Olen 44-vuotias, naimisissa ja 12-vuotiaiden kaksosten äiti. Jo muutaman vuoden elämäni on ollut jotenkin ”hukassa”. Mies on koko yhdessäolomme ajan ollut viikot työssä muualla, joten arki on ollut minun vastuullani. Aikaisemmin en omaa elämääni suuremmin ehtinyt ajatella enkä kaikkea sitä, mitä mieheni ja minun väliltä puuttuu.

Parisuhteemme on aivan nollassa. Meillä ei enää ole mitään sanottavaa toisillemme. Viikonloput jännittävät jo etukäteen, enkä voi enää kuvitellakaan, että välillämme olisi jotain läheisyyttä. Seksielämämme on hiipunut lasten syntymän jälkeen, eikä sitä ole ollut moneen vuoteen enää ollenkaan. Aikanaan keskustelimme asiasta, haimme ulkopuolista apua, yritimme todella jatkaa avioliittoamme, mutta parin viime vuoden aikana olen luovuttanut. Tuntuu pahalta, sillä joskus on rakastanut toista todella paljon.

Olen aikaisemmin ollut iloinen, elämänmyönteinen ihminen. Minulla on ollut muutama masennusjakso, joihin pyysin mieheni tukea sitä saamatta. Nyt elämäni kulkee harmaana eteenpäin. Lapset ovat viimeinen linkki tähän liittoon.

Puolitoista vuotta sitten tapasin nuoruuden ihastukseni uudelleen, ja siitä alkoi aivan ihana suhde. En ole koskaan elänyt naisena niin ihanaa aikaa. Mies erosi tuona aikana liitostaan vaimon saatua tietää suhteestamme. Omaa eroani aloin suunnitella samoihin aikoihin, mutta miten voikaan olla vaikeaa lähteä 20 vuotta kestäneestä liitosta. Ihastukseni kuitenkin halusi lopettaa yhdessäolomme, koska hänen mielestään minä en ollut tarpeeksi sitoutunut. Enhän voinut, kun olin vielä naimisissa.

En ole voinut hyväksyä suhteemme loppumista. Päivät ajattelen asiaa, ja yöt ovat vielä kamalampia. Miten elämä voi kohdella näin rankasti? Juuri tällä hetkellä omalla elämälläni ei ole kovinkaan suurta merkitystä minulle. Tuntuu, että voin elää sitä tässä avioliitossakin, vaikka se on tyhjää tyhjempi.

Mistä saisin voimaa tehdä ratkaisuja tulevaisuuden suhteen? Olen hyvin riippuvainen miehestäni taloudellisesti. Hän tekee uraansa toisaalla, eikä se tule muuttumaan. En vain haluisi tuhlata elämääni tähän tylsään ja tyhjään arkeen.
En odota tulevaisuudelta suuria. Vähän onnellisuutta riittäisi palauttamaan hymyn kasvoilleni. Ja vielä jossain syvällä sydämessäni uskon, että ihana suhteeni haluaa minut rinnalleen loppuelämäkseen.

Kirjoitat elämäsi olevan hukassa, ja näin on ollut jo muutaman vuoden ajan. Lukiessani kirjettäsi mietin, mistä kenkä loppujen lopuksi puristaa. Onko kyse pelkästään parisuhteesta vai isommasta asiasta? Kuten omaan minuuteen, elämänvaiheeseen ja ehkä ikäänkin liittyvästä ahdistuksesta.

Toteat, ettet ole aikaisemmin ehtinyt ajatella itseäsi ja omia toiveitasi. Kaksosten äitinä sinulla on riittänyt paljon tekemistä. Olet joutunut kantamaan yksin suurimman osan perhe-elämään liittyvästä käytännön vastuusta miehesi ollessa reissutöissä, vaikka hän puolestaan on huolehtinut taloudellisesta toimeentulosta.

Tämä on edelleen aika tavallinen tilanne suomalaisissa perheissä, vaikka vastuunjako onkin muuttunut. Silti on hyvin yleistä, että nainen huolehtii pääasiallisen perheen sisäisistä asioista, mies muista asioista.

Aika ajatella

Lastesi kasvaessa sinulla riittää nyt aikaa pohtia omaa elämää. On varsin tavallista että pari – erityisesti nainen – havahtuu tässä vaiheessa siihen, että yhteys puolisoon on heikentynyt, ellei tyystin katkennut. Voi käydä niin, ettei puolisoilla ole enää muuta yhteistä kuin koti ja lapset. Kovin surulliselta kuulostaa sekin, ettei teillä ole enää mitään sanottavaa toisillenne.Tunne- ja puheyhteys ovat kaiken muun perusta parisuhteessa. Ilman henkistä yhteyttä seksikään ei suju, tai ei ainakaan tuota sellaista tyydytystä kuin parhaimmillaan.

