Soittaminen on helppoa ja yksinkertaista. Eikö? Vaikeissa asioissa ja ihmissuhteissa puhelin muuttuu möröksi. Ahdistaa vastata. Hirvittää soittaa.

Äiti soittaa, sydän hakkaa... Onko taas jokin katastrofi päällä... En halua tietää!

Emme aina ilahdu, kun puhelin soi. Emmekä aina vastaa. Tai siirrämme hankalaa puhelua ja annamme asian kalvaa mieltä.

On ymmärrettävää ahdistua puhelimesta, jos ex-puoliso vainoaa, velkoja perää saataviaan, omainen makaa heikkona sairaalassa tai vakavan sairauden tutkimustuloksista ilmoitetaan.

– Jos soittaminen tai puhelimeen vastaaminen pelottaa, taustalla on aina jotain muuta pelottavaa tai ahdistavaa, psykologi Teemu Ollikainen sanoo.

Puhelin ei ole ongelman alkusyy vaan ehkä sosiaalinen epävarmuus. Tai psyykkistä kuormaa on kertynyt liikaa.

– Usein vaikeudet ovat ihmissuhteissa. Ne näyttäytyvät, kun pitäisi soittaa tälle ihmiselle tai vastata hänen puheluunsa, Ollikainen sanoo.

Olet minulle olemassa

Puhelin on mitä kätevin väline hoitaa ja vaalia suhteita omaisiin ja ystäviin, jotka ovat matkan päässä. Soittamalla muistutamme itsestämme ja kerromme toiselle, että hän on tärkeä. Rupattelemme niitä näitä, teemme treffejä, kutsumme kylään, suunnittelemme yhteistä. Vahvistamme suhdettamme.

– Puhelimella on helppo ottaa yhteyttä, mutta yhtä helppo on olla ottamatta, Teemu Ollikainen toteaa.

Jos haluamme vältellä ahdistavaa kontaktia, emme soita tai emme vastaa. Silloin ei tarvitse kuulla huonoja uutisia, kiusallisia kysymyksiä tai rasittavia pyyntöjä. Ei tarvitse kokea omaa epävarmuutta tai epämukavia tunteita kuten vihaa, surua ja pettymystä, joita kokemuksesta osaamme odottaa.

– Jos ongelma on pieni, sitä voi olla ajattelematta. Välttelemällä ei kuitenkaan pääse eroon todellisista ongelmista, Teemu Ollikainen sanoo.

Stressaavassa työ- tai elämäntilanteessa puhelin edustaa vaatimuksia: taas minulta vaaditaan jotain liikaa.

Puhelin häiritsee ketä tahansa, kun tärkeä työ on kesken. Puhelin keskeyttää aina jotain. Sen voi sulkea tai laittaa äänettömälle, mutta yhtä kaikki: yhteydenotoista jää jälki, joka vaatii ottamaan kantaa.

En halua tyrkyttäytyä

Hiljainen ja arka sanoo, että häntä pelottavat lähes kaikki puhelut, jos hän on se, joka soittaa ja pyytää, tarjoaa tai ehdottaa toiselle ihmiselle jotain. Hänestä tuntuu, että hän tyrkyttää itseään. Epävarmuutta aiheuttaa, miten toinen suhtautuu hänen soittoonsa.

– Puhelimessa ei voi nähdä toisen sanattomia viestejä, ilmeitä ja eleitä, joita luemme toisistamme kaikessa keskustelussa. Kasvokkain jutellessa voi varmistua siitä, tuleeko ymmärretyksi, Teemu Ollikainen sanoo.

Myös masentunut ihminen saattaa pelätä, että hänet ymmärretään väärin tai torjutaan. Soittaminen voi tuntua ylivoimaiselta.

Se joka pelkää hylkäämistä, ei halua soittaa sellaiselle, joka on aina kiireinen. Henkilö, joka haluaa aina olla saavutettavissa, ei pidä koskaan puhelinta kiinni. Hänen kohdallaan psykologi puhuu erillisyyden vaikeudesta.

Lankapuhelimen aikaan tiesimme, että henkilö on kotona, kun hän vastasi puhelimeen. Kännykän kantajasta ei voi tietää, missä se kulkee: kaupan kassalla, kylvyssä vai kampaajalla. Sekin lisää epävarmuutta siitä, miten puhelu vastaanotetaan.

Teemu Ollikainen pohtii, että lankapuhelimen aikaan tunteitakin pidäteltiin ja seulottiin pidemmän aikaa. Kännykkä houkuttelee vuodattamaan tunteet piittaamatta toisen tilanteesta.

Kammoksi asti

Soittamisen tai puhelimeen vastaamisen pelko voi kehittyä fobiaksi, hallitsemattomaksi, järjettömäksi peloksi, kuten hämähäkit, koirat, ahtaat paikat tai bakteerit.

– Fobioille on tyypillistä, että ne kohdistuvat johonkin tarkasti rajattuun. Kun pelkää hämähäkkejä, ei tarvitse pelätä kaikkea mahdollista elämässä, Teemu Ollikainen sanoo.

Hänen mukaansa puhelinkammo on yleisempää kuin luullaankaan. Se pysyy piilossa, kuten monet muutkin fobiat, koska sitä hävetään.

– Puhelinfobiasta on kyse, jos soittaminen tai puhelimeen vastaaminen koskee kaikkia puheluita. Syy pelkoon ja ahdistukseen tulee muualta, puhelin antaa pelolle muodon, Ollikainen sanoo.

Puhelinpelko haittaa elämää monin tavoin. Asioiden hoito monimutkaistuu tai jää hunningolle, ihmissuhteet häviävät.

Fobioiden hoitoon käytetään samoja hyviksi havaittuja psykoterapian keinoja kuin ahdistuksen hoitamiseen.  

– Erityisesti kiinnostaa, esiintyykö ongelmaa tietyn ihmisen suhteen tai tietyissä tilanteissa. Samalla pyritään muodostamaan kuva siitä, mitkä ajattelutavat, tunteet, motiivit ja pelot ovat tälle ihmiselle ominaisia, Ollikainen sanoo.

Hoidon jatkuessa mennään yhä syvemmälle pelon sisältöihin: Mistä tämä pelko muistuttaa? Onko henkilö joskus aiemmin kokenut vastaavaa? Yhdistyykö ongelma muihin ratkaisemattomiin ristiriitoihin?

Hoidossa psykoterapeutti voi keskittyä haitallisiin uskomuksiin tai automaattisiin ajatuksiin, joita puhelimessa puhuminen herättää. Tai voidaan käsitellä vaikeita kokemuksia ihmissuhteissa, jotka ovat synnyttäneet pelkoa.

– Selittämättömään pelkoon liittyy aina jotain, mitä ihminen ei itse näe, Teemu Ollikainen sanoo.

Lue lisää: Pelko paloiksi ja pinoon

”Tyttäreni elämässä tapahtuu säännöllisesti jokin katastrofi. Kun puhelin soi, alan pelolla ounastella, että taas hän on vaikeuksissa: menettänyt työnsä, vammautunut, sairaalassa, velkaantunut, pahoinpidelty, ryypännyt... Itse siirrän soittamista, koska en haluaisi kuulla huonoja uutisia. Soitan, kun paine käy sietämättömäksi. Jos hän ei vastaa puhelimeen, totean, että arvasinhan minä: huonosti ovat taas asiat. Tunnen kuitenkin huojennusta siitä, että olen ainakin soittanut.” OILI, 59

Psykologi vastaa: Voimattomuuden ja avuttomuuden tunne kuormittaa raskaasti silloin, kun läheisellä menee huonosti, eikä voi auttaa.

On hyvä, jos jaksat säilyttää kontaktin. Hänen puolestaan et voi kuitenkaan parantua, eikä sinun tarvitse olla sosiaalityöntekijä, terapeutti tai lainatoimisto.

Ihminen, jonka elämä on epävakaata, tarvitsee sitä, että hänen elämässään on vakaita ihmisiä, jotka eivät ole manipuloitavissa ja jotka eivät katoa hänen elämästään, vaikka hän kiroaisi heidät pois elämästään. Pidä kontaktia yllä, mutta tee se oman jaksamisesi mukaan ja rajoistasi huolehtien. Huolehdi myös ihmissuhteista, joista iloitset ja saat voimaa.

Psykoterapia tai yksittäiset käynnit mielenterveysalan ammattilaisella voivat olla tärkeänä lisänä.

Vierailija

Ahdistaa vastata, hirvittää soittaa - mikä puhelimessa pelottaa?

Tunnistan itseni! Puhelimen vastaamista vältän viimeiseen asti. Soittaminen myös vaikeaa, koska en vaan uskalla, kun luulen että vastaanottaja ei halua puhua minulle! Ei ole tullut soitettua oikein kenellekään, koska luulen, että he kaikki ovat jo minut hylänneet. Ja aina kun puhelin soi, minua alkaa ahidsttaa kysymys, kuka siellä nyt taas soittelee. En muutenkaan tykkää puhumisesta, koska mua alkaa ahdistaa helposti se, että mitä vastaanottaja miettii sanoistani ja luulen että he myös puhuvat...
Lue kommentti
Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.
Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

Olen 15-vuotias tyttö, jolle alkoi tulla outoja oireita reilu kuukausi sitten. Ymmärsin heti, että tämä ei ole normaalia. En pysty keskittymään kunnolla oikein mihinkään, kun minun pitää sulkea kaappeja, harjata hiuksia, lukea samaa, katsoa tiettyyn paikkaan ja paljon muuta. En haluaisi kertoa vanhemmilleni, häpeän ja haluaisin yrittää päästä näistä irti omin voimin. Tuntuu, että oireet hallitsevat elämääni ja että kohta räjähdän. Mitä voin tehdä?

Kuvaamiesi oireiden perusteella kärsit pakko-oireisesta häiriölle tyypillisistä oireista. Pakko-oireinen häiriö ilmenee pakonomaisina ajatusmalleina tai toimintoina, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä oletetulta uhkalta.

Monilla nuorilla ilmenee ajoittain tällaisia pakonomaisia ajatuksia tai toimintoja, mutta häiriöksi ne muodostuvat, kun niihin menee runsaasti aikaa tai ne häiritsevät elämää. Pakko-oireinen häiriö on yleinen, sillä ainakin 2-3 % ihmisistä kärsii siitä. Oireilun alku liittyy usein ahdistavaan tai stressaavaan elämäntilanteeseen.

Etenkin lieväasteisina pakkoajatuksia tai -toimintoja voidaan vähentää itsehoito-ohjelmilla. Esimerkiksi HUSin ylläpitämiltä nettisivuilta mielenterveystalo.fi löytyy pakko-oireiden omahoito-ohjelma. Voit tutustua mielenterveystalon tarjontaan tästä.

Myös Edna Foan ja Reid Wilsonin opas Kerrasta poikki - vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista voi auttaa.

Itsehoito-ohjelmissa hyödynnetään samoja periaatteita kuin pakko-oireisen häiriön käyttäytymisterapiassa tai kognitiivisessa terapiassa. Jos itsehoito-ohjelma ei auta, on viisasta kääntyä joko pakko-oireiden psykoterapiaan perehtyneen psykologin tai psykiatrin puoleen. Hankalampia pakko-oireita voidaan lievittää myös serotoninergisillä masennuslääkkeillä.
 

