Homoseksuaalisuus ja läheisyyden kaipuu?

Olen 50-vuotias homomies. Elän itsellistä elämää. Elämässäni ei ole ollut monia romansseja, jotain pientä kuitenkin. Nyt viisikymppisenä on alkanut tuntua että rakkaudellekin, fyysiselle läheisyydelle, ihmissuhteelle olisi aikaa ja tilaa. Fyysisyyden tarve ja läheisyys on alkanut tuntua tärkeältä. Olla toista lähellä ja tuntea toisen kosketus. Tuntuu että on jotenkin puolinaista ilman toista, kuin toinen puolisko minusta puuttuisi.

Kuitenkin kun ikääkin jo on, suhteen aloittaminen pelottaa. Osaanko rakastaa ja olla rakastettu. Osaanko antautua suhteelle ja antaa vastarakkautta? Enkä oikein tiedä miten tässä aloittaisikaan.

Kannattaako enää viisikymppisenä aloittaa ihmissuhdetta? Onkohan tämä vain sitä paljon puhuttua viidenkympin villitystä. Katselen ympärilleni enemmän siinä mielessä että olisikohan tuo minun tyyppiäni, tai tuntuuko tuo kaveri oikealta. Ikään kuin eläisin omaa myöhäisnuoruuttani.

En haikaile nuoruutta, se on mennyt. Haluaisin saada tälle toiselle elämänpuoliskolle iloa, läheisyyttä, rakkautta ja enemmän tarkoitustakin toisen ihmisen kanssa. En haluaisi jättää elämätöntä elämää jälkeeni.

Kirjeesi on hyvin koskettava ja kirjoitat kauniisti ihmisen ikuisesta kaipuusta toisen luo. Mistään muusta aiheesta ei olekaan kirjoitettu niin paljon runoja, tehty lauluja ja sävelletty balladeja kuin rakkaudesta. Tuo loppumaton kaipuu, tarve rakastaa ja tulla rakastetuksi on meille kaikille yhteinen riippumatta iästä, sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta. On myös hienoa että miehenä ja seksuaalisen vähemmistön edustajana rohkenet kirjoittaa niin avoimesti ja vilpittömästi aiheesta.

Vaikka elätkin itsellistä elämää, kaipaat rinnallesi toista. Koet, että elämä on puolinaista ilman läheistä ihmistä; nyt etsit sitä toista puoliskoa joka täydentäisi sinua ja saisi sinut tuntemaan itsesi kokonaiseksi. Tämä on ikiaikainen käsitys, että vasta tuo toinen tekee meistä kokonaisia. Ilman häntä harhailemme ikävissämme ja etsimme täydentäjäämme. Sinussakin on jo ihmissuhteiden aiheet sisälläsi. Tarvitset toista vain toteuttaaksesi nuo aihiot konkreettisesti.

Ihmisen minuus ei synny tyhjyydestä vaan tarvitsee muodostuakseen toista ihmistä. Ihminen kasvaa ihmiseksi suhteessa toiseen, elävässä vuorovaikutuksessa toiseen ihmiseen. Olen joskus sanonutkin, että ilman rakkautta ei ihminen voi ihmiseksi kasvaa. Varhaislapsuuden symbioosista ja elämän tärkeimmästä kiintymyssuhteesta jää myös kaipuu päästä joskus takaisin tuohon paratiisilliseen olotilaan, missä kaikki tarpeet voivat saada täyttymyksensä.

Ihon ikävä

Me ihmiset emme ole vain henkisiä olentoja, vaan meillä on myös fyysinen olemus. Myös kehomme kaipaa tyydytystä, mikä voi syntyä kosketuksen kautta. Parisuhteeseen kuuluu myös fyysinen läheisyys, jonka tarve ei suinkaan vähene iän myötä. Sinäkin podet ihon ikävää, jonka vain toisen läheisyys voi sammuttaa. Iho on suurin aistielimemme, ja kosketuksen kautta välittyy usein paljon syvempiä tunteita kuin pelkkien sanojen.

Toisen kosketus voi tilanteesta riippuen joskus lohduttaa ja rauhoittaa, toisinaan taas kiihottaa ja tuottaa mielihyvää. Ylipäätään lievittää yksinäisyyttä. Hellyys onkin usein sanottamatonta ja välittyy.