Seksielämän hiipuminen vuosien myötä on yksi parisuhteen kipukohdista ja riski suhteen jatkumiselle. Intohimon säilyttäminen onkin melkoinen haaste jokaiselle pariskunnalle. Miten säilyttää hellyys ja huumori parisuhteessa, on asia, jonka eteen mies ja nainen joutuvat yhdessä ponnistelemaan.

Yksin vastamäessä

Olette hakeneet jossain vaiheessa ulkopuolista apua ja yrittäneet työstää asioita, mutta ilmeisesti tämä ei ole auttanut. Sanot jo luovuttaneesi, vaikka onkin vaikeaa ja surullista myöntää, että liittonne aika alkaa olla ohi. Olet aikaisemmin ollut iloinen ja elämänmyönteinen ihminen, mutta viime aikoina ilo on kadonnut elämästäsi. Sinulla on ollut muutama masennusjakso, joista olet joutunut selviytymään ilman miehesi tukea. Tämä on ollut sinulle pettymys.

Usein sanotaan, että elämän vastoinkäymiset joko yhdistävät puolisoita tai erottavat heidät. Yhteiset elämänkokemukset ovat tavallaan liimaa, joka sitoo puolisot toisiinsa. Onko niin, että te ette ole pystyneet jakamaan elämän eteen tuomia iloja ja suruja keskenänne, vaan olette kumpikin tahollanne kamppailleet yksin vaikeuksien kanssa?

Pako haaveisiin

Rakkausprofessoriksi kutsuttu Kaarina Määttä on tutkinut paljon suomalaisten rakkauselämää. Hänen mukaansa kestävän parisuhteen säilyttävät todennäköisimmin puolisot, jotka löytävät arjen aarremaan ja nauttivat pienistä asioista ja jotka osaavat ilahduttaa toisiaan.

Tärkeää on myös arvostaa itseä ja kunnioittaa toista sekä puhua ja selvittää eteen tulevat ristiriidat. Aina nämä ihanteet eivät toteudu omassa parisuhteessa. Tällöin saattaa tuntua siltä, että aarremaa löytyy muualta kuin omasta suhteesta.
Epätyydyttävässä parisuhteessa piilee riski ihastua ulkopuoliseen. Näin kävi myös sinulle. Tapasit uudelleen nuoruuden ihastuksen, ja koit hänen kanssaan ihanan romanssin.

Vieraassa ihmisessä on myös helpompi nähdä kaikki se hyvä, mitä ei saa omasta suhteesta. Mies teki tahollaan oman ratkaisunsa ja erosi vaimostaan mutta lopetti suhteenne, koska sinä et ollut valmis tekemään omaa valintaasi.

Et kerro, tietääkö miehesi suhteestasi, ja jos tietää miten hän on asiaan suhtautunut? Ero on harvoin mikään helppo ratkaisu. Olet jäänyt roikkumaan jonkinlaiseen välitilaan, et voi enää nauttia yhteisestä elämästä miehesi kanssa, mutta et voi saada nuoruudenrakkauttasikaan, josta edelleen haaveilet ja unelmoit. Ovatko nämä haaveet ja unelmat yksi keino kestää tylsää arkea ja jaksaa päivä kerrallaan eteenpäin, vai ovatko ne pakokeino, joka estää sinua kohtaamasta tosiasioita omassa elämässäsi? Kenties ne ovat molempia.

Epäselvyys rasittaa

Nyt olet eräänlaisessa ansassa. Olet tyytymätön nykyiseen elämääsi, se on tyhjääkin tyhjempi, mutta sinulla ei ole voimia tehdä mitään asioiden muuttamiseksi. Oletko tosiaan sitä mieltä, että voit elää loppuelämäsi tyytyen tylsään ja tyhjään arkeen, kuten sitä kuvaat? Tietenkin on hyvin henkilökohtainen asia, miten itse kukin elämäänsä elää ja mitä kaikkea tarvitsee ollakseen onnellinen.

Totta on myös vanha sanonta, että onni löytyy pienistä asioista eikä aina tarvitse tehdä suuria muutoksia ollakseen onnellinen. Joskus taas ihminen joutuu tekemään vaikeitakin valintoja saadakseen elämänsä tasapainoon: vanhasta on luovuttava ennen kuin uutta voi alkaa rakentaa.

On eräänlainen elämän paradoksi, että onni harvoin putoaa suoraan eteen ilman että itse tekisi mitään sen hyväksi. Toisaalta onni kätkeytyy nimenomaan siihen, mikä meillä on aivan nenämme edessä vaikka emme pysty sitä näkemään.
Kirjettäsi lukiessa mietin myös, kuinka masentunut mahdat olla. Masennus vie ilon elämästä, eikä ihminen pysty enää tuntemaan mielihyvää siitäkään, mikä ennen on tuottanut tyydytystä. Masentunut mieliala vaikuttaa aloitekykyyn ja siihen, että on vaikea tehdä päätöksiä ja ratkaisuja.