Matti Huttunen
psykiatri, psykoterapeutti

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Näetkö itsessäsi paljon hyvää – vai paljon virheitä? Itsetunto vahvistuu, kun kääntää katseen tietoisesti omiin vahvuuksiin ja heittäytyy epämukavuusalueelle.

1. Listaa hyvät ja huonot puolesi – ja lue ääneen

Terve itsetunto on kuin vaaka, jossa omat hyvät ja huonot puolet ovat tasapainossa. Onnistumisia ei tarvitse ylikorostaa, mutta myös vähemmän mairittelevat piirteet kestävät päivänvaloa.

Psykoterapeutti Maarit Lassander neuvoo listaamaan omat vahvuudet ja heikkoudet paperille: yhtä paljon molempia. Aina, kun mieleen nousee uusi kielteinen piirre, vastapainoksi pitää kirjata yksi hyvä puoli: Jätän projektit usein puolitiehen enkä jaksa keskittyä, mutta toisaalta olen helposti innostuva ja osaan innostaa muita.

Jos ei ole tottunut ajattelemaan itsestään hyvää, voi kysyä mielipidettä läheiseltä: mitkä kolme asiaa minussa ovat rakastettavimpia? Myös vanhoja kohteliaisuuksia kannattaa kirjata.

– Huomion kääntäminen vahvuuksiin tietoisesti auttaa. Kyse on ennen kaikkea siitä, mihin kiinnittää huomiota, Maarit Lassander sanoo.

Valmista listaa hän neuvoo lukemaan ääneen, mielellään joka päivä.

2. Selvitä arvosi

Onnellisimmat eivät yritä taipua muiden muottiin vaan rakentavat itse oman elämänsä tärkeysjärjestyksen. Jos minäkuva on hatara, omat ja muiden tarpeet sotkeentuvat herkästi toisiinsa. Ydinarvojensa pohtimiseen kannattaa käyttää aikaa. Mistä haaveilen tai inspiroidun?

Millaiset ihmiset, ajanvietteet ja paikat tekevät minut onnelliseksi?

Avuksi voi ottaa paperin, jossa on kolme saraketta. Ensimmäiseen kirjataan erilaisia arvoja, kuten perhe, ystävyys ja terveys. Toiseen sarakkeeseen merkitään jokaisen arvon tärkeys itselle asteikolla yhdestä kymmeneen. Kolmanteen sarakkeeseen tulee samalla asteikolla oma arvio siitä, kuinka tyytyväinen tällä hetkellä on tuohon osa-alueeseen omassa elämässään. Jos kakkos- ja kolmossarakkeen välillä on ristiriitoja, niihin on hyvä kiinnittää erityishuomiota.

– Seuraava askel on pohtia, miten oma toiminta edistää arvojen toteutumista. Jos esimerkiksi todella perhekeskeinen ihminen viettää kaiken aikansa töissä, siinä on ristiriita, Maarit Lassander toteaa.

Arvojen pohtimisen kautta vertailun ja suorittamisen tarve vähenee, kun päämäärät kirkastuvat.

3. Lepää hetki

Vaaditko itseltäsi aina kymppiä vai riittääkö välillä seiska? Suorituskeskeinen itsetunto uuvuttaa, sillä se kaipaa loputtomasti pönkittämistä. Jos itsearvostus on kokonaan kiinni onnistumisista, pienikin moka kasvaa mielessä suhteettomaksi.

Jokaiseen päivään kannattaa mahduttaa ainakin yksi lepohetki suorittamisesta. Se voi olla mitä tahansa rentouttavaa tekemistä, kuten meditointia tai kahvihetki ystävän kanssa. Oleellista on pyrkiä tietoisesti eroon itsekritiikistä. Silloin mieli saa tilaa pohtia, millaisista asioista oikeasti nauttii.

– Vaativa persoona asettaa itselleen usein mittareita, jotka tulevat ulkopuolelta. Silloin voi menettää kosketuksen siihen, mikä juuri minulle tekee elämästä hyvän, Maarit Lassander sanoo.

Hän muistuttaa, että suorittaminen ei itsessään ole pahasta. Muutoksen paikka on silloin, kun suorittaminen estää elämästä täydesti.

4. Hyppää uuteen

Olemme ahkeria liimailemaan otsaamme nimilappuja: olen harkitsematon, temperamenttinen, tuppisuu. Usein määritelmät tulevat ulkopuolelta. Herkkä saattaa painaa yhden kommentin mieleensä vuosikymmeniksi.

Toisinaan omia uskomuksia on hyvä koetella tekemällä jotain täysin niiden vastaisesti. Varaa siis laulutunti, vaikka uskot laulavasi nuotin vierestä tai ota puheenvuoro, vaikka olet yleensä se hiljaisin. Epämukavuusalueelle heittäytyminen on parhaita keinoja itsearvostuksen rakentamiseen. Kun löytää itsestään uusia puolia ja taitoja, minäkuva vahvistuu vähä vähältä.

Isoimman pelon kimppuun ei kannata hypätä lämmittelemättä. Siirry helposta vaikeampaan aina sitä mukaa, kun rohkeus kasvaa.

– Heittäytyminen vaatii uteliasta asennetta. Ole avoin uudelle, jotta voit muodostaa myönteisiä kokemuksia itsestäsi, Lassander sanoo.

5. Uskalla pyytää muilta apua

Kun liukastut talvikeleillä ja tuntematon tarjoaa kättään, tukeudutko apuun vai kieltäydytkö lähes loukkaantuneena? Häpeilyllä on kulttuurinen perusta.

– Suomalainen mieluummin puree hampaat yhteen ja kärsii kuin kertoo omasta hädästään. Tämä on onneksi muuttumassa. Meillä kasvaa uusi sukupolvi, joka jakaa enemmän ja avoimemmin.

Pyynnön pukeminen kysymykseksi voi auttaa: Osaatko neuvoa, miten minun pitäisi edetä? Avun pyytäminen ei tarkoita uhriksi heittäytymistä, heikkoutta tai epäonnistumista.

– Pikemminkin päinvastoin. Vaatii hyvää itsetuntoa pyytää apua ja tunnustaa, ettei osaa tai jaksa

yksin. Mitä enemmän kontaktia uskallamme ottaa toisiin, sitä helpommaksi elämämme muuttuu, Lassander sanoo.

6. Ymmärrä tunteitasi – ja päästä niistä irti

Millaisissa tilanteissa riittämättömyyden tunne pulpahtaa esiin? Töissä, ystävien kanssa, harrastuksissa? Päiväkirjan pitäminen omista tunteista auttaa ymmärtämään, mistä vaativuus on peräisin.

–Jos kokee, ettei saa ystäväpiirissä hyväksyntää, voi tuntea itsensä epäonnistuneeksi. Myös yksinäisyyden tunteet vaikuttavat, samoin lapsuudessa hylkäämiskokemukset tai toisaalta ylisuojelu. Herkille ja temperamenttisille voi kehittyä heikko itsetunto ilman vaikeita kokemuksiakin, sillä he reagoivat ympäristön vaatimuksiin muita voimakkaammin, Maarit Lassander sanoo.

Menneisyyden ymmärtäminen auttaa, mutta tarkoitus ei ole jäädä vellomaan vanhaan. Ennemminkin tavoitteena on vapauttava oivallus: Olen nyt aikuinen ja uudessa elämäntilanteessa. Miksen siis luopuisi vanhoista ajatusmalleista?

–Jos sivuuttaa vaikeat tunteet vuodesta toiseen, alkaa helposti vain vaatia itseltään enemmän ja enemmän. Tunteiden kohtaaminen auttaa hyväksymään ne ja päästämään niistä irti.

Asiantuntija: Maarit Lassander, psykoterapeutti, psykologi, Suomen Mielenterveysseura.