
Näyttelijä Katariina Kaitue kuvitteli olevansa hyvä nukkuja, kunnes kuuli, että hänellä on uniapnea. Huumorista on ollut apua hoitoon totuttelussa.
Näyttelijä Katariina Kaitueella, 58, todettiin reilu vuosi sitten uniapnea. Hän harjoitteli silloin Kansallisteatteriin Kurjet-näytelmää.
"Siinä on tosi paljon tekstiä, jota luin ja luin yömyöhään, mutta se ei meinannut pysyä päässäni. Ajattelin, että aivojeni kyky omaksua uutta oli kuormituksen vuoksi hidastunut, koska olin samaan aikaan mukana kolmessa muussakin esityksessä", Katariina Kaitue sanoo.
Hän varasi ajan lääkärille ja kertoi vastaanotolla ohimennen, että kuorsaa. Lääkäri lähetti hänet unitutkimukseen.
"Tulokset olivat ihan selkeät: asentokohtainen uniapnea. Kun nukun selälläni, kurkunpääni laskeutuu ja tulee hengityskatkoksia. Sain uniapnean hoitoon CPAP-laitteen."
Uni ei ollutkaan sikeää
Katariina oli aina ajatellut olevansa hyvä nukkuja.
"Uniapnea on salakavala tauti. Minulla ei ollut tekijöitä, jotka olisivat antaneet osviittaa sen riskistä. En polta, käytän todella vähän alkoholia, eikä minulla ole merkittävää ylipainoa. Kuorsaan kyllä, mutta miehenikään ei ollut huomannut, että minulla olisi ollut hengityskatkoksia."
Huumori on auttanut Katariinaa totuttelemaan CPAP-laitteen kanssa nukkumiseen.
"Nuorempana ajattelin, että ihonväriset alusvaatteet ovat kamalia. Myöhemmin mietin, että purentakisko se vasta ikävä onkin. Niihin verrattuna uniapnealaite happiviiksineen on ihan next level, mutta nyt käytän noita kaikkia."
Katariinan sopeutumista auttoi, kun hän seurasi untaan älysormuksen avulla.
"Tajusin, että hoito auttaa ja siihen pitää vain suhtautua huumorilla. On vinkeä näky, kun menee nukkumaan letkut nenässä ja kiskot suussa."
Lue lisää Katariina Kaitueesta Hyvä terveys -lehdestä 5/25. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta.