Miten tukea pienen lapsen kaksikielisyyttä? Kesti viisi vuotta, ennen kuin Morin, 37, esikoinen alkoi puhua hänelle persiaa. Lue myös puolison näkemys tilanteesta.
”Aloin puhua esikoisellemme äidinkieltäni persiaa, kun hän oli vielä Paulan vatsassa. Tuntuihan se hassulta puhua jollekulle, jota ei vielä ollut edes olemassa, mutta minulle oli itsestään selvää, että haluan opettaa äidinkieleni lapsilleni, vaikka puhunkin kotona vaimoni kanssa suomea.
Lapseni saavat minulta iranilaisuuden, ja haluan heidän ymmärtävän, mitä tarkoittaa olla iranilainen. Kyse ei ole pelkästään kielen oppimisesta, vaan myös kulttuurista, ja vietämmekin kotona iranilaisia juhlapyhiä. Esimerkiksi kevätpäiväntasaus on Iranissa kevään ensimmäinen päivä, ja juhlimme sitä myös Suomessa.
Halusin myös, että lapset pystyvät kommunikoimaan vanhempieni ja muiden sukulaisten kanssa, jotka puhuvat vain persiaa.
Lasten syntymän jälkeen olemme käyneet Iranissa kahdesti. Matkat kehittävät lasten kielitaitoa, ja haluan heidän myös tutustuvan juhlapyhiin ja oppivan esimerkiksi, miten ihmisiä tervehditään.
Iranilaiset isovanhemmat saattavat odottaa lapsilta tietynlaista käytöstä, johon meidän poikamme taas eivät ole kasvaneet.
Lapset ovatkin oppineet hurjasti. Viimeksi kotiin palatessa nyt viisivuotias esikoisemme kysyi lentokentällä, voiko poikalapsi mennä passintarkastuksessa naisten jonoon. Hän oli laittanut merkille, että naiset ja miehet jonottavat eri jonoissa.
Välillä joudun selittämään kulttuurieroja lasteni ja vanhempieni välillä, sillä suhde isovanhempiin on erilainen Suomessa ja Iranissa.
Iranilaiset isovanhemmat saattavat odottaa lapsilta tietynlaista käytöstä, johon meidän poikamme taas eivät ole kasvaneet. Jos lapsi moikkaa kylään tulevia isovanhempia nopeasti piirtelyn lomasta, suomalaisille se on ok, mutta iranilaiset isovanhemmat saattavat pitää epäkohteliaana, ettei heitä tervehditä kunnolla.
Lapset eivät myöskään viihdy kovin pitkään Skype-ruudun edessä, ja joudun selittelemään vanhemmilleni, että he ovat vain lapsia, eikä käytös tarkoita, etteivät he rakastaisi heitä.
Puhun lapsilleni oman kotikaupunkini murretta. Sen perusteella persiankieliset kaikkialla maailmassa tietävät, että he ovat kotoisin juuri tältä alueelta. Kun he oppivat murteen, he oppivat kyllä yleiskielenkin.
Vaikka puhuin lapsille pienestä pitäen persiaa, he vastasivat minulle pitkään vain suomeksi. Tiesin kuitenkin, että he ymmärtävät kaiken ja pystyvät puhumaankin persiaa, sillä he puhuivat sitä vanhemmilleni ja muille sukulaisille. Se ärsytti, sillä tuntui, että lapset rankaisivat minua siitä, että osaan hyvin suomea.
Noin puolitoista kuukautta sitten koimme läpimurron, kun esikoisemme alkoi vihdoin puhua minulle persiaa. Kun se tapahtui ensimmäisen kerran, minua alkoi itkettää.
Tuntui, että lapset rankaisivat minua siitä, että osaan hyvin suomea.
Teimme silloin sopimuksen, että tästä eteenpäin puhumme keskenämme vain persiaa. Ensimmäisinä päivinä poikamme puhui minulle hyvin vähän, sillä hän halusi pitää lupauksensa ja olla puhumatta minulle suomea. Seuraavana päivänä hän puhui jo vähän enemmän, ja siitä se lähti. Kolmevuotiaalle pojallemme isoveljen esimerkki on tärkeä.
Olen nyt todella tyytyväinen, sillä olemme onnistuneet siinä, mitä halusimme saavuttaa.”
Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.
