Joonakselle, 35, on tärkeää, että vanhemmat ovat erosta huolimatta tasavertaisesti läsnä lapsen elämässä. Lue myös ex-puolison näkemys asiasta.
”Kaikki tapahtui hyvin nopeasti. Tapasimme Eevan kanssa kesäkuussa 2013. Syyskuussa muutin Eevan luo, ja lokakuun loppupuolella kävi ilmi, että hän oli raskaana.
Kun Pihla oli noin yhdeksän kuukautta, päätimme erota. Erimielisyyksiä oli aika paljon, mutta en tiedä, olemmeko koskaan setvineet eron syitä kauhean tarkasti.
Ainakin minulle tuli nopeasti eropäätöksen jälkeen sellainen olo, että omat asunnot ovat ehdottomasti parempi ratkaisu kuin jatkuva kitka välillämme.
Sitä kyllä pelkäsin, että minusta tulisi tytölle pelkkä viikonloppuisä. En missään tapauksessa halunnut sellaista. Päinvastoin, tahdon viettää tyttäreni kanssa aikaa niin paljon kuin mahdollista.
Asuimme yhdessä vielä kuukauden päivät eropäätöksen jälkeen. Sitten Eeva muutti tyttäremme kanssa uuteen kotiin.
Kävimme yhdessä lastenvalvojan puheilla sopimassa tapaamisista. Papereihin kirjoitettiin, että tapaisin Pihlaa neljänä päivänä viikossa. Se oli oma toiveeni. Tarkoista kellonajoista ei ole sovittu koskaan, ja usein tapaamisia on enemmän kuin neljä viikossa.
En halunnut, että minusta tulisi pelkkä viikonloppuisä.
Alussa Eeva kyseli, pääsisinkö auttamaan lapsen hoidossa hänen luokseen. Jos Eevan piti siivota tai käydä kaupassa, olin sen ajan tytön kanssa. Joskus sovimme esimerkiksi, että tulen illalla nukuttamaan tytön. Kun hän oli mennyt unten maille, lähdin ajelemaan omaan kotiini kymmenen kilometrin päähän.
Nykyisin Pihla asuu virallisesti Eevan luona mutta on luonani usein yötä arkenakin. Rytmimme on edelleen hyvin vapaa. Aamulla saatan laittaa Eevalle viestin ja kysyä, tahtooko hän illalla vapaa-aikaa, eli tulisiko tyttö luokseni. Sama toimii myös toisin päin.
Omat vanhempani erosivat, kun olin kuusi. Muutin asumaan äidin kanssa ja olin isällä joka toinen viikonloppu. Isä oli todella tärkeä ihminen elämässäni. Ei silti ollut puhettakaan, että olisin mennyt faijalle yöksi arkena. Se oli tiukempi systeemi.
Erosta huolimatta olemme mielestäni tasavertaisia. Jos tytär Pihla sanoisi minulle, että haluaa alkaa harrastaa vaikka futista, vastaisin, että keskustellaan äidin kanssa. Jos Eeva hankkii talvihaalarin, ehdotan, että ostan seuraavan tai maksan puolet hänen ostoksestaan.
Kun Pihla tulee tänne, hän tulee kotiin, ei vierailulle iskän luo.
Minulla on lasta ikävä aina, kun en ole hänen kanssaan. Viestit ja videopuhelut auttavat. Kun Pihla on luonani, laitamme usein äidille viestiä esimerkiksi siitä, että käymme nyt nukkumaan.
Lähettelemme Eevan kanssa toisillemme valokuvia myös vaikkapa leikkipuistosta. Tällä tavalla toinen pääsee osallistumaan arkeen, vaikkei olisikaan lapsen seurassa.
Pihla saa tulla luokseni aina, kun haluaa. Hänellä on luonani vaatteet, lelut ja muut tavarat. Kun Pihla tulee tänne, hän tulee kotiin, ei vierailulle iskän luo.”
Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.
