Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Moni haluaa parannella ulkonäköään vähän enemmän kuin mitä kosmetologi voi tehdä. Selvitimme, mistä kevyessä kauneuskirugiassa on kyse.

Kuminaamoiksi kasvonsa kiristäneet julkkikset eivät enää anna todellista kuvaa kauneusklinikkojen asiakaskunnasta. Todennäköisesti operaatiossa on käynyt naapurin tavallisen näköinen nainen tai viereisen konttorin mies, joka tänään vaikutti vähän viimeviikkoista virkeämmältä.

Yksittäisten juonteiden lisäksi huomiota kiinnitetään ihon napakkuuteen ja tasaiseen sävyyn. Näin siksi, että vuosia sitten runsaasti aurinkoa ottaneiden asiakkaiden kasvoilla valovauriot näkyvät tummina pigmenttimuutoksina ja ihon velttoutena.

Kiinnostusta herättävät myös veitsettömät ”kauneusleikkaukset”, joista ei jää arpia.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

— Nyt halutaan mieluummin rasvansiirto tai hionta kuin kasvojenkohotus, kertoo plastiikkakirurgian ja kirurgian erikoislääkäri Hilkka Peltoniemi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mutta olipa kauneusoperaatio mikä tahansa, toive on yleensä sama.

— Minulta kysytään jatkuvasti, että eiväthän muut tule huomaamaan, että jotakin on tehty, Hilkka Peltoniemi sanoo.

Esteettisten hoitojen buumi on nyt valtava ja toimenpiteet on tehty houkutteleviksi: niitä mainostetaan nopeudella ja helppoudella. Useimmat

vaativat korkeintaan parin päivän toipumisajan, jos sitäkään.

Kalliidenkaan hoitojen tulokset eivät kuitenkaan ole pysyviä ja niitä on uusittava, jos vaikutusten haluaa kestävän.

Toimenpiteisiin sisältyy myös riskejä. Tekijöiden sekä heidän käyttämiensä aineiden ja laitteiden taso vaihtelee, ja pahimmillaan ulkonäön parannus­yritys voi johtaa pysyviin vaurioihin tai hengenvaaralliseen allergiseen reaktioon. Tekijän taustoja kannattaakin tutkia huolella ja perehtyä hoitoihin ennen kuin antaa kasvonsa tai kehonsa jonkun käsiin.

 

Termit selväksi

Esteettiset hoidot Yleis­käsite injektio-, laite- ja kuorintahoidoille. Joissakin paikoissa näitä kutsutaan nimellä kevytkirurgiset toimenpiteet, vaikka hoidot eivät ole kirurgisia.

Pistos- eli injektiohoidot Ihon alle pistetään joko juonteita täyttäviä aineita, esimerkiksi hyaluronihappoa tai kasvolihasten toiminnan lamauttavaa botuliinitoksiinia.

Plastiikkakirurgia Jaetaan kahteen: Esteettisessä plastiikkakirurgiassa korjataan normaaliksi katsottavia muotovirheitä ja iän tuomia muutoksia terveillä ihmisillä. Yksityiseen terveydenhuoltoon keskittynyttä alaa kutsutaan myös kosmeettiseksi tai kauneuskirurgiaksi.

Rekonstruktiivisen plastiikka­kirurgian tarkoitus on palauttaa ruumiinmuoto ja -osien toiminta mahdollisimman normaaliksi sairauden, vamman tai kehitys­häiriön jäljiltä. Nämä korjaukset tehdään julkisessa terveydenhuollossa sekä yksityisellä puolella.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla