Olen 27-vuotias kolmen lapsen äiti. Oireeni alkoivat kolmannen lapseni synnyttyä kaksi vuotta sitten. Minulle alkoi tulla mielikuvia, että olen keskellä Afrikkaa ja kuvittelen juoksevani henkeni edestä lasteni kanssa karkuun leijonia. Tunne on aito, ja ”herään” tavallaan pakottamaan itseni, että se on jotain ”unta”. Minulla on muitakin tällaisia pelkotiloja, ja ne voivat tulla missä vain. Pääsin hetkeksi eroon niistä, mutta nyt olen alkanut epäilemään, että kuulen myös ääniä.
Ajan liikenteessä ja tunnen, kuinka kaikki katsovat minua vihaisesti ja tööttäilevät, vaikka kukaan ei ole töötännyt. Kysyin asiaa kerran kaveriltani, kun hän oli kyydissä. Töissä tuntuu, että kaikki puhuvat minusta pahaa selän takana ja katsovat oudosti. Välillä tulee hirveä häpeän tunne, että olen ylipäätään tullut töihin: mitä minä oikein kuvittelen itsestäni, enhän osaa mitään. Järjellä tiedän, että olen käynyt alan koulutukset hyvillä arvosanoilla ja saanut palkankorotuksen.
Nämä ajatukset kiusaavat minua niin, että joinakin päivinä tunnen, että nyt en selviä. Haen sairauslomaa flunssaan, ja taas mielikuvat pääsevät valloilleen. Lääkäriin en mene, sillä en halua ongelmia. Jos puhuisin näistä, lääkäri ihmettelisi, kuinka pärjään lasteni kanssa. Hoidan lapseni hyvin. He ovat päivähoidossa, ja sieltä on tullut vain hyvää palautetta. Mutta kuinka hoitaisin itseäni?
Lapsen syntymä on tapahtuma, johon liitetään yleensä vain myönteisiä mielikuvia. Onnellisuuden sädekehä on kuitenkin myytti, jonka takia monet tuntevat paineita täydellisestä onnistumisesta äitinä ja toisaalta syyllisyyttä siitä, kun kaikki ei mene niin kuin pitäisi.
Äidiksi tuleminen ja äitinä oleminen ei aina ole pelkästään hymyä ja onnea, vaan siihen saattaa liittyä myös itkua ja masennusta. Ensimmäinen lapsi saa aikaan melkoisen muutosprosessin naisen elämässä. Sen lisäksi, että naisen keho muuttuu radikaalisti, myös hänen käsityksensä itsestään muuttuu. Lapsen tulo muuttaa myös parisuhdetta sekä perheen rooli- ja työnjakoa.
Yleinen baby blues
Kirjoitat sairastaneesi synnytysmasennusta nuorimman lapsen syntymän jälkeen, mistä on nyt kaksi vuotta. Oliko se vain lievää baby bluesia vai varsinaista masennusta? Kun kysyt, onko syytä huoleen, vastaus riippuu siitä kuinka vakavasta tilasta on kysymys.
Arvioidaan että 50–80 prosenttia vastasynnyttäneistä äideistä kokee voimakasta mielialanvaihtelua ja alavireisyyttä. Tätä synnytyksen jälkeistä herkistymistä kutsutaan myös baby bluesiksi. Sen oireita ovat epävarmuus, itkuisuus, ahdistuneisuus, unettomuus sekä pelko omasta ja lapsen terveydestä. Oireet johtuvat hormonitasapainon muutoksista, väsymyksestä ja jännityksen purkautumisesta.
Usein unohdetaan, että tila on luonnollinen ja tarkoituksenmukainen, sillä se auttaa äitiä sopeutumaan uuteen elämäntilanteeseen ja ohjaa häntä vastaamaan vauvan tarpeisiin parhaalla mahdollisella tavalla. Baby blues on yleensä lievää ja menee ohi itsestään, kun väsymys hellittää ja hormonitasapaino normalisoituu. Usein läheisten ymmärtävä tuki riittää, eikä lääkehoitoa tai pitempää terapiaa tarvita.
Synnytysmasennus
Joskus baby bluesista voi kehittyä myös vakavampi masennustila. Varsinaista masennusta kokee eri arvioiden mukaan 10–25 prosenttia äideistä. Masennus alkaa tavallisimman noin kuukauden kuluttua synnytyksestä mutta joskus paljon myöhemmin, vasta vuoden kuluttua. Sen oireisiin kuuluvat muun muassa voimakas väsymys ja uupuneisuus, aloitekyvyttömyys ja päättämättömyys, univaikeudet sekä paniikin ja ahdistuksen tunteet.
Äidillä on voimakkaita pelkoja ja pakkoajatuksia: hän saattaa pelätä että lapselle tapahtuu jotain pahaa tai että hän itse tekee tälle jotain. Tavallista on myös ylihuolehtivuus lapsesta tai lapsen menettämisen pelko sekä riittämättömyyden tunteet ja epävarmuus siitä, osaako hoitaa lasta oikein.
Monet miettivät rakkauden kokemista: rakastaako itse lasta tarpeeksi ja rakastaako lapsi häntä. Tosiasiassa vain pieni osa äideistä kokee heti syvää rakkautta vastasyntynyttä kohtaa. Rakkaus vaatii aikaa kypsyäkseen ja kasvaakseen.
Pahimmillaan tilaan liittyy kuolemanajatuksia. Vaikka puhutaankin synnytysmasennuksesta, on syytä muistuttaa että masennus voi alkaa jo ennen synnytystä ja joskus se saattaa kestää pitkäänkin, jopa vuosia. Yleensä äiti tarvitsee asiantuntevaa apua selviytyäkseen masennuksesta.
Se mitä kerrot kirjeessäsi viittaa siihen, että oireesi ovat uusiutuneet. Tilanteesi vaikuttaa myös siltä, että siihen kannattaa hakea apua. Mistä silloin kaksi vuotta sitten sait apua ja voisitko ajatella ottavasi yhteyttä samaan tahoon?
Totta vai kuvitelmaa?
Vakavin synnytyksen jälkeinen psyykkinen oireyhtymä on niin sanottu lapsivuodepsykoosi. Se on kuitenkin harvinainen, sillä vain 0,1–0,2 prosenttia synnyttäjistä sairastuu siihen. Oireena, kuten muissakin psykooseissa, on todellisuudentajun häiriintyminen. Psykoosissa ihminen menettää realiteettien hallinnan, hän voi olla sekava ja harhainen, joskus yliaktiivinen, toisinaan taas täydellisen passiivinen. Tällöin tarvitaan aina ammattiapua ja yleensä myös sairaalahoitoa.
Lapsivuodepsykoosi saattaa uusiutua vuoden tai parin päästä, mutta ennuste on kuitenkin hyvä, sillä suurin osa sairastuneista paranee täysin.
Mistä pelot tulevat?
Joskus synnyttäminen ja äidiksi tulo voi aktivoida hyvin varhaisia kokemuksia, ja nostaa pintaan vaikeitakin tunnemuistoja, jotka nainen on tähän asti pystynyt torjumaan mielestään. Samoin voi joutua kohtaamaan omaan äitisuhteeseen liittyviä käsittelemättömiä asioita. Masentuneilla äideillä on usein vaikeuksia parisuhteessaan, eivätkä he koe saavansa tarpeeksi tukea mieheltään. Yksinäisyyden tunteet ovat yleisiä. Myös raskauden sujumisella ja synnytyskokemuksella saattaa olla yhteys masennukseen. Tunnistatko sinä mitään näistä asioista omalla kohdallasi?
Sinulla on monenlaisia pelkotiloja, jotka voivat tulla missä vain. Kerrot hyvin elävistä mielikuvista joissa pakenet lasten kanssa henkesi edestä. Pelot, että lapsille tapahtuu jotain pahaa, ovat aika tavallisia. Omat pelkosi ovat unenomaisia, ja pääset niistä pakottamalla itsesi ajattelemaan, että ne ovat vain unta.
Huolestuneisuuteen liittyy jatkuva ympäristön tarkkailu ja varuillaan olo. Kyseessä on eräänlainen ylivireystila, missä äiti on kaikki aistit valppaina huomatakseen hälyttävät merkit. Varuillaanolo on alkujaan hyvin primitiivinen ja tarkoituksenmukainen reaktio, sillä onhan sen tarkoitus jälkeläisten suojelu ja eloonjäämisen varmistaminen.
Äiti voi heijastaa omat sisäiset yllykkeensä ulkoiseen ympäristöön ja sen takia kokea monenlaisia pelkoja. Jatkuva ympäristön tarkkailu on kuitenkin hyvin kuluttavaa, se myös vaikeuttaa rentoutumista ja nukahtamista. Riittävä lepo on kuitenkin olennaisen tärkeä asia jaksamisen kannalta.
Äänet vakava oire
Olet alkanut epäillä kuulevasi myös ääniä, mikä on yleensä oire jostain vakavammasta häiriöstä. Pelkäät myös että ihmiset ja työkaverisi puhuvat sinusta pahaa selkäsi takana. Tällaiset pelot ja epäluottamus toisia ihmisiä kohtaan liittyvät usein psyykkisen tasapainon järkkymiseen. Joudut välillä miettimään mikä on totta, mikä ei, ja tähän tarvitset apua muilta ihmisiltä, joilta joudut tarkistamaan asioiden todenperäisyyttä.
Sinulla on myös arvottomuudentunteita, ja epäilet omia kykyjäsi. Olet selvinnyt tähän asti töissä jotenkin ja hakenut välillä sairauslomaa eri syillä. Sairausloma ei kuitenkaan ei auta, sillä kun olet kotona mielikuvat pääsevät taas valloilleen. Tähän asti olet pystynyt hallitsemaan itsesi ja ajatuksiasi, mutta kuinka kauan tämä voi jatkua?
Oletko puhunut näistä asioista kenellekään? Tietääkö miehesi tai joku muu läheisesi mitään peloistasi? Et halua kertoa asioistasi lääkärille, sillä pelkäät että se vaikuttaa siihen, miten kykyjäsi toimia lasten huoltajana arvioidaan. Monesti äidit kieltävät avun tarpeensa, koska pelkäävät masentuneisuuden myöntämisen olevan merkki huonosta äitiydestä. Mutta näinhän asia ei suinkaan aina ole. Sinäkin olet hoitanut lapset hyvin ja saanut siitä palautetta lastenhoidon ammattilaisilta.
Yksin ei tarvitse jaksaa
Hoidat lapsesi erittäin hyvin mutta mietit miten voisit hoitaa myös itseäsi. Synnytyksen jälkeisen masennuksen hoitaminen huolella on erittäin tärkeää sillä tämä elämänvaihe on hyvin merkityksellinen paitsi äidille itselleen myös lapselle ja koko perheelle.
Avunhakeminen onkin vastuunkantamista paitsi omasta hyvinvoinnista myös lapsista. Voit kertoa tilanteestasi ensin läheisillesi, sillä silloin heidän on helpompi ymmärtää sinua. Siten voit saada heiltä myös tarvitsemaasi apua ja tukea.
Monille myös vertaistuki on ollut tärkeää toipumisen kannalta. Pelkkä läheisten apu tai vertaistuki ei kuitenkaan aina riitä, ja sinäkin tarvitset asiantuntevaa ammattiapua.
Jos sinusta tuntuu vaikealta mennä yksin vastaanotolle, pyydä mukaan joku läheisistäsi. Keneen luotat niin paljon, että uskallat kertoa hänelle tuntemuksistasi?
Jos et uskalla kertoa asiasta suoraan lääkärille, voisitko puhua ensin terveydenhoitajan kanssa? Älä turhaan pelkää kertoa näistä asioista lääkärillekään, sillä hän on sinun puolellasi eikä suinkaan sinua vastaan. Kertomasi ei myöskään vahingoita lapsiasi vaan päinvastoin koituu heidänkin hyväkseen. Apua voit hakea myös terveyskeskuspsykologilta tai psykiatrian poliklinikasta.
Psykologi Teija Jokipii
Kysy asiantuntijalta
Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.
