
Onko eturauhasen liikakasvun aiheuttamaan virtsaputken ahtautumaan olemassa samantyyppistä hoitoa kuin sydänverisuonten ahtautuman hoidossa, eli virtsaputkeen työnnettäisiin holkki, joka pitää putken avoinna. Onko tällainen hoitomuoto mahdollinen ja onko tällaista kehitteillä?
Kysyjällä on mainio ajatus, joka on toki tullut eturauhasen liikakasvusta kärsiviä potilaita hoitavien urologienkin mieleen. Onhan elimistön putkien auki pitämiseksi onnistuttu ”holkkeja” (stenttejä) asettamaan miehen virtsaputkea hankalampiinkin paikkoihin, kuten juuri sydämen sepelvaltimoihin ja myös muihin ahtautuneisiin valtimoihin.
Elimistöön asetettavien stenttien ongelmana on niiden auki pysyminen. Elävä kudos kun pyrkii koteloimaan vieraat esineet ja kasvattavat niiden ympärille kudosta, joka voi lopulta tukkia putken. Verisuonissa stentit voivat lisäksi kerätä hyytymiä. Sepelvaltimoiden stenteissä käytetään erityisiä lääkeaineita estämään tukkeutumista ja lisäksi pallolaajennetut potilaat saavat veren hyytymistä heikentävää hoitoa.
Valitettavasti virtsaputken limakalvo on erittäin tehokkaasti uusiutuvaa eikä virtsaputkeen asennettujen stenttien auki pysymisen ongelmaa ole onnistuttu ratkaisemaan. Stenttejä tai metallispiraaleja kyllä käytetään mutta vain lyhytaikaisena hoitona, esimerkiksi täydellisen virtsaummen tilapäisessä hoidossa muuta hoitoa odotellessa tai mikäli potilaan huono kunto ei salli vaativampia toimenpiteitä. Yleisin ja tehokkain hoito eturauhasen liikakasvuun, milloin lääkehoito ei riitä, on eturauhasen höyläysleikkaus.
Osmo Saarelma
yleislääketieteen erikoislääkäri
Kysy asiantuntijalta
Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.
Kokemuksia eturauhasen liikakasvun lääkehoidosta. Neljä vuotta... Vähitellen katosi libido, katosi cupido. Hävisi erektio ja ejakulaatio. Penis pieni ja kylmä. Valkoinen kuin tärinäsairautta potevan metsurin peukalo. Sydämen toiminnassa vaikeuksia. Turvotusta alaraajoissa, voimattomuutta. Rakon tyhjentyminen parani jonkin verran. Puoli vuotta olen nyt ollut ilman moisia lääkkeitä; vähitellen tuntuu elimistö palautuvan kuntoon. Kuinkahan paljon on miehiä, jotka kuvittelevat noiden sivuvaikutusten olevan normaaleja Ikääntyvän ilmiöitä. Nyt 75 - vuotiaana, hyväkuntoisena miehenä pärjäilen siinä kuin nuoremmatkin. No, en nyt tietenkään aivan, mutta...
Miksi ei kiinnitetä enemmän huomiota noiden troppien sivuvaikutuksiin, vaan hoidetaan niitä lääkearsenaalia lisäämällä. Minäkin sain rytmihäiriölääkettä, verenkiertoa parantavaa, mielialaa kohentavaa...Nyt en tarvitse mitään varsinaisia lääkkeitä! Vielä virtaa rakko tyhjäksi kohtuullista vauhtia.