Aikaisemmin elämäsi on ollut täynnä jotain muuta, ja monella elämä täyttyykin työstä, harrastuksista ja erilaisten velvollisuuksien hoitamisesta. Tämä kaikki voi riittää aikansa ja tuottaa tyydytystä, mutta jossain vaiheessa elämä alkaakin tuntua tyhjältä. Monelle tämä tapahtuu juuri keski-iässä: se mikä ennen on täyttänyt elämän menettääkin merkitystään.

Ajattelet että toinen ihminen rinnallasi voisi antaa sinulle enemmän tarkoitusta elämään. Kenties näin onkin, kukin löytää elämäntarkoituksen itselle tärkeistä asioista, mutta kukaan ei voi suoraan tätä tarkoitusta toiselle antaa.

Minä ja sinä rinnakkain

En usko että sinun kohdallasi on kysymys 50-villityksestä, tuskinpa edes miettisit saati kirjoittaisit aiheesta jos olisit vain villiintynyt. Kirjeesi perusteella vaikuttaa että pohdit syvällisesti asioita ja kaipaat myös ihmissuhteelta syvempää kohtaamista: kaipaat pysyvyyttä ja jatkuvuutta, mikä luo perusturvallisuutta elämään.

Onko rakkaus ja rakastaminen erilaista vanhempana? Jotkut jotka ovat rakastuneet kypsällä iällä, sanovat ettei rakkauden ensihuuma muutu. Rakkaus sen sijaan muuttaa muotoaan kun yhdessä eletään vuosia ja pitkässä suhteessa jopa vuosikymmeniä.

Rakastumiseen liittyy usein paitsi suuri hurmio ja tunne yhteenkuuluvuudesta, jopa yhteensulautuminen tuohon toiseen. Alkuvaiheessa tuo toinen täyttää kaiken, hän on jatkuvasti ajatuksissa eikä erossa voi olla hetkeäkään. ”Olet ilma jota hengitän” laulussakin sanotaan. Minän rajat katoavat ja eräällä tavalla minä katoaa sinään.

Tässä symbioosissa ei kuitenkaan voi elää kovin pitkään, vaan ennen pitkää jompikumpi ja lopulta molemmat alkavat kaivata enemmän omaa tilaa. Tämän ei tarvitse suinkaan merkitä rakkauden loppua, vaan siirtymistä uuteen vaiheeseen missä molemmat voivat olla oma itsensä niin että sinä ja minä voivat elää rinnakkain.

Paratiisi ja varjojen maa

Koet epävarmuutta ja pelkoa suhteessa rakkaussuhteen aloittamiseen. En tiedä millaisen prosessin olet käynyt läpi suhteessa omaan homoseksuaalisuuteesi. Kirjeesi perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että itse olet seksuaalisuutesi kanssa tasapainossa eikä epävarmuutesi liitykään siihen. Epäilet osaatko rakastaa ja olla rakastettu.

On luonnollista että rakkauteen ja uuteen suhteeseen liittyy epävarmuutta ja pelkojakin. Alkuvaiheessa ei voi olla varma tuleeko suhteesta mitään pysyvää, ja kasvaako siitä koskaan rakkautta, joka kestää myös vastoinkäymiset. Usein alkuun liittyy myös pelko siitä hyväksyykö tuo toinen minut sellaisena kuin olen, epätäydellisenä ja vajavaisena. Tämän takia toiseen yritetään joskus tehdä vaikutus salaamalla omia heikkouksia ja olemalla jotain muuta kuin oikeasti on.

Rakastumisen hurmio saa ihmisen kukoistamaan ja uhkumaan elämänvoimaa. Runollisesti voisi sanoa, että rakkaus nostaa meidät siiville ja opettaa lentämään. Rakkaus voi saada meidät näyttämään parhaimmat puolemme, mutta se paljastaa myös ikävimmät puolet.

Haaste rakkaudelle onkin, miten pystyy sietämään paitsi omia myös toisen heikkouksia. Aito rakkaus opettaa meidät hyväksymään epätäydellisyyden niin itsessä kuin toisessa. Parisuhde liikuttaa itsessä olevia syvyyksiä niin paljon, että sieltä voi paljastua yllättäviäkin puolia, joita ei haluaisi edes tiedostaa itsessään.

