Kuvat
Shutterstock

Mistä kiikastaa kun kaikki on ihan hyvin, mutta silti ilonhetket puuttuvat arjesta. Psykologi neuvoo miettimään, millaiset treffit itsensä kanssa järjestäisi. Ehkä niin elämään löytyy itseä kiinnostavat ja omien arvojen mukaisia asioita.

Olen hiukan alle nelikymppinen mies, jolla on päällisin puolin kaikki hyvin. On työpaikka, koti, vaimo ja lapsi. Silti en ole koskaan ollut tyytyväinen. Se näkyy eritoten ylimitoitettuna häpeän tunteena. Häpeän esimerkiksi työssä tekemiäni pieniäkin virheitä, enkä pääse millään tunteesta eroon. Alkoholikin on ollut mukana kuvioissa jo reilut kymmenen vuotta, mutta ei se oloani kuitenkaan ole muuttanut ainakaan huonommaksi. Rutiiniasioista selviän, mutta suuret ilonhetket puuttuvat elämästäni. Haluaisin vain olla omissa oloissani. Välillä tuntuu, että vaimon ja lapsen kanssa seurustelukin on vain ikävä velvollisuus. Onko tämä masennusta vai mitä? Olen kokeillut mielialalääkkeitä, eivät ole auttaneet. Kävin kaksi vuotta terapiassa, se oli yhtä tyhjän kanssa. Mitä tässä pitäisi tehdä?

Elinkautinen

Asiantuntija vastaa:

POIMIN kirjeestäsi kaksi teemaa: tyytymättömyys päällisin puolin hyvin menevään, mutta ilottomaan arkeen sekä virheiden pelko tekemisissäsi. Molemmat ongelmat ruokkivat toisiaan. Kuvaamasi oireet sopivat monelta osin lievään masennukseen, ja jos tilanne jatkuu pitkään muuttumattomana, niin toimintakykysi voi heikentyä olennaisesti. Toisaalta monet ihmiset onnistuvat elämään elämänsä onnettomina loppuun saakka sairastumatta koskaan vakavammin. En kuitenkaan suosittele sitä kenellekään.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

AMERIKKALAINEN tiedetoimittaja Catherine Price julkaisi viime vuonna vielä suomentamattoman kirjan Hauskuuden voima: miten tuntea olevansa elinvoimainen. Pari vuotta aikaisemmin hän julkaisi kirjan siitä, miten katkaista monia vaivaava puhelinriippuvuus ja ottaa elämä takaisin omiin käsiin. Ehkä tästä on kyse myös sinun elämässäsi. Olisiko aika pysähtyä vihdoin vastaamaan kysymykseen, mitä sinä todella haluat? Mikä on sinulle tärkeää ja arvojesi mukaista? Mistä olet joskus unelmoinut?

Kiireinen ja älylaitteisiin addiktoitunut elämäntapa saa meidät helposti tavoittelemaan asioita, jotka eivät tyydytä. Sen sijaan ne kietovat meidät yhä lujemmin kiinni itseensä. Siitä on tyytyväisyys kaukana. Sen sijaan se houkuttelee meitä etsimään yhä suurempia elämyksiä ja onnellisuutta erilaisista tavaroista ja palveluista. Siinä unohtuu helposti, mikä elämässä on todella tärkeää: ihmissuhteet ja merkityksellinen tekeminen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

PRICEN viesti on, että meillä pitäisi olla arjessa myös hauskaa. Hauskuus on se motivaattori, joka ruokkii aivojemme leikkiin erikoistuneita alueita ja sitoo meitä niin läheisiimme kuin meille tärkeisiin tekemisiin. Aito hauskanpito energisoi, auttaa nauttimaan tästä hetkestä, yhdistää meitä toisiin ja lisäksi tukee hyvinvointiamme sekä onnellisuuden kokemusta.

Meille aikuisille leikkisyys arjessa voi tuntua hämmentävältä. Kuitenkin kaikilla nisäkkäillä on aivoissa rakenteet leikille, joten meidän tulisi käyttää niitä. Ehkä voisit miettiä, mitä olisivat treffit itsesi kanssa, jonkun sinua kiinnostavan asian parissa. Tai tapaaminen ystäväsi kanssa, jota et ole tavannut aikoihin. Hyvässä seurassa unohdamme helposti ajan kulun ja keskitymme nauttimaan ajatustenvaihdosta. Ollaan lähellä flow-tilaa, jossa ajan ja paikan taju katoavat ja keskittyminen nousee huippuunsa.

KUVAAMASI itsekriittisyys ja siihen liittyvä täydellisyyden tavoittelu ovat raskas taakka, josta luopumista suosittelen. Ensimmäinen askel voisi olla konsultaation varaaminen työterveyslääkärin ja -psykologin kanssa. Työn tutkimisen kautta pääset ehkä paremmin kiinni siitä, miksi häpeä omasta riittämättömyydestä on kaapannut sinut. Myös läheisten tuki on tärkeää matkalla kohti kevyempää ja tyytyväisempää arkea. Ehkä voisit lukea myös kirjan Vapaudu mielesi vallasta ja ala elää (Hayes ym. 2013), jossa käsitellään muutosta kohti omien arvojen mukaista elämää. Voimia kohti elämäniloa ja merkityksellisyyttä. 

Näin eteenpäin

  1. Varaa aika työterveyslääkärille tai-psykologille, puhu ongelmista ja pyydä lähetettä lyhytpsykoterapiaan.
  2. Tutustu suosittelemiini kirjoihin.
  3. Keskusteleongelmistasi avoimesti vaimosi ja parhaan ystäväsi kanssa

Asiantuntijana Mikael Saarinen, psykologi ja psykoterapeutti

LÄHETÄ KYSYMYS Hyvän terveyden psykologeille Sanna Aulankoskelle ja Mikael Saariselle hyvaterveys.fi/kysy

Tämä artikkeli on ilmestynyt Hyvä terveys -lehdessä. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla