Jos sait sairaalassa huonoa kohtelua tai vaivasi hoidettiin väärin, älä vaikene. Hoitovirheestä tai vahingosta on aina oikeus valittaa.

Ihmisten on vaikea mieltää, että kaikkea ei korvata. Terveydenhuollossa on aina riskinsä. Jokaisella potilaalla on myös oikeus laadultaan hyvään hoitoon ja kohteluun. Aina näin ei tapahdu.

Jos epäilet joutuneesi virheen tai vahingon kohteeksi, ota yhteys hoitaneeseen sairaalaan tai terveyskeskukseen.

Hoitoon tai hoitotulokseen tyytymättömän potilaan on parasta keskustella ensin hoitavan lääkärin kanssa. Jos asia ei selviä, sairaalan johtajalle voi tehdä kirjallisen muistutuksen.

Jos epäilee hoito- tai menettelytapavirhettä, kannattaa tehdä ilmoitus Potilasvakuutuskeskukseen. Jos mikään muu ei tunnu auttavan, on yksi keino vielä jäljellä: kantelu valvovalle viranomaiselle.

Neuvoa valitusreitin valintaan voi kysyä hoitopaikan potilasasiamieheltä.

– Potilasasiamiehen tehtävä on antaa tietoa potilaan oikeuksista, neuvoa ja avustaa tarvittaessa jatkotoimenpiteissä. Potilasasiamiehen yhteystiedot saa hoitopaikan neuvonnasta tai internetsivuilta, opastaa ylilääkäri Matti Heino Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvirasta.

Muistutus johtajalle

Potilas kokee, että lääkäri on ollut ylimielinen ja töykeä. Mitä tehdä?

Ensimmäiseksi potilaan kannattaa neuvotella hoitavan henkilön kanssa. Usein kyseessä on potilaan ja hoitohenkilökunnan välinen väärinkäsitys, joka saadaan selvitettyä keskustelemalla. Myös kyseisen organisaation potilasasiamies voi neuvoa.

Kansankielisesti puhutaan usein hoitovirheistä, vaikka kyseessä ei välttämättä olisikaan hoitohenkilökunnan virheellinen menettely. Siksi olisikin parempi käyttää termiä hoitohaitta. Se pitää sisällään kaikki potilaan kokemat negatiiviset seuraukset ja tuntemukset.

Hoitoon tai kohteluun tyytymätön potilas voi tehdä potilaslain mukaisen muistutuksen. Muistutus tehdään hoitopaikan johtajalle kirjallisena. Johtaja pyytää selvityksen hoitoon osallistuneilta henkilöiltä, ja potilas saa kirjallisen vastauksen niin pian kuin mahdollista.

Kirjallisen vastauksen saaminen kestää yleensä viikosta kuukauteen.

– Suosittelemme aina, että asia selvitetään siinä yksikössä, jossa potilas on hoitoa saanut, neuvoo HUSin ja HYKSin potilasasiamies Elina Lohva.

Tarkasta tietosi

Potilaalla on oikeus tarkastaa omat potilasasiakirjatietonsa pyytämällä kopiot potilaskertomuksesta sekä oikeus vaatia virheellisten tietojen korjaamista.

– Asiakirjoihin perehtyminen voi ehkäistä monta virhettä ja vahinkoa, muistuttaa Lohva.

Jos epäilee asiattoman ihmisen päässeen katsomaan salassa pidettäviä potilastietojaan, kyse on salassapitovelvollisuuden rikkomisesta.

Yleensä asian voi selvittää, sillä tietojärjestelmän muistiin jää merkintä henkilöistä, jotka ovat lukeneet potilaskertomusta.

Kaikkea ei korvata

Potilas epäilee, että murtuman hoidossa kontrollien välit olivat liian pitkiä ja käsi ehti siksi luutua virheasentoon. Mitä tehdä?

Suomessa on voimassa potilasvahinkolaki. Se tarkoittaa sitä, että potilas voi hakea korvausta hänelle tapahtuneesta henkilövahingosta Potilasvakuutuskeskukselta. Lisätietoa saa potilasasiamieheltä.

Suurin osa korvatuista vahingoista on hoitovahinkoja. Niiden lisäksi korvataan esimerkiksi infektiovahinkoja, tapaturmavahinkoja ja lääkkeen toimittamisvahinkoja.

Korvausta ei siis voi saada pelkästä mielipahasta tai ajanhukasta.

Yleisimmät korvattavat potilasvahingot ovat sattuneet raajamurtumien leikkausten ja muun hoidon yhteydessä sekä polven ja lonkan tekonivelleikkauksissa. Potilasvakuutuskeskus korvaa vain noin kolmanneksen ilmoitetuista vahingoista.

Hoidon huono lopputulos ei välttämättä tarkoita korvattavaa potilasvahinkoa, jos lääketieteellisesti perusteltu hoito on asianmukaisesti toteutettu.

– Joskus ihmisten on vaikea mieltää, että kaikkea ei korvata. Terveydenhuollossa on aina riskinsä. Oleellista on pohtia, olisiko tilanteessa voitu toimia toisin ja olisiko vahinko siten voitu välttää, selventää Potilasvakuutuskeskuksen korvauspäällikkö Reima Palonen.

Potilaan valitusmahdollisuudet koskevat myös yksityisessä terveydenhuollon yksikössä annettua hoitoa. Yksityisen lääkärin tai hammaslääkärin palvelun voi saattaa myös Kuluttajariitalautakunnan käsiteltäviksi.

Harvoin lakitupaan

Suomen potilasvahinkolaki on kansainvälisesti varsin ainutlaatuinen, koska sen tarkoitus ei ole osoitella syyllisiä hoitovirheen tapahduttua.

Potilasvakuutusjärjestelmän ja potilasasiamiesten takia suomalainen terveydenhuolto työllistää harvinaisen vähän lakimiehiä. Potilaiden ja lääkärien ristiriitoja ei yleensä ratkota lakituvissa Amerikan-malliin.

Potilasvakuutuskeskuksesta saatu päätös on potilasasiamies Elina Lohvan mukaan monelle psyykkisesti tärkeä.

– Myönteinen päätös on helpotus potilaan kokeman vaivan ja tuskan jälkeen, vaikka raha ei korvaa kipua.

Kirjoita kokemuksistasi

Erityisen tärkeää on pitää kaikki maksetut laskut ja kuitit tallessa. Lisäksi potilas voi kirjoittaa ylös kuvauksen siitä, miten hän on oman sairauden jatkoseuraamukset kokenut ja miten koettu vahinko on vaikeuttanut jokapäiväistä elämää.

Tietoja voidaan tarvita myöhemmin, jos vahinko katsotaan korvattavaksi.

– Mahdollisista vammoista kannattaa ottaa myös valokuvia, joihin on merkitty tarkat päivämäärät ja kellonajat, neuvoo Elina Lohva.

Kantelu viime kädessä

Potilas teki hoidostaan muistutuksen sairaalan johtajalle. Potilaan mielestä muistutuksesta saatu vastaus ei selventänyt tapahtunutta. Mitä tehdä?

Jos muistutuksesta saatu vastaus ei tyydytä tai asia ei selviä, voi potilas tai omainen tehdä kantelun. Kirje tai internetistä tulostettava lomake lähetetään joko sosiaali- ja terveysalaa valvovaan Valviraan tai lääninhallitukseen.

Kantelun voi tehdä esimerkiksi viivästyneestä tai virheellisestä hoidosta tai potilaan saamasta kohtelusta.

Pääjako on seuraava: Kantelu tehdään Valviraan silloin, kun hoitovirhe-epäily koskee hoitovirheen takia menehtyneen tai vaikeasti vammautuneen potilaan hoitoa. Muut tapaukset hoitaa se lääninhallitus, jonka alueella hoito on tapahtunut.

Julkisen terveydenhuollon toiminnasta voi tehdä kantelun myös eduskunnan oikeusasiamiehelle tai oikeuskanslerille.

Kantelut lisääntyneet

Kanteluiden käsittelyaika Valvirassa oli edellisvuonna keskimäärin 14 kuukautta, joten kovin nopeaa vastausta ei kannata odottaa.

Valvira käsittelee kanteluista noin kolmanneksen, lääninhallitukset hoitavat loput. Kantelut ovat lisääntyneet viime vuosina.

Valviran Matti Heinon mukaan se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hoitovirheitä tapahtuisi aiempaa enemmän.

– Potilasasiamiehet ovat lisänneet ihmisten tietoisuutta omista oikeuksistaan, mikä on hyvä asia.
Myös potilasasiamiehet ovat tulleet potilaille helposti lähestyttäviksi.

Huomautus tai kehotus

Kantelusta saattaa seurata esimerkiksi huomautus, kehotus, kirjallinen varoitus, ammatinharjoittamisoikeuden rajoitus tai oikeuden poistaminen määräajaksi tai kokonaan.

Lääkärin saama huomautus saattaa tuntua potilaasta mitättömältä seuraamukselta kärsittyjen kipujen ja särkyjen jälkeen.

Kannattaa silti muistaa, että lääkärille pienikin huomautus saattaa olla vaikea kokemus.

– Ammatin harjoittamisen rajoittaminen vaatii selviä väärinkäytöksiä. Sellainen voisi olla esimerkiksi tapaus, jossa lääkäri olisi toiminut alkoholin tai huumausaineiden vaikutuksen alaisena, kuvailee Valviran Matti Heino.

Lisätietoa: www.valvira.fi (Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto), www.pvk.fi (Potilasvakuutuskeskus) ja www.laaninhallitus.fi (lääninhallitukset).

Muista oikeudet

  • Lain mukaan potilaalla on oikeus laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon. Hoito on järjestettävä vakaumusta ja yksityisyyttä kunnioittaen.
  • Potilaalle on annettava selvitys hänen terveydentilastaan, hoidon merkityksestä ja eri hoitovaihtoehdoista sekä niiden vaikutuksista.
  • Potilaalla on oikeus saada luettavaksi itseään koskevat potilasasiakirjat, kuten potilaskertomus.

Valitustiet

  1. Keskustele ensin hoitavan lääkärin kanssa. Kyse saattaa olla väärinymmärryksestä.
  2. Ota yhteys sairaalan tai terveyskeskuksen potilasasiamieheen. Hän neuvoo muistutuksen, kantelun tai potilasvahinkoilmoituksen laatimisessa.
  3. Tee muistutus hoitopaikan johtajalle kirjallisesti. Kysy yhteystiedot potilasasiamieheltä tai katso internetsivuilta. Muistutus käsitellään hoitopaikan hallinnossa.
  4. Jos haet korvausta esimerkiksi kivuista ja säryistä, tee vahinkoilmoitus Potilasvakuutuskeskukselle.
  5. Lääninhallitukselle voi tehdä kantelun, vaikka olisitkin jättänyt hoitopaikkaan muistutuksen tai tehnyt ilmoituksen Potilasvakuutuskeskukselle.
  6. Jos kyse on hoitovirheen takia menehtyneestä tai vakavasti vammautuneesta potilaasta, tee potilasvahinkoilmoitus ja kantelu Valviraan.

Termit selviksi

  • Hoitovirhe: Hoitohenkilökuntaan kuuluvan virheellinen menettely.
  • Hoitohaitta: Potilaalle hoidossa aiheutunut haitallinen seuraamus. Pitää sisällään kaikki potilaalle hoidon yhteydessä aiheutuneet negatiiviset seuraukset ja tuntemukset. Ei ole välttämättä virheen seurausta. Voi tarkoittaa myös mielipahaa.
  • Potilasvahinko: Terveyden- ja sairaanhoidon yhteydessä potilaalle aiheutunut potilasvahinkolain nojalla korvattava henkilövahinko.

Lue lisää leikkaukseen valmistautumisesta.

Vierailija

Apua, tapahtuiko hoitovirhe?