Kun elää yksin voi aina kuvitella olevansa kelpo ihminen, mutta parisuhde paljastaa meille myös pimeän puolemme. Se saattaa myös repiä auki vanhat haavat. Itse asiassa vasta silloin, kun ihminen kokee että häntä rakastetaan ehdoitta hän uskaltaa katsoa omia haavojaan. Hienointa ja samalla haastavinta rakkaudessa onkin se että yhdessä voi päästä paitsi paratiisiin myös joutua käymään varjojen maassa.

Omavoimaisuudesta eroon

Mietit että osaatko antautua toisen varaan. Sen näet vasta sitten kun elät toisen kanssa pitempään. Rakkaus tarjoaakin meille mahdollisuuden hetkittäin antautua toisen varaan lepäämään.

Toisen varaan ei kuitenkaan voi jäädä elämään, vaan aikuisina joudumme ottamaan itse vastuun elämästämme. Toivottavaa olisi että voisimme vuoron perään levätä toistemme varassa kuitenkaan takertumatta liikaa toiseen ja tukahduttamatta rakkautta.

Moni nykyihminen pelkää antautumista toisen varaan ja irtipäästämistä omasta kontrollista. Joku voi kuvitella olevansa niin omavoimainen ettei edes tarvitse muita ihmisiä. Joku puolestaan haluaa pitää kaikki langat aina omissa käsissään halliten sitä mitä tapahtuu. Kaikkea elämässä ei kuitenkaan voi koskaan hallita, ja rakkaus taitaa kuulua juuri näihin asioihin.

Altistu rakkaudelle

Kysyt miten osaisit ja uskaltaisit aloittaa rakkaussuhteen, ja monen muun tavoin pelkäät epäonnistumista. Kukapa haluaisi suhteen päättyvän heti alkuunsa, useimmat toivovat edelleen saavansa elää rakastamansa ihmisen kanssa mahdollisimman pitkään.

Elämä on kuitenkin täynnä riskejä eikä mitään voi saada jos ei uskalla ottaa ja katsoa mitä tapahtuu. Olet varmaan jo sen verran kokenut, että tiedät, ettei mihin vain kannata heittäytyä. Toisaalta rakkaushan juuri kutsuu meitä heittäytymään, päästämään irti järkeilystä. Jos tietäisimme, mitä meillä on edessämme, uskaltaisimmeko tehdä yhtään mitään?
Epäilet kannattaako sinun iässäsi viisikymppisenä enää aloittaa mitään ihmissuhdetta. Itse ajattelen, ettei näissä asioissa ole yläikärajaa, vaan ihminen voi rakastua ja rakastaa vielä paljon sinua vanhempanakin.

Onko mitään muuta mitä ihminen voisi vanhana katua kuin se, ettei ole koskaan rakastanut? Ehkä pahinta onkin se elämätön elämä, mikä voi saada ihmisen katkeroitumaan. Tällainen ihminen syyttää helposti muita siitä, ettei ole uskaltanut toteuttaa omia unelmiaan.

Kuten itse sanot, sinulla on toinen puolisko elämättä. Et suinkaan ole vielä menettänyt mitään, vaan sinulla on täydet mahdollisuudet rakastaa ja olla rakastettu. Sinun täytyy vain antaa rakkaudelle tilaisuus asettumalla sille alttiiksi. Se vaatii sinulta sitä että uskallat katsoa avoimin mielin toista silmiin ja että rohkenet paljastaa hänelle todelliset kasvosi. Muista että rakkaus hyväksyy myös epävarmuuden ja epätäydellisyyden. Toivon elämääsi tästä eteenpäin iloa, lämpöä ja rakkautta!

Kirjavinkkejä: Itkonen Juha, Anna minun rakastaa enemmän; Miettinen Jukka (toim.), Miesten kesken – miesten välinen rakkaus maailmankirjallisuuden valossa; Oz Amos, Meri on sama; Saukkonen Ari, Aristelematta – homomiehen elämästä; Stålström Olli & Sievers Kai (toim.), Rakkauden monet kasvot.

Psykologi Teija Jokipii