologiaa käytössä. Olemme edelläkävijöitä ja samalla koelaboratorio, jossa vähitellen nähdään, miten laitteet meihin vaikuttavat, Minna Huotilainen sanoo.

– Välillä käy mielessä, että asetelma ei ole ihan reilu. Toisella puolella ovat isojen yritysten sadat psykologit ja kognitiotieteilijät, jotka työkseen kehittävät laitteista ja palveluista mahdollisimman koukuttavia. Toisella puolella on tavallinen suomalainen lapsi, joka käyttää niitä laitteita.

Aivotutkijat eivät puhuisi varsinaisesta riippuvuudesta, mutta tottumuskin on vahva voima.

– Kun olen käynyt kouluissa puhumassa näistä asioista, moni nuori on tullut sanomaan, että on itsekin havahtunut siihen, miten paljon aikaa menee puhelimella. Joillekuille on ollut pysäyttävää huomata, miten pelottavalta tuntuu ajatus ylioppilaskirjoituksista: että pitäisi pystyä olemaan monta tuntia ilman puhelinta, Moisala sanoo.

Kohtuutta etsimässä

Miten keskittymiskykyä ja luovuutta sitten voisi parantaa – omaansa ja lasten?

Pieni päätös kerrallaan, sanovat aivotutkijat. Joka kerta, kun maltamme rauhoittua ja keskittyä yhteen asiaan, keskittymiskykyyn liittyvät hermoyhteydet vahvistuvat.

Pitäiskö kännykät kieltää lapsilta kokonaan?

– Ei, mutta lapsia ja nuoria täytyy auttaa löytämään kohtuus. Tärkeintä on kertoa lapsille näistä aivovaikutuksista ja näyttää itsekin hyvää esimerkkiä, Mona Moisala sanoo.

Vaikkapa niin, että sovitaan jokin tietty kellonaika, jolloin kaikki perheenjäsenet laittavat puhelimet loppuillaksi äänettömälle ja syrjään. Kannattaa ainakin kokeilla, miten oma olo muuttuu, kun laittaa puhelimen ajoissa pois ja saa nukuttua paremmin.

– Koululaisen näkökulma voi aluksi olla, että koulussa vaan on niin tylsää ja opettaja ei osaa opettaa. Voi olla aikamoinen oivallus huomata, että se ärtyisä ja kärsimätön tyyppi, joka ei jaksa keskittyä tunnilla, ei olekaan oikea minä, Huotilainen sanoo.

 

Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla