Puristeltavat Sqhuishies-lelut ovat lapsille tuttuja sympaattisia hahmoja, esimerkiksi leivonnaisia. Tuoksuvat lelut houkuttavat leikkijöitä taaperosta teiniin. Kuva: <span class="photographer">Pihla Järvinen</span>
Puristeltavat Sqhuishies-lelut ovat lapsille tuttuja sympaattisia hahmoja, esimerkiksi leivonnaisia. Tuoksuvat lelut houkuttavat leikkijöitä taaperosta teiniin. Kuva: Pihla Järvinen

Leluista löytyneet kemikaalit voivat heikentää hedelmällisyyttä ja aiheuttaa iho-oireita. 

Suosituissa Squishies-leluissa on tanskalaisen tutkimuksen mukaan havaittu monia haitallisia kemikaaleja.

Yle uutisoi, että leluista on löytynyt muun muassa styreeniä ja tolueeniä. Nämä aineet voivat vaikuttaa haitallisesti hedelmällisyyteen ja aiheuttaa iho- ja silmäoireita.

Squishies on puristeltava lelu, joka tuoksuu voimakkaasti. Lelu on vaarallisimmillaan juuri paketista otettuna, sillä silloin tuoksu on voimakkaimmillaan eivätkä haitalliset kemikaalit ole vielä ehtineet haihtua.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

”Jatkuvan altistuksen vaikutukset näkyvät vasta pidemmän ajan päästä.”

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin ylitarkastaja Anja Merenkivi kehottaa varotoimena keräämään kotona olevat Squishisiet pois leikeistä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Kerta-altistus lelulle tuskin vaikuttaa hedelmällisyyteen, mutta jatkuvan altistuksen vaikutukset näkyvät vasta pidemmän ajan päästä, Merenkivi sanoo.

Jo keväällä Tukes huomautti Squishies-lelujen olevan vaarallisia alle 3-vuotiaille lapsille, sillä niistä voi irrota pieniä paloja, jotka aiheuttavat tukehtumisvaaran.

Suomessa myytävissä Squishies-leluissa on merkintä, että ne on kielletty alle 3-vuotiailta. Lelut saattavat kuitenkin helposti päätyä taaperoiden käsiin, sillä ne muistuttavat ulkonäöltään pikkulasten leluja. 

Lelukauppa BR ilmoittaa tiedotteessaan lopettavansa kyseisten lelujen myynnin kokonaan. Jo ostetut Squishiesit voi palauttaa lähimpään BR:ään.

Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla