Lapsi aistii herkästi vanhemman tunnetiloja. Toisaalta hänen temperamenttiinsa vanhempi ei voi vaikuttaa, Leea Mattila sanoo.
Sarjassa lapsi- ja perhepsykologi Leea Mattila vastaa Vauva-lehden lukijoiden kysymyksiin.
Meillä on kohta yhdeksän kuukautta täyttävä vauva. Palaan parin viikon päästä töihin, jolloin mieheni jää lapsen kanssa kotiin. Me molemmat vanhemmat olemme melko introvertteja ja viihdymme kotona. Tytön kanssa pakotin itseni viikoittain jonnekin tapaamaan ihmisiä ja muita vauvoja. Tiedän, että mieheni kanssa he eivät jää kotiin neljän seinän sisälle, mutta varsinaiset ihmiskontaktit jäävät varmasti vähemmälle kuin aikaisemmin.
Huomaan nyt jo, että lapsi ei viihdy metelissä. Se varmasti johtuu myös siitä, että hän aistii minussa sen aiheuttaman ahdistuksen. Teemmekö hallaa lapsellemme?
Leea Mattila vastaa:
Kerrot, että te vanhemmat olette introvertteja. Se tarkoittaa, että kaipaatte rauhaa ympäristön ärsykkeiltä. Tämä piirre ei ole hyvän eikä huonon vanhemmuuden mittari.
Sosiaaliset odotukset asettavat introverteille usein paineita. Sinäkin kuvailet tunnollisuutta ”pakottaessasi” itseäsi kodin ulkopuolelle. Vauvalle lähipiirin seura riittää kuitenkin pitkälle. On hyvää vanhemmuutta kuunnella omista ominaisuuksista nousevia tarpeitaan. Se ei ole itsekästä. Se on itsestä huolehtimista.
Tunteet tarttuvat herkästi, sillä aivojen peilisolujärjestelmä pyrkii ymmärtämään toista ihmistä.
Temperamentti on nippu sisäsyntyisiä, pysyviä ominaisuuksia, kuten aktiivisuus, sosiaalisuus, ja herkkyys ärsykkeille. Niitä vuorovaikutus ei muuta. Vanhempi ei siis voi vaikuttaa lapsensa temperamenttiin – introverttius ei siirry tietynlaisen toiminnan kautta lapselle eikä muokkaa lapsen sosiaalisuutta toisenlaiseksi kuin se lähtökohtaisesti on.
Pohdintasi tunteiden tarttumisesta on tärkeää. Olet havainnoinut tyttöä ja huomannut, että hän ei viihdy metelissä. Tunteet tarttuvat herkästi, sillä aivojen peilisolujärjestelmä pyrkii ymmärtämään toista ihmistä muun muassa jäljittelemällä toisen ilmeitä. Lisäksi 6–9 kuukauden ikäinen vauva elää herkkyysvaihetta, jossa hän pyrkii tarkastamaan vanhemman kasvoilta, onko tilanne turvallinen vai ei. Huomatessaan ahdistuksesi lapsi saattaa päätellä, että tilanne on turvaton, ja reagoi siksi itsekin ahdistumalla.
Tietoisuus omista tunteista auttaa hallitsemaan niitä.
Vanhemmat ovat usein huolissaan, siirtävätkö omia pelkojaan tai ahdistustaan eteenpäin. Tässä auttaa jo se, että niistä pyrkii tulemaan tietoiseksi. Silloin niitä on helpompi säädellä. Voit pyrkiä sanoittamaan mielentilojasi omassa mielessäsi tai läheisellesi, niin saatat huomata, että pelko hieman kesyyntyy.
Toinen tärkeä seikka on pyrkiä mentalisoimaan eli eläytymään lapsen reaktioiden ja käyttäytymisen taustalla oleviin oloihin, ajatuksiin ja tunteisiin. Silloin tarjoat lapselle suhteen, jossa hänen kokemuksillaan on väliä. Se on vuorovaikutuksessa niin merkityksellinen kokemus, että kaikki muu onkin sen rinnalla pelkkää hienosäätöä.
En osaa nähdä kuvailemasi tilanteen tekevän lapselle hallaa. Älä siis syyllisty turhaan, vaan nauti vanhemmuudestasi omalla tavallasi!
Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.