Toisaalta suuria ratkaisuja ei pitäisikään tehdä keskellä kriisiä; toisaalta taas ratkaisun tekeminen voi sysätä asioita eteenpäin. Psyykkisesti on hyvin rasittavaa jäädä roikkumaan pitkäksi aikaa epäselvään tilanteeseen. Se sitoo ja kuluttaa voimavaroja. Jossain vaiheessa kannattaa tehdä ratkaisu, sillä ihminen ei pääse elämässään eteenpäin ennen kuin tekee oman valintansa. Sen ei aina tarvitse merkitä eroa, vaan ratkaisu voi olla myös se, että pysytään yhdessä ja yritetään vielä selvittää asioita. Näinhän tekin olette jo tehneet.

Tönäisy eteenpäin

Olet taloudellisesti riippuvainen miehestäsi, mikä pitää sinut kiinni nykyisessä elämässä ja kenties estää sinua hakemasta eroa. Sinua huolettaa, miten pärjäisit lasten kanssa ilman toista huoltajaa. Mutta onko kyseessä pelkästään taloudellinen riippuvuus, vai onko kyseessä jotain syvempää? Raha-asiat yleensä järjestyvät, kunhan vain ihminen muuten pystyy irtautumaan toisesta.

Parisuhteeseen kuuluu luonnostaan tietty riippuvuus, mutta joskus se voi olla hyvin ahdistavaa ja sitovaa. Ero merkitsee aina tietynlaista itsenäistymistä ja uudenlaista vastuunottoa sekä itsestä että lapsista. Olet aivan oikeassa siinä, ettei vaikea parisuhde ole lapsillekaan paras mahdollinen malli heidän tulevaisuuttaan ajatellen. Täytyy silti muistaa myös se, ettei täydellistä parisuhdetta ole olemassakaan.

Kaipaat pientä tönäisyä eteenpäin, mutta mistä sellainen voisi löytyä? Onko sinulla ketään hyvää ystävää, jonka kanssa voisit puhua ja jakaa kokemuksia? Keneltä olet aikaisemmin saanut tukea ja apua vaikeissa tilanteissa? Yksin sinun ei kannata jäädä asioita miettimään, sillä usein tilanne vain pahenee ja masennus syvenee, kun asioita vatvoo yökaudet.

Vaikka yhteinen avunhakeminen ei olekaan tuottanut tulosta, voisit etsiä itsellesi oman terapeutin, jonka kanssa saisit eritellä omia tunteitasi ja pohtia, mitä loppujen lopuksi haluat elämältä ja parisuhteelta. Ja vaikka haaveilet nuoruudenrakkaudesta, sinun on hyvä muistaa, ettei ihaninkaan kumppani voi täyttää kaikkia tarpeita ja toiveita. Kukaan ei voi tehdä toista onnelliseksi, jos jokin muu elämässä tai omassa itsessä ahdistaa mieltä.
Kaikkea ei voi rakentaa toisen ihmisen varaan, vaan meillä jokaisella on vastuu ja oikeus itse rakentaa oma elämämme sellaiseksi kuin se kulloinkin on mahdollista.

Suosittelen sinulle ja muille aiheesta kiinnostuneille luettavaksi Kaarina Määtän teoksia Kestävä parisuhde ja Avioeron tuska ja helpotus.

Psykologi Teija Jokipii

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Terveellä verensokeriarvot eivät suuresti vaihtele. Liian korkea verensokeri merkitsee diabetesta, mutta mistä liian matala arvo kertoo?

HYPOGLYKEMIASSA

verensokeripitoisuus laskee liian alas. Tällöin veren glukoositaso on yleensä alle neljä millimoolia litrassa.

Terveellä ihmisellä verensokeritaso on taidokkaasti säädelty, mutta diabeetikolla verensokeri voi laskea liikaa, jos pistää liikaa insuliinia, harrastaa rankkaa liikuntaa tai syö liian vähän hiilihydraatteja suhteessa insuliinimääriin. Hypoglykemia voi kehittyä jo muutamassa minuutissa.

HYPERGLYKEMIASSA

verensokeri pomppaa liian ylös. Näin voi tapahtua aterian jälkeen, mutta myös stressi nostaa verensokeria.

Korkeasta verensokerista vihjaavat väsymys, janon tunne, suun kuivuminen ja virtsaamistarpeen lisääntyminen.

Hyperglykemia voi johtaa kehon happamoitumiseen eli ketoasidoosiin. Tällöin hengityksessä on asetonin haju.

REAKTIIVISESTA HYPOGLYKEMIASTA

puhutaan, kun verensokeri syömisen jälkeen hyppää ylös ja sitten putoaa nopeasti. Olo tulee levottomaksi ja ärtyneeksi, jopa näköhäiriöitä ja sekavuutta saattaa ilmetä.

Herkkyys reaktiiviseen hypoglykemiaan on yksilöllistä terveillä ihmisillä.

SOKERIHEMOGLOBIINI

eli HbA1c-arvo kertoo siitä, kuinka paljon glukoosia on tarttunut veren punasolujen hemoglobiiniin.

Korkea sokerihemoglobiinin arvo nostaa vaaraa sairastua diabeteksen lisäsairauksiin, kuten sydän- ja verisuonitauteihin sekä munuaisten vajaatoimintaan, sillä verensokerilla on taipumus ”ripustautua” myös muihin kehon valkuaisaineisiin.

INSULIINISOKKI

tulee, jos verensokeri on pitkään ollut vaarallisen alhainen insuliinipistoksen seurauksena. Ihminen menettää silloin tajuntansa ja hänet pitää toimittaa välittömästi sairaalaan. Tajuttomalle ei saa laittaa suuhun mitään.

Ensiapuna voidaan käyttää pistoksensa annettavaa glukagonia, insuliinin vastavaikuttajaa, joka vapauttaa maksan verensokerivarastoja.

Asiantuntija: Johan Eriksson, professori, Helsingin yliopisto.

Artikkeli jatkuu alapuolella
Milloin verensokeri on normaali?
Terveys
Milloin verensokeri on normaali?
Vierailija

Mistä on kyse, kun verensokeri heittelee?

Verensokerin heittelystä pääsee eroon vähähiilihydraattisella dieetillä. Sopii hyvin myös sekä 1- että 2-tyypin diabeetikoille. Tieteellinen tutkimusaineito on kiistaton, vaikka ne suomessa uutisoinnista sensuroidaankin. On lisäksi hyvä muistaa, että maksa kyllä tuottaa loput elimistön mahdollisesti tarvitsemasta glukoosista ja diabeetikoilla hypot johtuvat aina liiasta lääkityksestä, ei liian vähäisestä hiilihydraatin syömisestä.
Lue kommentti
Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Olen lopettanut hormoniehkäisyvalmisteen pari kuukautta sitten, ja minulle on tullut rajuja mielialavaihteluita päivittäin. Saan todella herkästi raivokohtauksia. Voiko tämä edelleen johtua pillereiden lopettamisesta vai onko taustalla jotakin muuta?

Hyvin haitallisia oireita ehkäisypillereiden lopettamisesta ilmenee harvoin. Osa kokee kuitenkin harmillisia oireita, kuten kierron epäsäännöllisyyttä sekä muutoksia ihossa. Keho totuttelee uuteen hormonaaliseen tilanteeseen. Ehkäisypillerin käytön aikana hormonaalinen tilanne on tasainen, kun munarakkulan kasvu ja ovulaatio ovat estyneet. Pillerissä olevat hormonit korvaavat kehon omaa hormonituotantoa. Kun niiden käyttö lopetetaan, oma hormonitoiminta käynnistyy, mikä voi aiheuttaa erilaisia tuntemuksia.

Pillerin lopetuksen jälkeen oma kuukautiskierto käynnistyy, yleensä samanlaisena kuin ennen ehkäisyvalmisteen käyttöä. Yleisiä oireita kiertojen
käynnistyessä ovat muun muassa rintojen arkuus ja mielialanvaihtelu kierron vaiheiden mukaan. Myös hiustenlähtö tai karvan kasvun lisääntyminen voi liittyä ehkäisypillerien lopettamiseen, jos näihin oireisiin on ollut taipumusta ennen ehkäisyvalmisteen käyttöä.

Tavallisesti keho tottuu pian uuteen tilanteeseen. Ihan heti hormonaalisen lääkityksen lopettamisen seurauksena elimistön hormonitasot voivat olla hetken hyvinkin matalat, ennen kuin munasarjan oma tuotanto lähtee jälleen käyntiin. Matalat ja sen jälkeen tavallista enemmän vaihtelevat hormonitasot voivat aiheuttaa mielialanvaihteluita ja esimerkiksi päänsärkyjä.

Kysyjä ei kerro, ovatko vuodot käynnistyneet normaalisti. Jos oma kuukautiskierto ei palaudu normaaliksi kuuden kuukauden kuluessa pillereiden lopetuksesta, kannattaa hakeutua lääkärin vastaanotolle.
 

Aila Tiitinen
naistentautien erikoislääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.