– Jokaisen lapsen pitäisi tuntea kelpaavansa oma itsenään, sanoo kasvatuspsykologian apulaisprofessori Niina Junttila. Kuva: Pasi Leino
– Jokaisen lapsen pitäisi tuntea kelpaavansa oma itsenään, sanoo kasvatuspsykologian apulaisprofessori Niina Junttila. Kuva: Pasi Leino

Ujot ja hiljaiset lapset tuntevat helposti olevansa luonteeltaan vääränlaisia. Miten introverttia voi tukea koulussa ja päiväkodissa?

Saako ujo lapsi tuntea onnistumisen kokemuksia koulussa?

Kysymys nousi esiin Meidän Perheen laajassa verkkokyselyssä, jossa selvitettiin miten ja miksi ihmisestä tulee näkymätön. Yleisin paikka, jossa vastaajat kokivat tai olevat kokeneet näkymättömyyttä, oli koulu. Moni vastaajista ajatteli, että syy ulkopuolelle jäämiseen on oma luonne. Sanapari ujo ja arka toistui vastauksissa kymmeniä kertoja.

”Olin ujo ja arka. Kokemus omasta erilaisuudesta, ulkopuolisuudesta ja jonkinlaisesta huonommuudesta syntyi varmaan alakoulussa.”

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

”En saanut hyväksyntää sille, millainen olin. Minua patistettiin rohkeammaksi ja ahdistuin.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Luulin olevani viallinen.”

Aineistoa analysoi kasvatuspsykologian apulaisprofessori Niina Junttila Turun yliopistosta. Hänestä on väärin, jos ihminen tuntee olevansa vääränlainen synnynnäisten luonteenpiirteidensä takia. Niitä kun ei kukaan voi itse valita.

– Oli surullista lukea, miten moni tunsi, että tullakseen nähdyksi pitää esittää reippaampaa, iloisempaa ja äänekkäämpää kuin on.

”Teeskentelen sosiaalisempaa, iloisempaa, puheliaampaa.”

”Olen yrittänyt olla pirteämpi.”

Ujon on vaikeampi saada kiitettävää

Niina Junttilan mielestä on ongelmallista, että sosiaalisuuden vaatimus on nykyään niin isossa roolissa oppilaiden arvioinnissa.

– Hyvän osaamisen kriteereissä melkeinpä kaikissa oppiaineissa on mukana sosiaalinen ulottuvuus: osaako tehdä ryhmätöitä, keskustella, argumentoida, esitellä työtä muille luokan edessä. Voit olla vaikka miten taitava matematiikassa tai kemiassa, mutta on vaikea saada kiitettävää arvosanaa, jos luonteenpiirteiden takia on vaikea esitellä työtään muille luokan edessä tai ottaa suunvuoroa ryhmätyössä.

Junttilan mielestä tietoaineissa pitäisi olla mahdollisuus loistaa ja kokea onnistumista ilman, että arvioinnissa mitataan luonteen sosiaalisuutta.

– Tai jos sosiaalisuus on osa arviointia, siinä onnistumista pitäisi kysyä lapsilta itseltään. Joku luonteeltaan varautuneempi lapsi voi kokea ylittäneensä itsensä, kun jonain päivänä puhui kolmelle ihmiselle koulussa. Opettajan näkökulmasta arvio voi olla, että tämä lapsi puhui vain muutamalle tyypille, ei siis ollut sosiaalisesti kovin aktiviinen. Sellainen arvio latistaa lapsen, Junttila pohtii.

Vahvuuksia voivat olla myös sinnikkyys, tarkkuus tai herkkä havainnointikyky.

Samanlaisia ajatuksia on Meidän Perheen kyselyyn vastanneilla:

”Heti ala-asteella opettaja moitti kun ei viitata tarpeeksi usein ja kerrota omia mielipiteitä. Kaipa se on jonkinlainen epäonnistuminen mistä se näkymättömyys lähtee.”

Yksi tapa purkaa tätä asetelmaa olisi se, että arvioinnissa ei painotettaisi niin paljon sosiaalista aktiivisuutta vaan etsittäisiin kunkin yksilöllisiä vahvuuksia ja mietittäisiin, miten jokaisen vahvuudet pääsevät ryhmässä esiin. Sosiaalisesti varautuneen vahvuuksia voivat olla vaikkapa sinnikkyys, tarkkuus tai herkkä havainnointikyky.

Silloin kenenkään ei tarvitsisi teeskennellä muuta kuin on tullakseen hyväksytyksi.

”Ei oman persoonan muuttaminen pidemmän päälle onnistunut. Pitäisi kelvata omana itsenään eikä muuttua toisten mieleiseksi.”

Yhdessä lapsen puolella

Entä miten ujon lapsen vanhemmat voivat tukea lastaan koulussa ja päiväkodissa? 

Tärkeintä on luottamuksellinen puheyhteys lapsen kanssa, niin että lapsi uskaltaa kertoa kotona, jos kokee jäävänsä koulussa tai päiväkodissa syrjään.

– Lapsen toive ei ole, että vanhempi tulee koululle ja sanoo muille lapsille, että nyt kyllä leikitte meidän lapsen kanssa, vaan että vanhemmat ja opettaja yhdessä miettisivät, miten asiaa voisi ratkoa, Niina Junttila sanoo.

– Jos ulkopuolelle sulkemista on jatkunut pitkään, vanhemmat ovat ymmärrettävästi järkyttyneitä, surullisia ja vihaisia siitä, miten tällainen tilanne on päässyt koulussa muodostumaan. Silti opettajaan kannattaa ottaa yhteyttä rakentavaan sävyyn: mitä me aikuiset yhdessä voisimme tehdä lapsen parhaaksi?

Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla