Olen 20-vuotias tyttö. Oireita ja ongelmia löytyy, ja netissä surffailtuani olen löytänyt mahdolliset diagnoosit oireilleni. Olen hieman pakkoneuroottinen, fobiakin taitaa olla, ja kärsin aika ajoin neuroottisesta depressiosta. Estynyt persoonallisuus myös selittänee joitain asioita. Oli sinänsä helpottavaa löytää nimet häiriöille ja huomata, että ne ovat todellisia sairauksia eikä vain esimerkiksi laiskuutta tai saamattomuutta.

En jostain syystä anna itselleni lupaa lapsenomaisesti innostua jostain tai aidosti tehdä jotain. Minä vain ”olen”. Haluaisin tehdä jos jotain mutten kuitenkaan siihen kykene. Ristiriitaisuus masentaa, kun ei pysty sellaiseen johon haluaisi. Tiedän ongelmistani, ja asiat pyörivät päässäni, mutta en pysty sanomaan niitä. Tiedän avomieheni haluavan minun kertovan ajatuksistani ja mitä tunnen, mutta en pysty. Menen ihan lukkoon ja alan itkeä (naama tosin melkein peruslukemilla), sitten hävettää kun taas kävi sama juttu.

Itken kun tiedän, että minun odotetaan kertovan tunteista tai mitä todella ajattelen. Tiedän etten siihen pysty. Kuuluukohan tämä puhumattomuus joihinkin mainittuihin ongelmiin, vai olisikohan se jokin erillinen? Helpottaisi, jos senkin saisi nimettyä.

Kirjeesi sai minut pohtimaan kahta asiaa: Toisaalta tunne-elämään liittyviä ilmiöitä ja vaikeuksia, joita kuvaat itselläsi olevan. Toinen puolestaan liittyy nykyiseen diagnoosikäytäntöön, olethan itsekin tehnyt itsellesi jo useita diagnooseja. Kaikkia inhimillisiä ilmiöitä ei kuitenkaan voi kuvata pelkkien diagnoosien avulla. Pelkkä diagnoosi ei kuitenkaan kerro juuri mitään ihmisestä itsestään eikä se riitä kuvaamaan ainutkertaista persoonallisuutta. Olemme aina jotain aivan muuta ja paljon enemmän kuin pelkkä diagnoosi.

Mikä on vaivan nimi

Tarkka tautiluokitus liittyy myös niin sanottuun medikalisaatioon eli ajattelutapaan, jossa ihmisen kokemuksia tarkastellaan ja pyritään hoitamaan lääketieteellisesti. Tällöin monista inhimillisistä ilmiöistä tulee sairauksia, jotka pitää hoitaa pois.

Usein avuksi tarjotaan lääkkeitä, joiden kulutus onkin lisääntynyt huomattavasti viime vuosikymmeninä. Diagnooseja toki tarvitaan, ja varsinkin ruumiillisella puolella oikean taudinmääritys on tärkeää, jotta asia osattaisiin hoitaa mahdollisimman hyvin. Myös varsinaisten psyykkisten sairauksien diagnostiikkaa auttaa löytämään osuvan hoidon. Se myös helpottaa ahdistavaa epätietoisuutta, jos ei tiedä, mikä oikein vaivaa ja mistä oireet johtuvat.

Ahdistus kuuluu elämään

Sairauteen kuuluu väistämättä myös kärsimys, mutta kaikki kärsimys ei kuitenkaan ole sairautta. Ei liene järkevää edes kuvitella, että kaikki kipu, tuska, ahdistus ja paha olo voidaan määritellä lääketieteen piiriin kuuluvaksi sairaudeksi. Elämä tuo jokaisen eteen vastoinkäymisiä, joiden edessä on haavoittuvainen ja avuton. Kaikkea elämän ahdistusta ei voi hoitaa, eikä tarvitsekaan hoitaa heti pois. Me nykyisen tietoyhteiskunnan ihmiset olemme tottuneet siihen, että kaikki pitäisi olla hallittavissa ja nopeasti hoidettavissa. Sen takia olemmekin aika avuttomia elämän vastoinkäymisten edessä.

Tällä en suinkaan halua vähätellä yksittäisen ihmisen kokemaa kärsimystä, mikä joskus voi luoda sietämättömän tilanteen ja ajaa ihmisen oman jaksamisen äärirajoille. Monet jäävät myös liian yksin oman kärsimyksensä kanssa koska eivät löydä sopivaa ulospääsytietä omasta ahdingostaan.

Ehkä sinäkin kärsit tästä samasta yksinäisyydestä monen muun kohtalotoverin kanssa. Usein vasta asian jakaminen ja itseä ja toisia erottavan muurin ylittäminen helpottaa ahdistusta.

Kaikki eivät puhu tunteista

Kerrot kirjeessäsi vaikeudestasi ilmaista ja kertoa omista tunteistasi muille. Jopa läheisessä ihmissuhteessa tämä tuntuu olevan sinulle ylivoimaisen vaikeaa.

Kirjoitat ettei sinulla ole edes sanoja tunteille, vaikka niitä sisälläsi liikkuukin. Tällaista vaikeutta tai peräti kyvyttömyyttä kuvata omia tunteitaan sanoilla nimitetään aleksitymiaksi, mikä tulee kreikan kielestä ja suomennettuna tarkoittaa ”ei sanoja tunteille”.  Tällainen piirre on suomalaisilla varsin yleinen, joidenkin arvioiden mukaan naisista kymmenen prosenttia ja miehistä 17 prosenttia kärsii vaivasta. Sinulla on siis tuhansia kohtalotovereita!

Kaikki eivät kärsi asiasta samalla tavalla, toiset eivät ehkä edes tiedosta koko asiaa. Aleksitymia ei ole mikään varsinainen sairaus vaan osa persoonallista tyyliä.

Suomalaiseen kulttuuriin on pitkään kuulunut tietty pidättyvyys, ja itseään harkitsevasti ilmaisevaa on pidetty luotettavana ihmisenä. Viime aikoina meidänkin kulttuurimme on jonkin verran muuttunut niin että nuorin sukupolvi on jo oppinut ilmaisemaan itseään rohkeammin.

Tunnetaitojen alkeet opitaan omassa lapsuudenperheessä, ja riippuu paljolti perheestä, minkälaiset valmiudet elämää varten saa. Miten tunteita omassa lapsuudenkodissa ilmaistiin ja käsiteltiin, mitkä tunteet olivat sallittuja, mitkä kiellettyjä? Kuinka avoimesti asioista siellä puhuttiin?

Mitä pahan olon takana?

Psyykkinen työ tapahtuu ajatuksissa, käsitteiden ja mielikuvien avulla. Tätä työtä tehdäkseen ihminen tarvitsee kielelliset vastineet erilaisille tunteille ja mielentiloille. Kielen oppiminen ja käsitteiden omaksuminen auttaa häntä saamaan asioita hallintaansa ja sitä kautta tekemään niiden vaatimaa psyykkistä työtä.

Jos ihmisellä ei ole sanoja, millä kertoa tunteistaan, hänen on vaikea tehdä tätä psyykkistä työtä omien kokemusten jäsentämiseksi. Tällöin vaihtoehdoiksi voi jäädä vain ”hyvä olo” ja ”paha olo”. Ainoaksi keinoksi saattaakin jäädä vain torjua tämä paha pois mielestään. Tämän voi tehdä esimerkiksi kieltämällä, pakenemalla, unohtamalla tai turvautumalla alkoholiin. Ennen kuin voi käsitellä pahaa oloaan, on tiedettävä, mistä on kysymys ja mitä kaikkea pahan olon aikaa saava asia omassa mielessä herättää.

Kehokin kertoo tunteista

Tunteet ovat kuitenkin paljon enemmän kuin pelkät sanat, jotka vain ohuesti kuvaavat sitä, mitä ihmisen mielessä milloinkin tapahtuu. Tunteet tunnetaan koko kehossa, ja erilaiset tunteet virittävätkin meissä erilaisia fysiologisia reaktioita.
Voisiko sinua auttaa oman psyykkisen työn alkuun se, että opettelisit kuuntelemaan itseäsi ja tunnistamaan kehosi reaktioita eri tilanteissa ? Vasta tämän jälkeen voisit miettiä, mistä tunteesta mahtoikaan olla kysymys, ja etsiä näin uusia sanoja. On hyvä myös muistaa, etteivät tunteet synny tyhjästä, vaan niillä on oma syntyhistoriansa ja myös jokin viesti meille.

Vieraallekin saa puhua

Elämän vaihtelevat tilanteet ja varsinkin sosiaalinen kanssakäyminen toisten kanssa herättävät meissä monenlaisia tunteita. Aina nämä tunteet eivät ole helppoja tai miellyttäviä vaan usein myös hankalia, ahdistavia tai jopa pelottavia.

Kerrot että sinun on vaikea ilmaista ja kertoa tunteistasi jopa omalle avomiehellesi. Kirjeestäsi saa sen kuvan että hän haluaa ymmärtää ja tukea sinua tässäkin asiassa. Sinun itsesi on kuitenkin vaikea avautua ja paljastaa itseäsi.
Omien herkkien puolien näyttäminen on mahdollista vain luottamuksellisessa ihmissuhteessa ja ympäristössä, jonka ihminen kokee tarpeeksi turvalliseksi. Vaikka kyseessä onkin läheinen ihmissuhde, se ei aina tee asiaa helpommaksi. Joskus voi olla helpompaa puhua vaikeista asioista vieraalle ihmiselle.

Toisaalta jos haluaa päästä lähelle toista, myös itseään on avattava ja paljastettava. Meillä jokaisella on kuitenkin myös oma salattu alueemme, jota emme halua paljastaa muille.

Uskalla riisua suojavarustuksia

Yleensä ihminen oppii säätelemään läheisyyden ja etäisyyden määrää omissa ihmissuhteissaan. Jos toivomme ihmissuhteen kehittyvän syvällisemmälle tasolle, se tarkoittaa sitä, että joudumme riisumaan ”suojavarustuksiamme”.
Jotkut ihmiset päästämme lähemmäksi kuin toiset, toisaalta läheistenkin ihmisten kanssa tunnemme joskus suurempaa läheisyyttä, toisinaan taas etäisyyttä. Joskus taas läheisyys sinänsä voi olla pelottavaa. Voisiko näin olla sinunkin kohdallasi?

Jos ihminen joutuu elämään koko ajan suojautuen ja peläten, hän menettää samalla mahdollisuuden kokea suurta läheisyyttä toisen kanssa. Tämä johtaa usein erillisyyden ja ulkopuolisuuden kokemukseen, mikä pitkään jatkuessaan altistaa myös masennukselle.

Joskus tie ulos perusyksinäisyydestä on pitkä ja haastava mutta ei mahdoton kuljettavaksi. Ihminen on onneksi varustettu sellaisilla ominaisuuksilla, että hän pystyy oppimaan uusia taitoja ja selviytymään vaikeistakin asioista.

Avautumaan voi opetella

Meillä kaikilla on samanlaisia inhimillisiä perustunteita, joita tunnemme erilaisissa tilanteissa. Usein ihminen pelkää aivan turhaan omia tunteitaan. Ehkä hän kokee itsensä avuttomaksi voimakkaiden tunteiden edessä ja pelkää jopa menettävänsä kokonaan kontrollin, jos uskaltautuu tuntemaan. Mutta tunteet voivat olla paitsi rikkaus, myös voimavara elämän eteemme tuomissa haasteissa.

Kuvaat kirjeessäsi tilanteista, joissa sinua alkaa itkettää ja jälkeenpäin hävettää. Koetko myös epäonnistuneesi tilanteessa?

Toivon että voisit suhtautua itseesi armollisemmin ja antaa itsellesi luvan opetella pikkuhiljaa tunnistamaan omia tunteitasi ja ilmaisemaan niitä vapaammin.

Tähänkin vaivaan on mahdollisuus saada apua. Eri tahot järjestävät kursseja, joissa harjoitellaan tunne- ja vuorovaikutustaitoja. Voisit hyötyä myös taideterapiasta tai psykodraamasta, missä tärkeintä ei olekaan asioiden sanottaminen vaan niiden ilmaiseminen muulla tavoin.

Voit kokeilla myös kirjoittamista, eli etsiä sanoja kynän ja paperin avulla, se on usein helpompaa kuin kertoa niistä suoraan toiselle ihmiselle. Pelkkä paperi ei tuomitse eikä syytä, ei pilkkaa eikä väheksy.

Suosittelen sinulle ja muille. joita tämä aihe koskettaa luettavaksi Juhani Mattila: Ujoudesta, yksinäisyydestä, Tara Bennet-Goleman: Tunteiden alkemia ja Daniel Goleman: Tunneäly.

Psykologi Teija Jokipii

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.