Miesystävälläni on käsi holtiton se heiluu kävellessä ja oikea olkapää on matalemmalla kuin vasen. Välillä tämä käsi nykii oudosti sekä pää siinä mukana että pitäisikö sitä käydä kuvauttamassa? Hän kävi lääkärillä mutta lääkäri määräsi vain fysikaalista hierontaa.
Lue kommentti
Anna-Stina Nykänen:

Olen aina ollut taitava vinoilemaan. Olen matkinut opettajia ja pomoja takana päin. En ole tyytynyt helppoihin haukkumanimiin, kuten höhlä, pönttö tai pimee. Olen mennyt pidemmälle.

Se vaatii tarkkanäköisyyttä. Kuin karikatyyrin piirtäminen.

Nyt olen alkanut käyttää tätä taitoa kehumiseen.

Ihminen kaipaa kannustusta ja ihailua. Mutta kehujen pitää olla tosia. Silloin kehut menevät ihon alle.

Vetelät kehut valuvat pitkin pintaa. Surkeimmat kehut ärsyttävät. Jos elämäntyönä on lastenhoito, pitää kehua hoitotyöstä, eikä säästötavoitteiden saavuttamisesta.

Kaikki voivat kehua. Seniori kehuu kokemuksella, juniori nuoruuden innolla. Myös pomoa voi kehua! Kerran kehuin pomoa tavasta, jolla hän otti alaisten esittämän rankan kritiikin vastaan: ei jäänyt kantamaan kaunaa, miettimään salaliittoja tai kostamaan. Ei ihminen nopeasti muutu, mutta jo heikkouksien myöntäminen ja yrittäminen on hienoa.

 

Lasten kehuminen on usein löysää ja laiskaa, persoonatonta ja sukupuolittunutta. Reipas poika, kiltti tyttö – ylimalkaista ja tarkoitushakuista, aikuista hyödyttävää.

Kehun lapset huolella. Mutta joskus sattuu kommelluksia. Kerran kehuin mieheni pojanpojan pomppuja, tosi hyvät reisilihakset! Pojan naama meni mutruun. ”Etkö tiedä, että minä olen poika, eikä meillä pojilla ole sellaisia”, hän sanoi.

En nauranut yhtään, opetin anatomiaa.

Kehun hänelle myös hänen vanhempiaan. Äidin kauriinsilmiä ja ajotaitoa. Isän uskomatonta tietomäärää ja tennarikokoelmaa. Syntyy kivoja keskusteluja.

Viimeksi puhuttiin pojanpojan ammatinvalinnasta. Hänestä ei tulekaan arkeologia: ”Ei mun maltti riitä.” Kehuin, että on hyvä tunnistaa oma luonteensa.

 

Ulkonäön kehuminen on vaikeaa. Eihän vain arvoteta ihmistä pelkän ulkonäön kautta? Tai pidetä seksiobjektina?

Pitää tavoitella samaa otetta kuin Jorma Uotisella Tanssii tähtien kanssa -ohjelman tuomaristossa. Että kehuu kuin ammattilaisen silmin toisen suoritusta. Aivan fantastinen asuvalinta, noi kengät hienona aksenttina tossa kokonaisuudessa. Silloin toinen on ulkonäkönsä subjekti. Huomioidaan hänen valintojaan, ei olemusta tai tyylin osoittamaa asemaa.

Varon silti. Kehuallergikot reagoivat ulkonäköä koskeviin kommenteihin rajusti.

 

Usein kehutaan vääristä asioista. Ylistämällä jopa alistetaan: miehiä kehutaan ruoanlaitosta kuin se olisi naisten hommaa.

Teinejä ei kehuta siitä, mikä heitä itseään kiinnostaa.

Entäs vanhukset! Äiti oli tyytyväinen, kun geriatrin lausunnossa luki, että hän on nuorekas ja virkeä. Sanoin, että sehän on selvä. Moni muu on hänen iässään ihan mölö, ilmeetön, passiivinen, epäluuloinen. En ole älynnyt, että äitiäkin pitäisi kehua.

Kehuminen liittyy ikään. Nuorempana tuli piruiltua, kun piti haastaa auktoriteetteja ja pitää show’ta yllä. Sitä jatkui ehkä – viisikymppiseksi.

Senioriteetti tuo tasa-arvoa. Voi kokea, että on annettavaa, sanoilla on merkitystä. Vaikka on nuortenkin sanomisilla iso arvo. Sitä ei vain silloin tajunnut.

 

Anna-Stina Nykänen on porvoolainen toimittaja, joka ihastelee arjen rumuutta.

Kuva Shutterstock

Kun lähellä tapahtuu kauheita, selviytyjä voi tuntea syyllisyyttä. Reaktio on luonnollinen keino yrittää pysyä järjissään. Syyllisyydestä on kuitenkin osattava päästää irti.

Mieti alla olevia kysymyksiä. Jos vastaat myöntävästi useampaan, tämä artikkeli on sinulle ja läheisillesi.

  • Onko joku lähipiiristäsi sairastunut vakavasti?
  • Oletko menettänyt yllättäen puolisosi, lapsesi tai muun läheisen?
  • Oletko ollut osallisena tai todistanut pahassa kolarissa?
  • Oletko kohdannut luonnononnettomuuden?
  • Onko sinulla tapana ajatella, että muiden vastoinkäymiset ovat sinun syytäsi?
  • Tunnetko olevasi vastuussa asioista, joihin muut sanovat, ettet olisi voinut vaikuttaa?
  • Ajatteletko, että et ansaitse hyvää, kun olet itse niin paha?
  • Onko sinusta tuntunut siltä kuin olisit vaarassa liueta pois olemassaolosta? Tai että maailma on menossa sirpaleiksi?
  • Onko sinun vaikea luottaa enää asioihin, joita ennen pidit itsestäänselvyyksinä?

Tuntuu järjenvastaiselta, että joku syyttää itseään läheisen kuolemasta, koska jäi itse henkiin – tai potee syyllisyyttä siitä, että itse selvisi auto-onnettomuudesta, kun muut vammautuivat. Psykologi ja kriisi- ja traumapsykoterapeutti Eija Palosaari näkee tällaista itsensä syyllistämistä jatkuvasti. Sen voi laukaista melkein mikä tahansa kriisi työpaikan menettämisestä parisuhteen kariutumiseen tai talon palamisesta tsunamiin.

– Silloin ihminen tuntee menettäneensä elämänsä hallinnan. Asiat tapahtuvat niin nopeasti, että vaikka älyllisesti tietää mitä on tapahtunut, tunteet eivät ehdi mukaan, Palosaari kuvailee.

Kun kaikki ympärillä menee pirstaleiksi, elämän ennustamattomuus tulee näkyväksi. Jos se tuntuu mahdottomalta hyväksyä, syyllisyydentunne voi olla ainoa keino palauttaa hallinnan tunne.

– Tilanteen kääntäminen mielessä niin, että onkin itse subjekti eli tekijä eikä objekti, jolle mullistava asia tapahtuu, palvelee valtavan tärkeää tehtävää. Asioissa tuntuu olevan enemmän järkeä kuin löytää syyllisen.

Liukenemisen pelko saa syyllistymään

Onnettomuuden kohdattua jopa oma olemassaolo saattaa tuntua olevan vaarassa. Jos mihinkään ei voi luottaa, missään ei ole järkeä. Merkityksettömyyden ja mitättömyyden tunteet käyvät yli voimien.

– Uhrit kertovat usein liukenemisen tai katoamisen tunteesta, joka on valtavan uhkaava. Se saa päätymään syylliseksi, Palosaari sanoo.

Näin käy aivan terveille ja järkeville ihmisille. Trauman laukaisema syyllisyys kestää yleensä vain viikkoja tai kuukausia. Se helpottaa, kun tunne-elämän kaaos alkaa laantua ja järkiperustelut pikkuhiljaa yltävät tunteiden tasalle.

Jossakin vaiheessa itseään syyllistänyt ymmärtää, ettei hän voi olla oikeasti syypää tapahtuneeseen.

Koska itsensä syyllistämisen tehtävä on pitää ihminen järjissään, sen tilapäinen hyväksyminen tuottaa helpotusta. Vaihe päättyykin monesti helpottavaan nauruun, että minäkö tämän olen muka aiheuttanut.

– Se minkä on järjen tasolla tiennyt koko ajan, tulee myös tunteissa todeksi. Totuuden sisäistäminen voi tapahtua hyvin tarkkana, yksittäisenä hetkenäkin, Eija Palosaari sanoo.

Hyvästä voi tulla paha

Jokaisen suruprosessi on yksilöllinen, eikä hyödyllisen tuntemuksen muuttumista taakaksi voi päätellä pelkästään sen kestosta. Palosaari on havainnut, että syyllisyydentunne ei palvele oikeaa tarkoitustaan, jos se alkaa kaventaa elämänpiiriä tai supistaa maailmankuvaa.

Silloin surija ei huomioi sitä, miten maailma menee eteenpäin ympärillä – esimerkiksi hallituksen vaihtumista tai lapsien syntymistä lähipiirissä. Uudet ihmissuhteet eivät johda myönteisiin tunnesiteisiin, tai niistäkin syyllistytään herkästi.

– Kun jotain pahaa tapahtuu, tällainen ihminen ajattelee, että hän on aina syyllinen. Syyllisyys alkaa levitä elämässä muuallekin, Palosaari kertoo.

Syyllisyydentunne palvelee aina ensin hyvää, olipa sen laukaisija mikä vain. Siitä pitää kuitenkin osata päästää irti, kun se on tehnyt tehtävänsä.

Joskus syyllisyydestä kiinni pitäminen houkuttelee: menetyksen tuskaa ei tarvitse katsoa silmiin ja hyväksyä, jos kieltäytyy tunnustamasta tosiasioita. Syyllisyydessä roikkuvan täytyy kuitenkin rajoittaa elämänpiiriään ja kieltäytyä menemästä eteenpäin, jotta elämä pysyisi mahdollisimman samanlaisena kuin ennen kriisiä.

Joskus syyllisyys on myös keino pitää menehtynyttä rakasta ihmistä edelleen lähellä itseään.

– Syyllisyydentunne tulee joskus korvaamaan rakkautta, joka on muuttunut yksipuoliseksi toisen kuoltua. Eloon jäänyt kokee olevansa edelleen tiiviisti yhdessä menehtyneen kanssa, kun hän vaalii syyllisyyttään, Palosaari selittää.

Rutiinit ja muiden seura auttavat

Heti kriisin kohtaamisen jälkeen olisi hyvä pitää kiinni omista rutiineista, kuten ruoka-ajoista, nukkumaan menemisestä, hampaiden pesusta ja muista tottumuksista.

Se on kaikkein tärkein tapa edistää toipumista. Läheiset voivat olla tässä avuksi seuraamalla, pystyykö surija pitämään itsestään huolta vai pitäisikö peseytymisestä ja ulkoilemisesta muistuttaa. Rutiinit antavat ihmiselle kaaoksen keskellä jotakin, johon hän voi luottaa.

– Ne tuottavat tunteen, että koska sama asia tapahtui eilen ja tänään, se tapahtuu huomennakin. Vähitellen elämän jatkuvuuteen oppii taas luottamaan.

Lohtua ja turvaa voi hakea ja saada myös elämänkatsomuksellisista asioista, kuten uskonnosta tai meditaatiosta – mikä sitten itselle onkin se tärkeä.

Muiden seura, harrastaminen, ajankohtaisten asioiden seuraaminen ja työn tekeminen, jos sitä vain on, helpottavat oloa vähitellen.

Monia itselle tärkeän ihmisen menettäneitä on auttanut sen ajatteleminen, mitä menehtynyt neuvoisi tekemään, jos häntä voisi vielä kuulla.

–Vaikka olisi ollut menetyksen aikaan riidoissa toisen kanssa, mielikuva on aina se, että kyllä tämä käskisi itseä menemään eteenpäin ja nauttimaan elämästä, Palosaari toteaa.

Siitäkin on yleensä paljon apua, jos syyllisyyttä poteva tietää edes jonkin verran kriisireaktioista. Kun tiedostaa, että syyllisyys on väliaikaisena tunteena ihan luonnollista ja että tuska kuuluu asiaan, helpottaa. Se vapauttaa epäilyksestä, että omissa tuntemuksissa olisi jotakin vikaa.

Solmut auki traumaterapialla

Jos itseään syyllistävän elämä kapenee rajusti, hän eristäytyy eikä pysy todellisuuden tasalla, voi olla aiheellista mennä ammattiauttajan pakeille. Silloin taustalla voi olla asioita, joiden selvittämiseen tarvittaisiin traumaterapiatekniikoita. Niihin kuuluu muutakin kuin puhumista.

Jos avun tarvitsijalla ei ole omaa tahtoa hakeutua terapiaan, läheiset voivat auttaa.

Psykoterapeutille houkuttelu voi onnistua parhaiten rehellisellä ja suoralla keskustelulla. Samalla kannattaa esitellä traumaterapiassa käytettäviä erityisiä menetelmiä, kuten silmänliiketekniikka EMDR:ää ja sensorimotorisen psykoterapian muotoja. Trauman jälkeiseen hoitoon erityisesti tarkoitetuilla tekniikoilla aivoja voidaan ohjata käsittelemään uudelleen sitä, mikä mielessä on mennyt lukkoon.

– Meillä kaikilla on taito lukita kipeät tunteet sisällemme ja työntää ne taka-alalle. Jos tällaista tunnelastia on paljon, se vie psyykkistä energiaa. Se on sen hinta. Vaikka haudatut tunteet ovat kipeitäkin, ne on viisainta kohdata ja käydä läpi, Palosaari sanoo.

Keskeneräiseksi jäänyt henkinen toipuminen voi tuntua myös voimakkaana väsymyksenä, jolle ei löydy mitään selkeää syytä.

– Tietysti on tärkeää, että fyysisetkin syyt väsymykselle tutkitaan. Kun ne on suljettu pois, jäljelle jää se vaihtoehto, että väsymys voi johtua pidätellyistä tunteista.

Toipuminen alkaa hyväksymisestä

Toipumisprosessin vaikein osuus on hyväksyä muutosten lopullisuus. Aluksi psyyke voi kamppailla tapahtunutta vastaan ja jopa kieltää sen. Pohdinnat siitä, että tapahtunut ei voi olla totta tai että sitä ei saisi tapahtua tai ainakaan pitänyt voida tapahtua itselle, saattavat tulla mieleen hyökyinä yhä uudelleen.

– Toipuminen vaatii sen hyväksymisen, että näin kävi. Sitä ei tarvitse hyväksyä, että omainen menehtyi väkivallanteossa, onnettomuudessa tai tsunamissa, vaan se, että minunkin elämääni saattoi osua tällainen asia. Rakas ihminen on poissa tai vaurioitunut. Kun jaksaa hyväksyä tilanteen, toipumista tukeva suru pääsee alkamaan, Palosaari selittää.

Syyllisyysreaktio voi pulpahdella pintaan vielä vuosienkin päästä. Jos saavutettu mielenrauha järkkyy uudelleen, syyllisyys voi tulla hetkeksi takaisin voimakkaanakin. Reaktiota ei tarvitse pelätä, sillä tunne helpottaa aivan kuten se teki aikaisemminkin.

Traumasta selviäminen on hyvässä vaiheessa, kun uskaltaa päästää irti menetetystä, paneutua muihin asioihin ja iloita elämästä kuten ennen traumaattista kokemusta eikä vain pieninä hetkinä.

– Silloin tietää, että vaikka itse nauttisi elämästä, menetetyn läheisyyden, rakkauden tai vaikka terveyden arvo ei kärsi. Se on edelleen muistoissa arvokkaana ja voimia antavana asiana, Eija Palosaari sanoo.


Asiantuntija: Eija Palosaari, psykologian tohtori, kriisi- ja traumapsykoterapeutti, Helsinki.